37 research outputs found

    'Dear colleagues, I ask you to act like adults' : minority youth and their political participation

    Get PDF
    This article focuses on conceptions and representations of political participation. It is based on ethnographic research of a civics course that a multicultural NGO designed for young people from different racialized and ethnic minorities in Finland. We ask how political participation is conceptualized in such efforts to 'engage' or 'empower' 'marginalized' young people, what opportunities for political participation these practices present and how young people make use of them. We draw on new citizenship theory, which focuses on lived and acted citizenships and practices of mundane political agency. Our analytical focus is on performative acts and processes, and how these may transform conventions. Thus, we examine the political inherent in young people's actions and tackle the difficulty in recognizing young people's political activeness and agency. The young people on the civics course actively took the space provided for them and performed political participation. Adults often failed to recognize this, leading us to question what, in the adults' eyes, counts as acts and sites of political participation. We conclude that recognizing young people as political agents not only requires access and resources, but also negotiation of what is seen as political participation and what it can entail.Peer reviewe

    Troubling special : An ethnographic study on practices of special education and formation of special in the everyday life of lower secondary school

    Get PDF
    The study focuses on the formation of the conceptions of special in the everyday life of school, especially in the practices of special education and student welfare services. It analyses definitions of special and normal/ordinary in the discursive practices of everyday life. The relationship between normal and deviant is approached as a formation constantly re-built, re-defined and re-conceptualized in the everyday practices of the school. The study is positioned in the fields of sociology of education, cultural studies, gender studies, youth studies and disability studies. Theoretically it draws from feminist poststructuralist theories. Key analytical concepts of the study are subject position, subjectivity and subjectification. Methodologically the study is ethnographic. A year-long fieldwork took place in one lower secondary school, following the everyday schooling of 9th graders in special education. Data consists mainly of field notes and interviews. The report is divided into four thematically separate analytical chapters. These focus on (1) school space and spatial practices, (2) definitions of ordinary and special made in the discussions of members of the multidisciplinary student welfare team, (3) discursive practices of the special education teachers and in special education classes, and (4) hierarchies constructed in the student culture, and how students positioned as special negotiate their position and meaning in relation to these hierarchies. Main results of the study are drawn from these four themes, and how these different dimensions intertwine in the process of defining what and who is special in the school. Special and ordinary were found as very clearly demarcated and fixed in the everyday life of school, and the difference between these positions is both wide and steep. The negative images and stigma connected to special education still dominates everyday sense-making, even if the school culture has also become more sensitive to stigmatization and works to challenge and deconstruct it. The division between special and ordinary is steepest in the student culture. Student culture is very sensitive to the dividing practices and divisions made by the school institution. The special that is formed and reformed in everyday practices and repetitions of the school culture appears as a fixed position with no alternative, defined by cemented cultural meanings. The study suggests that in order to change the division between normal and special and challenge the meanings connected to special, schools needs to look for new ways of explicitly discuss and work on these meanings and the practices producing them.Huolimatta koulutuspoliittisesta inklusiivisen koulun tavoitteesta erityisyys ja tavallisuus näyttäytyvät koulun arjessa varsin selvärajaisina ja näiden välinen ero jyrkkänä ja laveana. Erityisyyttä koskevat negatiiviset merkitykset, joista erityisopetus on viime vuosikymmeninä pyrkinyt irrottautumaan, hallitsevat yhä arjen merkityksentuotantoa. Jyrkimmäksi jako erityisyyden ja tavallisuuden välillä rakentuu oppilaskulttuurissa, jossa erityisyys näyttäytyy leimautuneena ja oppilaita leimaavana ja tästä syystä välteltävänä. Erityisluokkien oppilaat kokevat koulussa nimittelyä sekä sosiaalista väistämistä ja ulkopuolisuutta. Oppilaskulttuuri näyttäytyy varsin herkkänä kouluinstituution tekemille jaoille ja käytännöille, jotka tarkoituksettomasti vahvistavat oppilaskulttuurisia tulkintoja erityisoppilaiden poikkeavuudesta ja erillisyyden luonnollisuudesta. Arjen käytännöissä rakentuva erityisyys näyttäytyykin varsin totaalisena, sisäänsä sulkevana ja vaihtoehdottomana. Tutkimuksen johtopäätöksenä on, että normaalin ja erityisen välisen eron ja erityisyyden saaman merkityksen muuttaminen edellyttää kouluilta uusia työtapoja, jossa erityisyys, sen saamat kulttuuriset merkitykset ja näitä merkityksiä tuottavat käytännöt otetaan eksplisiittisesti keskustelun ja työstämisen kohteiksi. Tämä etnografinen tutkimus kohdistuu erityisyyden muotoutumiseen koulun arjessa, erityisesti erityisopetuksen ja oppilashuollon käytännöissä. Tutkimuksessa on kysytty, miten erityisyys ja tätä vasten määrittyvä normaalisuus muotoutuvat koulun arjessa ja mitä nämä tarkoittavat mihin tai keihin käsitteillä koulussa viitataan. Se tarkastelee myös, miten paikantuminen erityiseksi oppilaaksi vaikuttaa oppilaan asemoitumiseen koulussa. Tutkimuksessa on analysoitu opettajien ja oppilaiden puheessa tehtyjen määritysten lisäksi arjen tilallisia ja pedagogisia käytäntöjä. Tutkimuksessa on seurattu erityisopetuksessa opiskelevien 9.-luokkalaisten koulunkäyntiä ja erityisopetuksen toimintaa yhdessä pääkaupunkiseudun yläkoulussa yhden lukuvuoden ajan. Aineisto koostuu pääasiassa kenttämuistiinpanoista ja haastatteluista. Tutkimus jakautuu neljään temaattisesti erilliseen analyysilukuun. Näissä tarkastellaan (1) koulutilaa, tilaan kiinnittyviä käytäntöjä sekä näistä seuraavia erityisyyttä koskevia tulkintoja, (2) oppilashuoltoryhmän keskusteluissa tehtäviä tavallisuuden ja erityisyyden määrityksiä, (3) erityisopettajien toimintaa ja tässä tapahtuvaa erityisyyttä koskevaa merkityksentuotantoa sekä (4) oppilaskulttuurisia järjestyksiä ja oppilaiden omaa positiota ja itsen merkityksellistymistä koskevia neuvotteluja näissä järjestyksissä

    Equality in the making? : Roma and Traveller Minority Policies and Basic Education in Three Nordic Countries

    Get PDF
    The article examines policies intended to promote the basic education of Roma and Traveller minorities in Finland, Sweden, and Norway by analysing key national Roma and Traveller policy (n = 5) and education policy documents (n = 3). Analysis shows how the Finnish, Swedish, and Norwegian Roma policies translate the general policy aims of improving the social positioning of people identifying as Roma consistently into policy measures responding to the special needs of Roma pupils. These policy measures are validated by problem representations regarding Roma parents and families. All the policies also problematise the relationship between Roma and Traveller cultures and schools. It is argued that the focuses of the current policy measures constrain opportunities for a change in terms of equality.Peer reviewe

    'He is, after all, a young man' : Claiming ordinary lives for young adults with profound intellectual disabilities

    Get PDF
    This paper discusses youth and the significance of age in the lives of persons with profound intellectual and multiple disabilities. The analysis is based on an ethnographic research project that explores what makes a good life for this group of people. The findings indicate that whilst the meaning and significance of youth and age were discussed often by care workers and family members, age had very little significance in the lives of our research participants. Youth as a phase of life gets lost in the transition from children's services to adult services: age in the lives of persons with profound intellectual disabilities means merely a move from one service system to another. For the care workers, age provides a way to evaluate and criticize the service system and whether it caters for the individual needs of persons with profound intellectual disabilities.Peer reviewe

    ”Vain me ja tavallinen kerrostalo”: Yhteiskehittelyllä uusia asumisen ratkaisuja

    Get PDF
    ARAn rahoittama ja koordinoima Arjen keskiössä -hanke käynnistettiin toukokuussa 2012. Kehitysvammaliitto toimi hankkeessa asiantuntijana ja suunnitteli hankkeen toteutuksen yhteistyössä ARAn kanssa Movense Oy:n toimiessa hankkeen konsulttina. Hankkeessa etsittiin uudenlaisia tapoja järjestää erityistä tukea tarvitsevien henkilöiden (erityisesti kehitysvammaiset henkilöt) asumista ja elämää lähiyhteisöissä. Mukana hankkeessa oli neljä kaupunkia – Seinäjoki, Kotka, Lahti ja Turku – sekä kolme kuntayhtymää Carea kuntayhtymä Kymenlaaksosta, Eskoon sosiaalipalvelujen kuntayhtymä Pohjanmaalta ja Varsinais-Suomen erityishuoltopiiri. Hankkeen toteutus on osa kehitysvammaisten asumisen ohjelmaa, jonka tavoitteena on laitosasumisen asteittainen lakkauttaminen Suomessa ja yksilöllisten asuntojen sekä palvelujen turvaaminen niin laitoksista pois muuttaville kuin lapsuudenkodeistaan muuttaville kehitysvammaisille henkilöille. Tässä raportissa kerrotaan hankkeen ensimmäisestä vaiheesta. Hankkeessa sovellettiin yhteistoiminnallisen kehittelyn ja innovoinnin menetelmiä ja saatiin tuloksia näiden menetelmien soveltamisesta erityisryhmien asumisen suunnitteluun. Yhteistoiminnallinen suunnittelu toteutettiin kolmivaiheisena pajatyöskentelynä pilottikunnissa. Hankkeen yksi keskeisimmistä tuloksista on yhteistoiminnallisen asuntosuunnitteluprosessin mallinnus ja kokemukset yhteistoiminnallisesta oppimisesta, jossa kunnan asuntotoimi, sosiaalitoimi ja kaavoituksen ammattilaiset työskentelevät yhdessä tulevien asukkaiden ja heidän lähiyhteisöjensä kanssa. Keskeinen tulos hankkeessa on myös käyttäjien äänen kuulemisen vahvistuminen. Tällä tarkoitetaan sitä, että ihmiset, joiden asumista suunnitellaan, ovat aktiivisesti mukana asuntosuunnittelun prosessin kaikissa vaiheissa. Hankkeen työpajoissa kehitysvammaiset ihmiset toimivat oman elämänsä ja arkensa asiantuntijoina ja toivat esiin sellaisia asumisen tarpeita ja toiveita, jotka suunnittelussa on huomioitava. Hankkeeseen osallistui runsaasti nuoria kehitysvammaisia henkilöitä, jotka asuivat tällä hetkellä joko laitoksessa, asumisyksiköissä tai lapsuudenkodeissaan. Hankkeessa selvisi, että palvelujen käyttäjien toiveena on mahdollisimman tavallinen asuminen tavallisella asuinalueella. Oma koti on tärkeä. Se voi olla omakoti-, rivi- tai kerrostalo. Asunnon sijainti ja asuinalueen tarjoamat mahdollisuudet ovat tärkeitä, mutta asumisessa merkityksellistä ovat myös vapaa-aika, mahdollisuus työllistyä tai tehdä mielekästä muuta päiväaikaista toimintaa ja mahdollisuus ylläpitää ihmissuhteita. Haaveena on asuminen joko yksin tai itse valitun kumppanin kanssa. Jos asuminen toteutuu ryhmässä, tärkeänä pidettiin sitä, että voi valita asuintoverinsa ja että asuinryhmä on pieni. Koti mielletään yksityisenä paikkana ja mahdollisuutena tehdä itselle merkityksellisiä asioita. Yhteinen kokoontuminen ja harrastaminen koettiin myös tärkeäksi ja näiden toimintojen nähtiin luontevasti sijoittuvan esim. asuinalueen korttelitaloihin

    Kansainvälisiä esimerkkejä ja vertailu Suomeen

    Get PDF
    Vuonna 2010 Suomessa käynnistettiin kehitysvammaisten asumisen ohjelma (KEHAS-ohjelma), jonka tavoitteena on yksilöllinen asuminen sekä laitoksista että lapsuudenkodeista muuttaville kehitysvammaisille. Selvityksessä tarkastellaan Ruotsin, Skotlannin, Norjan, Tanskan, Hollannin ja Saksan asumispalvelujärjestelmiä ja niiden hyviä käytäntöjä. Lisäksi arvioidaan, miten Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (ARA) ja Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) rahoitusta käytetään kehitysvammaisten asumiseen. Yleisenä trendinä muissa maissa on yksilöllinen asuminen pitkälti tuetun asumisen ratkaisuina. Kyse on yksittäisistä asunnoista, joissa asukkaat asuvat tukipalveluiden avulla. Erityisesti henkilökohtaisen budjetoinnin käyttöönotto on mahdollistanut useissa maissa innovatiivisia tuetun asumisen ratkaisuja. ARAn investointiavustus kohdistuu tällä pääosin ryhmäkotimuotoiseen asumiseen. Monipuolisempia asumisratkaisuja tarvitaan. RAY:n tukiasuntojen hankinnoissa asukkaan tarpeet otetaan huomioon, mutta vuosittain hankittujen asuntojen määrä on melko pieni. Kehitysvammaisten asumisen kehittämiseksi suositellaan: 1. Kehitysvammaisten muutot ja asuminen suunnitellaan niin hyvin, ettei kriisitilanteita muodostu. 2. Henkilökohtaista apua hyödynnetään kehitysvammaisten asumisen tukemisessa, kuten päivittäisissä toiminnoissa selviytymisessä. 3. Henkilökohtaista budjetointia voidaan käyttää asumisessa, jolloin budjetin koko asetetaan asumistarpeen mukaisesti. 4. Asumisen laatusuositukset ulotetaan kattamaan kaikki asumiskohteet. Uusien asuntojen koko on vähintään 45–50 m². Uudet asunnot rakennetaan osaksi tavanomaista asuntokantaa. 5. Peruskorjaamalla asuntoja tuetaan vammaisten kiinnittymistä osaksi yhteisöä. Yksittäisten asuntojen käyttöä sekä omistus- että vuokra-asuntokannasta lisätään huomattavasti. Osa voi olla tukiasumista ja osa muodostaa uudentyyppisiä asuntoryhmiä tai korttelitason asumisratkaisuja. Myös omistus- ja osaomistusasuminen ovat mahdollisia ratkaisuja. 6. Ryhmämuotoisten kohteiden asuntojen enimmäismäärä on alle 10. Asunnon koko on vähintään 35 m² sisältäen keittiötilan ja kylpyhuoneen. Suosituksena on nykyistä suuremmat asuintilat ja pienemmät yhteis- ja henkilökunnan tilat
    corecore