40 research outputs found
Toisensa kohtaavat ainedidaktiikat. Ainedidaktiikan symposiumi
Didaktinen tutkimus on perinteisesti määrittynyt ainedidaktiseksi silloin, kun tutkimuksen kysymyksenasettelu on ollut jonkin oppiaineen opetuksen ja oppimisen kannalta erityisen tärkeä ja kiinnostava. Suuntautumisensa vuoksi ainedidaktinen tutkimus on tyypillisesti poikkitieteellistä edellyttäen kasvatustieteellisen asiantuntemuksen lisäksi tutkimuskohteensa mukaista oppiaineen sisällöllistä ja didaktista erityisosaamista.
Kirjan artikkelit perustuvat Tampereella 2009 pidetyn ainedidaktisen symposiumin esitelmiin. Kirjassa on eri aineiden didaktisiin kysymyksiin painottuvia vertaisarviointimenettelyn läpikäyneitä artikkeleita tekijän nimen mukaisessa järjestyksessä. Järjestyksellä on haluttu korostaa ainedidaktisen tutkimuksen yhteisyyttä. Eri aineita koskevan didaktisen tutkimuksen tulokset ovat sovellettavissa myös muiden aineiden opetuksessa. Kirjan tavoitteena on kuvata eri oppiaineiden opetuksen tutkimuksen nykyvaiheita ja tarkastella tulevan tutkimuksen suuntia ja mahdollisuuksia
Kestävä kehitys opetussuunnitelman tavoitteena : Kasvatuksellisen transformaation mahdollisuuksista kouluopetuksessa
publishedVersio
Oppimistutkimuksen aikaansaamaa
Oppimisvaikeudet ja opetuksen kehittäminen: katsaus Turun yliopiston Oppimistutkimuskeskuksen toimintaan ja tutkimukseen, toim. Marja Vauras (1993)
”Oppimisvaikeudet eivät ole yksilön ominaisuuksia, vaan systeemisen tarkastelutavan mukaan ne ovat syntyneet vuorovaikutusjärjestelmän sisällä ja siksi koko järjestelmä on niistä vastuussa. Eikö nyt olisi otollinen aika käynnistää keskustelu kouluoppimisen kehittämisestä lähemmäs luonnollista oppimista, jossa esimerkiksi tavoitteiden asettelu lähtee lapsen tai nuorenomista intresseistä? Vaikka tutkijat luotaavatkin tulevaisuuteen, jäävät ideat mielestäni puolitiehen mm. siksi, että lähtökohta on oppilaita sopeuttava toimintamalli”, kirjoittaa Eero Ropo arviossaan