Erityisryhmien investointiavustusjärjestelmän toimivuus

Selvityksen tavoitteena on ollut tutkia Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) myöntämien erityisryhmien investointiavustusten kohdentumista, tehokkuutta ja vaikuttavuutta vuosina 2008-2013 myönnettyjen avustusten pohjalta. Arviointi pohjautuu olemassa olevien aineistojen analysointiin sekä laajalla otannalla tehtyihin haastatteluihin. Investointiavustusjärjestelmän vaikuttavuus on merkittävä: 90 prosenttia kuulluista sidosryhmien edustajista katsoo, että ilman avustusta vastaavanlaiset kohtuuhintaiset erityisryhmien asuntokohteet eivät tulisi toteutetuiksi tai jos tulisivat, asumiskustannukset olisivat vastaavilla laadullisilla ratkaisuilla huomattavasti kalliimmat. Avustusten hakuja myöntämiskäytäntö ARAssa on pääsääntöisesti toimiva. Keskeisimmät kriittiset arviot liittyvät hakukäytäntöjen vaihteluun ARAn eri käsittelijöiden välillä, ARAn päätösten yhdenmukaiseen perusteluun sekä tarpeeseen aikaistaa avustusten hakuaikataulua. Kuntien rooli avustusprosessissa on keskeinen. Kokonaisvaltainen erityisryhmien asumisen suunnittelu on kunnissa viime vuosina tarkentunut, mutta suunnittelussa on edelleen kehitettävää asumisen, tonttipolitiikan ja palvelutuotannon yhdistämisen osalta. Investointiavustusta saaneet kohteet ovat pääsääntöisesti kohderyhmilleen sopivia ja laadukkaita. Ne täyttävät valtakunnallisissa laatusuosituksissa, investointiavustusta koskevassa laissa sekä ympäristöministeriön ohjauskirjeissä asetetut vaatimukset. Kohteet ovat melko hyvin tarkoitustaan vastaavassa eli avustuspäätöksessä mainitun erityisryhmän käytössä. Tätä edesauttavat onnistunut kohderyhmän tarpeiden arviointi sekä pitkäjänteinen yhteistyö kuntien ja ARAn välillä. Avustetut kohteet ovat kustannuksiltaan varsin kohtuullisia suhteessa erityisryhmien vuokranmaksukykyyn, ja tämä on nimenomaan avustuksen ansiota. Kohteiden taloudellinen toimivuus pitkällä aikavälillä on haastavaa johtuen avustusjärjestelmään liittyvän korkotukilainainstrumentin lainanlyhennysten takapainotteisuudesta. Avustusprosentit ja -määrät eivät aina ole olleet oikeassa suhteessa kohteiden laajuuteen ja kustannuksiin sekä vuokran kohtuullisuuteen ja erityisryhmään kuuluvien vuokranmaksukykyyn nähden: joissakin tapauksissa kohteita on avustettu liikaa ja joissakin liian vähän. Selvityksessä ehdotetaan, että investointiavustusta koskevan lain 3 §:ssä voitaisiin luopua sen 4 ja 5 kohdissa säädetystä kohderyhmäkohtaisesta enimmäisavustusprosentista ja sitoa avustusprosentti vain kohteen tila- ja tarveluokitteluun sekä asumiskustannusten kohtuullisuuteen. Lisäksi selvityksen tekijät suosittelevat sosiaali- ja terveydenhuollon osaamisen vahvistamista ARAssa, ARAn hankekäsittelyprosessin aikaistamista sekä ARAn aktiivisen roolin jatkamista suhteessa kuntiin ja avustuksenhakijoihin. Kuntien ja hakijoiden tulisi kiinnittää nykyistä enemmän huomiota erityisryhmien yksilölliseen tarpeiden arviointiin. Lisäksi ympäristöministeriön tulisi yhdessä sosiaali- ja terveysministeriön sekä Kuntaliiton kanssa edistää erityisryhmien asumista tukevan palvelutuotannon uudenlaisen suunnittelun ja toteutuksen kehittämishankkeita sekä vahvistaa sitä koskevaa informaatio-ohjausta

Jätelain toimivuuden arviointi: yhdyskuntajätehuoltoa ohjaavat säännökset

Selvityksessä arvioidaan 1.5.2012 voimaan tulleen jätelain (646/2011) soveltamiskäytäntöjä ja toimivuutta erityisesti yhdyskuntajätehuoltoa koskevien säännösten osalta. Arvioinnin keskeisiä teema-alueita ovat uuden lain vaikutus jätehuollon etusijajärjestyksen toteutumiseen, ympäristönsuojelun tasoon sekä kilpailuneutraliteetin toteutumiseen ja kilpailun edistämiseen jätehuoltoalalla. Jätelaki on parantanut etusijajärjestyksen toteutumista sellaisten toimijoiden osalta, joiden toimintaa etusijajärjestystä vastaavat periaatteet eivät aiemmin ole ohjanneet voimakkaasti. Etusijajärjestystä on toteutettu ennen kaikkea energiahyödyntämisen lisäämisen ja jätteen loppusijoituksen vähentämisen kautta. Yhdyskuntajätehuoltoa koskevien säännösten muutokset ovat selkeyttäneet juridisesti yhdyskuntajätehuollon vastuunjakoa ja eri toimijoiden rooleja. Jätelain eräisiin säännöksiin liittyy kuitenkin tulkintaongelmia ja lain soveltamiskäytäntöjen katsotaan johtaneen osin kilpailuneutraliteettiongelmiin. Esitettyjen toiveiden mukaan tilannetta selkiyttäisi selkeämpi tulkintaohjeistus elinkeinoelämän ja kunnan vastuulle kuuluvista jätteistä ja eräiden säännösten soveltamisesta (33 ja 42 §) sekä kunnan jätehuoltoviranomaisen roolin vahvistaminen. Arvioinnissa suositellaan laadittavaksi jätelain soveltamisopas tai vastaavaa ohjeistusta, jossa esiteltäisiin jätelain soveltamiseen liittyviä esimerkkejä ja käytäntöjä ja avattaisiin arvioinnissa todettuja epäselviä kohtia ympäristöministeriön toimivallan puitteissa. Lisäksi suositellaan harkittavaksi eräiden epäselvien lain kohtien (37 ja 42 §) tarkistamista niiden tulkinnanvaraisuuden vähentämiseksi. Kunnan jätehuoltoviranomaiseen liittyviä säännöksiä suositellaan selvennettäväksi joko informaatio-ohjauksella tai tekemällä tarvittavat tarkistukset jätelakiin. Tässä yhteydessä tulisi myös tarkastella havaittuja ongelmia tapauksissa, joissa jätehuoltoviranomainen ja jätehuollon operatiivista palvelutehtävää toteuttava toimija toimivat samassa organisaatiossa. Jätelain yhdyskuntahuoltoa koskevien säännösten muutosten vaikutukset alan yksityiseen elinkeinotoimintaan eivät ole ainakaan vielä merkittäviä. Suurimpana vaikutuksena on toistaiseksi havaittavissa lain toimeenpanovaiheen muutostilanteista johtuva epävarmuus ja tästä aiheutuva alan yritysten heikentynyt investointihalukkuus. Jätelailla ei ole ollut toistaiseksi merkittäviä vaikutuksia ympäristönsuojelun tasoon tai kotitalouksien ja muiden jätteen haltijoiden jätehuoltokäytäntöihin. Arvioinnissa suositellaan lisäksi jätealan eri toimijoiden välisen vuoropuhelun vahvistamista perustamalla strategisen tason keskustelufoorumeita. Näiden avulla voitaisiin luoda nykyistä paremmat edellytykset uusille tutkimus- ja kehityshankkeille sekä jätealan innovaatioiden kehittämiselle . Kaikkien yhdyskuntajätehuollon toimijoiden tulisi vahvistaa etusijajärjestyksen huomioimista yhdyskuntajätehuollon kokonaissuunnittelussa sekä hankintojen suunnittelussa

Selvitys taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden asuntovelallisten tilannetta helpottavista toimenpiteistä

Kotitalouksien nopea velkaantumisvauhti sekä samanaikaisesti heikentyneet talouden näkymät ovat herättäneet huolta asuntovelallisten kasvavista ylivelkaantumisongelmista. Tässä selvityksessä on tarkasteltu asunnon luopumiseen johtavaa ylivelkaantumista ja erilaisia toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden asuntovelallisten mahdollisuutta säilyttää omistusasuntonsa. Vaikka velkaongelmien määrä on viime vuosina lisääntynyt, on omistusasunnosta luopumiseen johtava velkaantumisongelma kokonaisuudessaan edelleen verrattain vähäistä. Ongelma koskee ensisijaisesti muutamia äkillisen rakennemuutoksen kokeneita paikkakuntia. Niin kauan kuin korkotaso pysyy alhaalla ja asuntojen arvostuksissa ei tapahdu dramaattisia muutoksia, tilanteen voidaan olettaa myös pysyvän vakaana. Suomalainen oikeusjärjestelmä suosii ja suojaa omistusasumista jo nykyisin varsin voimakkaasti. Asunnon säilyttävä velkajärjestely antaa kansainvälisessä vertailussa erittäin voimakkaan suojan omistusasumiselle. Sen kehittäminen ”nykyistä paremmin omistusasumista” suojaavaksi on käytännössä nähty mahdottomaksi. Asunnon säilyttävä velkajärjestely koskee myös hyvin pientä osaa velkajärjestelyyn hakeutuvia. Velkaongelmien – myös asuntovelallisten – taustalla on yhä useammin suuri määrä erilaisia kulutusluottoja. Kulutusluottojen hillitsemiseksi nykyinen hallitus on jo rajoittanut pikaluottoyritysten toimintaa ja pienlainoille on asetettu korkokatto. Selvityksen mukaan posiitivisen luottotietorekisterin perustamista voidaan nykytilanteessa pitää parhaimpana tapana ennaltaehkäistä velkaongelmien kasvamista. Positiivinen luottotietorekisteri parantaisi luotonantajien tietopohjaa luotonhakijoista ja sitä kautta edistäisi heidän edellytyksiään tehdä vastuullisia päätöksiä. Positiivinen luottotietorekisteri ei ole erityisen tärkeä asuntolainojen näkökulmasta, mutta asuntovelallistenkin talousvaikeuksien taustalla on usein kulutusluottoja. Useat tahot ovat kuitenkin suhtautuneet kriittisesti positiiviseen luottotietorekisteriin. Muun muassa Finanssialan Keskusliitto on tuonut esiin rekisterin kattavuuden ja ajantasaisuuden tärkeyden, jotta rekisteri antaisi luotettavan kuvan luotonhakijan maksukyvystä. Selvityksessä on lisäksi pohdittu tilannetta, jossa asuntomarkkinoihin liittyvät riskit realisoituisivat ja omistusasunnosta luopumiseen johtava ylivelkaantuminen pahenisi. Mikäli tavoitteena on erityisesti suojata omistusasumista, tulisi tällaisessa tilanteessa keinovalikoimaan ottaa nykyistä voimakkaampia instrumentteja. Selvityksen mukaan vaihtoehtoina tulisi tässä tilanteessa kyseeseen korkotukilainat ja asuntojen lunastaminen sitä varten erityisesti perustettavalle valtion kiinteistöpankille (”asuntoroskapankki”). Korkotuella tuettaisiin sellaisia velallisia, jotka eivät selviydy asuntoluottojensa hoitomenoista luottolaitosten kanssa sovittavilla järjestelyillä tai muilla jo nykyisin käytettävissä olevilla yhteiskunnan tukikeinoilla. Korkotuki olisi harkinnanvaraisesti myönnettävä määräaikainen tuki. Tilanteen asuntomarkkinoilla muodostuessa erityisen pahaksi voitaisiin asumista suojata perustamalla erityinen valtion kiinteistöpankki, joka lunastaisi taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden asuntovelallisten asunnot. Asukas voisi jäädä asumaan kotiinsa vuokralle ja lunastaa asunnon myöhemmin takaisin. Selvityksessä esitetyt ehdotukset perustuvat annettuun lähtökohtaan etsiä toimenpiteitä, joilla voidaan parantaa taloudellisiin vaikeuksiin joutuneiden asuntovelallisten tilannetta siten, että he voivat säilyttää asuntonsa

Järjestöavustusten kohdentuminen julkisen sektorin rajapintaan

Selvityksessä kuvataan STEAn järjestöavustusten kohdentumista menoihin ja toimintoihin, joiden voidaan katsoa kuuluvan lakisääteisesti valtion tai kuntien maksettavaksi. Avustettavien kohteiden sijoittuminen julkisen vallan tehtävien rajapintaan on lainsäädännön luonteen ja STEAn tehtäväkentän vuoksi väistämätöntä. Ohjaavaan lainsäädäntöön ei ole mielekästä sisällyttää sellaisia ehdottomia säännöksiä, jotka luovat mahdottoman tilanteen lainsäädännön noudattamisen näkökulmasta. Rajapinnan laajuus on 15–20 % kohteista ja 25–30 % avustussummasta. Vain pieni osa tästä paikkaa tai täydentää lainsäädännössä tarkasti määriteltyä palvelua tai on lähellä subjektiivisia oikeuksia. Päällekkäisyys on selkeintä silloin, kun se kohdentuu lainsäädännössä tarkoin määriteltyihin subjektiivista oikeutta muistuttaviin tehtäviin. Se voi myös liittyä julkisen toimijan tapaan järjestää laissa mainittu tehtävä tai hyödyntää puitelainsäännön luomia mahdollisuuksia. Rajapinnan kohteissa päällekkäisyyskysymykset eivät ole lainsäädännöllisiä, vaan julkisten varojen käytön tarkoituksenmukaisuuteen ja toiminnan viestinnälliseen selkeyteen liittyviä. Projektiavustuksilla voidaan edelleen kehittää toimintoja kuntien kanssa, eikä näiden kohteiden päällekkäisyyttä voi perustella samalla tavalla. Avustuslinjauksia tulisi muuttaa sallivammiksi ja tunnistamaan lainsäädännön luonteesta syntyvä rajapinnan tulkintajatkumo. Lisäksi voitaisiin korostaa järjestön ja kunnan yhdessä tekemää nykyistä vahvempaa analyysia toiminnan nivoutumisessa julkiseen palvelujärjestelmää

Selvitys rakennusalan toimilupajärjestelmästä

Tässä selvityksessä on analysoitu mahdollista rakennusalan toimilupajärjestelmää eri näkökulmista. Kirjallisiin aineistoihin perehtymällä ja keskeisiä sidosryhmiä kuulemalla sekä kansainvälisen katsauksen avulla on hahmoteltu toimilupajärjestelmän eri elementtejä ja pohdittu sen hyötyjä, haittoja, vaatimia resursseja sekä toimivuutta rakennusalan harmaan talouden torjunnassa ja laadun parantamisessa. Toimilupajärjestelmää konstruoitiin selvityksen puitteissa siinä määrin, kuin se muuttuvassa toimintaympäristössä on mahdollista. Se sisältäisi kolme elementtiä. (1) Pätevien toimijoiden ja osaamisen varmistaminen tarkoittaisi toimilupaa, jossa toimilupa urakointiin syntyy toimijan pätevyyden kautta nykyisen tehtävien säätelyn asemasta. (2) Referenssin osoittaminen on ollut tarkastelussa yksi mahdollinen lisäelementti. Tämä tarkoittaisi sitä, että toimiluvan osana yrityksen pitäisi pystyä (tai voisi halutessaan) osoittaa referenssi, joka todennettaisiin (eli hyväksytysti suoritettu rakennusprojekti). (3) Harmaan talouden vähentämisen näkökulmasta tavoitteena olisi erityisesti nostaa alalle tulemisen kynnystä ja tehostaa tilaajavastuulain noudattamista ja päästä samalla kiinni merkittävimpiin harmaan talouden ongelmiin. Selvityksessä esitetty tilaajavastuulain mukaisille velvoitteille rakentuvaan rekisteriin kuuluminen olisi kaikille yrityksille edellytys rakennusalalla toimimiselle. Selvityksessä analysoidun toimilupajärjestelmän kustannukset syntyvät kolmea kautta. Ensinnäkin yritysten hallinnolliset kustannukset muodostuvat toimiluvan edellytysten täyttämisestä. Mikäli toimilupajärjestelmä olisi pakollinen, tarkoittaisi se arviolta 32 miljoonan euron hallinnollisia kustannuksia talonrakentamisalan yrityksille. Mikäli toimilupajärjestelmä toteutettaisiin pakollisena ja kaikki edellä kuvatut elementit sisältävänä, voisi se raskaimmillaan tarkoittaa lähes 90 henkilötyövuoden suuruista panostusta viranomaisilta. Kolmanneksi toimilupajärjestelmän luomisesta aiheutuisi kertaluontoisia kustannuksia. Toimilupajärjestelmän hyödyt ovat riippuvaisia siitä, miten toimilupajärjestelmä käytännössä toteutetaan. Selvityksen havaintojen perusteella keskeinen hyöty olisi pääasiassa rakennushankkeiden tilaajien riskienhallinta ja mahdollisuudet painottaa entistä paremmin rakentamisen (ja talonrakentamisen laatua). Tilaajat ovat suhtautuneet vielä varauksella näihin hyötyihin. Harmaan talouden näkökulmasta voidaan arvioida, että toimilupajärjestelmä vaikuttaisi osaltaan myös harmaan talouden vähentämiseen, mikäli tilaajat alkaisivat painottaa toimilupaa rakennusalan hankinnoissa. Toimilupaan liittyvät osaamisvaatimukset nostaisivat tällöin puolestaan alalle tulon kynnystä, mikä lähtökohtaisesti vaikeuttaisi harmaaseen talouteen kuuluvien yritysten toimintaa. Kansantalouden näkökulmasta toimilupajärjestelmän kokonaishyötyjä ei käytännössä voida kvantifioida. Tätä varten tarvitaan tarkempaa tutkimusta rakentamisen huonon laadun aiheuttamista kustannuksista. Selvityksen perusteella suositellaan, että: 1. Toimilupajärjestelmää ei tulisi toteuttaa vielä, vaan asia tulee arvioida uudelleen sitten, kun muiden harmaan talouden sekä rakennusalan laadun edistämiseksi tehtyjen toimenpiteiden vaikutukset ovat nähtävissä. 2. Mikäli toimilupajärjestelmää lähdetään tulevaisuudessa kehittämään, niin seuraavat lähtökohdat ovat oleellisia -Alalla arvioidaan, toisin kuin tällä hetkellä, että harmaan talouden näkökulmasta veroilmoitusmenettelyn tuomat toimenpiteet eivät pure. -Julkisen hallinnon tietojärjestelmät ovat kehittyneet siten, että laadun todentamiseksi tarvittavat tutkinnot ja koulutukset ovat luettavissa erilaisista kansallisista rekistereistä (esim. kansallisesta osaamisrekisteristä). -Rakentamisen valvonnan organisoinnista on päätetty ja rakennusvalvontaa ollaan kehittämässä. 3. Mikäli toimilupajärjestelmää lähdetään tulevaisuudessa kehittämään, niin se tulisi selvityksen perusteella tehdä vapaaehtoisena, alan itsesääntelyyn pohjautuvana, rekisteröitymisjärjestelmänä, jossa luvasta on yrityksille sekä rakennushankkeiden tilaajille niin suuri hyöty, että sen käyttöön ottaminen on kannattavaa

Muotoile Suomi -ohjelman väliarviointi

Muotoiluohjelman toteutusaikana muotoilun käsite on laajentunut. Samalla muotoiluun liittyviä uusia ilmiöitä on syntynyt ja muotoilun merkitys muutoksen tekijänä on lisääntynyt. Väliarvioinnissa tarkasteltujen aineistojen valossa muotoilu on ohjelman toteutusaikana vakiinnuttanut asemaansa osana suomalaista elinkeino- ja innovaatiopolitiikkaa. Muotoiluosaamisen käyttö on vahvistunut julkisella sektorilla, erityisesti niin kutsutuissa edelläkävijäkunnissa ja valtionhallinnossa. Se ei kuitenkaan ole odotetulla tavalla edennyt strategisen päätöksenteon tasolla yrityksissä ja julkisella sektorill

Selvitys sosiaalisesta lomatoiminnasta

Julkaisun tiedosto on päivitetty 19.11.2019. (Muutokset sivuilla 15, 19, 21 ja 28) Sosiaali- ja terveysministeriön rahoittaman sosiaalisen lomatoiminnan järjestämisestä vastasi vuonna 2018 kuusi lomajärjestöä. Tuetun lomatoiminnan tarkoituksena on tarjota loma sellaisille perheille ja aikuisille, joilla ei siihen muuten olisi mahdollisuutta. Lomatuet myönnetään taloudellisin, terveydellisin ja sosiaalisin perustein. Tuetut lomat järjestetään Veikkaus Oy:n tuella. Tässä selvityksessä laadittiin kokonaisvaltainen kuvaus sosiaalisesta lomatoiminnasta poikkileikkausaineiston avulla. Aineistona käytettiin lomajärjestöjen, tutkijan, yhteistyöjärjestöjen ja lomakohteiden haastatteluita sekä Sosiaali- ja terveysministeriöstä ja lomajärjestöiltä saatuja kirjallisia aineistoja. Tässä selvityksessä tarkasteltiin lomatoimintaa lomatoiminnan prosessien, lomatoiminnan kohdentumisen ja lomatoimintaan osallistuneiden kokemusten kautta. Lomatoiminnan prosesseissa on jossain määrin kehittämisen varaa, erityisesti siitä tuotettavan tiedon hyödyntämisen ja prosessien systematisoimisen osalta. Lomatoimintaan vuonna 2018 osallistuneilla oli nähtävissä terveydelliset, taloudelliset tai sosiaaliset perusteet, joilla lomatuki myönnettiin. Sosiaalinen lomatoiminta kohdentuu perustellusti, mutta jättää mahdollisesti ulkopuolelleen joukon ihmisiä, jotka voisivat hyötyä lomista suuresti. Lomatoimintaan osallistuneiden kokemukset ovat pääsääntöisesti positiivisia ja lomilla näyttäisi olevan vaikutusta lomailijoihin. Tarkempien vaikutusten osoittaminen edellyttäisi systemaattisempaa, yhdenmukaisempaa ja akateemisempaa palautteenkeruuotetta

Miten osaaminen näkyväksi? Kartoitus osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen rakenteista ja käytännöistä Suomessa ja valituissa kansainvälisissä verrokkimaissa

Kartoitus pitää sisällään laaja-alaisen kokonaiskuvan osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen käytännöistä ja toimijoista kotimaassa ja valikoiduissa verrokkimaissa. Valikoidut verrokkimaat ovat Ruotsi, Tanska, Alankomaat, Ranska, Norja, Etelä-Afrikka, Irlanti, Skotlanti ja Kanada. Kartoitus on koonti osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen eri tasoisista ja erilaisista rakenteista, virallisen koulutusjärjestelmän puitteissa, työssäoppimisen (työelämän) myötä ja vapaa-ajalla toteutuvassa oppimisessa. Osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen kaikissa käsitteissä ja niihin liittyvissä työkaluissa on kysymys yhteiskunnan eri toimijoiden välisestä vuorovaikutuksesta. Selvitys tarjoaa yleiskuvauksen toteutusmalleista ja niiden toteutusrakenteista ja johdattaa lukijan tarkempien tietolähteiden jäljille. Eri maiden kohdallla keskeisenä näkökulmana on tarkastella ensin lyhyesti osaamisen tunnistamisen ja tunnustamisen määritelmää ja kuvata eri maista esiin nousevia lähestymistapoja ja teemoja. Kussakin maassa on pyritty löytämään jokin kyseisessä maassa kiinnostava näkökulma koulutuksen, työelämän ja vapaa-ajan rajapinnoilla. TEM:n yhteyshenkilö: johtava asiantuntija Janne Savolaine

Itsensätyöllistäminen ja jakamistalous työelämän murroksessa

Selvityksessä tarkastellaan itsensätyöllistämisen nykyistä laajuutta ja kasvunäkymiä Suomessa sekä jakamis- ja alustatalouteen perustuvan itsensätyöllistämisen merkitystä tulevaisuuden työmarkkinoilla. Selvitys perustuu itsensätyöllistämistä sekä jakamis- ja alustataloutta käsitteleviin tutkimuksiin, tilastotietoihin, selvityksessä toteutettuun itsensätyöllistäjien kyselyyn, asiantuntijahaastatteluihin sekä työpajaan. Selvitykseen on koottu itsensätyöllistäjien kehittämisehdotuksia julkisille palveluille sekä lainsäädännölle. Lisäksi esitetään suosituksia työ- ja elinkeinopalvelujen kehittämiselle jatkoss