Pohjavesialueiden uudelleenluokittelu Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa 2017–2021

Tiivistelmä. Pohjavesialueiden luokittelu muuttui Suomessa, kun vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (1299/2004) 2 a luku tuli voimaan 1.2.2015. Sen seurauksena kaikki pohjavesialueet luokiteltiin vanhoista luokista I, II ja III uusiin luokkiin 1, 2 ja E. Pohjavesialueiden uudelleenluokittelussa tarkasteltiin hydrogeologian lisäksi pohjavedestä riippuvaiset ekosysteemit. Diplomityössä kuvataan pohjavesialueiden uudelleenluokittelun prosessi Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksessa sekä analysoidaan asiakirjojen perusteella pohjavesialueiden luokissa ja rajauksissa tapahtuneita muutoksia ja niiden syitä Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla. Merkittävimmät hankkeessa muodostuneet hyvät käytännöt olivat selkeä työnjako työryhmän sisällä, säännölliset palaverit, yksityiskohtaiset kirjalliset ohjeet, valmistelun riittävä dokumentointi ja yhteistyö biologin kanssa pohjavedestä riippuvaisten ekosysteemien inventoinnissa. Merkittävimmät haasteet puolestaan olivat tiedon hajanaisuus, osittain puutteellinen valtakunnallinen ohjeistus ja työntekijöiden vaihtuvuus. Etelä-Pohjanmaalla, Keski-Pohjanmaalla ja Pohjanmaalla oli uudelleenluokittelun päättyessä yhteensä 369 pohjavesialuetta. Niistä 227 (62 %) oli vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita (1-luokka), 23 (6 %) vedenhankintaa varten tärkeitä pohjavesialueita, joiden pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen (1E-luokka), 111 (30 %) muita vedenhankintakäyttöön soveltuvia pohjavesialueita (2-luokka) ja 8 (2 %) muita vedenhankintakäyttöön soveltuvia pohjavesialueita, joiden pohjavedestä pintavesi- tai maaekosysteemi on suoraan riippuvainen (2E-luokka). E-luokan perusteena oleva ekosysteemi oli useimmiten lähde, harvemmin pohjavesivaikutteinen suo tai joki. Pohjavesialueen luokka pysyi ennallaan 73 %:lla pohjavesialueista ja muuttui 12 %:lla pohjavesialueista. 15 % pohjavesialueista poistettiin luokituksesta, mutta nämä vastasivat vain 2,5 % pohjavesialueiden kokonaispinta-alasta ja 1,2 % pohjavesialueilla muodostuvan pohjaveden määrästä. Pohjavesialueen raja muuttui 41 %:lla pohjavesialueista ja pohjaveden muodostumisalueen raja 23 %:lla niistä pohjavesialueista, joille oli määritetty pohjaveden muodostumisalueen raja. Suurin osa rajausmuutoksista oli pieniä teknisiä korjauksia, joiden syy oli aiempaa tarkemmat paikkatietoaineistot. Diplomityössä myös vertaillaan, paljonko eri ELY-keskukset tekivät muutoksia pohjavesialueiden luokkiin ja rajauksiin, sekä kootaan ELY-keskusten kokemuksia pohjavesialueiden uudelleenluokittelusta. Menetelmänä tähän oli ELY-keskusten pohjavesiasiantuntijoille lähetetty kysely ja tietojärjestelmähaut. Eri ELY-keskusten välillä oli paljon vaihtelua siinä, kuinka suurelle osalle pohjavesialueista tehtiin luokka- tai rajausmuutos. Yleisimmin luokka muuttui 5–15 %:lla pohjavesialueista ja rajaus 30–50 %:lla pohjavesialueista. E-luokkaan luokittui yleensä 10–20 % pohjavesialueista. ELY-keskusten vastauksissaan useimmin mainitsemat hyvät käytännöt olivat maastokäynnit ja yhteydenpito kuntiin. Pohjavesialueiden uudelleenluokitteluhankkeessa muodostuneet hyvät käytännöt tulisi ottaa huomioon muissa vastaavan tyyppisissä tulevissa hankkeissa. Vastaavissa laajoissa projekteissa olisi hyvä tehdä pilottihanke menettelytapojen testaamiseksi ennen täysimittaista hanketta.The reclassification of groundwater source protection zones in the Centre for Economic Development, Transport, and the Environment of South Ostrobothnia in 2017–2021. Abstract. The classification of groundwater source protection zones in Finland changed when the section 2a of the Act on the Organisation of River Basin Management and the Marine (1299/2004) came into effect on the 1st of February 2015. As a result, all the groundwater source protection zones were reclassified from the old classes I, II and III to the new classes 1, 2 and E. Both the hydrogeological conditions and groundwater-dependent ecosystems were examined to reclassify the groundwater source protection zones. This Master’s thesis describes the reclassification process of the Centre for Economic Development, Transport, and the Environment in South Ostrobothnia and analyses the changes in the classes and boundaries of the groundwater source protection zones in South Ostrobothnia, Central Ostrobothnia, and Ostrobothnia regions based on the official documents. The most relevant good practices were a clear-cut division of tasks inside the project group, regular meetings, detailed written instructions, thorough documentation of the preparatory work, and cooperation with a biologist with the expertise in groundwater-dependent ecosystems. The most significant challenges were the scattering of the data into separate documents and databases, partly insufficient national instructions, and the turnover of staff being in charge. After the reclassification project, there were in total 369 groundwater source protection zones in South Ostrobothnia, Central Ostrobothnia, and Ostrobothnia regions. Out of them, 227 (62 %) were classified to be important for water supply (class 1), 23 (6 %) were groundwater source protection zones important for water supply where the groundwater is also crucial for a groundwater-dependent surface water or land ecosystem (class 1E), 111 (30 %) were other groundwater source protection zones suitable for water supply (class 2), and 8 (2 %) were other groundwater source protection zones suitable for water supply where groundwater is also crucial for a groundwater-dependent surface water or land ecosystem (class 2E). Spring was the most common ecosystem type leading the groundwater source protection zones to be classified to the class E. Less common were groundwater-dependent bogs and rivers. A portion of 73 % of the groundwater source protection zones kept their initial class and 12 % faced a change in class. 15 % of the groundwater source protection zones were removed from the classification. However, these corresponded to only 2,5 % of the total area of the groundwater source protection zones and 1,2 % of the total estimated groundwater recharging in the groundwater source protection zones. The boundary of the groundwater source protection zone was updated for 41 % of the cases and the groundwater recharge area boundary was updated for 23 % of the groundwater source protection zones with a defined groundwater recharge area. Most of the boundary updates were minor technical readjustments and due to recent improvements in geographic datasets. Additionally, this Master’s thesis compares the amount of groundwater source protection zones whose class and/or boundary was changed in the ELY Centres, and summarizes the experiences in the reclassification project. The research methods for the comparison were database searches and a questionnaire sent to the groundwater specialists working in the ELY Centres. The proportion of groundwater source protection zones whose class and/or boundary changed varied a lot between different the ELY Centres. Usually, the class was changed for 5–15 % of the groundwater source protection zones and the boundary for 30–50 % of the groundwater source protection zones. Typically, 10–20 % of groundwater source protection zones were classified into class E. Most often the ELY Centres mentioned field visits and communication with municipalities as good practices. The good practices that were developed during the reclassification project should be considered in similar projects in future. A pilot project for testing a procedure and practices would be highly recommended before starting a full-scale project

Åtgärdsprogram för vattenvården för åren 2022–2027 i Södra Österbotten, Österbotten och Mellersta Österbotten.

Det centrala syftet med vattenvården är att hindra att tillståndet i vattendragen, sjöarna och kustvattnen försämras och att sträva efter att alla vatten uppnår åtminstone god status. Tillståndet i vatten som bedömts ha hög eller god status får inte försämras. För att nå målet planerar och vidtar man åtgärder som förbättrar vattnens status samt följer upp effekterna. I vattenvården beaktar man också målen för havsvården, för hanteringen av översvämnings-risker och för naturskyddet. Vattenvården planeras enligt vattenförvaltningsområden, av vilka det finns sju i Fastlandsfinland. Ett vattenför-valtningsområde bildas av ett eller flera vattendragsområden. Planeringen av vattenvården framskrider i sexårspe-rioder. De första åtgärdsprogrammen som sträcker sig fram till 2015 utarbetades i ett brett samarbete under 2008–2009. Mer information om vattenvården och organiseringen av den inom vattenförvaltningsområdet finns på https://www.ymparisto.fi/sv-FI/Vatten/Vattenskydd/Vattenvardsplanering_och_samarbete/Vattenforvaltningsomraden/Kumo_alvSkargardshavetBottenhavet och i förvaltningsplanen för Kumo älvs-Skärgårdshavets-Bottenhavets vattenförvaltningsområde. I förvaltningsplanen för vattenvården beskrivs lagstiftningen och andra planer och strategier som rör vattenvården mer i detalj. Dessutom har man i vattenförvaltningsplanen gjort en granskning av alternativ för vattenvårdsåtgär-derna i hela vattenförvaltningsområdet

Jälkihoidon toteutumisen kartoitus ja suositeltuja toimintamalleja yleisimpiin ongelmatilanteisiin maa-ainesten ottamisalueilla : SOKKA3-hanke

Konflikten mellan användningen av stenmaterial, i synnerhet grus och sand, och grundvattenskydd tillspetsas allteftersom grusresurserna minskar och behovet av stenmaterial koncentreras till närheten av bostadscentrum. I NTM-centralen i Södra Österbottens område är åsarna och andra sand- och grusförekomster grunda och sand- och grusresurserna ovanför grundvattenytan är knapphändiga. I många grundvattenområden har grustäkten även sträckt sig till sand- och grusskikten nedanför grundvattenytan. Vattentäkterna ligger ofta i samma åsområden som grustäkten. Övervakning av marktäkt och tydliga anvisningar är viktiga för att förebygga eventuella konflikter. Med iståndsättning och eftervård av grustäktsområdena kan man betydligt minska risken som marktäkt innebär för grundvattenkvaliteten. I SOKKA3-projektet utreddes hur eftervårdsbestämmelserna i marktäktstillstånden har verkställts. Undersökningen begränsades till fem kommuner, Storå, Kauhava, Kristinestad, Nykarleby och Vörå. Brister i eftervården konstaterades vara tämligen vanliga. De flesta objekten hade dock brister bara till en viss del och objekt som inte alls hade eftervårdats var förhållandevis få. De viktigaste eftervårdsåtgärderna med avsikt på säkerhet och allmän snygghet, dvs. uppstädning och utformning, hade verkställts bäst. Däremot var det sämre med sådana åtgärder som syftar till att återställa växtligheten (skyddande växtbeklädnad och beskogning). Dessa åtgärder är särskilt viktiga i grustäkts-områden som ligger i grundvattenområden, eftersom utspridning av ytmaterial som innehåller humus gör att det snabbare bildas ett jordskikt som är viktigt med avsikt på grundvattenskyddet. Utspridning av ytmaterial påskyndar också utbredningen av växtlighet i området och för-bättrar växternas levnadsförhållanden, vilket utöver landskapsbilden även har positiv effekt i fråga om att minska erosion och hålla kvar skadliga ämnen. Tillräcklig tillsyn har central betydelse i fråga om att minska miljökonsekvenserna av marktäkt. I projektet utvecklades verksamhetsmodeller som rekommenderas för tre problemsituationer: husbehovstäkt i strid med anvisningarna, bristfälligt utförda eftervårdsåtgärder och otillåten marktäkt. I rapporten ges också tillsynseffektiverande åtgärdsrekommendationer till myndigheterna som övervakar marktäkt

Kartering av eftervård och rekommenderade verksamhetsmodeller för de vanligaste problemsituationerna i marktäktsområden : SOKKA3-projektet

Kiviainesten, erityisesti soran ja hiekan, käytön ja pohjavesien suojelun välinen ristiriita on kärjistynyt soravarojen vähentyessä ja kiviaineksen tarpeen keskittyessä asutuskeskusten lähistölle. Etelä-Pohjanmaan ELY-keskuksen alueella harjut ja muut hiekka- ja soramuodostumat ovat matalia, ja pohjavedenpinnan yläpuoliset hiekka- ja soravarat niukkoja. Monilla pohjavesialueilla soranotto on ulottunut pohjaveden pinnan alapuolisiin hiekka- ja sorakerroksiin. Vedenottamot sijoittuvat usein samoille harjualueille soranoton kanssa. Maa-ainesten ottamisen valvonta ja selkeät ohjeistukset ovat tärkeitä mahdollisten ristiriitojen ennaltaehkäisyssä. Soranottoalueiden kunnostamisella ja jälkihoidolla voidaan merkittävästi vähentää maa-ainesten ottamisesta pohjaveden laadulle aiheutuvaa riskiä. SOKKA3-hankkeessa selvitettiin, miten maa-aineslupiin kirjatut jälkihoitoa koskevat määräykset ovat toteutuneet. Tutkimusalueeksi rajattiin viisi kuntaa: Isojoki, Kauhava, Kristiinankaupunki, Uusikaarlepyy ja Vöyri. Jälkihoidon puutteiden todettiin olevan varsin yleisiä. Enemmistössä tapauksista puutteet olivat kuitenkin osittaisia, ja täysin jälkihoitamattomat kohteet olivat harvinaisia. Parhaiten olivat toteutuneet turvallisuuden ja yleisen siisteyden kannalta tärkeimmät jälkihoitotoimet eli alueen siistiminen ja muotoilu. Sen sijaan kasvillisuuden palauttamiseen tähtäävät toimet (suojaverhoilu ja metsitys) toteutuivat heikommin. Näistä huolehtiminen olisi erityisen tärkeää pohja-vesialueilla sijaitsevilla soranottoalueilla, sillä humuspitoisen pintamateriaalin levittäminen nopeuttaa pohjaveden suojelun kannalta tärkeän maannoksen muodostumista. Pintamateriaalin levittäminen myös nopeuttaa kasvillisuuden leviämistä alueelle ja parantaa kasvien elinoloja, millä on maisemakuvan lisäksi positiivinen vaikutus eroosion vähenemiseen ja haitallisten aineiden pidättymiseen. Riittävällä valvonnalla on keskeinen merkitys maa-ainesten ottamisen ympäristövaikutusten vähentämisessä. Hankkeessa kehitettiin suositellut toimintamallit kolmeen ongelmatilanteeseen, jotka olivat ohjeiden vastainen kotitarveottaminen, puutteellisesti tehdyt jälkihoitotoimenpiteet ja luvaton maa-ainesten ottaminen. Lisäksi raportissa annetaan valvontaa tehostavia toimenpidesuosituksia maa-ainesten ottamista valvoville viranomaisille. Saavutettavuus tarkistettu

Ympäristön vaikutus pohjasedimenttien kemialliseen koostumukseen ja piilevälajistoon mustaliuske- ja granitoidialueilla Kainuussa

Tässä tutkimuksessa on vertailtu kahden sotkamolaisen järven, Vääränlammen ja Luotosen, pohjasedimenttien alkuainekoostumusta ja piilevälajistoa. Vääränlampi sijaitsee mustaliuskealueella ja Luotonen granitoidialueella. Mustaliuskeet ovat mustia metasedimenttikivilajeja, jotka sisältävät grafiittia ja sulfidimineraaleja sekä usein poikkeavan suuria määriä tiettyjä metalleja. Sulfidimineraalit rapautuvat helposti ja muodostavat rikkihappoa ollessaan kosketuksissa ilman hapen ja veden kanssa. Hapan vesi liuottaa tehokkaasti metalleja, jolloin niitä kulkeutuu pohjamaahan. Maaperässä olevat metallit mobilisoituvat, kun maa muokkautuu esimerkiksi metsänhoitotoimenpiteiden yhteydessä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, näkyykö sedimentissä ympäröivän kallioperän ja/tai alueella tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden vaikutus. Kummankin järven pohjasedimentin ylimmästä 20 cm:stä määritettiin kemiallinen koostumus ja radioaktiivisen cesium-137:n aktiivisuus sekä laskettiin piilevät. Kemiallisten analyysien perusteella voitiin tunnistaa kaksi vaihetta, jolloin Vääränlampeen oli tullut suuria määriä liuenneita metalleja. Alemman, 9–11 cm:n syvyydellä sijaitsevan anomalian muodostavat Sotkamon alueen mustaliuskeissa suurina pitoisuuksina esiintyvät metallit. Erityisesti kadmiumin, koboltin, nikkelin ja sinkin pitoisuudet olivat korkeita. Ylempi, 3–4 cm:n syvyydellä oleva anomalia koostuu silikaattimineraaleihin liittyvistä metalleista. Metallianomalioita ei saatu sidottua aikaan, sillä ajoittamiseen käytetyt cesium-137 -ajoitus ja kokonaislyijypitoisuus antoivat keskenään osittain ristiriitaisia tuloksia. Metallianomalioiden kerrostumisten välisenä aikana järvivesi pysyi hieman happamampana kuin ennen korkeita metallipitoisuuksia sisältävien sedimenttien kerrostumista ja sen jälkeen. Havaittujen muutosten tulkittiin olevan seurausta metsänhoitotoimenpiteistä, sillä alueella ei ole tapahtunut muita tiedossa olevia muutoksia maankäytössä. Alemman metallianomalian tulkittiin olevan seurausta ojituksesta, mutta ylemmän anomalian syytä ei pystytty arvioimaan. Luotosessa lähes kaikkien metallien pitoisuudet kohosivat sedimenttisarjan pintaa kohti, minkä todennäköisin aiheuttaja on metsänhoitotoimenpiteet. Kummankaan järven piilevälajistossa ei havaittu juurikaan muutoksia, jotka olisi voitu yhdistää kasvaneisiin metallipitoisuuksiin. Vääränlammen ja Luotosen piilevälajistot muistuttivat suurelta osin toisiaan, vaikka sedimenttien metallipitoisuuksissa olikin eroja. Piilevien lajikirjo oli molemmissa järvissä erittäin laaja, eikä selkeitä valtalajeja ollut. Suurin järvien välinen ero on metallianomalioiden esiintyminen vain Vääränlammessa, mikä kertoo selkeästi mustaliuskeiden vaikutuksesta valumavesiin ja pohjasedimenttiin. Vääränlampi on myös ollut koko tutkitun kerrostumishistorian ajan ravinteikkaampi ja vähähappisempi kuin Luotonen

Ympäristön vaikutus pohjasedimenttien kemialliseen koostumukseen ja piilevälajistoon mustaliuske- ja granitoidialueilla Kainuussa

Tässä tutkimuksessa on vertailtu kahden sotkamolaisen järven, Vääränlammen ja Luotosen, pohjasedimenttien alkuainekoostumusta ja piilevälajistoa. Vääränlampi sijaitsee mustaliuskealueella ja Luotonen granitoidialueella. Mustaliuskeet ovat mustia metasedimenttikivilajeja, jotka sisältävät grafiittia ja sulfidimineraaleja sekä usein poikkeavan suuria määriä tiettyjä metalleja. Sulfidimineraalit rapautuvat helposti ja muodostavat rikkihappoa ollessaan kosketuksissa ilman hapen ja veden kanssa. Hapan vesi liuottaa tehokkaasti metalleja, jolloin niitä kulkeutuu pohjamaahan. Maaperässä olevat metallit mobilisoituvat, kun maa muokkautuu esimerkiksi metsänhoitotoimenpiteiden yhteydessä. Tutkimuksen tavoitteena oli selvittää, näkyykö sedimentissä ympäröivän kallioperän ja/tai alueella tehtyjen metsänhoitotoimenpiteiden vaikutus. Kummankin järven pohjasedimentin ylimmästä 20 cm:stä määritettiin kemiallinen koostumus ja radioaktiivisen cesium-137:n aktiivisuus sekä laskettiin piilevät. Kemiallisten analyysien perusteella voitiin tunnistaa kaksi vaihetta, jolloin Vääränlampeen oli tullut suuria määriä liuenneita metalleja. Alemman, 9–11 cm:n syvyydellä sijaitsevan anomalian muodostavat Sotkamon alueen mustaliuskeissa suurina pitoisuuksina esiintyvät metallit. Erityisesti kadmiumin, koboltin, nikkelin ja sinkin pitoisuudet olivat korkeita. Ylempi, 3–4 cm:n syvyydellä oleva anomalia koostuu silikaattimineraaleihin liittyvistä metalleista. Metallianomalioita ei saatu sidottua aikaan, sillä ajoittamiseen käytetyt cesium-137 -ajoitus ja kokonaislyijypitoisuus antoivat keskenään osittain ristiriitaisia tuloksia. Metallianomalioiden kerrostumisten välisenä aikana järvivesi pysyi hieman happamampana kuin ennen korkeita metallipitoisuuksia sisältävien sedimenttien kerrostumista ja sen jälkeen. Havaittujen muutosten tulkittiin olevan seurausta metsänhoitotoimenpiteistä, sillä alueella ei ole tapahtunut muita tiedossa olevia muutoksia maankäytössä. Alemman metallianomalian tulkittiin olevan seurausta ojituksesta, mutta ylemmän anomalian syytä ei pystytty arvioimaan. Luotosessa lähes kaikkien metallien pitoisuudet kohosivat sedimenttisarjan pintaa kohti, minkä todennäköisin aiheuttaja on metsänhoitotoimenpiteet. Kummankaan järven piilevälajistossa ei havaittu juurikaan muutoksia, jotka olisi voitu yhdistää kasvaneisiin metallipitoisuuksiin. Vääränlammen ja Luotosen piilevälajistot muistuttivat suurelta osin toisiaan, vaikka sedimenttien metallipitoisuuksissa olikin eroja. Piilevien lajikirjo oli molemmissa järvissä erittäin laaja, eikä selkeitä valtalajeja ollut. Suurin järvien välinen ero on metallianomalioiden esiintyminen vain Vääränlammessa, mikä kertoo selkeästi mustaliuskeiden vaikutuksesta valumavesiin ja pohjasedimenttiin. Vääränlampi on myös ollut koko tutkitun kerrostumishistorian ajan ravinteikkaampi ja vähähappisempi kuin Luotonen

Vesienhoidon toimenpideohjelma 2022–2027. Etelä-Pohjanmaa, Pohjanmaa ja Keski-Pohjanmaa.

Vesienhoidon keskeisenä tavoitteena on estää jokien, järvien ja rannikkovesien sekä pohjavesien tilan heikkeneminen sekä pyrkiä kaikkien vesien vähintään hyvään tilaan. Erinomaisiksi tai hyviksi arvioitujen vesien tilaa ei saa heikentää. Tavoitteen saavuttamiseksi suunnitellaan ja toteutetaan vesien tilaa parantavia toimenpiteitä ja seurataan niiden vaikutuksia. Vesienhoidossa otetaan huomioon myös merenhoidon, tulvariskien hallinnan sekä luonnonsuojelun tavoitteet. Vesienhoitoa suunnitellaan vesienhoitoalueittain, joita on Manner-Suomessa seitsemän. Vesienhoito-alue muodostuu yhdestä tai useammasta vesistöalueesta. Vesienhoidon suunnittelu etenee kuuden vuoden jaksoissa. Ensimmäiset vuoteen 2015 ulottuvat toimenpideohjelmat laadittiin laajassa yhteistyössä vuosien 2008–2009 aikana. Lisätietoa vesienhoidosta ja vesienhoidon järjestämisestä vesienhoitoalueella on saata-villa osoitteessa https://www.ymparisto.fi/lantinenvesienhoitoalue sekä Kokemäenjoen - Saaristomeren – Selkämeren vesienhoitoalueen vesienhoitosuunnitelmasta. Vesienhoitosuunnitelmassa esitellään tarkemmin vesienhoitoon liittyvä lainsäädäntö ja vesienhoitoon liittyvät muut suunnitelmat ja strategiat. Lisäksi vesienhoitosuunnitelmassa on tehty koko vesienhoitoaluetta koskeva vaihtoehtotarkastelu vesienhoidon toimenpiteistä. Tämä päivitetty toimenpideohjelma ulottuu vuoden 2027 loppuun asti. Etelä-Pohjanmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskuksen (Etelä-Pohjanmaan ELY-keskus) ympäristövastuualueen toimialueen toimenpideohjelman suunnittelualueiden sijainti on esitetty kuvassa 1.1. Päivityksen yhteydessä on tehty väliarvio vesien tilasta ja vesien hyvän tilan saavuttamiseksi tarvittavista toimenpiteistä. Alkuperäinen tavoite, vähintään hyvä vesien tila, piti saavuttaa vuoteen 2015 mennessä. Joidenkin vesien kohdalla on ollut mahdotonta saavuttaa vaadittavia tavoitteita esimerkiksi luonnonolojen vuoksi tai taloudellisista syistä. Tällöin niiden tavoittamiseen voidaan antaa lisäaikaa aina vuoden 2027 loppuun asti