Waste and labor productivity in production planning case Finnish construction industry

The main objective of this paper is to examine labor productivity and waste and their role in production planning and control in Finnish construction industry. Three hypothesis are tested: (1) the assumption that labor productivity concerning different construction work disciplines has developed very little in the last 30 years; (2) the amount of waste has stayed on a constant high level on sites in the Finnish construction industry; and (3) labor productivity does not develop because the initial information included in the production plans includes also waste as an accepted phenomenon. A trend analysis of construction labor productivity is conducted over the period 1975-2008. Labor productivity and waste are examined through data from sites and Ratu-research (Finnish Construction Production Data on work methods and work rates). The results are examined along with prior international research findings on construction labor productivity, waste and production planning processes. Although the data and sites, as well as the Ratu-research material, are Finnish, the results are internationally applicable and can be utilized and connected to modern ways of working anywhere. Evaluation and considerations made in this paper are followed by further work

Introducing last planner : Finnish experiences

The Last Planner method1 represents a radically different manner of controlling production in construction. Even if its benefits are widely observed, it is also a common observation that the introduction of the Last Planner method to a site, into a company or into a country is not an easy and uncomplicated task. This paper reports on the experiences and lessons gained during the introduction of the Last Planner to Finland. A simplified explanation of Last Planner is presented. The experiences and lessons gained are contrasted with those presented in prior literature

Last Planner and Critical Chain in Construction Management: Comparative Analysis

This paper endeavours to compare the Last Planner System of production control and the Critical Chain production management method. This comparison is carried out in the context of construction management. The original prescription and the evolution of the practice are examined regarding both approaches, and the similarities and differences are noted. Based on these considerations, gaps in the two approaches are identified and the potential of a synthesis of them is explored

This has been a real uphill battle : Three organisations for the adoption of Last Planner System

This study examines the learning processes of the adoption of the Last Planner System (LPS) and mechanisms of learning indicating the successes and failures of their establishment in three organisations. The organisations under study are a public building agency, an engineering office, and a construction company. One practice-based methodology by Engeström and Sannino of organisational learning based on the theory of expansive learning was applied in the analysis. The ethnographic research data included the observation of LPS adoption processes and the interviews of the participants. This study links the epistemic learning actions of the theory of expansive learning to the adoption process of LPS. It also reveals the mechanisms that indicate the success or failure of the adoption process. A successful adoption process seems to require strong ownership, enough time, resources, and opportunities for learning together in practical project work, and the combination of top-down and bottom-up approaches.Peer reviewe

Suggestions to Improve Lean Construction Planning

The Last Planner System® has been one of the most popular lean construction tools that offers a solution to tackle the problems of production management on construction sites. Since its inception almost 20 years ago, construction companies across the world have implemented Last Planner with reported success. However, even as Last Planner was originally designed to address some shortcomings of the CPM method, a particular shortcoming – namely task continuity was not addressed directly. Also, excepting PPC and Reasons for Non Completion charts, there are no explicit visual tools offered by the Last Planner system. On the other hand, Line of Balance based approaches intrinsically support the consideration of task continuity, and offer a basic visual management approach in schedule representation. With some exceptions, Line of Balance is seen as a special technique applicable only in linear or repetitive work based schedules. The authors suggest that i) there is a need for a robust theory of planning and scheduling and ii) there is a need for a more suitable approach that addresses critical aspects of planning and scheduling function for example by integrating Line of Balance and Last Planner to provide a more robust support for construction scheduling

Vertaisiltaan oppimassa : Kertomuksia rakennusalan vertaisoppimisen poluista

Tässä tutkimushankkeessa tarkasteltiin vertaisoppimista kuudessa rakennusalan yrityksessä. Mukana oli suuria ja keskisuuria urakoitsijayrityksiä sekä yksi rakennusalan suunnittelutoimisto. Vertaisoppimista on tutkittu aikaisemmin melko vähän alalle ominaisena työssä oppimisen muotona. Tutkimuksen aineistoksi kerättiin laaja havainnointi-, haastattelu- ja dokumenttiaineisto mm. useista työpajoista ja ohjausryhmän kokouksista, joissa käsiteltiin yritysten oppimistavoitteita, osaamisen kehittämistä sekä sen haasteita ja ratkaisuja. Tässä tutkimuksessa vertaisoppimista on tarkasteltu arjessa tapahtuvina oppimispolkuina. Polut muodostuvat niitä pitkin kulkiessa. Polulla on suunta ja päämäärä, mutta matkan varrella tulee vastaan mutkia ja joskus matka keskeytyy tai pysähtyy kokonaan. Tutkimushankkeen alussa jokainen yritys määritteli omia oppimistavoitteitaan. Osalla yrityksistä tavoitteena oli uudenkoulutuskokonaisuuden käynnistäminen, osalla konkreettisten työhön liittyvien taitojen opettelu tai jo testattujen toimintamallien käyttöönotto ja laajentaminen yrityksen toiminnassa. Pääosin tavoitteet liittyivät suunnittelijoiden tai työnjohdon osaamisen kehittämiseen. Yksi yrityksistä määritteli tavoitteeksi digitaalisten laitteiden käyttöönoton rakennustyöntekijöiden työssä. Tämän tutkimuksen teoreettinen lähestymistapa kulttuurihistoriallinen toiminnan teoria ja siihen pohjautuva kehittävä työntutkimuksen menetelmä mahdollistivat vertaisoppimisen kehittämisen ja tutkimuksen osana käytännön työtä ja sen oppimishaasteiden ratkaisua. Vertaisoppimisen kohteet ja tavoitteet vaihtelivat yritysten välillä ammatillisen osaamisen kehittämisestä työvälineiden tai menetelmien kehittämiseen ja käyttöönottoon sekä osaamisen siirtämiseen työntekijältä toiselle. Eniten oppimishaasteita liittyi välineiden kehittämiseen ja käyttöön, uusien työroolien luomiseen ja oppimistavoitteiden toteutukseen (ks. luvut 5.1 ja 5.2). Oppimistavoitteiden määrittelyn jälkeen alkoi osaamisen kehittäminen yrityksissä. Kukin yritys kulki omaa polkuaan kohti tavoitettaan. Sanomattakin on selvää, että osaamisen kehittäminen hektisessä ja vaativassa työelämässä oli välillä haasteellista. Tässä tutkimuksessa seuratuissa poluissa nousi esiin monia suunnanmuutoksia, katkeamisia ja pysähdyksiä matkan varrella. Joskus oppimistavoitteet saavutettiin hyvinkin nopeasti ja uusia tavoitteita voitiin nostaa aikaisempien rinnalle. Osaamisen kehittämisen kannalta keskeisiä olivat paitsi yksiköiden taidot ja oppiminen, myös rakenteet joilla henkilöstö voi jatkossa jakaa omaa osaamistaan tai käydä keskustelua kehitystarpeista. Eri yritysten oppimispolut on kuvattu luvussa 5.3. Vertaisoppiminen ei rajautunut vain yritysten sisäiseen kehittämiseen. Hankkeen ohjausryhmissä yritysedustajat jakoivat tietoa oman hankkeensa tilanteesta, haasteista ja ratkaisuista. Keskusteluissa tapahtui myös ideoiden ja oppimistavoitteiden siirtymistä yritykseltä toisella. Hankkeen loppuvaiheessa järjestettiin työpaja, johon kutsuttiin myös hankkeen ulkopuolisia tahoja pohtimaan yrityksille yleistä haastetta, Last Planner -menetelmän käyttöönottoa uusissa hankkeissa. Tämä tutkimus kuvaa erilaisten oppimispolkujen muodostumista. Tulokset osoittavat, että osaamisen kehittäminen vaatii osaamistarpeiden tunnistamista, oppimispolun huolellista suunnittelua ja resursointia, tukea uudelle toiminnalle sekä johtamista ja sitoutumista pitkäjänteiseen muutokseen, että oppimistavoitteiden mukaiset uudet toimintamallit saavutetaan ja voidaan vakiinnuttaa. Oppimisessa on lopulta kyse toiminnan muutoksesta. Se vaatii aikaa, resursseja, motivaatiota, ohjausta ja tukea erityisesti siinä vaiheessa, kun uutta opittua toimintatapaa viedään käytännön hankkeisiin. Muutos ja siihen liittyvä poisoppimisen tarve voidaan nähdä myös uhkana, jota vastustetaan. Herää kysymyksiä, kannattaako uuteen panostaa, tuoko muutos jotain parempaa nykyiseen verrattuna? Miten saadaan ihmiset innostumaan ja motivoitumaan uuden oppimiseen? Pitääkö heitä palkita osaamisen kehittämisestä ja jos kyllä, niin miten palkitseminen kannattaa tehdä? Osaamisen kehittäminen voidaan nähdä myös riskinä: mitä jos kilpailijat nappaavat osaavat työntekijät itselleen. Toisaalta vahva osaamiseen panostaminen nähdään myös rekrytointivalttina: yrityksen tarjoama ura- tai oppimispolku voi huokutella työnhakijaa valitsemaan juuri tämän työnantajan. Asiasanat: vertaisoppiminen, osaamisen kehittäminen, oppimispolku, suunnittelu, rakentaminen, kehittävä työntutkimu