Arkkitehtuuri hyvinvointina: "Laatua vailla nimeä" etsimässä

Christopher Alexanderin arkkitehtuurifilosofian lähtökohtana on arkkitehtuurin käsitteellistämisen vaikeus. Hän puhui ”laadusta vailla nimeä”, mistä hän sanoi, ettei sitä voi ”valmistaa, vaan se syntyy ihmisten arkisen tekemisen kautta epäsuorasti” (Alexander 1979, xi). Tässä teoreettisessa artikkelissa jaetaan tuo näkemys, kuten myös pyrkimys selittää arkkitehtuurin tapahtumista kielellisyyden kautta. Teoreettista selitystä arkkitehtuurin ei-käsitteellistetylle laadulle ihmisten arkisessa toiminnassa haetaan kuitenkin eri suunnalta kuin Alexander: yhdistelemällä Gregory Batesonin teoriaa toiminnallisesta metakommunikaatiosta Ludwig Wittgensteinin filosofisiin näkemyksiin kielen käytön käytäntöjen (kielipelien) sidonnaisuudesta elämänmuotoihin sekä edelleen Roger Scrutonin Wittgensteinia soveltavaan arkkitehtuuriestetiikkaan. Tältä pohjalta artikkelissa hahmotellaan teoriaa arkkitehtuurin laadusta arkisena viihtymisenä, missä arkkitehtuurin käyttäjille tarjoutuu mahdollisuuksia käyttönsä myötä omaehtoiseen itseilmaisuun keskinäisessä sosiaalisessa koordinoitumisessaan rakennetussa ympäristössä. Vaikka tällainen viihtyminen on pitkälti tiedostamatonta, on sen mahdollistavaa arkkitehtuuria suunniteltaessa kuitenkin kyettävä käsitteellistämään siihen sisältyviä sosiaalis-materiaalisia elementtejä. Arkkitehdilta vaaditaan herkkyyttä ja eläytymiskykyä tunnistaa, ei vain arkkitehtuurin esineympäristön funktionaalisen käytön kielipelejä, vaan myös sen esteettisen käytön kielipelejä, joissa arkkitehtuurin käyttäjät itseään metakommunikoivasti ilmaisten koordinoituvat keskinäisissä suhteissaan. Funktionalismin perinnön myötä arkkitehtuurin esteettisen käytön merkitys on jäänyt laajalti vaille ymmärrystä. Vallitsevassa kulttuurissamme se näyttää korvautuneen arkkitehtuuriestetiikalla, joka suuntautuu ennemminkin arkkitehtikunnan keskinäisiin kielipeleihin

Maapaikka-hallintamalli – Maaseutumaisten alueiden maankäytön ja palveluiden paikkatietopohjaisen suunnittelumenetelmän kehittäminen

Maaseutumaisten alueiden suunnittelulle ja kehittämiselle on avautunut uusia mahdollisuuksia kahdesta suunnasta. Toisaalta niitä on tarjonnut nopeasti tapahtunut geoinformatiikan ja siihen perustuvien paikkatietosovellusten kehitys. Toisaalta itse maaseutu ja sen suunnittelu- ja kehittämisproblematiikka ovat muuttuneet nopeasti. Maapaikka I -hankkeen tavoitteena oli kehittää maaseutumaisten alueiden maankäytön hallintamalli, jossa hyödynnetään paikkatietoa. Tarkoituksena oli käyttää hyväksi nykyisiä paikkatietojärjestelmiä ja -aineistoja, eikä kehittää uusia. Mallia on tarkoitus käyttää sekä kunta- että seutu-tasolla. Asemakaava-alueiden ulkopuolisten alueiden maankäytön ohjaamisesta puuttuu työkaluja, joita tarvittaisiin hajarakentamisen ohjaamiseksija kylien sekä keskusten kehittämiseksi, kuntatalouden edellytysten parantamiseksi sekä haja-asutusalueiden palvelumallien suunnitteluun ja saavutettavuuden varmistamiseen maaseutumaisilla alueilla. Hankkeen painopiste asetettiin maaseudun hajarakentamisalueille, joskin aineistoa kerättiin myös taajamien lievealueiden problematiikasta. Hankkeessa oli mukana seitsemän kaupunkiseutua: Kotkan–Haminan seutu, Kouvolan seutu, Mikkelin seutu, Salon seutu, Seinäjoen kaupunkiseutu, Tampereen kaupunkiseutu ja Ylä-Pirkanmaan seutu. Hanketta rahoittivat edellä mainittujen lisäksi MAL- ja DEMO-verkostot. Suurimman rahoittajan, MAL-verkoston, rahoitus kanavoitui työ- ja elinkeinoministeriön KOKO-ohjelman kautta Pirkanmaan maakunnan kehittämisrahana. Hankkeen toteuttajana toimi Aalto-yliopiston Maankäyttötieteiden laitoksen Yhdyskuntasuunnittelun tutkimus- ja koulutusryhmän (YTK) tutkimustiimi. Hankkeen aineistoina hyödynnettiin seitsemän tapaustutkimusseudun omia paikkatietoaineistoja sekä ELY-keskusten OIVA-aineistoja ja SYKE:n YKR-aineistoja. Hankkeen menetelminä käytettiin kirjallisuuskatsausta, teemahaastatteluita, aluekuvauksia, kriteeririiheä, työpajoja, kriteeripohjaisia verkosto- ja vyöhykeanalyysejä sekä mallinnusta. Hankkeen päätulokset voidaan kiteyttää viiteen merkittävimpään teemaan. Kaksi ensimmäistä päätulosta liittyivät uuden tiedon tuottamiseen. Ensinnäkin hanke tuotti aihepiiriä taustoittavaa arvokasta kansainvälistä tietoa, jota on sovellettavissa suomalaisenkin maaseudun kehittämiseen. Toiseksi hanke tuotti tietoa paikkatiedon hyödyntämisen nykytilasta maaseudun maankäytön ja palveluiden suunnittelussa seitsemällä suomalaisella seudulla. Kolmas ja neljäs päätulos liittyivät uuden menetelmäpohjan luomiseen. Hanke tuotti sekä riittävän pelkistetyn, ja kuitenkin monikerroksellisen, paikkatietopohjaisen hallintamallin sekä itse mallin rakentamisen prosessikonseptin (esimerkin siitä, miten sellainen on rakennettavissa muillekin seuduille). Mallin riittävä pelkistyneisyys tarkoittaa, että se on tarpeeksi selkeä ja havainnollisesti olennaiset seikat valikoiva avautuakseen muillekin toimijoille kuin paikkatietoasiantuntijoille. Suunnittelun ja suunnittelumenetelmien läpinäkyvyyden ja avoimuuden vaatimuksen vuoksi muita mallin käyttöönoton kannalta tärkeitä toimijoita ovat ainakin luottamishenkilöt, elinkeinoelämä, maanomistajat sekä seudulliset yhdistykset ja järjestöt. Paikkatietopohjaisen hallintamallin rakenne on kolmiaineksinen. Se on yhdistelmä paikkatietoon perustuvia rakennettavuusvyöhykkeitä, palveluverkostoihin perustuvia vyöhykkeitä sekä niiden synteesinä muodostuvia paikkatiedolla perusteltavissa olevia tarkoituksenmukaisuusvyöhykkeitä. Viides päätulos kulminoitui siihen vuorovaikutukseen, jota hankkeen aikana käytiin eri palvelusektoreiden edustajien välillä. Useissa työpajoissa päädyttiin toteamaan, että hanke ja sen työpajat ovat avanneet silmiä ymmärtämään paikkatietomahdollisuuksia oman työn ja palvelusektorin kannalta uudella tavalla, sekä ymmärtämään eri sektoreiden välisen yhteistyön tarpeen ja arvon paikkatiedon laajemman hyödyntämisen kannalta. Tässä mielessä hanke palveli osaltaan paikkatiedon hyödyntämisen lisäämistä maaseutumaisten alueiden suunnittelussa ja kehittämisessä. Raportin lopussa luodataan joitain jatkotutkimuksen tarpeita, joita nousi hankkeen edetessä esille. Ne liittyvät ensisijassa nyt luodun yleispiirteisen hallintamallin paikalliseen soveltamiseen. Tärkeimpinä tarpeina pidämme alueellisten erityispiirteiden ottamista huomioon ja paikallisten etenemisprosessien kehittämistä

The Varying Interpretations of Public Interest: Making Sense of Finnish Urban Planners’ Conceptions

During the past decades, the concept of public interest has been severely criticized. It nevertheless remains to be a key normative reference point against which public planning may be evaluated and justified. The article claims that there are multiple conceptions of public interest that coexist in everyday planning practice. These conceptions are grounded in the age-old debate on the duties of the State. In the article, four different approaches to public interest were recognized on the basis of two dimensions of the concept. These dimensions are individual/collective and regulation/non-regulation. The theoretical assumptions were tested with interview data of Finnish planning professionals. The coexistence of multiple conceptions of public interest was revealed. This ambiguity makes public interest dubious as a rhetorical tool. Without the explication of the discursive context, the concept is largely devoid of meaning. Thus, when truly seeking justification to planning decisions, with reference to “public interest”, the explication of the context and the discursive framework applied is necessary.</p

Strateginen eheyttäminen kaupunkiseuduilla - Näkökulmia kestävän maankäytön ja julkisen talouden kysymyksiin

Tämä tutkimusraportti on kokoelma tutkimuksia, joissa ruoditaan maankäytön, asumisen ja julkisen talouden monimutkaista suhdetta. Näkökulma on monessa tapauksessa uutta luova ja jopa uraa uurtava. Eri tieteenaloja ja tarkastelutapoja edustavia tutkimuksia yhdistää näkemys, jonka mukaan sekä kaupungeissa että kaupunkiseuduilla tarvitaan entistä määrätietoisempaa strategista suunnittelua ja johtamista. Tätä silmällä pitäen tutkijat ovat kehittäneet strategisen eheyttämisen työkalun, joka esitellään raportissa