“Mukava ku ollaan tiiviisti siellä” : etnografia nukkumisen käytännöistä kadettien ampumaleirillä

Ihminen nukkuu kolmanneksen elämästään. Viime vuosina nukkuminen on tullut uudella tavalla taloudellisen, yhteiskunnallisen ja poliittisen keskustelun piiriin. Silti nukkuva ruumis on pitkään ohitettu johtamis- ja organisaatiotutkimuksessa. Tämä tutkimus paikkaa tätä aukkoa nostamalla nukkuvan ruumiin tarkastelun keskiöön, osallistuen ruumiillisesti suuntautuneen johtamis- ja organisaatiotutkimuksen keskusteluun. Tutkimuksemme tavoitteena on tuottaa ymmärrystä nukkumisen käytännöistä erityislaatuisessa toimintaympäristössä, kadettien ampumaleirillä. Teoreettinen viitekehyksemme perustuu käytäntöteoreettiseen luentaan ruumiillisuudesta, jota täydentää sosiokulttuurinen nukkumisen tutkimuskirjallisuus. Vuosangan ampumaleirillä vuonna 2013 tehdyn etnografisen kenttätyömme pääasialliset aineistonkeruumenetelmät olivat osallistuva havainnointi ja haastattelut. Ampumaleirillä on tunnistettavissa kontekstispesifejä nukkumisen käytäntöjä; yhdessä nukkuminen, nukkumisen kurinalaistaminen ja armeijassa opittu taito nukkua missä ja milloin vain. Aineistostamme nousevat laajemmat yhteiskunnallisen ajattelun logiikat, eli käsitykset “hyvästä unesta”, nukkumisesta “yksityisenä ja pyhänä”, nukkumisen materialisoituneesta luonteesta ja ihannoidusta “tekemisen kulttuurista”, näyttäytyvät vahvoina ampumaleirillä. Esimerkiksi ymmärrys nukkumisen privatisoituneesta luonteesta ei päästä toimijoita otteestaan, huolimatta armeijassa läpi aikojen kulkeneesta yhdessä nukkumisen perinteestä. Tutkimuksemme tuo esiin, miten kaksi vallitsevassa ajattelussa erilliseksi miellettyä ruumista, valvova ja nukkuva, ovat monin tavoin yhteen linkittyviä ja toisistaan riippuvaisia. Näkemys töissä hereillä ja valppaana olevasta ja vapaa-ajallaan nukkuvasta ruumiista hämärtyy organisaatiokonteksteissa, joissa työn ja vapaa-ajan raja on häilyvä. Tämä vahvistaa ymmärrystämme siitä, että valvovaa ja nukkuvaa ruumista ei kannata tutkimuksellisesti erottaa toisistaan. Nukkuva ruumis ei myöskään ole koskaan irrallinen niistä sosiaalisesti, kulttuurisesti ja historiallisesti määrittyneistä ajattelun logiikoista, jotka yhteiskunnassamme ja kulttuurissamme vallitsevat. Tutkimuksemme kontribuoi niin organisaatiotutkimuksen ruumiillisuus-keskusteluun kuin käytäntöteoreettiseen keskusteluun tuomalla nukkuvan ruumiin tarkastelun keskiöön

Proximity tourism: A thematic literature review

This literature review aims to build an understanding of the scope and amount of research published on the topic of proximity tourism within the tourism and hospitality literature. In addition to referring to a particular form of tourism that emphasises local destinations, short distances and lower-carbon modes of transportation, proximity tourism builds upon an idea of seeing our proximate, everyday surroundings anew. Despite the currency and relevance of the topic of proximity, the existing literature in tourism and leisure studies on proximity tourism is relevantly scarce. In addition, there is variance in the usage of concepts referring to proximity tourism. With these notions forming the motivation for our study, we conducted a systematic, thematic literature review of international research publications concerning the topic at hand. We identified a considerable potential in this emerging strand of research of proximity tourism to renegotiate tourism, its concepts and future(s). By re-examining the dichotomy between tourist and local; challenging the definition of tourism on the basis of distance as ‘nearness’ and ‘farness’ and; envisioning brave new tourism futures, the reviewed research literature of proximity tourism disrupts the very basic concepts of tourism. The existing literature of proximity (in) tourism is thus able to create space for new conceptualisations within tourism studies that make way for the plurality of tourism futures

Envisioning Tourism and Proximity after the Anthropocene

The current Earthly crisis demands new imaginings, conceptualisations and practices of tourism. This paper develops a post-anthropocentric approach to envisioning the possibilities of the ‘proximate’ in tourism settings. The existing generic definitions of proximity tourism refer to a form of tourism that emphasises local destinations, short distances and lower-carbon modes of transport, as well as the mundane exceptionality of the ordinary. We conceptualise proximity tourism with feminist new materialist literature, which accords agency to the ongoing common worlding of all matter—including but not limited to humans—rather than to separate individual agents. More specifically, our research explores the idea of proximity by drawing closer to the geo—to the Earth—through geological walks in the Pyhä National Park in Finnish Lapland. We analyse these walks with the notions of rhythmicity, vitality and care—ideas constructed from the theoretical heritage guiding our study. By doing this, we explore the potential of proximity tourism in ways that intertwine non-living and living matter, science stories, history, local communities and tourism. The outcome of this analysis, we propose, composes one possible narrative of tourism after the Anthropocene

Vaikuttavan elintapaohjausintervention suunnittelu – helpommin sanottu kuin tehty?

Vaikuttavan elintapaohjauksen kehittäminen on haaste sekä tieteelle että käytännön ohjaustyölle. Vaikka elintapaohjaukseen perustuvia interventiotutkimuksia on olemassa, niiden perusteella on vaikea tehdä yhteenvetoa siitä, miten myönteiset vaikutukset saatiin aikaiseksi. Tässä artikkelissa vaikuttavan elintapaohjauksen suunnittelua pohditaan sekä teoriaan että näyttöön perustuvan ohjauksen näkökulmasta. Lisäksi artikkelissa esitellään Michien ym. (2009) uusi lähestymistapa, jolla voidaan helpottaa vaikuttavan elintapaohjausintervention suunnittelua: Ensimmäisessä askeleessa tunnistetaan käyttäytymisen osatekijät eli vaikuttamisen kohde. Toisessa askeleessa tunnistetaan tekniikoita, joilla käyttäytymiseen on mahdollista vaikuttaa. Kolmannessa eli viimeisessä vaiheessa pyritään tunnistamaan nimenomaan ne tekniikat, joilla voidaan vaikuttaa kohteena oleviin osatekijöihin. Erilaisten tekniikoiden listaaminen ja määrittely helpottaisi elintapaohjausinterventioiden vaikuttavuustulosten vertailua ja vaikuttavien tekniikoiden löytymistä