Tukea journalististen valokuvien tulkintaan: Ehdotus medialukutaitoa edistävästä genremallista

Genren käsite on osoittautunut hedelmälliseksi mediakasvatuksessa, sillä sen avulla voidaan yhdistää mediaesityksen sisällön, tuotannon ja vastaanoton näkökulmat. Genreajattelun tuominen esimerkiksi peruskouluihin edellyttää etenkin luovaan tekemiseen sitoutuvassa opetuksessa sitä, että työskentelyn lähtökohdaksi on olemassa oppilaille tuttu genre tai edes jonkinlainen alustava tyypittely. Aiemmin luodut genreytykset voivat tukea tulkintaa myös kuva-analyysiin perustuvassa opetuksessa, jonka haasteeksi muodostuvat kuitenkin ristiriitaiset genrekuvailut. Artikkeli perustuu design-tutkimukseen, jossa suunnitellaan konstruktiiviseen oppimiseen soveltuva journalististen valokuvien genreytysmalli itseopiskeluun ja koulukäyttöön. Genre voidaan ajatella tulkintakehykseksi ja siten työkaluksi. Genret voivat auttaa oppijaa suuntaamaan huomiota valokuvan tulkinnassa. Journalististen valokuvien erilaisten funktioiden pohjalta konstruoidaan neljä genreä, joita kehitetään edelleen dokumentaarisen elokuvan genretutkimuksessa ilmennyttä moodiajattelua soveltaen. Artikkelin tavoitteena on medialukutaidon edistäminen valokuvien tulkinnassa

Construing Identities and Competence : L2 English Speaker Perceptions

Language is a medium of communication but it is also used to construe and negotiate meaning in our social environment. Language can signal group membership and construe identity as a member of a particular group. If people have more than one language in their repertoires, competence becomes a key factor in defining to what degree people choose to identify themselves as part of a specific community of language speakers. My research studies how identity and competence are construed by non-native English speakers. Most English speakers have learned the language in addition to their mother tongue(s), and use it to communicate with other non-native speakers of English. In these situations English is used as a lingua franca (ELF) a contact language between speakers who do not share a first language (L1). In these contexts it is typical that people have learned English as a foreign language (EFL) in school. Typically L2 speakers are taught to communicate with native speakers of the language, and thus foreign language teaching often defines competence in the L2 by comparing learners proficiency level to a native speaker model. This view perceives L2 speakers as learners of the language, and defines their competence in the L2 by the degree learners are able to acquire the target language norms. In lingua franca contexts competence is defined quite differently. Competence in ELF means the ability to use the language successfully with people from various cultural backgrounds, and the ability to negotiate norms to ensure mutual understanding, which, at times, might even mean deviating from the target language norms. The concept of identity is also defined differently in EFL and ELF contexts. In foreign language teaching, speakers are learners who constantly develop their skills with hopes to eventully achieve a native-like competence. In ELF contexts, on the other hand, speakers are seen as users of the language who do not necessarily benefit from a native-like competence level per se. Because ELF users should be able to communicate with people from various backgrounds, achieving a native-like competence might not be enough to ensure successful communication with other L2 English speakers. The purpose of this research was to study how L2 English speakers construe identity as learners and users of English and their competence in the language. The data was collected by interviewing Finnish university students majoring in English philology. The data consists of four interviews in which participants describe themselves as learners and users of English. I approached the data from a discourse analytical point of view, and analyzed the construed interpretative repertoires of identity and competence. My findings show that the construed learner and user identities are context-dependent. The identity that becomes salient in the interpretative repertoires in a given context depends on how the interviewees want to depict themselves in that given environment. The ideals of good language also guide the construction of the interpretative repertoires of identity. The repertoires that idealize native-like language use construe learner identity while the repertoires that emphasize communication skills construe the user identity. My research also indicates that the interpretative repertoires of competence are multifaceted. Competence is construed as intuitive, native-speaker-like knowledge about English language structures, as well as different cognitive and performative skills and abilities. These are, for example, the ability to think in English and to communicate successfully with people from various different backgrounds.Kielen avulla rakennetaan ja neuvotellaan merkityksiä suhteessa sosiaaliseen ympäristöön ja muihin ihmisiin. Sen avulla voidaan osoittaa ryhmäjäsenyttä ja rakentaa identiteettiä erilaisten ryhmien jäsenenä. Ihmisillä, joilla on käytössään useampi kuin yksi kieli identiteetin rakentaminen muuttuu monimutkaisemmaksi. Osaamisen taso määrittää suurelta osalta missä määrin ihmiset rakentavat identiteettiään suhteessa erilaisiin yhteisöihin. Tämä tutkimus tarkastelee, kuinka identiteettiä ja kompetenssia englannin kielessä rakennetaan, kun kyseessä ei ole syntyperäinen englannin puhuja. Suuri osa englannin puhujista on oppinut kyseisen kielen oman äidinkielensä lisäksi ja käyttää sitä kommunikoidakseen muiden, äidinkielenään muuta kuin englantia puhuvien ihmisten kanssa. Tällaisissa konteksteissa käytettyä englantia kutsutaan lingua franca englanniksi (ELF) eräänlaiseksi yleiskieleksi, jota eri taustaiset ihmiset hyödyntävät kommunikoidakseen keskenään. Tyypillisesti englanti, jota näissä konteksteissa käytetään on opittu koulussa, joissa oppijoiden osaamistasoa arvioidaan vertaamalla heidän kompetenssiaan syntyperäiseen englannin puhujaan. ELF-kontekstissa olennaista olisi kuitenkin kyetä kommunikoimaan syntyperältään muiden kulttuurin edustajien kanssa, jolloin oppijoille, joille kehittyy korkea osaamistaso englannissa vieraana kielenä saattaa jopa olla vaikeuksia kommunikoida muiden äidinkielenään muuta kuin englantia puhuvien kanssa. Kompetenssi kielen oppijana on siis eri asia kuin kompetenssi ELF-kommunikoijana. Myös identiteetti määritellään eri tavoin vieraan kielen opetuksessa ja ELF-kontekstissa. Vieraan kielen opetus näkee puhujat oppijoina, jotka pyrkivät jatkuvasti kehittämään osaamistaan vastaamaan paremmin syntyperäisen puhujan tasoa. ELF viitekehys puolestaan suhtautuu puhujiin kielen käyttäjinä, joilla ei sinänsä ole mitään tarvetta kehittää englannin osaamistaan lähemmäs äidinkielenään englantia puhuvan tasoa. Pikemminkin ELF-käyttäjän tulisi kyetä kommunikoimaan hyvinkin erilaisten ihmisten kanssa, jolloin syntyperäisen puhujan kaltainen osaaminen ei ole enää itseisarvo. Tämän tutkimuksen tarkoituksena on tarkastella, miten englantia vieraana kielenä puhuvat rakentavat identiteettiään kielen oppijoina ja käyttäjinä, sekä osaamistaan englannin kielessä. Tutkimusaineisto kerättiin haastattelemalla englantilaisen filologian yliopisto-opiskelijoita. Aineisto kattaa neljä haastattelua, joissa pyrittiin selvittämään miten opiskelijat kuvailevat itseään englannin oppijoina ja käyttäjinä. Aineistoa tarkasteltiin lähestyen sitä diskurssianalyyttisestä vitekehyksestä ja analysoimalla aineistosta esiin nousseita tulkintarepertuaareja identiteetistä ja kompetenssista. Tutkimuksen tulokset osoittavat, että identiteetti englannin oppijana ja käyttäjänä rakentuu kontekstisidonnaisesti. Se kumpi identiteetti tulkintarepertuaareista missäkin kontekstissa rakentuu, määräytyy sen mukaan, miten haastateltavat haluavat itseään kuvata tuossa nimenomaisessa kontekstissa. Identiteettirepertuaarien rakentumista ohjaavat myös ideaalit hyvästä kielestä . Tulkintarepertuaarit, jotka idealisoivat syntyperäistä kielenkäyttöä, rakentavat oppijaidentiteettiä. Toisaalta repertuaarit, joissa korostetaan kommunikaatiotaitoja, rakentavat identiteettiä englannin käyttäjänä. Tuloksista selvisi myös, että kompetenssin tulkintarepertuaarit ovat moniulotteisia. Repertuaarit rakentavat osaamista syntyperäisen englannin puhujanomaisena intuitiivisena tietona kielen rakenteista, sekä erinäisinä kognitiivisinä ja performatiivisinä taitoina ja kykyinä. Tällaisia ovat esim. kyky ajatella englanniksi ja taito kommunikoida onnistuneesti erilaisten ihmisten kanssa

Kieliasiantuntijat akateemisen kielen säätelijöinä

The ethnographic study focuses on how language professionals regulate the language of different academic genres, such as scholarly manuscripts, press releases, administrative texts and curricula as part of their work in a multidisciplinary Finnish university. In the institution, the function of translation and authors’ editing is to produce institutional multilingualism and develop and sustain the quality of English entextualized into published texts. The main types of data, collected during ethnographic fieldwork, are interviews, on-site recordings and text trajectories. Motivated by two distinct lines of inquiry, the thesis sets out to investigate both how language professionals regulate academic discourse through action and their roles and responsibilities in processes of text production as construed through talk. In applying an ethnographic methodology, the thesis focuses on the habitual, repetitive and routinized ways of doing and talking about translation and authors’ editing in the community. Adopting a posthumanist stance, translation and authors’ editing are understood as social practices that result from stable, recurring re-enactments and deployments of people, technology and other materials. These assemblages are the loci of the inquiry. The study depicts and brings to the fore the actors, human as well as non-human, and their roles and contributions to the processes of text production. The thesis investigates the institutional roles the language professionals occupy as part of academia, how they distribute agency, authority and responsibilities among themselves, their colleagues and clients, as well as across various forms of technology and other resources. Informed by practice theories, the thesis demonstrates how the practices of translation and authors’ editing comprise of elements, and how these elements, together with the organization of practices, can introduce stability and systematicity across individual acts of language regulation – even beyond the immediate community. The language professionals’ ways of working either aid or impede the introduction of systematicity into language regulation. Collaborative organization of work, shared materials and technology build coherence into the practice of translation, allowing meanings assigned to language regulation to become shared among the community members, and even to travel to other practices of writing in the institution. Authors’ editing, on the other hand, is a solitary endeavor marked by transient and unstable configurations of actors who navigate text production without a shared set of norms to coordinate their actions. Language professionals take on roles and responsibilities to facilitate the production of an authoritative and accessible English-medium voice, in order to create commodifiable value for others; to attract international students and staff, and to help scholarly manuscripts get published in prestigious journals. Because practices of academic writing inherently feature multiple actors, both translation and authors’ editing emblematically contain negotiation. Language professionals constantly engage in negotiation with their clients and each other over the norms and ideals of genre, academic writing, audience and authorship, i.e. the meanings assigned to text production in an academic context. Language professionals take part in academic text production through practices of rewriting that aligns texts with the presumed needs and expectations of their future audience through acts of language regulation. Through language regulation, language professionals act as mediators of indexes, of the ways in which meanings are created and interpreted, on behalf of both the original text-producers and their intended audience.Tutkimus tarkastelee yhtä suomalaisessa yliopistossa toimivaa kieliasiantuntijayhteisöä ja heidän rooliaan erityisesti englanninkielisten tekstien, kuten tutkimuskäsikirjoitusten, tiedotteiden, hallinnollisten tekstien ja opintosuunnitelmien säätelijöinä. Etnografinen tutkimus avaa kielellisiä säätelykeinoja, joita kääntäjät ja kielentarkastajat käyttävät osana jokapäiväistä työtään tutkitussa yksikössä. Tulokset osoittavat, että kieliasiantuntijat toimivat aktiivisesti kielen laatuun liitettävien merkitysten välittäjinä ja tuottajina. Tutkitussa yksikössä sekä englanniksi kääntämistä että englannin kielentarkastusta leimasi neuvottelu vastuunjaosta, siitä kenen tehtävä on vastata kielen laadun tuottamisesta sen eri muodoissa. Kääntäminen ja kielentarkistus kuitenkin myös eroavat toisistaan siinä kuinka vakiintunutta vastuunjaon roolitus on. Tulokset osoittavat, että tutkitussa yhteisössä kääntäminen ja siihen liittyvät tehtävänjaot ovat vakiintuneempia, pysyvämpiä ja vähemmän alttiita ulkopuolisille vaikutuksille. Kääntäjien kehittämät työn tekemisen tavat, heidän luomansa laadunvarmistusmekanismit ja säännöllisesti käyttämänsä työkalut ja teknologiat luovat vakautta ja systemaattisuutta paitsi itse käännösprosessiin myös työn lopputuloksiin eli valmiisiin käännöksiin yhdenmukaistamalla kääntämiseen osaa ottavien toimijoiden käsitystä työn merkityksistä ja standardeista. Toisaalta kielentarkastuksessa yhteisten normien luominen ja niiden ylläpitäminen koettiin hankalaksi. Kielentarkastuksessa toimintaan ottaa osaa kielentarkastajan lisäksi vaihteleva kokoonpano erilaisia toimijoita, kuten käsikirjoitusten kirjoittajia ja julkaisujen arvioijia ja toimittajia, joiden näkemykset kielityön merkityksestä, kielen laadusta ja sen tuottamiseen liittyvistä vastuunjaoista eivät automaattisesti ole linjassa keskenään. Erot näkemyksissä aiheuttavat kitkaa ja jännitteitä, joita kielentarkastajat pyrkivät kehittämillään työn tekemisen tavoilla purkamaan. Tarkastelemalla kielen säätelyn käsitettä kieliasiantuntijatyössä käytäntöteorioiden ja posthumanististen aatesuuntausten avulla avautuu uusia näkökulmia etenkin siihen, miten materiaalisuus muovaa käsityksiä kielen laadusta. Käännösteknologiat mahdollistavat paikallisen käännösenglannin standardoimisen ja edesauttavat standardin leviämistä – jopa tutkitun yhteisön ulkopuolelle. Kielentarkastuksessa taas korostuu, miten tarkastettava teksti muuttuu resurssiksi, joka auttaa kirjoittajaa ja kielentarkastajaa yhtenäistämään kielen laadun käsityksiään ja muokkaamaan tekstiä yhteistyössä loppulukijaa parhaiten palvelevaan muotoon. Voidaankin todeta, että se mitä kulloinkin ymmärretään laadukkaaksi kielenkäytöksi ei muovaudu ainoastaan inhimillisen päätöksenteon seurauksena vaan pikemminkin inhimillisten ja ei-inhimillisten toimijuuksien jatkuvasti käymän paikallisen ja tilanteisen neuvottelun lopputulemana.

Media Education for the Inclusion of At-Risk Youth : Shades of Democracy 2.0 from Finland

At-risk youth, those on the verge of dropping out of school (and eventually society), are of ongoing global concern. However, there is a paucity of critical discussion on media education for supporting at-risk youth. This text considers how schools and youth institutions can promote media skills and motivation for autonomous digital agency as 21st-century citizenships in technology-driven democracies and proposes media education that uses account-inclusive perspectives through participatory media. Media education here is understood as pedagogies on multiliteracies supporting youth agency in digitalized societies with their public nature calling for expressive media skills. An extensive, action-based qualitative study was conducted, consisting of eight sub-studies implemented in 2015–2017 with youth institutions around Finland. Each sub-study included a media workshop promoting youth media-making as self-expression for participation through public media cultures. The workshops were attended by nearly 100 young people, mostly ages 15–22. Several kinds of marginalities comprised “youth at risk,” such as dropping out of school, displaying social and learning difficulties, or encountering challenges in language or life situations. As a result of the study, this chapter proposes a model of Inclusive Media Education for supporting at-risk youth for the enhancement of Democracy 2.0 in digitalized societies. The model contains five key features of media education as everyday practices: safe spaces, caring interaction, trust in competence, creative media-making and authentic agency. The goals are to advance: at-risk youths’ motivation to participate, communicative media skills, autonomous agency, relatedness and experiences of inclusion in both educational settings and society.acceptedVersionPeer reviewe

Kaupunkilaisnuorten (lähi)luontoon kuuluminen: luonnossa viihtymistä, liikkumista ja lempipaikkoja

Peer reviewe

"Vegenakkeja ja pyöräilyä" : Kyselytutkimus kaupungissa asuvien nuorten ympäristökansalaisuudesta

Artikkelissa tutkitaan kaupungissa asuvien alaikäisten nuorten näkemyksiä ympäristöongelmiin vaikuttamisesta kansalaisina. Nuorten ympäristötoimijuutta lähestytään ympäristökansalaisuuden käsitteen avulla, yhdistellen toisiinsa Andrew Dobsonin ja Engin F. Isinin kansalaisuuden teorioita sekä ympäristökasvatuksen lähtökohtia. Artikkeli perustuu kyselyyn, joka toteutettiin keväällä 2020 osana tamperelaisille 9.-luokkalaisille järjestettyjen Vaikuta!-päivien ohjelmaa. Kyselyyn vastasi yhteensä hieman alle kaksisataa yhdeksäsluokkalaista. Vastauksia analysoitiin sekä määrällisesti että laadullisesti. Tulosten mukaan valtaosa vastaajista pitää ympäristöongelmia tämän hetken suurimpana haasteena. Nuorten ympäristöstä kokema huoli ei silti läpäise heidän arkeaan. Puolet kyselyyn vastanneista nuorista on kiinnostunut osallistumaan ongelmien ratkaisemiseen, mutta he kokevat, että heiltä puuttuu tietoa vaikuttamisen mahdollisuuksista ja keinoista. Tästä huolimatta nuoret keksivät lukuisia keinoja, kun heitä pyydettiin ”yllyttämään” toisia ihmisiä ympäristötekoihin. Tuloksen tulkitaan kertovan siitä, että nuoret eivät tunnista ei-virallispoliittisia kansalaisuuden tekoja vaikuttamiseksi. Alaikäisten kaupunkilaisnuorten ympäristökansalaisuus näyttää merkitsevän ennen kaikkea vaikuttamista yksityisessä elämänpiirissä, yhtäältä omiin elämäntapavalintoihin ja toisaalta lähellä oleviin ihmisiin. Artikkelissa ehdotetaan ympäristökansalaisuuskasvatuksen monipuolistamista perusopetuksessa.publishedVersionPeer reviewe

Valokuvien kriittinen tulkitseminen medialukutaitona ja lajityypittely sen kehittäjänä

Lekti