5 research outputs found

    Varhaisen puuttumisen mallin vaikuttavuuden arviointia – tavoitteena nuorten päihteiden käytön ehkäiseminen

    Get PDF
    Tutkimuksessa arvioitiin varhaisen puuttumisen vaikuttavuutta 14–15-vuotiaiden nuorten (n=386) päihteiden käytön ehkäisemisessä interventio- ja vertailuryhmässä vuoden seuranta-ajalla. Arvioitava interventio sisälsi yksilöllisen terveyskeskustelun kouluterveydenhoitajan kanssa Nuorten päihdemittarilla (Adolescents' Substance Use Measurement, ADSUME) tunnistetun huolen mukaisesti. Aineisto koottiin puolistrukturoidulla kyselyillä. Tutkimuksen seurantavaiheeseen osallistui interventiokouluissa 160 (vastausprosentti 81) ja vertailukouluissa 132 nuorta (vastausprosentti 70). Aineisto analysoitiin tilastollisin menetelmin. Nuorten arviot päihteisiin liittyvästä terveyskeskustelusta kouluterveydenhoitajan kanssa olivat myönteiset sekä interventio- että vertailuryhmissä. Kuitenkin päihteitä runsaasti käyttäneet nuoret arvioivat keskustelujen luottamuksellisuuden puutteelliseksi. Päihteiden käyttö lisääntyi seuranta-aikana molemmissa ryhmissä. Seurantatilanteessa tyttöjen päihteiden vaarallinen suurkulutus (32 %) oli yleisempää kuin poikien (25 %). Tarvitaan intervention sekä ryhmämuotoisten terveyskeskustelujen kehittämistä

    Yli 65-vuotiaiden alkoholimittari : Alkoholin käytön arvioinnin ja ohjaamisen työväline ammattihenkilöille

    No full text
    Alkoholimittari on työväline iäkkäiden alkoholin käytön puheeksiottoon, arviointiin, neuvontaan ja palveluoh-jaukseen. Mittari ei sovellu diagnosointiin. Se on suun-nattu työvälineeksi sosiaali- ja terveystoimen henkilös-tölle, diakoniatyöhön sekä järjestötoimijoille
    corecore