Feeding levels during the growing phase affect the production of primiparous Finnish Landrace ewes

The effect of different feeding levels on the performance of primiparous ewes was studied in 31 Finnish Landrace ewes bred to lamb at the age of one year. Ewe lambs, initially weighing on average 19.2 kg (SEM 0.63), were placed on a low (L), standard (S) or high (H) level of feeding from 2 months of age to the end of mating and from 2 months pre-partum to the end of 8-week lactation. Changes in live weight were affected by the diet. During rearing, the ewe lambs on L diet gained significantly less (18.0 vs. 24.1 kg/lamb, PMaassamme käytössä olevissa lampaiden ruokintasuosituksissaei erotella siitos- ja lihakaritsoiden ravinnontarvetta. Keväällä syntyneet, siitokseen jätetyt suomenlammasrotuiset uuhikaritsat kasvatetaankin normaalisti yhdessä lihakaritsoiden kanssa ja ruokitaan myös yhtä voimakkaasti. Siitoskaritsoiden liian voimakas ruokinta ennen puberteettiä ja ensimmäisen tiineyden ja maidontuotantokauden aikana voi kuitenkin heikentää jopa pysyvästi utareen kehitystä ja alentaa eläimen maidontuotantokykyä. Vastaavasti liian niukka ruokinta pidentää kasvatuskautta, lisää ruokintakustannuksia ja aiheuttaa muun muassa tiinehtyvyyshäiriöitä. Sopivana siitoskaritsan kasvunopeutena vieroituksesta astutukseen pidetään noin 200 g päivässä. Ensi kertaa poikivien suomenlammasrotuisten uuhikaritsoiden ravinnontarvetta ja maidontuotantoa ei aikaisemmin ole tutkittu. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ruokinnan voimaperäisyyden vaikutusta siitosuuhikaritsoiden kasvuun, tiinehtyvyyteen,terveyteen, karitsatuotokseen ja maidontuotantoon. Tutkimuksessa oli mukana 31 suomenlammasuuhikaritsaa kolmessa ruokintaryhmässä kahdeksan viikon iästä kahdeksannen maidontuotantoviikon loppuun. Heinän saanti oli vapaa kaikissa tuotosvaiheissa. Kasvatuskaudella, vieroituksesta 23 viikon ikään ohra-soijaväkirehuseosta annettiin elopainoon suhteutettuna alitusryhmälle 54 g kuiva-aineena (ka)/metabolinen elopaino-kg (kgW 0.75 ), vertailuryhmälle 63 ja ylitysryhmälle 72 g ka/kgW 0.75 . Alitusryhmä sai 14 % vähemmän ja ylitysryhmä 14 % enemmän valkuaista ja energiaa kuin vertailuryhmä. Astutuskaudella kaikki karitsat saivat väkirehua 70 % (54 g ka/ kgW 0.75 ) kokonaiskuiva-aineen syönnistä. Tiineyden aikana väkirehumäärä oli 500600 g/uuhi/päivä ja maidontuotantokaudella 360480 g/imevä karitsa/päivä. Kasvatuskaudella alitus-, vertailu- ja ylitysryhmän uuhikaritsat saivat rehuannoksestaan energiaa keskimäärin 0,82, 0,85 ja 0,97 rehuyksikköä, raakavalkuaista 162, 176 ja 205 g sekä ohutsuolessa imeytyviä aminohappoja 87, 94 ja 109 g päivässä. Vastaavana aikana karitsat kasvoivat keskimäärin 170, 195 ja 230 g/karitsa/päivä. Ruokintasuositusten mukaan alitus- ja vertailuryhmän karitsat kärsivät energian vajauksesta kasvatus- ja astutuskaudella. Maidontuotantokaudella kaikkien karitsauuhien energian ja valkuaisen saanti jäi noin 2737 % alle suositusten. Tuotosten perusteella ravinnonsaanti oli kuitenkin riittävä. Ylitysryhmän ruokinta nopeutti siitokseen jätettyjen uuhikaritsoiden kiimaantuloa ja tiinehtymistä. Eniten energiaa ja valkuaista saaneilla uuhilla oli myös suurin sikiävyys (4,0 karitsaa/uuhi). Voimakkaan ruokinnan ongelmat olivat luomiset ja jalkasairaudet. Parhaiten maitoa tuottivat vertailuryhmän uuhet. Erot maidontuotannossa eri ruokintaryhmien välillä olivat kuitenkin pienet. Runsas väkirehuruokinta vähensi maidon rasvapitoisuutta, mutta sen vaikutus maidon valkuaispitoisuuteen oli vähäinen. Tutkimuksen perusteella siitokseen jätetyt suomenlammasuuhikaritsat voidaan kasvattaa yhtä voimakkaalla ruokinnalla (väkirehua 62 g ka/kgW 0.75 ) kuin lihakaritsat tuotoksen siitä kärsimättä. Käytössä olevat ruokintasuositukset vaativat tarkentamista

The effect of ammonium ferric hexacyanoferrate on reducing radiocaesium transfer from grass silage to sheep

A study was carried out to examine the effect of ammonium ferric hexacyanoferrate (AFCF) on the transfer of radiocaesium from grass silage to the tissues of male lambs. During ensiling, a formic acid based additive and AFCF were sprayed on grass contaminated with 134Cs and the mixture was allowed to incubate for 45 days. A dose of 21 mg AFCF d-1, fed to sheep offered contaminated silage for fourteen days, reduced 134Cs transfer to muscle by 45% compared to that of control sheep. An equivalent dose of AFCF administered in a capsule reduced transfer by only 3%. In another experiment, AFCF intake of 50, 100 and 150 mg d-1 for ten days reduced 134Cs transfer to sheep muscle by 75, 82 and 86%, respectively. In control lambs, of average live weight 38 and 47 kg, the feed to muscle 134Cs transfer coefficient averaged 0.15 d kg-1, but equilibrium between tissue and feed 134Cs had probably not been reached due to the short feeding period. Increasing doses of AFCF from 0 to 150 mg d-1 increased the faecal/urinary 134Cs ratio from 2 to 42.;Radiocesiumin kulkeutumista märehtijöihin on voitu vähentää syöttämällä eläimille erilaisia cesiumia sitovia mineraalejakuten esimerkiksi bentoniittia, zeoliittia, vermikuliittia ja kaoliinia sekä kuitupitoista rehua. Ferriheksasyanoferraatit (preussinsininen, PB-yhdisteet) ovat edellisiä huomattavasti tehokkaampia cesiumsitojia. Ammoniumferriheksasyanoferraatti (AFCF) on PB-yhdisteistä tehokkaimpia ja eniten tutkittu. AFCF sitoo itseensä radiocesiumia vaihtaen sen ammoniumioniin. Koska PB ei imeydy ruoansulatuskanavasta kudoksiin, poistuu radiocesium eläimestä PB-yhdisteeseen sitoutuneena sonnan mukana. Paras tulos saavutetaan kun cesiumsitojaa syötetään samanaikaisesti aktiivisen rehun kanssa. Joissakin tapauksissa sitojan on myös todettu poistavan elimistössä jo olevaa radiocesiumia. Sisätiloissa PB:tä tavallisesti syötetään eläimille kerran pari päivässä sekoittamalla sitä pieneen määrään rehua. Laitumella sitojaa voidaan helpoimmin antaa lisäämällä sitä nuolukiveen tai bolukseen. Lukuisten tutkimusten perusteella PB-yhdisteitä voidaan pitää vaarattomina eläimille ja ihmisille, sillä yhdisteiden ei ole todettu havaittavissa määrin hajoavan ja imeytyvän kudoksiin ja maitoon. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää pienten AFCF-määrien, joita muhitettiin aktiivisessa säilörehussa sen kypsymisen ajan, vaikutusta radiocesiumin kulkeutumiseen lampaan kudoksiin. Muhittamisen vaikutusta cesiumsitojan tehokkuuteen ei ole aikaisemmin selvitetty. Tutkimuksen taustalla oli ajatus, että laskeumatilanteessa AFCF voitaisiin ruiskuttaa, kuten säilöntäainekin, saastuneeseen ruohoon jo pellolla sadonkorjuun yhteydessä. AFCF:n vaikutusta tutkittiin puolivuotiailla pässikaritsoilla, joita pidettiin aineenvaihduntahäkeissä. Raiheinää kasvatettiin astiakokeissa turvemaassa, johon oli lisätty 134Cs:a. Näin saatua aktiivista raiheinää lisättiin silputtuun pellolla kasvatettuun raiheinään, ja seokseen ruiskutettiin säilöntäainetta sekä veteen sekoitettua AFCF:ia. Säilörehun valmistuttua se jaettiin päiväannoksiin. Lampaille syötettiin AFCF:ia päivittäin neljäntoista päivän ajan 21 mg kapselissa ja 21 mg rehussa (koe 1) ja päivittäin kymmenen päivän ajan 50, 100 ja 150 mg rehussa (koe 2). Kontrollilampaat eivät saaneet AFCF:ia. Kudosten 134Cs- aktiivisuuspitoisuus oli yleensä korkein munuaisissa ja matalin lihaksessa. Jo pienetkin AFCF-määrät vähensivät selvästi lampaan lihan 134Cs-aktiivisuuspitoisuutta. Rehun mukana annettu päivittäinen 21 mg AFCF-annos vähensi radiocesiumin kulkeutumista lampaan lihakseen 45 % kontrollieläimeen verrattuna. Sama AFCF-määrä annettuna kapselissa vähensi kulkeutumista 3 %. Eläinten saadessa päivittäin aktiivisen rehun mukana 50, 100 ja 150 mg AFCF:ia väheni radiocesiumin kulkeutuminen lihakseen 75, 82 ja 86 %. Tässä tutkimuksessa käytetyt AFCF-määrät olivat pienille märehtijöille suositeltuja annoksia (1-2 g päivässä) huomattavasti pienempiä. Lihas/rehu-siirtokertoimet laskettiin jakamalla lihaksen 134Cs-aktiivisuuspitoisuus (Bq kg-1) päivittäisen rehuannoksen sisältämällä 134Cs-määrällä (Bq d-1). Kokeessa 1 siirtokertoimet olivat 0.14 (kontrolli), 0.14 (kapseli) ja 0.07 d kg-1 (rehu). Kokeessa 2 kontrollieläinten siirtokerroin oli 0.16 ja muiden keskimäärin 0.03 d kg-1. Kontrollieläinten siirtokertoimet olivat pienempiä kuin useissa Tshernobylin jälkeen suoritetuissa tutkimuksissa, minkä katsottiin johtuvan tämän tutkimuksen kokeiden lyhytaikaisuudesta. Eräiden selvitysten mukaan tasapaino kudosten radiocesiumpitoisuuden ja radiocesiumin jatkuvan saannin välillä saavutetaan lampailla vasta noin 20-30 päivän kuluttua. Radiocesiumin erittyminen sonnan mukana oli kontrollilampailla selvästi vähäisempää ja virtsan mukana runsaampaa kuin AFCF:ia saaneilla lampailla. Kun rehussa annetun AFCF:n päiväannosta nostettiin 0:sta 21 mg:aan, radiocesiumin keskimääräinen erittyminen sonnan mukana oli vastaavasti 41 ja 59 % ja virtsan mukana 16 ja 6 % radiocesiumin saannista (koe 1). Kun AFCF-annosta nostettiin 0:sta 150 mg:aan, vastaavat radiocesiumin erittymismäärät olivat sonnassa 34 ja 69 % ja virtsassa 17 ja 2 % (koe 2). Tutkimuksessa saatiin alustavaa tietoa aktiivisessa säilörehussa muhineen AFCF:n vaikutuksesta lampaan lihan radiocesiumtasoon. AFCF:n muhittaminen useita viikkoja säilörehussa ei vähentänyt sen tehoa cesiumsitojana pienetkin AFCF-määrät vähensivät huomattavasti radiocesiumin kulkeutumista eläimen kudoksiin. Ainakin tältä osin AFCF:n käyttö pellolla olisi mahdollista. AFCF:n ruiskutustekniikan kehittämiseksi tarvitaan lisätutkimuksia. Lisäksi lihas/rehu- siirtokertoimien luotettavuuden tarkistaminen vaatisi pitempiaikaisia ruokintakokeita kuin mitä tässä tutkimuksessa oli mahdollista tehdä

Yellow-flowered lucerne: Properties and influence on performance and reproduction of ewes

Conception rates and prolificacy of Finnish Landrace ewes fed yellow-flowered lucerne (Medicago falcata L.) pasture and silage prior to and during the mating period were compared with those of control ewes fed timothy (Phleum pratense L.) - meadow fescue (Festuca pratensis Huds.) pasture and silage. Ewes grazed pasture for four weeks and received their respective silage for 10 weeks indoors. Dry matter (DM) intake of lucerne silage was higher than that of grass silage (1.77 vs. 1.40 kg DM day-1). Timothy-fescue grass and silage analysed by a new modified method did not contain detectable amounts of plant oestrogens. In fresh and preserved lucerne, the amount of coumestrol was only moderate varying from zero to 59.5 ppm DM. Ewes fed lucerne received higher amounts of plant oestrogens than those on control feeding, but no differences in conception rate or lambing performance were found between the groups. However on lucerne, ewes conceived five days earlier (P=0.03) than control animals. Prolificacy of lucerne and control fed ewes averaged 3.13 and 3.19 lambs/ewe (P=0.76), respectively. There were no ewe health problems. The results suggest that the intake of yellow-flowered lucerne is good and the level of plant oestrogens has no detrimental effects on reproductive performance of adult Finnish Landrace ewes. ;Nurmipalkokasveihin kuuluva, sinimailasen lähisukulainen sirppimailanen (Medicago falcata L.) on uusi tulokas rehukasvivalikoimassamme. Sirppimailanen tuotiin maahamme Virosta 1980-luvun loppupuolella. Alkuaan kasvi on kotoisin Iranista ja Kaspianmeren alueelta. Aikaisempien tutkimusten mukaan sirppimailanen on sopeutunut hyvin maamme olosuhteisiin ja talvehtinut Etelä-Suomessa ilman merkittäviä talvituhoja. Uusista rehukasveista on tärkeää selvittää niiden sadon ja ruokinnallisen arvon lisäksi myös niiden mahdollisesti sisältämät haitta-aineet ja haitta-aineiden vaikutus eläinten terveydelle. Nurmipalkokasvien tiedetään sisältävän estrogeenisesti vaikuttavia aineita, ns. kasviestrogeeneja.Etenkin lammas on herkkä kasviestrogeenien aiheuttamille tiinehtyvyys- ja sikiävyyshäiriöille. Sirppimailasen sisältämien kasviestrogeenien mahdollista haitallista vaikutusta uuhien hedelmällisyyteen arvioitiin vertaamalla toisiinsa sirppimailas- ja timotei-nurminataruokinnalla olevien uuhien kiimaantuloa, tiinehtymistä ja karitsatuotosta. Sirppimailanen tuotti runsaan ja valkuaispitoisen kuiva-ainesadon. Valkuaispitoisuus oli korkea sekä ensimmäisessä että toisessa sadossa. Vertailulaitumen timotei-nurminataruoho ei sisältänyt lainkaan kasviestrogeeneja, sen sijaan nurmisäilörehusta löydettiin pieniä määriä formononetiinia ja biochanin-A:ta. Myös sirppimailasruohon ja -säilörehun formononetiini- ja biochanin-A -määrät olivat vähäisiä. Sirppimailasen kumestrolipitoisuus oli korkeahko. Sisäruokintakauden alusta astutuskauden loppuun uuhet söivät sirppimailassäilörehua kuiva-ainetta (g/metabolinen elopaino-kg) keskimäärin 1,77 (65) ja nurmisäilörehua 1,40 (53) kg ka/uuhi/pv. Vapaasti molempia säilörehuja saadessaan uuhet söivät halukkaammin sirppimailas- kuin timotei-nurminatasäilörehua. Vaikka sirppimailasella ruokitut uuhet saivat rehuannoksestaan timotei-nurminadalla ruokittuja uuhia huomattavasti suurempia kasviestrogeenimääriä, ei ruokinnalla todettu olevan vaikutusta uuhien karitsatuotokseen. Sirppimailasella ruokitut uuhet tiinehtyivät keskimäärin 5 päivää aikaisemmin kuin timotei-nurminadalla ruokitut. Sikiävyys molemmissa uuhiryhmissä oli hyvä. Pitkäaikaisen sirppimailasruokinnan vaikutus uuhien lisääntymiseen vaatii lisätutkimuksia

L.: Comparison of hay and silage for pregnant and lactating Finnish Landrace ewes

Abstract A comparison of conserving timothy/meadow fescue/meadow grass as silage or hay was conducted with Finnish Landrace ewes. Intake of hay (H), silage (S) and hay/silage (HS), and the performance of 30 Finnish Landrace ewes carrying twins, triplets and quadruplets and suckling either twin or triplet lambs was measured during the last 8 weeks of pregnancy and during the ®rst 6 weeks of lactation. The dry matter (DM) intake of HS was lower ( p`0X03) than H during lactation, whereas there was no difference in DM intake between pregnant and lactating ewes fed either H or S. The intake of metabolisable energy was on an average 12.8, 14.3 and 13.4 MJ per day in pregnancy, and 17.7, 20.2 and 18.1 MJ in lactation for H, S and HS, respectively. Daily intakes of protein assessed in terms of amino acids absorbed in the small intestine (AAT) were on an average 92, 110 and 102 g for H, S and HS during pregnancy and 157, 184 and 165 g during lactation, respectively. Ewes in all treatments were, relative to calculated requirements, de®cient in energy and protein during the last month of pregnancy and early lactation. Ewes performed consistently better when fed silage than hay. Lamb mortality was low for all treatments. The number of arti®cially reared lambs tended to be highest when ewes were fed both hay and silage ad libitum. Lamb growth was higher on S than H based diet ( p`0X005). With respect to winter feeding of ewes, grass silage compared favourably with hay and indicated that hay could be replaced by well preserved grass silage. During late pregnancy and early lactation, there was no advantage of supplementing silage with hay, relative to entirely silage based diets.

Feeding levels during the growing phase affect the production of primiparous Finnish Landrace ewes

The effect of different feeding levels on the performance of primiparous ewes was studied in 31 Finnish Landrace ewes bred to lamb at the age of one year. Ewe lambs, initially weighing on average 19.2 kg (SEM 0.63), were placed on a low (L), standard (S) or high (H) level of feeding from 2 months of age to the end of mating and from 2 months pre-partum to the end of 8-week lactation. Changes in live weight were affected by the diet. During rearing, the ewe lambs on L diet gained significantly less (18.0 vs. 24.1 kg/lamb,

Harvesting strategy and N fertilization influence 134 Cs uptake by forage plants

The root uptake of 134 Cs by forage plants was studied as a function of growth stage and N fertilization with biotite supplementation.The study was conducted by means of pot experiments with peat soil. In the growth stage studies,ryegrass,white clover and yellow-flowered lucerne were cut once 30,60 or 90 days after sowing or three times at intervals of 30 days.In the one-cut system, at 90 d,the activity concentration of 134 Cs in ryegrass and clover was higher and that in lucerne lower than in the three-cut system.In both treatments,the activity concentration in ryegrass decreased and that in legumes,generally,tended to increase with time.In the N fertilization studies,ryegrass was grown at different levels of ammonium nitrate (100,200 and 400 mg N l -1 )and biotite (0,10,20 and 40 g l -1 ) application.The addition of N to soil increased and that of biotite decreased the 134 Cs activity con- centration in ryegrass. The differences in forage 134 Cs between the two harvesting systems were small.Although ammonium nitrate increased the 134 Cs uptake by ryegrass,in the event of fallout, moderate rates of ammonium fertilizer could be used provided that biotite or K are applied at adequate levels.