An Analysis of Finnish Debtors Who Defaulted in 2014–2016 Because of Unsecured Credit Products

Consumer credit has become an important element of the economy despite the negative effects: Over-indebtedness has wide-ranging repercussions affecting consumers and society as a whole. We analysed the debt judgements (N= 4,095) of Finnish district courts from 2014 to 2016, as well as administrative data on debtors. Our focus was on the position of consumers on the credit market and their consumption-related problem debts, namely instant loans, extensive consumer credit, and credit-card as well as distance-selling indebtedness. Regarding the four credit products, first we considered the average amount of outstanding debt and then we looked at the sociodemographic and socioeconomic characteristics of the debtors. The results revealed that the average outstanding debt (E) varied according to the credit product and that the highest average amount originated from extensive consumer credit. Instant loans and distance-selling indebtedness caused debt problems especially among low-income young adults, adverse selection seemingly being one factor behind instant-loan-related debts. Extensive consumer credit and credit-card indebtedness were behind debt judgements against older consumers with a good socioeconomic position and numerous previous loans. This is a moral-hazard situation whereby borrowers may have more information about their total amounts of debt than the lenders. We suggest that, in many cases, debt problems reflect an abundant supply of consumer credit, which seems to foster asymmetric information, the consumer's position and competence to act in the credit market, as well as various overall risk factors. The findings highlight the need to strengthen consumers' financial skills and for loan products that meet the needs of low-credit-rated consumers. Moreover, lenders should act responsibly in the current credit market.Peer reviewe

Mitä eläminen maksaa? : kohtuullisen minimin viitebudjettien hintapäivitys vuodelle 2021

Kuluttajatutkimuskeskuksessa laadittiin kohtuullisen minimin viitebudjetit ensimmäisen kerran vuonna 2010. Viitebudjetti on esimerkkilaskelma, joka kuvaa hyödykekoreihin valitut hyödykkeet ja niiden kustannukset tietylle kulutustasolle erilaisille kotitalouksille. Hyödykkeet helpottavat korien sisältöjen määrittämistä, kustannusten laskentaa ja osoittavat konkreettisesti, mitä tietyllä rahamäärällä voi hankkia. Kuluttajatutkimuskeskuksen viitebudjetit on laadittu kohtuullisen minimin kulutustasolle, jonka kulutusmenot ovat alhaisemmat kuin mitä on keskimääräisen kulutus, mutta joka on samalla hieman yli pienituloisuusrajan (Lehtinen ym. 2010). Pienituloisuusraja (60 prosenttia mediaanitulosta) oli vuonna 2019 yhden hengen taloudessa 1 280 €/kk (SVT 2020) ja keskimääräinen kulutus vuonna 2016 yhden hengen kotitaloudessa 1 950 €/kk (SVT 2018a). Viitebudjettien hintoja on päivitetty kaksi kertaa kuluttajahintaindeksillä vuosina 2014 ja 2016. Vuoden 2014 hintapäivityksen yhteydessä tarkistettiin hyödykekorien sisältöjä ja lisättiin viitebudjetteja lapsiperheille, joissa on teini-ikäisiä lapsia (Lehtinen & Aalto 2014). Viitebudjettien hyödykekorien sisällöt on päivitetty yhden kerran vuonna 2018 (Lehtinen & Aalto 2018). Tämä vuoden 2021 hintapäivitys perustuu vuonna 2018 päivitetyille kohtuullisen minimin viitebudjeteille, jossa hyödykeryhmien kustannukset päivitettiin, mutta hyödykekorien sisältöjä ei ole tarkistettu

Debt Judgments as a Reflection of Consumption-Related Debt Problems

Peer reviewe

Mitä eläminen maksaa? : kohtuullisen minimin viitebudjettien päivitys vuodelle 2018

Kohtuullisen minimin viitebudjettien kaikki sisällöt on päivitetty nyt ensi kertaa sitten vuoden 2010 laatimisen jälkeen. Tällä välin hintapäivityksiä on tehty vuosille 2013 ja 2015. Viitebudjettien päivityksen tavoitteena on selvittää, millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen, voi ylläpitää terveyttään ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa. Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat. Tarvittavia hyödykkeitä kuvaamaan on rakennettu kohtuullisen minimin viitebudjetit. Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen, esimerkkilaskelma, joka osoittaa rahan tarpeen arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana. Budjetit on laadittu 13 esimerkkitaloudelle: nuorelle ja iäkkäälle yksinasuvalle, pariskunnille ja yhden ja kahden huoltajan lapsiperheille, joissa on yhdestä kolmeen lasta. Lisäksi on laskettu eri-ikäisten lasten kustannukset sekä tehty vertailu vuoden 2016 kulutustutkimukseen. Tavoitteena oli saada mahdollisimman monen ääni kuuluviin viitebudjettien sisällön määrittämisessä. Laatimisprosessiin osallistui 37 kuluttajaa, jotka edustivat erilaisia kotitalouksia, elämäntilanteita ja maan eri alueita. Käydyissä ryhmäkeskusteluissa haettiin kuluttajien välistä yhteisymmärrystä välttämättömäksi katsotun kulutuksen sisällöstä. Kuluttajat osallistuivat kahteen ryhmäkeskusteluun ja tekivät kotitehtäviä. Lisäksi yhdeksän neuvonta-aloja, hallintoa ja tutkimusta edustavaa asiantuntijaa arvioi luonnosvaiheessa olevien hyödykelistojen sisältöä. Hyödykelistojen valmistumisen jälkeen hyödykkeet hinnoiteltiin. Hinnat kerättiin alkuvuodesta 2018. Budjetit sisältävät seuraavat kulutusmenoryhmät: ruoka, vaatetus, kodin tavarat ja laitteet, tietoliikenne, vapaa-aika, terveys ja hygienia sekä asuminen ja liikkuminen. Liikkuminen ja asuminen ovat viitebudjetissa erillisenä menoryhmänä, joten menot voidaan laskea asuinpaikan ja tarjolla olevien liikennevaihtoehtojen mukaan. Yli vuoden kestäville tavaroille on laskettu kestoiän mukaan vuotuisen kulumisen arvo, ja vain tämä erä otettiin mukaan viitebudjetteihin. Ruokamenot perustuvat ryhmäkeskustelujen lisäksi tutkimukseen osallistuneiden kuluttajien pitämiin ruokapäiväkirjoihin, ja voimassa oleviin ravitsemussuosituksiin. Viitebudjettiin sisältyvät hyödykkeet ja budjettien pohjana olevat ruokalistat on yksilöity raportin liitteissä. Ryhmäkeskustelujen ja asiantuntijakommenttien perusteella hyödykeryhmien sisältöön on tehty joitakin muutoksia. Keskustelijat ehdottivat hyödykelistalle lisää kotitaloustarvikkeita ja vaatteita, joten niitä täydennettiin. Useimmissa tuoteryhmissä kustannukset ovat hieman nousseet vuosien 2015 ja 2018 välillä. Suurimmat kustannusten muutokset ovat ruoassa, autoilussa, asumisessa ja terveysmenoissa. Ruoan hinnan laskun sekä useampien kotona valmistettavien aterioiden vuoksi kotitalouskohtaiset ruokamenot ovat laskeneet yksin asuvien talouksissa noin 15 euroa ja lapsiperheissä 70–96 euroa kuukaudessa. Autoilun kustannukset ovat laskeneet puolestaan verotusmuutosten vaikutuksesta verrattuna aiempaan viitebudjettiin. Asumisen kustannukset viitebudjetissa ovat laskeneet, koska vuokrien laskentaa on tarkennettu. Vuokrat perustuvat nyt alueellisiin asuntotyyppien keskikokoihin ja alueellisiin asuntotyyppien keskineliövuokriin. Lääkekustannukset ovat kasvaneet, koska ehkäisypillereiden ja reseptilääkkeiden kustannukset otettiin mukaan. Reseptilääkekulut hinnoiteltiin Kelan tilaston mukaisina omavastuun mediaanikuluina iän ja sukupuolen perusteella. Tämä korotti erityisesti yli 65-vuotiaiden lääkekuluja. Aiemman viitebudjetin harrastuksiin ja vapaa-aikaan varattua rahamäärää keskustelijat pitivät liian pienenä. Nyt lasten harrastuksiin varattu rahamäärä kaksinkertaistettiin, jotta yhteen harrastukseen on mahdollisuus. Viitebudjettien kokonaiskulutus on hyvin maltillista verrattuna vuoden 2016 kulutustutkimukseen eli vastaavien kotitalouksien keskimääräiseen kulutukseen. Viitebudjettitalouksien välttämättömien kulujen yhteissumma kuukaudessa vaihtelee pääkaupunkiseudulla yksin asuvien alle 45-vuotiaiden noin 1 380 eurosta kahden vanhemman ja kolmen teinin perheen noin 4 250 euroon (Helsingissä noin 1 380–4 310 e/kk ja muualla Suomessa noin 1 130–3 770 e/kk). Asuminen ja ruoka ovat selvästi suurimmat menoerät viitebudjetissa

Viitebudjettien päivitys vuodelle 2013 : Mitä kohtuullinen eläminen maksaa?

Kuluttajatutkimuskeskus laati vuonna 2010 ensimmäiset kohtuullisen minimin viitebudjetit. Selvitimme, millainen on kohtuullisen minimin mukainen kulutustaso, jolla ihminen tulee toimeen ja kokee voivansa osallistua yhteiskunnalliseen toimintaan tämän päivän Suomessa. Toisin sanoen, mitä tavaroita ja palveluja elämiseen tarvitaan, miten paljon ja minkä laatuisia ne ovat ja mitä nämä hyödykkeet maksavat. Viitebudjetti on nimensä mukaisesti viitteellinen. Se ei pyri osoittamaan, miten tulee kuluttaa. Sen sijaan se osoittaa, paljonko rahaa tarvitaan arjen sujumiselle välttämättömien tavaroiden ja palveluiden kulutukseen tietyllä aikavälillä, esimerkiksi kuukauden aikana. Tässä tutkimuksessa on tarkistettu ja päivitetty aiemmin laadittujen viitebudjettien hinnat vuoden 2013 tasolle. Lisäksi uudistimme ruokalistoja kuluttajilta saadun palautteen perusteella. Kävimme ryhmäkeskusteluja kuluttajien kanssa teinilapsiperheen välttämättömästä kulutuksesta, jonka myötä saimme rakennettua hyödykelistat. Tutkijat tekivät lopulliset ratkaisut hyödykkeistä ja hinnoista, jotka mahdollistavat kuluttajien välttämättöminä pitämät arjen toiminnot. Viitebudjetteja on laadittu nyt yhdeksälle esimerkkitaloudelle: yksin asuvat miehet ja naiset alle 45-vuotiaat ja yli 65-vuotiaat, yksihuoltaja, jolla kaksi lasta sekä kolmelle lapsiperheelle, joissa alle 10-vuotiaita lapsia ja teinikäisiä lapsia. Kuluttajat olivat budjettien laadinnassa myös nyt pääosassa. Budjetit sisältävät seuraavat kulutusmenoryhmät: ruoka, vaatetus, kodin tavarat ja laitteet, informaatio, vapaa-aika, terveys ja hygienia sekä asuminen ja liikkuminen. Liikkuminen ja asuminen ovat viitebudjetissa erillisenä menoryhmänä, joten menot voidaan laskea asuinpaikan ja tarjolla olevien liikennevaihtoehtojen mukaan. Yli vuoden kestäville tavaroille laskettiin kestoiän mukaan vuotuisen kulumisen arvo, ja vain kulumisen arvo otettiin mukaan viitebudjetteihin. Asuminen on lähes kaikkien kotitaloustyyppien viitebudjetissa suurin menoerä. Ruoasta aiheutuvat kulut olivat kaikissa kotitaloustyypeissä toiseksi suurin menoryhmä. Ruoan valmistaminen itse kotona vähentää ruokamenoja, mikä esimerkiksi korostaa yksin asuvien iäkkäiden pienempiä ruokakuluja yksin asuviin alle 45-vuotiaisiin verrattuna. Lasten kulutus on keskeistä lapsiperheissä ja sen ehdoilla kulutuspäätöksiä tehdään niin vaatteiden, viihde-elektroniikan kuin ruoankin hankinnoissa. Perheissä, joissa on teini-ikäisiä lapsia, kulutus on suurempaa kuin muissa lapsiperheissä. Erityisesti ruoan kulutus on selvästi suurempaa kuin nuoremmilla lapsilla. Monissa menoryhmissä teinikäisten kulutus on lähellä aikuisten kulutusta ja vaatetuksen sekä vapaa-ajan kulutus on jopa suurempaa kuin aikuisilla

Järjestelylainaan Takuusäätiön takausta hakeneiden velkarakenteen muutos ajanjaksolla 2013–2018

In the article, we examine the average structure (euro and numerical shares) of the consumers’ debts which were applied for the guarantee for a restructuring loan granted by the Guarantee Foundation. We examine also the change in the applicant structure and the reasons for their over-indebtedness after the 2013 interest rate ceiling reform. The results show that unsecured consumer loans play a central role in the total debts of over-indebted consumers, and their euro-denominated share in total debts increased soon after the reform. Debts originated from instant loans and revolving credits were especially evident if the over-indebtedness was caused by life changes or lack of financial capability. The applicants mentioned these two reasons most often as a main cause of their debt problem. With the reform, the connection between income and over-indebtedness became stronger for those who were over-indebted due to lack of financial capability. The result reflects increasing over-indebtedness among consumers in a good socio-economic position who experience deficiencies in financial capability because of the increased use of larger unsecured consumer loans in terms of euro. In addition to interest rate ceiling reform, it is important to invest in the financial capability of consumers, as well as to ensure the availability of help from outside the consumer credit market.Artikkelissa tarkastellaan järjestelylainaan Takuusäätiön takausta hakeneiden velkojen koostumusta, hakijarakennetta ja koettua velkaantumisen syytä ajanjaksolla 2013–18. Teoreettisena viitekehyksenä käytetään talousosaamista, joka kuvaa kuluttajien taloudellisia mahdollisuuksia ja käyttäytymistä tiedon ja taidon lisäksi. Talousosaamiseen liittyvä velkaantuminen oli yleisintä alle 30-vuotiailla, ja se oli miehillä naisia yleisempää suhteessa muihin velkaantumisen syihin. Takausta hakeneiden velat sisälsivät euromääräisesti aiempaa suurempia pikalainoja vuoden 2015 jälkeen, jolloin myös hyvätuloiset hakijat korostuivat talousosaamisen takia velkaantuneiden ryhmässä verrattuna niihin, jotka olivat velkaantuneet muista syistä. Kaupalliset järjestelyluotot ovat saattaneet osaltaan edistää tätä muutosta, ja saadut tulokset osoittavat, etteivät ne aina ratkaise velkaongelmaa, vaan ovat usein osa sitä. Liiallisen velkaantumisen ehkäisy vaatii kuluttajien talousosaamisen ja toimijuuden vahvistamisen lisäksi sääntelyä