4 research outputs found

    Sukupuoli ja organisaatiot liikkeessä? Gender and Organisations in Flux?

    Get PDF
    Viimeaikainen sukupuolta ja organisaatiota käsittelevä tutkimus ja kirjallisuus on saanut paljon (toisinaan epäsuoria) vaikutteita feminismiä ympäröivistä keskusteluista. Lisäksi naisten aseman ja kokemuksien tunnistaminen organisaatioissa ja johtamisessa on vaikuttanut tutkimukseen. Erilaisten kansainvälisesti tutkittujen aiheiden kirjo on laaja: sukupuolisuhteet organisaatioiden ja johtoryhmien kulttuureissa ja kommunikaatiossa; sukupuolittunut työnjako; sukupuolittuneet hierarkiat, valta, auktoriteetti ja johtajuus organisaatioissa ja johtamisessa; sukupuolittuneet markkinat; sukupuolittuneet kuvat, symbolit ja mainokset; sukupuoli ja IT teknologia; seksuaalisuus, häirintä, kiusaaminen ja väkivalta organisaatioissa; työn ja kodin yhteensovittaminen; ja niin edelleen. Myös akateemiset organisaatiot sekä niiden sukupuolittuneet valtasuhteet ja johtaminen kaipaavat kipeästi huomiota. Useimpia mainituista alueista on tutkittu ainakin jonkin verran mutta paljon työtä on vielä myös jäljellä. Tämä kokoelma esittelee ajankohtaista suomalaista tutkimusta seuraavista teemoista: tasa-arvo organisaatioissa, naisjohtajuus, yrittäjyyden sukupuoli, verkostot, sukupuolen representaatio sekä sukupuoli ja uusi teknologia. Kokoelma on työryhmän yhdessä koostama joten se on ennen kaikkea yhteistyön tulos. Recent research and literature on the gendering of organisations has been strongly influenced, though sometimes indirectly, by debates in and around feminism, and on recognising women and women’s situations, experiences and voices in organisations and management. The range of topics and issues that have been studied internationally is vast: gender relations in organizational and management groups, cultures and communication; gender divisions of labour; gender divisions of hierarchy, power, authority and leadership in organizations and management; gendered markets; gender imagery, symbols and advertising; gender and information technology; sexuality, harassment, bullying and violence in organisations; home-work relations; and so on. There are also key issues of gender power relations in academic organizations and management themselves, which need urgent attention. Though most of these areas have been researched to some extent, much remains to be done. This collection brings together current Finnish research on: Equality in Organisations, Women in Management, Gender and Entrepreneurship, Networks, Representation of Gender, Gender and ICTs. The book has been put together by an editorial team and is thus first and foremost a collective effort

    Maija kukkarossa? Talouden valta ja vallaton talous Naistutkimuspaivat 2005 [ The economic power of color and the economy - Naistutkimuspäivät 2005 ]

    Get PDF
    Naistutkimuspäivät järjestettiin marraskuussa 2005 ensi kertaa kauppatieteiden piirissä Helsingin kauppakorkeakoulun ja Svenska Handelshögskolanin sukupuolitutkimusta tekevien tutkijoiden toimesta. Päivien teemaksi oli valittu talouden valta. Tavoitteena oli virittää keskustelua siitä, mihin talouden valta ylettyy, miten talouden valta sukupuolistuu ja minkälaisia sukupuolistavia vaikutuksia taloudellisilla ilmiöillä on. Konferenssi kokosi yhteen lähes 200 naistutkimuksesta kiinnostunutta osallistujaa 13 työryhmään

    Searching for the “Active Ingredients” in Physical Rehabilitation Programs Across Europe, Necessary to Improve Mobility in People With Multiple Sclerosis: A Multicenter Study

    No full text
    Background. Physical rehabilitation programs can lead to improvements in mobility in people with multiple sclerosis (PwMS). Objective. To identify which rehabilitation program elements are employed in real life and how they might affect mobility improvement in PwMS. Methods. Participants were divided into improved and nonimproved mobility groups based on changes observed in the Multiple Sclerosis Walking Scale–12 following multimodal physical rehabilitation programs. Analyses were performed at group and subgroup (mild and moderate-severe disability) levels. Rehabilitation program elements included setting, number of weeks, number of sessions, total duration, therapy format (individual, group, autonomous), therapy goals, and therapeutic approaches. Results. The study comprised 279 PwMS from 17 European centers. PwMS in the improved group received more sessions of individual therapy in both subgroups. In the mildly disabled group, 60.9% of the improved received resistance training, whereas, 68.5% of the nonimproved received self-stretching. In the moderately-severely disabled group, 31.4% of the improved, received aerobic training, while 50.4% of the nonimproved received passive mobilization/stretching. Conclusions. We believe that our findings are an important step in opening the black-box of physical rehabilitation, imparting guidance, and assisting future research in defining characteristics of effective physical rehabilitation
    corecore