23 research outputs found

    Kelan etuudet kehitysvammaisille henkilöille 1962–1998

    No full text
    Tavoitteenamme oli selvittää Kansaneläkelaitoksen (Kelan) etuuksien vaikutusta vuonna 1962 pienois-Suomi-otoksen 57 kunnasta vajaamieliseksi diagnosoitujen 2-64-vuotiaiden henkilöiden psyykkisiin ja sosiaalisiin tekijöihin sekä etuuksien yhteyksiä heidän käyttämiinsä palveluihin vuosina 1962-1998. Kehitysvammaiseksi määritellyistä henkilöistä (n = 2 340) 48 % on saanut jotakin Kelan etuutta, erityisesti työ-kyvyttömyyseläkettä, vuosina 1970-1997. Sukupuolella ei ollut yhteyttä etuuksien saantiin vuonna 1997. Lievästi kehitysvammaiset henkilöt olivat saaneet etuuksia vähemmän kuin vaikeammin kehitysvammaiset. Etuuksien alkamisikä on selvästi alentunut: vuoden 1940 jälkeen syntyneillä se oli keskimäärin 16-17 vuotta. Kelan etuuksilla ei ollut yhteyttä kehitysvammaisten henkilöiden kokemaan sosiaaliseen huono-osaisuuteen eikä syrjäytymiseen. Kelan eläkkeitä saaneet olivat psyykkiseltä ja fyysiseltä toimintakyvyltään lähes samantasoisia kuin etuuksia ilman olleet. Rekisteritietojen perusteella etuuksia saaneet ja niitä ilman olleet erosivat hyvin vähän palveluiden käytössä.7,70 euro

    Homelike Living for Elderly People

    No full text
    Changes in global demographics have resulted in major consequences and implications in the economic, social, and political fields. These changes have created a growing market for aging-related technology. However, those who are responsible for purchasing solutions for the elderly do not always fully understand both the needs and limitations of the end user, and technological solutions are not usually developed from the perspective of the elderly in the first place. A technology review, in-depth and semi-structured interviews, and a questionnaire regarding the needs of the elderly and their views on technology were used to create the framework for technology selection. The emphasis is on comprehensive solutions and a move from single sales to public-private co-operation and collaboration. Technology is, however, not the answer to everything. It cannot replace human relationships, but suitable technological solutions can support a social life

    Human-Centred Design and Exercise Games

    No full text
    corecore