”Jag vill vara en infödd svensk”:frivilliga översättningsbyten från finska till svenska i romanen hallonbåtsflyktingen

Abstrakt. Denna pro gradu-avhandling handlar om frivilliga översättningsbyten i romanen Hallonbåtsflyktingen som är översatt från finska till svenska. Syftet med avhandlingen är att få svar på följande frågor: Hurdana och hur många frivilliga översättningsbyten finns det i materialet? Hur påverkar dessa översättningsbyten översättningens innehåll? Lyckas översättaren att bevara originaltextens stil? Som utgångspunkt för analysen använder jag Paula Huhtalas doktorsavhandling (1995). Jag utnyttjar samma kategorisering som Huhtala för att analysera och kategorisera de förekommande frivilliga översättningsbyten i materialet. Utöver hennes doktosavhandling är Ingos (1991a; 1991b; 2007) och Sorvalis (1983) verk angående översättning och översättningsvetenskap centrala källor för denna avhandling. Material består av fem första kapitel i det finska originalverket Vadelmavenepakolainen och dess svenska översättning Hallonbåtsflyktingen. Jag använder både kvalitativ och kvantitativ forskningsmetod. Den kvalitativa metoden utnyttjar jag genom att presentera och beskriva de frivilliga översättningsbyten som finns i mitt material. Kvantitativ metod betyder att jag räknar alla frivilliga översättningsbyten för att ta reda på i vilken mån de förekommer i materialet. Dessa resultat presenterar jag i form av tabeller. Analysen och resultatet visar att det finns 347 stycken frivilliga översättningsbyten i materialet. Det klart vanligaste översättningsbytet, tillägg, finns totalt 178 stycken i hela materialet. De typiska tilläggen är innehållstomma ord, oftast adverb och konjunktioner. Det näst vanligaste översättningsbytet, uttrycksbyte finns sammanlagt 57 stycken. Det vanligaste fallet är ett sådant byte där översättaren har ersatt ett ord med ett icke-lexikonmotsvarande ord, till exempel ett egennamn eller ett annat substantiv med ett pronomen. Bortfall, det tredje vanligaste översättningsbytet finns totalt 48 stycken. Majoriteten av alla förekommande bortfall är innehållstomma ord, oftast adverb. Det fjärde vanligaste översättningsbytet, satsbyte, finns sammanlagt 17 stycken i materialet. De flesta av dem är sådana där två meningar ersätter en mening. Därtill innehåller materialet 14 stycken informationsbyten och majoriteten av dem är korrigeringar. I materialet är de övriga frivilliga översättningsbytena mer sällsynta. De förekommer i följande mån: 8 stycken både numerus-, stavnings- och ordföljdsbyten, 5 stycken stilnyansbyten samt 4 stycken tidsformsbyten. Namnbytet är det enda frivilliga översättningsbytet som inte förekommer i mitt material. De flesta frivilliga översättningsbyten förändrar inte innehållet. De som förändrar det är en del av de förekommande tilläggen, bortfallen och tidsformsbytena. Därtill förändrar alla informationsbyten naturligtvis innehållet. Sådana frivilliga översättningsbyten som inte resulterar i betydelseförändringar kompletterar vanligen texten eller tydliggör budskapet. En del av dem är även godtyckliga eller sådana där översättaren har strävat efter en dynamisk motsvarighet i stället för formell. Några av dem har även pragmatiska skäl då översättaren har behövt tillämpa budskapet så att det fungerar bättre i målspråkets och målkulturens villkor. En del av de förekommande tilläggen, bortfallen och satsbytena förändrar stilen. Därtill resulterar alla stilnyansbyten i stilförändringar. De flesta av stilförändringarna handlar om sats- och meningsstrukturen. Författarens stil består för det mesta av fåordiga samt korta satser och meningar. Ibland använder han separata huvudsatser och meningar utan konjunktioner samt använder satsradning som stilmedel. På några ställen har översättaren inte bevarat dessa stilmedel i översättningen. Dock kan man se att han överlag har strävat efter ett liknande skrivsätt och stil i översättningen. I det stora hela lyckas översättaren att bevara den ironiska och överdrivande stilen i texten.Tiivistelmä. Tämä pro gradu -tutkielma käsittelee vapaaehtoisia käännösvaihtoja Hallonbåtsflyktingen-romaanissa, joka on käännetty suomesta ruotsiksi. Tutkielman tarkoitus on saada vastaus seuraaviin kysymyksiin: Millaisia vapaaehtoisia käännösvaihtoja materiaalissa esiintyy ja missä määrin? Miten nämä käännösvaihdot vaikuttavat käännöksen sisältöön? Onnistuuko kääntäjä säilyttämään alkuperäistekstin tyylin? Käytän lähtökohtana analyysiin Paula Huhtalan väitöskirjaa (1995). Hyödynnän samaa tapaa kuin Huhtala kategorisoidakseni ja analysoidakseni materiaalissa esiintyvät vapaaehtoiset käännösvaihdot. Hänen väitöskirjansa lisäksi myös Ingon (1991a; 1991b; 2007) ja Sorvalin (1983) kääntämiseen ja käännöstieteeseen liittyvät teokset ovat keskeisiä lähteitä tälle tutkielmalle. Tutkielman materiaali koostuu suomenkielisen alkuperäisteoksen (Vadelmavenepakolainen) ja sen ruotsinkielisen käännöksen (Hallonbåtsflyktingen) viidestä ensimmäisestä kappaleesta. Käytän tukielmassa sekä kvalitatiivista että kvantitatiivista tutkimusmetodia. Sovellan kvalitatiivista metodia esitelläkseni ja kuvaillakseni materiaalissa esiintyviä vapaaehtoisia käännösvaihtoja. Kvantitatiivista metodia hyödynnän puolestaan laskemalla kaikki materiaalin vapaaehtoiset käännösvaihdot, selvittääkseni missä määrin niitä esiintyy. Nämä tulokset esittelen taulukoiden muodossa. Analyysin ja tulosten mukaan materiaali sisältää 347 vapaaehtoista käännösvaihtoa. Selkeästi yleisimpiä käännösvaihtoja ovat lisäykset. Niitä on koko materiaalissa yhteensä 178 kappaletta. Tyypillisiä lisäyksiä ovat sisällöttömät sanat, useimmiten adverbit ja konjunktiot. Toiseksi yleisimpiä käännösvaihtoja ovat ilmauksen vaihdot, joita esiintyy yhteensä 57 kappaletta. Tavallisimmin kääntäjä on korvannut sanan sellaisella sanalla, joka ei ole tälle leksikaalinen vastine, esimerkiksi erisnimen tai muun substantiivin pronominilla. Poistoja, kolmanneksi yleisimpiä käännösvaihtoja esiintyy materiaalissa yhteensä 48. Suurin osa poistoista on sisällöttömiä sanoja, yleisimmin adverbejä. Neljänneksi yleisimpiä käännösvaihtoja ovat lausekkeen vaihdot. Niitä esiintyy yhteensä 17 kappaletta. Enemmistö lausekkeen vaihdoista on sellaisia, joissa kääntäjä on tehnyt lähtötekstin virkkeestä kaksi virkettä. Lisäksi materiaalissa esiintyy 14 kappaletta tiedonvaihtoja, joista suurin osa on virheellisen informaation korjauksia. Muut vapaaehtoiset käännösvaihdot ovat materiaalissani harvinaisempia. Niitä esiintyy seuraavissa määrin: 8 kappaletta numeruksen, tavutuksen ja sanajärjestyksen vaihtoa, 5 kappaletta tyylivivahteen vaihtoa sekä 4 kappaletta aikamuodon vaihtoa. Nimen vaihto on ainoa vapaaehtoinen käännösvaihto, joka ei esiinny materiaalissani. Suurin osa vapaaehtoisista käännösvaihdoista ei aiheuta muutoksia sisältöön. Osa lisäyksistä, poistoista ja aikamuodon vaihdoista aiheuttavat sisällöllisiä muutoksia. Lisäksi kaikki tiedon vaihdot aiheuttavat luonnollisesti vaihtoja sisältöön. Sellaiset vapaaehtoiset käännösvaihdot, jotka eivät muuta sisältöä täydentävät yleensä tekstiä tai selventävät sanomaa. Osa niistä on myös sattumanvaraisia tai sellaisia, joissa kääntäjä on tavoitellut dynaamista vastaavuutta muodollisen sijaan. Lisäksi jotkut niistä on tapahtunut pragmaattisista syistä, ja kääntäjän on täytynyt soveltaa sanomaa sellaiseksi, joka toimii paremmin kohdekulttuurin ja -kielen ehdoilla. Osa materiaalissa esiintyvistä lisäyksistä, poistoista ja lausekkeen vaihdoista muuttavat tekstin tyyliä. Lisäksi kaikki tyylivivahteen vaihdot aiheuttavat tyylimuutoksia. Suurin osa tyylimuutoksista pohjautuu lause- tai virkerakenteisiin. Kirjailijan kirjoitustyyli koostuu useimmiten vähäsanaisista sekä lyhyistä lauseista ja virkkeistä. Toisinaan hän kirjoittaa pitkiä, kuvailevia lauseita ja virkkeitä ilman konjunktioita. Toisin sanoen hän erottaa usein itsenäiset päälauseet toisistaan pilkulla konjunktioiden sijaan. Joissain tapauksissa kääntäjä ei ole käyttänyt tätä samanlaista kirjoitustyyliä. Yleisesti on kuitenkin huomattavissa, että hän on tavoitellut käännöksessä kirjailijan kirjoitustapaa ja -tyyliä. Kaiken kaikkiaan kääntäjä onnistuu säilyttämään kirjailijan ironisen ja liioittelevan kirjoitustyylin

Lyhyt taival on riemusta murheeseen:ilon ja surun kielentäminen populaarimusiikissa

Tiivistelmä. Tarkastelen pro gradu -tutkielmassani surun ja ilon kielentämistä suomenkielisessä populaarimusiikissa. Tutkimukseni tavoitteena on selvittää, millaisten käsitemetaforien avulla surun ja ilon tunteita voidaan kuvata suomen kielessä ja millaisiksi entiteeteiksi suru ja ilo näiden metaforien perusteella hahmotetaan. Tutkimuksessani selvitän myös, millaisena tunteen ja kokijan välinen spatiaalinen suhde suomen kielessä voidaan kuvata. Tutkimukseni on luonteeltaan kvalitatiivinen, mutta analyysini lopuksi esitän aineistostani myös kvantitatiivisia tuloksia. Aineistoni koostuu kahden suomalaisen sanoittajan, Reino Helismaan ja Veikko (Vexi) Salmen kirjoittamista laululyriikoista, jotka on levytetty vuosien 1949–2002 aikana. Näistä sanoituksista olen koonnut yhteensä 400 metaforan sisältävää ilmaisua: SURU-metafora esiintyy aineistossani 264 ilmaisussa, ILO-metafora puolestaan 136 ilmaisussa. Tutkimukseni sijoittuu kognitiivisen kielitieteen piiriin. Metafora-analyysini nojaa George Lakoffin ja Mark Johnsonin (1980) kehittämään kognitiiviseen metaforateoriaan sekä Joseph Gradyn (1997) primaarien metaforien teoriaan, joista jälkimmäinen voidaan nähdä jatkumona kognitiiviselle metaforateorialle. Koska tutkimukseni tavoite on selvittää, millaisina entiteetteinä suru ja ilo suomen kielessä kuvataan, esittelen tutkimuksessani myös erilaisia mielikuvaskemaattisia rakenteita, joiden varaan metaforat vaikuttavat rakentuvan. Tällaisia mielikuvaskeemoja ovat esimerkiksi ASTEIKKO, VÄYLÄ, SYKLI, SÄILIÖ ja VOIMA. Kognitiivisen kielitieteen metaforanäkemysten lisäksi hyödynnän aineistoni analyysissa kahta kognitiivisen kielitieteen piiriin kuuluvaa kuvausmallia: Ronald W. Langackerin konseptuaalisia perusrelaatioita sekä Leonard Talmyn voimadynamiikkaa. Tutkimuksessani selvisi, että suruun ja iloon voidaan suomen kielessä viitata varsin monipuolisten metaforien avulla. Aineistossani surun kuvaamisessa hyödynnettiin erilaisia metaforia enemmän kuin ilon kuvaamisessa: tutkimieni kielellisten ilmaisujen avulla abstrahoin yhteensä 17 erilaista SURU-metaforaa, kun taas ILO-metaforat jakautuivat analyysissani 12 erilaiseen metaforaan. SURU-metaforista yleisimmäksi (14,0 %) osoittautui SURU ON ELOLLINEN OLIO, jossa suru voidaan nähdä esimerkiksi kumppanina tai opastajana. Aineistossani ILO-metaforista yleisin (28,7 %) puolestaan oli ILO ON (TAVOITELTAVA) ESINE, jossa ilo nähdään esimerkiksi piilotettuna ja arvokkaana esineenä. Tutkimuksessani selvisi myös, että surun ja ilon kuvaamisessa voidaan hyödyntää pitkälti samoja lähdealueita. Sekä surua että iloa voidaan metaforan avulla kuvata luontevasti esimerkiksi esineenä, aineena, paikkana, säätilana tai vuorokaudenaikana. Sen sijaan sellaisia metaforia, joissa tunne hahmotetaan kokijan toimintaa vaikeuttavana entiteettinä, esiintyi tutkimuksessani ainoastaan surun yhteydessä, eikä iloa näin ollen kuvattu toimintakykyä heikentävänä tunteena lainkaan. Aineistossani kokijan ja tunteen välinen suhde kuvattiin useimmiten inkluusiona, jossa tunne sijoitetaan kokijan kehon sisälle tai kiinteän omistussuhteen alaiseksi. Kun surua ja iloa tarkastellaan voimadynamiikan keinoin, voidaan näiden kahden tunteen välillä havaita selvä ero. Aineistossani suru esitetään varsin usein antagonistina, joka vaikuttaa kokijan elämään monin tavoin. Se voi esimerkiksi vaikeuttaa kokijan liikettä tai aistihavaintoja, ohjailla tätä tai eristää positiivisista tunteista, kuten rakkaudesta. Analyysini perusteella surua ei kuitenkaan esitetä yksinomaan negatiivisessa valossa, sillä suru saatetaan esittää myös toimijana, joka antaa kokijalle uusia henkisiä valmiuksia tai opastaa tätä. ILO-metaforissa voimadynaamisia suhteita sen sijaan esiintyy selvästi harvemmin, ja aineistoni perusteella vaikuttaakin siltä, että iloa kuvataan suomen kielessä luontevammin esimerkiksi omaisuutena tai havainnoitavana asiaintilana kuin hallitsevana tai kokijan elämää ohjailevana entiteettinä. Tutkimukseni perusteella näyttää siltä, että metaforat vaativat usein varsin monivaiheista tulkintaa, jossa kontekstilla on keskeinen merkitys

Meat Consumption Patterns and Intentions for Change Among Finnish Consumers

During the past few decades, meat has increasingly become a subject of controversies relating to health and safety, environment, and animal welfare. Even though these changes in perceptions of meat are not yet visible in aggregate consumption figures, they can be observed in individual consumption patterns and as intentions to change the consumption. In this study, we examine changes in meat consumption among the Finnish consumers taking into account both stated changes in the past and intended changes in the future. Based on these changes, we identify consumer segments and investigate in which ways these segments differ from each other socio-demographically and with respect to current meat consumption and the stated reasons for the change. The latent class analysis based on representative Internet survey data revealed nine consumer clusters that formed three cluster blocks. The results showed that a large number of people, over 40%, had stabile consumption patterns. A cluster block of 14% of consumers had already shifted their consumer patterns to contain more vegetables and less meat. One third of the consumers were identified to be in the middle of the change with a general tendency to decrease the use of meat and increase the use of vegetables. Although, environmental effects of meat and animal welfare issues were important reasons for change in some clusters, healthiness was the most salient stated reason for change in consumption habits.Food Consumption/Nutrition/Food Safety, Livestock Production/Industries,

Earthworms in horticultural systems in Paraná State, Brazil.

ISEE 10

Are earthworm populations maintained in public parks in cities? The case of Curitiba, Paraná, Brazil.

ISEE 10

Enquitreídeos (Enchytraeidae: Oligochaeta) do cume do pico Caratuva, Paraná.

O Pico Caratuva é a segunda montanha mais alta da Região Sul do Brasil, com 1850 metros de altitude e localiza-se na Serra do Mar, entre os municípios de Antonina e Campina Grande do Sul, no Paraná (25° 14' 26'' S 48° 49' 41'' W). A área do cume é recoberta por campo de altitude hidrófilo, consistindo em um tapete espesso de matéria orgânica composta principalmente por raízes e material vegetal morto sobre o qual a vegetação cresce. O objetivo do presente trabalho foi estudar a abundância e diversidade de enquitreídeos nesse ecossistema tão particular. A coleta foi realizada em maio de 2012 em oito pontos na face leste da área do cume. Duas amostras dos primeiros 5 cm superficiais do substrato de matéria orgânica foram coletadas em cada ponto com anéis de metal de 5.6 cm de diâmetro. As amostras foram levadas à extração úmida fria por 24 h ou à extração úmida quente por 3h 30 min. O número de indivíduos estimado através de cada método foi de 14.413 ± 10.905 (média ± desvio padrão) e 11.317 ± 6.980 por metro quadrado (ind./ m2) respectivamente, e o número máximo foi de 32.075 ind./ m2. A identificação parcial dos espécimes extraídos demonstrou uma dominância de espécies do gênero Guaranidrilus.Resumo expandido