Yhteismetsien verotusaseman ja sääntelyn kehitys: lainsäädännön muutokset ja niiden ohjausvaikutukset

KatsausYhteismetsien perustamista ja laajenemista on pyritty edistämään kansallisessa metsäpolitiikassa viimeisen vuosikymmenen aikana monin eri tavoin. Erityisen merkittävään asemaan ovat nousseet yhteismetsille suunnatut erilaiset veroedut ja julkiset tuet. §§ Vuoden 2005 verouudistuksessa yhteismetsät jätettiin yhteisöverotuksen piiriin, minkä seurauksena niiden puunmyyntituloja ryhdyttiin verottamaan kaksi prosenttiyksikköä alemman verokannan mukaan kuin tavallisten yksityismetsänomistajien. Vuoden 2012 alusta yhteismetsien puunmyyntituloihin on sovellettu kiinteää 28 prosentin verokantaa, kun tavallisten yksityismetsänomistajien puunmyyntituloja verotetaan 2–4 prosenttiyksikköä korkeamman pääomatuloverokannan mukaan. Yhteismetsien osakkaiden veroetu tavallisiin yksityismetsänomistajiin nähden on siten säilynyt ja osin kasvanut edelleen. §§ Verotuksen neutraalisuuden ja yksityismetsänomistajien yhdenvertaisuuden näkökulmasta puunmyyntitulojen verotuksen tulisi perustua samoihin periaatteisiin metsänomistusmuodosta riippumatta. Näistä periaatteista voidaan perustellusti poiketa, jos jollekin metsänomistusmuodolle suunnattujen veroetujen yhteiskunnallisesta vaikuttavuudesta ja tehokkuudesta on olemassa selvää tutkimuksellista näyttöä. Kun tällaista näyttöä ei ole olemassa, metsä- ja veropolitiikassa olisi perustellumpaa keskittyä kehittämään sellaisia kannusteita, jotka palkitsevat yksityistä metsänomistajaa aktiivisesta metsien käytöstä ja hoidosta omistusmuodosta riippumatta

Yhteismetsien edistämisen perustelut, tutkimusnäyttö ja tilakoon merkitys

KatsausMetsäpolitiikassa on viime vuosina pyritty voimakkaasti edistämään yhteismetsien perustamista ja laajenemista. Tämän seurauksena yhteismetsien toiminnan sääntelyä on lievennetty olennaisesti ja yhteismetsille ja niiden osakkaille on kohdennettu erilaisia veroetuja vuodesta 2005 alkaen. Myös yhteismetsien kiinteistötoimituksiin on ohjattu julkista tukea. §§ Yhteismetsien osakkaille suunnatut veroedut ja julkiset tuet näyttäisivät syntyneen ilman tutkimuksiin pohjautuvaa näyttöä niiden yhteiskunnallisista vaikutuksista tai taloudellisesta tehokkuudesta. Tilanteessa, jossa yhteismetsien lukumäärä on nopeasti kaksinkertaistunut ja uusien yhteismetsien perustamisen taustasyyt ja toiminnan luonne ovat osin selvästi erilaisia kuin lähinnä isojakojen ja asutustoiminnan yhteydessä vuosikymmeniä sitten muodostetuilla yhteismetsillä, nojautuminen perinteisiin käsityksiin yhteismetsien toiminnasta ja niiden yhteiskunnallisesta merkityksestä voi johtaa harhaisiin painotuksiin ja viedä metsäpoliittisen huomion ja keskustelun sivupoluille

Metsäverotus - vaihtoehtojen tarkastelua

Suomessa keskustellaan metsäverotuksen muuttamisesta tavoitteena joko valtion tai kuntien verokertymän kartuttaminen tai passiivisten metsänomistajien aktivoiminen tai jokin muu syy. Tässä raportissa tarkastellaan niitä teknisluonteisia kysymyksiä, jotka tulisi ratkaista, jos kiinteistöverotus, elinkeinotulojen verotus tai maatalouden tuloverotus koskisi myös metsiä ja metsätaloutta. Vertailukohtana kuvataan nykyinen puun myyntitulon verotus. Suomessa yksityiset henkilöt ovat tärkein metsänomistajaryhmä. He omistavat 60 prosenttia metsämaasta ja 70 prosenttia puustosta. Yksityisiä metsänomistajia on noin 630 000. Runsaat puolet heistä omistaa metsää 2–20 hehtaaria keskikoon ollessa 30 hehtaaria. Metsänomistajat asuvat yleensä maaseudulla, ovat eläkeläisiä tai palkansaajia, ja ovat enintään keskituloisia metsätulot mukaan lukien. Metsäveromuutos tulisi koskettamaan myös muita omistajaryhmiä, eli valtiota, kuntia ja seurakuntia, jotka yhteensä omistavat 28 prosenttia metsämaasta sekä osakeyhtiöitä ja muita omistajaryhmiä, joilla on kaikkiaan 12 prosenttia metsämaasta. Julkisessa keskustelussa on ollut paljon esillä kiinteistöveron ulottaminen metsiin. Näennäisestä yksinkertaisuudesta huolimatta tämä ei kuitenkaan olisi teknisesti yksinkertaista. Niin Verohallinnolla, Maanmittauslaitoksella kuin muillakaan tahoilla ei ole kattavia, ajantasaisia ja yhdenmukaisia tietoja kiinteistöjen metsäpinta-aloista eikä varsinkaan puustosta. Kiinteistöveron toteutus edellyttäisi näin ollen mittavaa ja kallista perustietojen hankintaa. Puutteellisista tiedoista seuraisi ongelmia metsänomistajien yhdenvertaisuuden ja oikeudenmukaisuuden näkökulmasta. Kiinteistöveroa ei yleensä ole ajateltu ainoaksi metsäveroksi, vaan nykyisen puun myyntituloverotuksen kanssa päällekkäiseksi. Tällöin olennainen kysymys on, koskisiko kiinteistövero kirjaimellisesti vain kiinteää omaisuutta eli metsämaata vai myös puustoa (irrotettavaa omaisuutta). Jos se koskisi molempia, se tarkoittaisi puuston kaksinkertaista verotusta ja metsänomistajan verorasituksen merkittävää kiristymistä. Jotta muutos ei lisäisi metsätalouden verorasitusta, kiinteistöveron tulisi olla vähennyskelpoinen puun myyntitulon verosta tai – tappiollisen metsätalouden pääomatulon tavoin – muiden pääomatulojen veroista ja alijäämähyvityksenä ansiotulojen verosta. Metsäpolitiikan tavoitteena on ollut yritysmäisen metsänomistuksen lisääminen ja metsätilojen keskikoon kasvattaminen. Tähän on eräänä keinona esitetty elinkeino- tai maatalouden veromallin ottamista käyttöön metsätaloudessa. Se olisi nykyiselle pääomatuloveromallille vaihtoehtoinen verojärjestelmä, jonka käyttöön ottamisesta metsänomistaja voisi itse päättää. Elinkeinoverotuksen käyttöönotto metsätalouden verotuksessa merkitsisi tulolähdejaosta luopumista, sillä on vaikea perustella maatalouden jäävän erilliseksi tulolähteeksi. Tulolähteistä luopumisesta on käytetty esimerkkinä Ruotsin elinkeinotulon verotusta. Sen sijaan puun myyntitulon verotuksen yhdistäminen maatalouden kanssa yhteiseksi maatilatalouden tuloverotukseksi olisi mahdollista, jos vain metsätalouden varat ja velat voidaan määrittää nettovarallisuuslaskelmia varten ja verovuosien välisiä tulontasausmahdollisuuksia lisätään olennaisesti. Myös puun myyntitulon verotuksen ennakkoverokäytäntöä tulisi tässä tilanteessa todennäköisesti muuttaa, jollei hyväksytä aikaisempaa suurempaa epätarkkuutta ennakkoverojen määräytymisessä.201

Metsätilamarkkinoiden aktivointi

Kansallisen metsästrategian 2015 tavoitteena on luoda edellytyksiä yritysmäisen ja aktiivisen metsätalouden harjoittamiselle parantamalla tila- ja metsänomistusrakennetta. Tavoitteena on metsätilakoon kasvattaminen, mikä edellyttää myös toimivia metsätilamarkkinoita metsätilojen lisämaan hankkimiseksi. Yksityisten omistamat metsätilat vaihtavat omistajaa pääosin suvun sisäisesti: perintöinä, lahjoina tai kaupoilla. Vapailta markkinoilta pääosan metsätilastaan on hankkinut noin 15 prosenttia metsänomistajista. Maa- ja metsätalousministeriö pyysi joulukuussa 2015 Luonnonvarakeskusta tekemään selvityksen metsäverotuksen kehittämistarpeista metsätilamarkkinoiden aktivoimiseksi. Selvityksen keskeinen johtopäätös on, että Suomessa pitää välttää sellaisten kannustinjärjestelmien rakentamista, jotka nykyisestään lisäisivät metsätilojen kysyntää. Lisäkysyntä johtaisi metsäkiinteistöjen hintojen nousuun mutta todennäköisesti lisäisi tilakokonaisuuksien pirstomista. Toimenpiteet varainsiirtoveron keventämiseksi, metsävähennyksen laajentamiseksi vähennysrajaa nostamalla tai vähennyksen tuloutuksen poistaminen tilaa myytäessä eivät sen vuoksi ole suositeltavia. Sen sijaan metsävähennysoikeuden selkeyttäminen nykyisestään olisi perusteltua. Yhteisomistustiloilla metsävähennyksen laskenta tulisi muuttaa osakaskohtaiseksi nykyisen tilakohtaisuuden sijaan, jolloin yksittäisen osakkaan vastikkeellinen saanto koituisi hänen, eikä koko yhtymän hyödyksi. Se muuttaisi osakkaiden välisten metsätilan osuuksien kauppaa oikeudenmukaisemmaksi ja lisäisi osuuksien kauppaa. Samalla metsävähennysoikeus olisi myös perusteltua laajentaa luonnollisten henkilöiden omistamille henkilöyhtiöille (avoin yhtiö ja kommandiittiyhtiö), joille vähennysoikeuden epääminen on selvä verohaitta. Osakeyhtiöille metsävähennysoikeutta ei tulisi laajentaa. Maa- ja metsätilakokonaisuuksien tarjontaa olisi mahdollista lisätä metsätalouden MYELvakuutuksen pakollisuuden merkittävällä laajentamisella. Sen vastapainona olisi perintö- ja lahjaveron sukupolvenvaihdoshuojennus, joka helpottaisi myös lahjanluonteisten kauppojen tekoa. Keinoyhdistelmä aikaistaisi sukupolvenvaihdoksia, mutta toisaalta pakollinen eläkevakuuttaminen lisäisi myös metsätilojen tarjontaa markkinoille. Nämä keinot vaikuttaisivat epäsuorasti myös kuolinpesien vähenemiseen. Luovutusvoittoveron huojennus metsätiloille voisi lisätä tarjontaa, mutta se tulkittaisiin todennäköisesti yksipuoliseksi toimintatueksi metsätaloudelle. Huojennus saattaisi olla mahdollinen määräaikaisena, jos se kattaisi metsämaan ohella myös peltomaan, tai kaikki kiinteistöt. Tosin markkinoiden toiminnan kannalta pysyvä huojennus olisi parempi ratkaisu. Passiivisten kuolinpesien purkamiseksi markkinoille on vaikea kehittää toimivia verokeinoja, sillä jos niillä ei ole metsätaloudellista toimintaa, ei niillä myöskään ole tuloja, joihin mahdolliset veron kiristykset tai kannusteiden heikennykset vaikuttaisivat. Kuolinpesien suhteen on syytä käyttää epäsuoria keinoja, jotka vähentävät niiden muodostumista, sekä kuolinpesien purkamista edistävää neuvontaa.201

Tilasto: metsämaan omistus 2013

Suomen virallinen tilastoKuolinpesien metsänomistus vähenee tasaisesti Yksityishenkilöt omistivat Luonnonvarakeskuksen julkaisemien tietojen mukaan vuoden 2013 lopussa yhteensä 376 000 vähintään yhden hehtaarin metsätilakokonaisuutta. Metsää omistavien kuolinpesien määrä on vähentynyt vuoden 2006 jälkeen seitsemässä vuodessa 3 800 metsätilalla (8 %) ja niihin kuuluvan metsämaan ala 160 000 hehtaarilla. Kuolinpesiä on muutettu erityisesti verotusyhtymiksi, joiden määrä on kasvanut kaikkiaan 7 700 metsätilalla (16 %) ja 254 000 hehtaarilla.201

De minimis -tukien soveltuvuus Suomen metsätalouteen

Suomen yksityismetsätaloutta tuetaan Kestävän metsätalouden määräaikaisen rahoituslain (Kemeran) kautta vuosittain noin 60 miljoonalla eurolla. Rahoituslaki on EU:n valtiontukisääntelyn mukaisesti ennakkoilmoitettu (notifioitu) komissiolle, joka on hyväksynyt sen määräaikaisena vuoden 2020 loppuun. Nykyisen tukijärjestelmän merkittävimpänä heikkoutena on pidetty sen jäykkyyttä ja hallinnollista tehottomuutta varsinkin, kun kyseessä ovat pienet metsänhoitokohteet. Ongelmat johtuvat paljolti EU-säädöksistä, erityisesti kilpailua, valtiontukia sekä maatalous- ja maaseutupolitiikkaa koskevista määräyksistä. Suomessa on nostettu esille mahdollisuus myöntää ohjelmakaudella 2012–2017 suoraa kansallista tukea yksityismetsänomistajille niin sanotun yleisen de minimis -asetuksen (1407/2013) perusteella. Asetuksen mukaisia vähämerkityksisiä tukia ei tarvitse ilmoittaa etu- eikä jälkikäteen Euroopan komissiolle. Myös tuen taso ja muut ehdot voidaan päättää kansallisesti asetuksen puitteissa. Toisaalta rajoitteena on, että tällaisia tukia voidaan myöntää samalle yritykselle enintään 200 000 euroa kolmen vuoden kuluessa. Lisäksi tukien kasautumista tulee valvoa yksittäisen tuensaajan tasolla, mikä on kohtalaisen haastavaa tukien ja tuensaajien suuren lukumäärän takia. Vähämerkityksisten tukien soveltuvuudesta metsätalouden alkutuotantoon vallitsee Suomessa erilaisia näkemyksiä. Tämän tutkimuksen tulosten perusteella vähämerkityksinen tuki on varteen otettava vaihtoehto myöntää Kemera-tyyppistä valtiontukea metsätalouteen. Tällaisten tukien suurin etu olisi, että Suomi voisi kansallisin päätöksin suunnata ne nykyistä joustavammin sellaisiin toimenpiteisiin ja kohteisiin, joita kulloinkin pidetään tarpeellisimpina tai tehokkaimpina. Lisäksi tuelta ei enää välttämättä edellytettäisi EU-lainsäädännön tarkoittamaa kannustavaa vaikutusta. Metsänomistajan ei tällöin tarvitsisi hakea tukea etukäteen, vaan tuki voitaisiin pääosin myöntää jälkikäteen pelkän toteutusilmoituksen perusteella. Tämä sujuvoittaisi tuen käyttöä ja vähentäisi sen myöntämisen hallinnollisia kustannuksia etenkin pienissä metsänhoitohankkeissa. Tukien kasautuminen EU-säädösten vastaisesti, käytännössä tuen 200 000 euron enimmäismäärän ylittyminen kolmen peräkkäisen verovuoden aikana, ei näyttäisi yleisesti ottaen muodostavan kovin suurta riskiä, vaikka kaikki Kemera-tuet jaettaisiin jatkossa vähämerkityksisinä. Tehdyn kartoituksen perusteella enimmäismäärän ylittyminen metsätalouden alkutuotannossa koskisi todennäköisesti vain 5–6 yhteismetsää. Tämäkin asia voitaisiin ratkaista niin, että Kemera-tukia (tai joitakin niistä) porrastettaisiin tilan pinta-alan mukaan tai leikattaisiin tietyn enimmäismäärän ylittävältä osalta. Tällaista menettelyä sovelletaan metsätalouden tukiin esimerkiksi Saksassa ja Virossa. Tukikatto voisi tulla vastaan myös joidenkin poikkeuksellisen suurten metsälahjavähennystä hyödyntävien metsätilojen kohdalla, koska vähennys myönnetään vähämerkityksisenä. Yhdessä Kemera-tuet ja metsälahjavähennys voivat aiheuttaa jonkinlaista kasautumisongelmaa, jos metsätilojen lahjoittaminen ja vähennyksen hyödyntäminen yleistyvät. Metsälahjavähennystä sovelletaan ensimmäisen kerran vuodelta 2017 toimitettavassa verotuksessa, joten sen merkitystä on osin liian varhaista arvioida. Kun tarkastelua laajennetaan ottamalla huomioon myös metsätalouden alkutuotannon ulkopuoliset de minimis -tuet, johtopäätös ei juuri muutu. Riski Kemera-tukien kasautumisesta muiden vähämerkityksisten tukien kanssa niin, että tukikatto ylittyisi, näyttäisi jäävän verrattain vähäiseksi erityisesti silloin, jos metsätalouden tukien enimmäismäärä rajattaisiin lähtökohtaisesti niin, että maatalouden de minimis -tuet otettaisiin siinä huomioon. Voimassa olevien säännösten puitteissa tämä tarkoittaisi 185 000 euron yrityskohtaista ylärajaa Kemera-tuelle. Myös muiden toimijoiden, joista tärkeimpiä tämän tarkastelun kannalta ovat TEM:n hallinnonalan toimijat (erityisesti ELY-keskukset ja Business Finland), myöntämät de minimis -tuet ovat yleensä niin pieniä, että ne eivät todennäköisesti aiheuta ongelmia tuen kasautumisessa muutoin kuin satunnaisesti. TEM:n hallinnonalalla tuensaajat Luonnonvara- ja biotalouden tutkimus 54/2018 4 ovat tukiehtojen johdosta useimmiten muita yrityksiä kuin metsätalouden harjoittajia. Enimmäismäärän ylittävää kasautumista voinee tapahtua lähinnä silloin, jos metsänomistajalla on metsätilan lisäksi toinen yritys (toisia yrityksiä), joka saa runsaasti vähämerkityksisiä tukia, ja nämä yritykset katsotaan valtiontukisääntöjen perusteella yhdeksi yritykseksi. De minimis -tukien yhtenä suurimpana ongelmana on nähty niiden kasautumisen valvonta. Se perustuu Suomessa nykyään pääosin tuensaajien omiin ilmoituksiin tuen hakuvaiheessa. Jos Kemeratuet olisivat vähämerkityksisiä, joidenkin metsänomistajien kohdalla tukien kasautumisen seuranta voisi aiheuttaa ylimääräistä hallinnollista taakkaa viranomaisille. Metsätaloudessa erityisen lisähaasteen de minimis -tukien yrityskohtaiselle seurannalle asettanevat metsätilojen omistajanvaihdokset: jos tila jaetaan, aikaisemmin myönnetyt vähämerkityksiset tuet tullee pystyä kohdentamaan uusille tiloille. Toisaalta useimpia Kemera-tukia seurataan jo nyt metsikkökohtaisesti. Suomessa on vuonna 2018 otettu käyttöön yrityspalvelujen tietoja kokoava erittäin kattava asiakastietovaranto (ATV). Tällä hetkellä näyttäisi siltä, että jo ennen uuden EU-rahoitus- ja ohjelmakauden alkua se tulisi sisältämään tiedot kaikista Suomessa yrityksille myönnetyistä valtiontuista. Käytännössä kaikille toimijoille tultaneen asettamaan lainsäädännössä velvoite, että niiden tulee ilmoittaa kaikki yrityksille myöntämänsä valtiontuet, myös de minimis -tuet, tähän tietokantaan. Tosin tietojärjestelmähanke on poikkeuksellisen mittava ja de minimis -tukien sisällyttäminen siihen ajantasaisena ja täydellisenä vaatii vielä paljon valmistelua. Vähämerkityksiset tuet muodostavat valtiontuissa yleisesti ottaen eräänlaisen varaventtiilin, jonka avulla voidaan kohtalaisen nopeasti ja joustavasti ohjata tukea kulloinkin tarpeelliseksi nähtyihin kohteisiin ja toimenpiteisiin. Jos Kemera-tuet täyttäisivät tuensaajien vähämerkityksisten tukien kiintiötä, menetettäisiin valtiontukien osalta joustavasti käyttöön otettavaa tukireserviä (last resort option). Toisaalta ainakin nykyiset Kemera-tuet ovat olleet valtaosin niin pieniä (kolmen vuoden tukikertymä jää 75 prosentilla tukea saaneista alle 2 100 euron), että useimpien yritysten kohdalla kyseinen menetys olisi hyvin pieni. On myös syytä huomata, että metsätalouden uuden kannustinjärjestelmän valtiontukea koskevan oikeusperustan valinnassa ei ole kysymys joko-tai-vaihtoehdosta. Valtiontukisääntöjen näkökulmasta metsätalouden tukia on mahdollista myöntää samanaikaisesti monella eri perusteella. Usein on järkevääkin käyttää eri oikeusperustaa ja rahoituskanavia eri toimenpiteisiin, kuten esimerkiksi Saksassa ja Virossa on menetelty. Sellaiset infrastruktuurihankkeet, jotka ovat valtaosin metsätilojen välisiä yhteishankkeita ja/tai vaativat joka tapauksessa huolellista ennakkosuunnittelua sekä tarkkaa kirjanpidollista ja hallinnollista seurantaa, voisi olla luontevaa toteuttaa maaseutuohjelman puitteissa, jolloin niille saadaan myös EU-osarahoitusta maaseuturahastosta (EAFRD). Tällaisia voisivat olla esimerkiksi tienrakennus ja metsäluonnon hoito. Sama koskee suometsän hoitohankkeita ainakin silloin, kun niihin liittyy tilarajat ylittäviä vesiensuojelu- tai muita ympäristöhoitotoimenpiteitä. Metsien tavanomaiseen hoitoketjuun kuuluvat tilakohtaiset ja euromääräisesti yleensä pienet toimenpiteet (taimikon varhaishoito ja nuoren metsän hoito) sen sijaan voisi olla järkevintä toteuttaa kansallisin varoin joko notifioidun tukijärjestelmän tai de minimis -asetuksen nojalla. Edellä kuvatut päätelmät ovat siinä mielessä ehdollisia, että Euroopan unionin vuosia 2021–2027 koskevat budjetit, puiteohjelmat ja poliittiset linjaukset ovat pääosin vielä auki. Päättämättä on myös vähämerkityksisten tukien enimmäismäärät ja menettelyt, joilla tällaisten tukien kasautumista tulee seurata. Myös ryhmäpoikkeusasetusten soveltamisalueiden laajentamiset vaikuttaisivat vähämerkityksisten tukien ja notifioitujen tukijärjestelmien asemaan valtiontukien myöntämisperusteena. Paljon riippuu myös siitä, minkälaisia metsätalouden toimenpiteitä Suomessa ylipäänsä halutaan – ja on tarpeen – tukea julkisin varoin, ja kuinka paljon liikkumavaraa EU:n valtiontukisäännöt jatkossa metsätalouden tuille antavat. Jo nyt on selvää, että ilmasto-, ympäristö- ja energiapolitiikan painoarvo Euroopan unionissa ja sen valtiontukisäännöissä tulee jatkossa korostumaan. Samaan aikaan metsien asemaan unionin ilmasto- ja energiapolitiikassa liittyy poikkeuksellisen paljon epävarmuutta.201

Metsätalouden uusi kannustinjärjestelmä – teoriaa, käytäntöjä ja ehdotukset

Kansallisen metsästrategian 2025 yhtenä tavoitteena on metsätalouden uuden kannustinjärjestel-män rakentaminen. Tämän selvityksen tehtävänä oli arvioida taloustieteen teorian, tutkimusten, kansainvälisten vertailujen sekä EU-normiston pohjalta metsätalouden kannustinjärjestelmään liittyviä yleisiä vaatimuksia ja toteutusta sekä tehdä ehdotus uuden kannustinjärjestelmän kehittämiseksi. Kannustinjärjestelmän peruslähtökohdat ovat, että julkisen vallan rooli on taloudellisen toiminnan yleisten edellytysten luominen ja parantaminen, kannustinten käyttö tulee perustella määrittelemällä, mitä markkinapuutetta sillä korjataan, ja että julkisilla tuilla tulee olla toimintaa aidosti kannustava vaikutus. Tukien tulee olla määräaikaisia, mutta määräajan tulisi metsätalouden luonteen vuoksi olla kohtuullisen pitkä, esimerkiksi EU:n rahoitusohjelmissa noudatettu seitsemän vuoden kestoaika. Kannusteilla ei tule paikata toisen ohjauskeinon aiheuttamaa vääristymää, eivätkä tuet saa vääristää kilpailua toimijoiden välillä. Vertailujen perusteella monet Suomen kannalta kiinnostavat Euroopan maat hyödyntävät metsätaloudessa mittavasti EU:n rahoitusinstrumentteja, erityisesti sen maaseuturahastoa. Puhtaasti kansalliset tuet on usein rakennettu de minimis -asetuksen pohjalle. Työssä esitetään kolme ehdotusta metsätalouden uudeksi kannustinjärjestelmäksi. Yhteistä niille on, että julkisia kannustimia käytettäisiin ensisijaisesti metsätaloudessa havaittujen markkinapuutteiden korjaamiseen eli julkishyötyjen tuotannon kannustamiseen ja haitallisten ulkoisvaikutusten ehkäisemiseen. Perusmetsänhoitoa ja puuntuotantoa tuettaisiin vain, jos toimenpiteillä on samalla merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia (ns. kaksoisetu- eli win–win-tilanne). Metsien ympäristöpalvelukorvaukset -vaihtoehto merkitsisi melko radikaalia näkökulman vaihdosta perinteiseen tukipolitiikkaan verrattuna, sillä siihen sisältyy myöhemmässä vaiheessa hiilikor-vausjärjestelmän rakentaminen. Metsänomistajille ja puurakennusten omistajille tai tuottajille kohdistettavat hiilikorvaukset kannustaisivat metsänomistajia huolehtimaan metsiensä puustopääomasta ja suosisivat erityisesti tukkipuun kasvatusta, koska tukkipuun kysyntä lisääntyisi. Tämä puolestaan kannustaisi metsänomistajia huolehtimaan puuston järeytymistä edistävistä harvennushakkuista ja edistäisi muutenkin metsien kasvua lisääviä investointeja. Hiilikorvaukset toteutettaisiin puuston hiilisisältöön perustuvilla hiilivuokrilla. Järjestelmän poliittisen ja hallinnollisen valmistelun vaatima aika huomioon ottaen sen käyttöön ottaminen olisi mahdollista aikaisintaan 2030-luvulla. Lähestymistavaltaan perinteisemmät kannustinjärjestelmät toteutettaisiin kilpailutettuina hankehakuina. Kaikille toimijoille avoimet hankehaut perustuisivat valtakunnallisen tai alueellisen metsäohjelman, maakuntaohjelman, maaseudun kehittämisohjelman tms. ohjelman tavoitteisiin. Hankehakupohjaisista vaihtoehdoista tässä työssä esitetään kaksi alavaihtoehtoa, jotka eroavat toisistaan kannustinten piirissä olevien toimintojen rajauksen suhteen. Metsien ympäristöpalvelujen hankerahoitus kattaisi metsien ja puutuotteiden mahdollistamat hiilinielut, metsäluonnon monimuotoisuuden, metsien terveyden sekä maisema- ja virkistysarvojen ja metsänomistajien osaamisen edistämisen. Tukikohteiltaan tätä laajempi olisi Metsätalouden hankerahoitus, johon sisältyisi edellä mainittujen toimenpiteiden lisäksi myös metsätalouden yleisiä toimintaedellytyksiä parantavia toimia (metsätalouden tietojärjestelmät, kiinteistörakenne, metsätiet) sekä sellaisia puuntuotannon toimenpiteitä (energiapuun logistiikka, taimikonhoito, ympäristöpalveluiden kaupallistaminen), joilla on merkittäviä positiivisia ulkoisvaikutuksia.201

Miten suhtautua inflaatioon?

Inflaation ja puun hintojen välittömin yhteys muodostuu sitä kautta, että metsänomistajat maksavat puunmyyntituloilla kulutusmenojaan, kirjoittaa Luonnonvarakeskuksen tutkija Jussi Leppänen