Relational approach to infant–teacher lap interactions during the transition from home to early childhood education and care

The transition from home care to early childhood education and care (ECEC) is a period of intense change and development in young children's socio-spatial worlds. This article focuses on infant–teacher lap interactions during this transition period. This investigation applies a relational approach to the study of infant–teacher lap interactions. In doing so, it highlights the inherently social and contextual nature of interaction. From a relational perspective, actors, context, and situation are seen as constitutive of each other, and their interrelationality is considered central to the emergence of interactions. The data, regarding infants' first months attending ECEC in Finland, is composed of teachers’ interviews and participant observations in the form of videos and field notes. The results illustrate infant–teacher lap interactions as constructed in the interplay among actors, context, and situation. This research advances an understanding of transitions as relational processes that develop through time and are constructed within a network of temporal, agentic, contextual, and situational aspects.The transition from home care to early childhood education and care (ECEC) is a period of intense change and development in young children's socio-spatial worlds. This article focuses on infant–teacher lap interactions during this transition period. This investigation applies a relational approach to the study of infant–teacher lap interactions. In doing so, it highlights the inherently social and contextual nature of interaction. From a relational perspective, actors, context, and situation are seen as constitutive of each other, and their interrelationality is considered central to the emergence of interactions. The data, regarding infants' first months attending ECEC in Finland, is composed of teachers’ interviews and participant observations in the form of videos and field notes. The results illustrate infant–teacher lap interactions as constructed in the interplay among actors, context, and situation. This research advances an understanding of transitions as relational processes that develop through time and are constructed within a network of temporal, agentic, contextual, and situational aspects

Children Under Two As Co-constructors of Their Transition From Home Care to Early Childhood Education and Care

Only by observing and listening to children can we learn about their unique ways of understanding the world. This study explored the ways in which children under the age of two contributed to co-constructing their own transition process to an early childhood education and care (ECEC) setting and how their contributions were constructed by the space. Video-recorded arrivals of four children under two during their first months in ECEC were scrutinized following the principles of interaction analysis, supported by socio-spatial theory. The recordings were made on seven observation days over seven months. The results show that young children contribute to co-constructing their transition arrivals by creatively drawing on the opportunities available in the ECEC space during the transition period and by creating new ones. The results also illuminate how the space mediates children’s contributions

Retkellä : lasten ja kaupunkiympäristön kohtaaminen

Raija Raittila kyseenalaistaa väitöstutkimuksessaan perinteisen ympäristö- ja luonnontiedon varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen ympäristökasvatuksen perustana. Hänen mukaansa se tarjoaa liian kapean näkökulman pienten lasten ympäristökansalaiseksi kasvamiselle.- Lasten omat tavat kohdata ympäristö tulisi yhdistää arkiseen työskentelyyn, jossa ympäristöön liittyvät eettiset, esteettiset, kulttuuriset, luonnontieteelliset ja yhteiskunnalliset ainekset voisivat limittyä. Ympäristökasvatus voisi perustua lasten ja lapsiryhmien omaehtoiselle toiminnalle kaupunkiympäristössä yhtä hyvin kuin luontoretkillekin, Raittila sanoo.Kaupunkiympäristöä tarkastelemalla ja tutkimalla lasten on helppo nähdä ja käsittää ihmisen toiminnan merkitys ympäristön muovautumisessa. Se on paljon vaikeampaa miltei luonnontilaisessa metsässä. Suurin osa suomalaislapsista asuu kaupungeissa ja niiden ympäristössä on aina myös luonnonelementtejä. Lapsille toiminta omassa arkisessa lähiympäristössä piirtää näkyviin sen, millaiset ovat lasten mahdollisuudet olla aktiivisia ympäristön käyttäjiä ja siihen vaikuttajia.Lapset käyttivät erilaisia taktiikoita kaupunkiympäristön kohtaamisessa ja haltuunottamisessa. Tutkiva kulkeminen, itse keksittyyn toimintaan pysähtyminen, sosiaalinen kävely ja vapaudesta nauttiminen tuottivat lapsille erilaisen eletyn paikan samassa fyysisessä kaupunkikorttelissa. Viileän asiallinen virastokortteli oli lapsille lukemattomien mahdollisuuksien tori. Lapset tarkkailivat kaupunkia omalta katsekorkeudeltaan, rakennukset, maisemat tai kaupunkiluonto eivät kokonaisuuksina kiinnostaneet lapsia. Yhä uudelleen samaan kortteliin innokkaina lähteneet lapset löysivät ehtymättömän määrän poimittavia kohteita ja toimintamahdollisuuksia kaupunkiympäristöstä.Liikenteeseen liittyvät asiat tulivat huomatuksi ”Hei tuolla on joku virkarikosauto” samoin kuin luontokohteet ”Hei täällä on jotain mustia! Ne on käpyjä. Nää, nää on pössösieniä.” Usein keskustelu rönsyili erilaisten poimittujen kohteiden välillä ”Kato kuinka isot oksat tossa puussa on./ Vau, ihan kun tossa ois kaks junaa. Se on tavarajuna. /Harmi, että tohon vesitorniin ei voi mennä. ” Rakennuksia lapset kommentoivat vain jos niillä oli heille joku erityinen merkitys ”Tää on mun isin teatteri.”Raittilan tutkimus on varhaiskasvatukseen liittyvää sosiologista lapsuudentutkimusta, lähinnä lapsuuden maantiedettä. Tutkimuksessa saatiin tarkan mikrotasoisen aineiston avulla lapsuuden maantieteen piirissä kaivattua tietoa lasten toiminnasta yhteiskunnallisesti tuotetussa kaupunkiympäristössä.Raittila nostaa esiin lasten oman aseman yhteiskunnallisina ympäristönkäyttäjinä ja ympäristön käytön määrittelijöinä. Raittilan tutkimus perustuu etnografiseen aineistoon, joka on kerätty pienten lapsiryhmien ja tutkijan retkillä Jyväskylän hallintokorttelissa. Aineisto koostuu 4–6-vuotiaiden lasten vapaasta retkipuheesta ja retkitoiminnan osallistuvasta havainnoinnista.Children’s explorations of an urban environment constitute the context for the present study. The main research question is: how do children and the urban environment encounter each other? Children’s actions during freedom to explore small areas in a town environment form the core of the study.The theoretical basis was drawn from the interdisciplinary field of childhood studies and children’s geographies. Children were regarded as social actors constructing their own lives. The ontological basis was pragmatism. The childhood and the environment were regarded as social constructions with their foundations in the material world and the culture surrounding them. Both children’s lives and the urban environment are intertwined in bringing the lived place to the fore. The lived place emerges when the actors and the physical, social and cultural environment meet each other in relational process. The description of lived place is a description of a process. Thus the object of investigation was children actions in an urban environment.The methodological approach was grounded in ethnography. The empirical data consist of children’s (4-6 years) free communication on 20 tours to a city quarter and the researcher´s participant observations of the children’s action during the tours. The children’s own role as data producers was central. The number of children taking part in the tours was 36.The data analysis was data-centred and aimed at all dimensions of walking and stops on tours. The main results are summarised in four lived places of children: explorative walking, focusing on self generated action, social walking and enjoying freedom. The significance for their environmental citizenship of children’s own ways of constructing their lived place in an urban environment is discussed

Kaupungissa eletty paikka : lasten ja kaupunkiympäristön kohtaaminen

Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää mitä tai millainen on lasten omaehtoisen retkitoiminnan kautta avautuva tilallisuus kaupunkikorttelissa sekä millaista lapsuutta (lapsena olemista) kaupunkikortteliympäristö tuottaa. Lapsia ja kaupunkikorttelia tarkasteltiin relationaalisesti toinen toisensa määrittävänä ja erottamattomana. Näin pyrittiin korostamaan sekä lasten omaa aktiivista osuutta ympäristökansalaisuuden ja paikannetun ympäristötiedon rakentajana että ympäristön merkitystä yhteisön elämää, tässä tapauksessa lapsuutta, rakenteistavana tekijänä. Suurin osa suomalaisista lapsista elää kaupunkiympäristössä. Sen takia on tärkeää pohtia kaupunkiympäristön merkitystä lapsuuden rakentumisen paikkana. Kaupunkiympäristö on muotoutunut inhimillisen, yhteisöllisen ja yhteiskunnallisen toiminnan tuloksena. Tämä muotoutuminen on yhteydessä kulttuuriseen, poliittiseen ja taloudelliseen järjestelmään. Kaupunkiympäristö ei ole pelkkä neutraali elämisen tila, vaan se heijastaa kulttuurisia arvoja, jotka näkyvät esimerkiksi konkreettisen ympäristön järjestämisessä ja ympäristöön liittyvissä käytännöissä sekä julkisissa ja piiloisissa säännöissä. Ympäristö ”syntyy” itse asiassa siinä elävien toimijoiden, tässä tapauksessa lasten, ja ympäristön tarjoamien mahdollisuuksien ja rajoitusten vuorovaikutuksessa. Lasten kaupunkiretkiä analysoimalla oli tarkoitus löytää niitä mahdollisuuksia ja rajoja, joita kaupunkiympäristö lapsena olemiselle antaa. Lasten sosiaalisen toiminnan ja ympäristön vuorovaikutuksen tarkastelu tutkimuksissa on aiemmin ollut vähäistä. Tutkimuksen tuloksena tuotettiin neljä erilaista elettyä paikkaa: tutkiva kulkeminen, itse keksittyyn toimintaan kiinnittyminen, sosiaalinen kävely ja vapaudesta nauttiminen. Relationaalisen näkemyksen mukaisesti paikat ovat luonteeltaan prosesseja ja kertovat yhtä paljon siitä fyysisestä, kulttuurisesta ja yhteiskunnallisesta ympäristöstä, jossa ollaan, kuin lapsista ja heidän toiminnastaan ja tulkinnoistaan ja asemasta tässä ympäristössä. Tutkimus on yksi avaus suomalaiseen lapsuuden maantieteeseen, jonka piirissä tutkivat katseet tulisi jatkossa suunnata siihen, miten lasten lähin sosio-fyysinen ympäristö määrittää sitä, onko lapsilla mahdollisuutta olla yhteisönsä jäseniä

Varhaiskasvatustutkimuksen kaksi vuosikymmentä : tieteenalat, kysymyksenasettelut ja metodit

Varhaiskasvatus on tullut yhteiskunnan palveluna yleisesti tutuksi viime aikoina poliittisen keskustelun kautta. Varhaiskasvatus käsite otettiin Suomessa käyttöön Varhaiskasvatuksen koulutuskomitean mietinnön (KM 1974:15) myötä. Tämän jälkeen varhaiskasvatuksesta tuli myös lastentarhanopettajakoulutuksen pääoppiaine, kun aiempia oppisisältöjä yhdistettiin varhaiskasvatuksen kokonaisuudeksi. (Husa & Kinos 2001, 19.) Oppiaineena varhaiskasvatus on monitieteinen, joskin sen juuret ovat vahvasti kytköksissä kehityspsykologiaan (Karila, Kinos, Niiranen & Virtanen 2003, 125–126). Karila ym. (2003) ovat analysoineet lastentarhanopettajakoulutusten opetussuunnitelmia ja huomauttaneet, että analyysin kautta syntyvä kuva varhaiskasvatuksen määritelmästä ei ole selkeä. Määrittely syntyy opetussuunnitelmissa varhaiskasvatuksen opintojen kokonaisuuteen kirjatuista erillisistä kursseista ja niiden tavoitekuvauksista. Nämä määrittelyt ovat edelleen sidoksissa historialliseen kehitykseen ja koulutuksen murroskohtiin. Yksi niistä sijoittui vuoteen 1995, kun lastentarhanopettajakoulutus siirrettiin yliopistoihin ja varhaiskasvatuksesta tuli akateeminen oppiaine. Lastentarhanopettajan tutkinto muutettiin kasvatustieteen kandidaatin tutkinnoksi ja samalla luotiin varhaiskasvatuksen maisterikoulutus. (Husa & Kinos 2001, 19–20.) Myös vuonna 2005 koettiin murros, kun Jyväskylän yliopisto sai varhaiskasvatustieteen pääaineoikeuden (Opetusministeriön asetus yliopistojen koulutusvastuun täsmentämisestä 568/2005).nonPeerReviewe

Relational analysis and the ethnographic approach : constructing preschool childhood

This article elaborates the relational ontology in an ethnographic study. The aim is to seek relational construction of preschool practice and how children’s positions are constructed in it. The study is based on the understanding that ethnography and relational sociology share the idea that society emerges through repeated relations. The ontological thinking of relational sociology is applied in a micro-level analysis of three episodes from a Finnish preschool. We propose that relations appear in every single ethnographical episode and that carefully analysed repetitive relations can reveal a stabilised organisational structure. The analysis shows how the position of one child is structuring and being structured in everyday actions in a preschool. We argue that through relational analysis of ethnographic data, it is possible to seek sociological knowledge of institutions – in this case, of preschool.peerReviewe

Tulevaisuuteen suuntaava varhaiskasvatustiede

nonPeerReviewe

Kindergarten space and autonomy in construction : Explorations during team ethnography in a Finnish kindergarten

Children’s autonomy is a cultural ideal in Finnish early childhood education and care (ECEC). In this article we examine autonomy in spatial terms. The theoretical background is developed by applying spatial sociology. Our starting point is that space is relationally produced, thus, we understand space as continuously negotiated, reconstructed and reorganized phenomena. In this article, we investigate the production of space by different actors in ECEC and seek to show how autonomy is also continuously produced and re-produced in the negotiation of space. For this investigation we use data collected as part of a team ethnographic project in a Finnish kindergarten. The project included conducting observations and interviews with parents and educators. Our research shows that autonomy is developed in multiple ways in kindergarten spaces. Educators as well as children and parents continuously produce and reproduce the kindergarten space within which children’s autonomy variously unfolds as linked to independence, freedom and responsibility in the cultural and ideological setting of a Finnish kindergarten.peerReviewe