Piilotetut vaikeudet : oppimisvaikeuksien diagnosointi, toimijuus ja toimintamahdollisuudet aikuisen elämänkulussa

Hidden difficulties. Diagnosis, agency and capabilities in the life course of adults with learning difficulties. Dyslexia, other specific learning disabilities (spLD) and attention deficit disorder (ADHD) are controversial diagnoses. The incidence of these diagnoses has increased in society and expanded from children's school difficulties to the entire life course. Most of the research on learning difficulties is focused on children from the perspectives of special pedagogy, psychology and medicine, and previous research has largely ignored the social differences and social factors related to these difficulties. Sociological studies concerning learning difficulties often focus on the medicalisation of children's school difficulties and the social construction of learning disorders. However, the medicalisation critique alone leaves sociology's contribution lacking because it does not sufficiently consider the lived experience of people with learning difficulties, their role in the social construction of these disorders, their agency and inequality related to learning difficulties. Based on the experiences of adults with learning difficulties, the study asks how to perceive and understand learning difficulties as a social phenomenon in the various life-course phases and how these experiences relate to social inequality. The research approaches learning difficulties by combining discussions from health sociology, sociologically-oriented disability studies and educational sociology. The research is anchored in sociological discussions about the medicalisation of society, agency and the capability approach. In this study, agency and capabilities are understood as possibilities, what people can do and be. These possibilities are shaped by social structures, e.g., social support and other social resources, normative assumptions and social practices of institutions. The thesis consists of a summary and three sub-studies, which analyse the diagnosis of learning difficulties, receiving support and agency, as well as capabilities during the life course, reflected from adulthood. The empirical material of the doctoral thesis is a set of interviews with 26 adults experiencing learning difficulties. All interviewees had officially been diagnosed with learning difficulties, mainly in adulthood. The most common learning difficulty was dyslexia. The data is analysed using thematic analysis, considering the narrative nature of the interviews. One sub-research was carried out as a case study, focusing more closely on the life course of the two interviewees. The research shows the changing and fluid meaning of learning difficulties, both in the life course of individuals and as a social phenomenon. In addition, the study illustrates the long-term consequences of learning difficulties during the life course and the diverse educational paths and resources of the adults interviewed. The support received for learning difficulties varied, and even severe difficulties might have gone unrecognised. The educational pathways exhibited various disruptions, such as dropping out of education. Educational desires were not always realised despite the wishes of the adults interviewed. In many cases, the difficulties experienced in literacy and learning were meaningful when they reflected on their life choices. Adolescence and adulthood offered the interviewees opportunities to reflect on and reassess their abilities and educational opportunities. However, these experiences varied in adults, as did the experiences in childhood. Various transitions and disruptions in the life course were relevant to agency and the emergence of learning difficulties. On the one hand, growing up and becoming an adult increases choice, widens opportunities for what to do and be, and helps in reassessing one's abilities. On the other hand, adulthood is linked to conflicting experiences about one's competence and abilities and limited opportunities to get help with problems experienced in learning. Diagnoses of learning difficulties in adulthood often explained negative life experiences. The diagnosis of learning difficulties had social dimensions, as it was hoped to bring help and increase understanding of perceived difficulties. Thus, the study describes the partial and contradictory meanings of medicalisation, where naming and diagnosing learning difficulties may provide more resources for self-understanding and achieving meaningful things for oneself. However, the diagnosis can simultaneously close off opportunities, or the person may remain detached from the help or support they need. Regarding inequality, the accumulation of various resources and capabilities or their deficits in the life course were crucial. This study provides new information about problems related to the education and work of adults with learning difficulties and getting support. The research widens both the critical perspectives on the medicalisation of society and the processes of educational inequality in relation to adults with learning difficulties. The research results are useful in promoting equity in education and working life and developing social support practices.Piilotetut vaikeudet. Oppimisvaikeuksien diagnosointi, toimijuus ja toimintamahdollisuudet aikuisen elämänkulussa. Lukivaikeus, tarkkaavuusvaikeudet (ADHD) ja muut oppimisvaikeudet ovat yleistyneet yhteiskunnassa ja laajentuneet lasten kouluvaikeuksista koskemaan koko elämänkulkua. Pääosa oppimisvaikeuksia koskevasta tutkimuksesta on lapsiin keskittyvää erityispedagogiikan, psykologian ja lääketieteen alalta, ja oppimisvaikeuksia on tutkittu vain vähän yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta. Tutkimuksessa kysytään, millaisena sosiaalisena ilmiönä oppimisvaikeudet näyttäytyvät aikuisen elämänkulussa ja miten oppimisvaikeuksia koskevat kokemukset kytkeytyvät yhteiskunnalliseen eriarvoisuuteen. Tutkimus hyödyntää sosiologisia keskusteluja yhteiskunnan lääketieteellistymisestä, toimijuudesta ja toimintavalmiusajattelusta. Toimijuus ja toimintavalmiudet ymmärretään tutkimuksessa yhteiskunnallisiin rakenteisiin kytkeytyviksi toimintamahdollisuuksiksi, jotka paikantuvat yksilötoimijoiden ohella sosiaaliseen tukeen ja muihin yhteiskunnallisiin resursseihin, normatiivisiin oletuksiin ja yhteiskunnallisiin käytäntöihin. Tutkimus koostuu yhteenvedosta ja kolmesta osatutkimuksesta, jotka analysoivat oppimisvaikeuksien diagnosointia, tuen saamista ja toimijuutta sekä toimintamahdollisuuksia elämänkulun aikana aikuisuudesta käsin tarkasteltuna. Väitöstutkimuksen empiirisenä aineistona ovat 26 oppimisvaikeuksia kokevan aikuisen haastattelut. Kaikilla haastateltavilla oppimisvaikeudet oli todettu virallisesti, useimmiten aikuisuudessa. Yleisin oppimisvaikeus oli lukivaikeus. Aineisto on analysoitu temaattisen analyysin keinoin huomioiden haastattelujen kerronnallisuus. Tutkimus tuo esille oppimisvaikeuksien merkityksen muuttumisen sekä yhteiskunnallisena ilmiönä että yksilöiden elämänkulussa. Lukutaidossa ja oppimisessa koetuilla vaikeuksilla oli merkitystä omille elämänvalinnoille ja koulutuspoluille, mutta oppimisvaikeuksiin saatiin vaihtelevasti tukea koulutuksen aikana. Erilaiset koulutukseen ja työhön liittyvät siirtymät, säröt ja katkokset olivat merkityksellisiä oppimisvaikeuksien ilmenemisessä ja avun hakemisessa. Oppimisvaikeuksien diagnosointi aikuisuudessa selitti omia elämänkokemuksia, ja sen toivottiin tuovan apua ja lisäävän ymmärrystä koetuista vaikeuksista. Tästä huolimatta diagnoosi saattoi jäädä irralliseksi tarvittavasta avusta tai tuesta. Tutkimus havainnollistaa oppimisvaikeuksien pitkäaikaisia seurauksia elämänkulussa ja erilaisten yhteiskunnallisten tekijöiden merkitystä näiden muotoutumisessa. Tutkimus tuo uutta tietoa oppimisvaikeuksia kokevien aikuisten kouluttautumiseen ja työhön liittyvistä ongelmista ja tuen saamisesta yhteiskuntatieteellisestä näkökulmasta käsin tarkasteltuna

Oppimisvaikeudet, toimintavalmiudet ja toimijuus elämänkulussa. : Tapaustutkimus aikuisten oppimisvaikeuksista

Artikkelissa tarkastellaan tapaustutkimuksen keinoin kahden aikuisen kokemuksia oppimisvaikeuksista ja niihin saadusta tuesta osana elämänkulkua ja sosiaalisiin tekijöihin ja yhteiskunnalliseen kontekstiin kiinnittyneinä. Tutkimuksessa kysytään, millaiset yhteiskunnalliset reunaehdot ja rakenteelliset tekijät kehystävät toimijuutta ja toimintamahdollisuuksia oppimisvaikeuksia kokevilla aikuisilla. Teoreettisena näkökulmana hyödynnetään toimintavalmiusajattelua, jonka avulla tutkimus liitetään osaksi keskustelua koulutuksellisesta eriarvoisuudesta ja sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta. Tutkimuksen aineistona ovat kahden oppimisvaikeuksia kokevan aikuisen teemahaastattelut, joiden avulla tarkastellaan oppimisvaikeuksien merkitystä elämänkulussa eri elämänalueilla ja vaikeuksiin saatua tukea. Analyysimenetelmänä hyödynnetään temaattista sisällönanalyysia. Tutkimuksen tulokset tuovat esiin oppimisvaikeuksien pitkäaikaisia seurauksia elämänkulussa ja koulutuksen ja työelämän tarjoamaa tilaa toimintavalmiuksien kehkeytymiselle ja toimijuudelle. Tutkimus havainnollistaa iän, sukupuolen ja yhteiskuntaluokan merkitystä oppimisvaikeuksiin kytkeytyvissä kokemuksissa ja saatavilla olevissa resursseissa. Aikuisuus tuo uusia tulkintamahdollisuuksia aiemmille koulunkäyntivaikeuksille ja omille kyvyille, mikä on tärkeää toimintavalmiuksien kannalta. Tuloksia peilataan suomalaiseen aikuiskasvatukseen toimintavalmiusajattelun ja toimijuuden näkökulmasta.Peer reviewe

Vastuu lapsesta painavampi muuttuneessa maailmassa : normatiiviset ohjenuorat ja moraaliset valinnat median perhekeskusteluissa

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkimuksessa tarkastellaan normatiivisuutta median perhekeskusteluissa. Tutkimuksen tarkoituksena on käsitteellistää nyky-yhteiskunnan normatiivisuutta ja moraalia sekä teoreettisesti sosiologisen keskustelun avulla että empiirisin tapausesimerkein. Aineistona on käytetty sanomalehtitekstejä (n=118) vuosilta 2004 ja 2005. Tutkimuksessa kysytään, miten vanhemmat ja asiantuntijat rakentavat sosiaalista todellisuutta ”hyvästä perheestä”. Tutkimuksen aluksi luodaan katsaus perheen politisoitumiseen modernin ja postmodernin perheen käsitteiden avulla. Sosiologista keskustelua jäsennetään kahden erilaisen perhenäkemyksen, uustraditionaalisen ja kriittisen, sekä asiantuntijuuden avulla. Myös lapsen hyvää tarkastellaan toimintaa suuntaavana normatiivisena käsitteenä. Tutkimuksessa käydään sosiologista keskustelua perheestä moraalikysymyksenä ja normatiivisena instituutiona ja pyritään laajentamaan perinteistä sosiologista normi- ja moraalikäsitystä. Arvojen ja normien rinnalla käytetään hyveen käsitettä. Tutkimuksessa normi määritellään ”normatiiviseksi ohjenuoraksi”, jonka toimija ottaa tilanteisesti huomioon. Moraali ymmärretään sellaiseksi valinnan tekemiseksi, jossa toimija hyväksyy vastuun ja toiminnan mahdolliset seuraukset. Aineiston lehtitekstit koostuvat erilaisista perhettä koskevista keskusteluista, joista tutkimuksen kannalta tärkein koskee lapsen subjektiivista oikeutta päivähoitoon. Aineiston analyysissa hyödynnetään diskurssianalyysia, retoriikkaa ja semiotiikkaa. Aineiston jäsennyksessä on käytetty seuraavia vastakkainasetteluja: mennyt aika – nykyisyys, ihanne – arki, vastuu – vapaus ja julkinen – yksityinen. Aineiston keskusteluista on tunnistettavissa kaksi näkemystä ”hyvästä perheestä”, jotka toimivat eri logiikalla. Uudessa vanhemmuudessa perheen nähdään muuttuneen yhteiskunnan modernisoituessa, kun taas perinteisessä vanhemmuudessa ihmisten nähdään muuttuneen. Perhe normittuu myös työtä vastaan kahdella eri tavalla: toisaalta lastenkasvatus nähdään työnä ja erityisosaamisena, toisaalta perheen arvomaailma asettuu työelämää vastaan. Lapsen etu ja vanhempien vastuu ovat keskustelujen yhteinen lähtökohta. Vastuu on ehdotonta ja velvoittaa kaikkia vanhempia. Keskusteluun osallistujat ottavat myös kilpailevan logiikan huomioon selonteoissaan: toimijoiden ratkaisut esitetään familistisesti ”perheiden ratkaisuina” ja perheen velvoittava vastuu perustuu individualistiseen valintaan. Perhepuhetta säätelee myös ”julkinen moraali”, jonka mukaisesti myös yksityisyyteen vetoavien on annettava selontekoja kunnollisuudestaan. Julkiseen moraaliin sisältyy myös liberalistinen jännite, joka kieltää syyllistämästä ja paheksumasta toisten valintoja. Tutkimuksen aineiston valossa perhe vaikuttaa edelleen olevan hyvin normatiivinen, vaikka yksiäänisyyttä haastaa kaksi erilaista kertomusta perheestä ja yhteiskunnasta

Ilmoitettujen terveys- ja toimintarajoitteiden vaikutus korkeakouluopiskeluun : Eurostudent VII -tutkimuksen artikkelisarja

Artikkelissa tarkastellaan korkeakouluopiskelijoiden raportoimia terveys- ja toimintarajoitteita koulutuksellisen tasa-arvon ja korkeakoulutuksen saavutettavuuden näkökulmasta. Tutkimuksessa tarkastellaan, mikä on ilmoitettujen terveys- ja toimintarajoitteiden vaikutus korkeakouluopintoihin ja opintojen sujumiseen ja millaista tukea on saatavilla. Tutkimuksessa hyödynnetään Eurostudent VII -kyselyaineistoa (n = 7006). Kyselyaineistoa täydennetään 14 korkeakouluopiskelijan haastatteluaineistolla. Kyselyaineiston perusteella mielenterveysongelmat ovat yleisin opiskelua rajoittava tekijä korkeakouluopiskelijoilla. Toiminta- ja terveysrajoitteita raportoivilla opiskelijoilla on monella eri opiskelun osa-alueella muita opiskelijoita kielteisempiä kokemuksia. Erilaiset toimeentuloon liittyvät vaikeudet ovat yleisiä ja hankaloittavat opintoja. Tuen saamisessa on vaihtelua, ja tuen saaminen on pitkälti opiskelijan oman toimijuuden ja aktiivisuuden varassa. Tulosten perusteella on tarpeen edelleen kehittää korkeakouluopiskelijoiden tukipalveluita ja korkeakoulutuksen saavutettavuutta. Myös opiskelijoiden sosiaaliturvassa tulisi paremmin huomioida opinnoissaan vaikeuksia kokevat opiskelijat

Aikuisten oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuushäiriöiden diagnosointi sosiaalisena toimintana

Aikuisten kehityksellisten oppimisvaikeuksien ja tarkkaavuushäiriöiden diagnosointi on yleistynyt, mutta aihepiiristä on vähän yhteiskuntatieteellistä tutkimusta. Artikkelissa tarkastellaan diagnoosin hakemisen syitä, diagnoosien merkitystä ja diagnoosien sosiaalista käyttöä. Tutkimusta varten on haastateltu 26 aikuista, joilla on diagnosoitu kehityksellinen oppimisvaikeus tai tarkkaavuushäiriö. Aineistoa on analysoitu temaattisen luokittelun avulla. Tutkimuksen tulokset tuovat esille diagnosointiin liittyviä ristiriitoja ja jännitteitä, joiden kehystämisessä sosiaalisella toiminnalla on merkittävä rooli. Diagnoosin hakeminen liittyi usein opiskeluissa koettuihin vaikeuksiin tai suuriin elämänmuutoksiin. Toimijuuden kannalta keskeistä oli diagnoosin kyky selittää elämänkokemuksia, tarjota resursseja sekä mahdollisuus säädellä tietoa omasta vaikeudesta. Tutkimuksen tulokset tuovat esille tarpeen keskustella diagnooseihin liittyvistä eettisistä kysymyksistä ja niiden merkityksestä yksilön kannalta

Korkeakouluopiskelijoiden koetut oppimisvaikeudet ja niiden yhteys elämän eri osa-alueisiin

Korkeakouluopiskelijoiden oppimisvaikeuksia ja koettuja oppimisen ongelmia ei ole Suomessa juuri tutkittu. Tässä tutkimuksessa tavoitteena oli tarkastella korkeakouluopiskelijoiden todettujen ja koettujen oppimisvaikeuksien yleisyyttä sekä oppimisvaikeuksien yhteyttä elämän eri osa-alueisiin. Aineistona tutkimuksessa oli kaksi korkeakouluopiskelijoille suunnattua kyselyaineistoa: Opiskelijabarometri 2012 (N = 1649) sekä Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus 2012 (N = 3 790). Tutkimusväestönä oli 20–29-vuotiaat korkeakouluopiskelijat. Menetelminä käytettiin ristiintaulukointia. Osuuksille laskettiin 95 prosentin luottamusvälit. Koettuja oppimisvaikeuksia oli Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimuksessa 6–8 prosentilla ja Opiskelijabarometrissa 9–11 prosentilla, todettuja puolestaan 2–4 prosentilla. Naiset raportoivat oppimisvaikeuksia miehiä useammin. Oppimisvaikeuksia kokeneilla naisista viidesosalla ja miehistä kymmenesosalla oli todettu oppimisvaikeus.  Oppimisvaikeuksia kokeneilla oli muita yleisemmin todettuja ja koettuja mielenterveyden ongelmia sekä heikompi koettu terveys. Lisäksi heillä oli ongelmia sosiaalisessa kanssakäymisessä muita yleisemmin. Oppimisvaikeuksia kokevat tarvitsivat enemmän tukea opiskeluun kuin muut. He myös käyttivät muita yleisemmin terveyspalveluita ja olivat niihin muita tyytymättömämpiä. Lisäksi heillä oli muita opiskelijoita yleisemmin taloudellisia ongelmia.&nbsp

Toisen ja korkea-asteen opiskelijoiden mielenterveysongelmien yhteys koettuun opintosuoriutumiseen, sosiaaliseen hyvinvointiin sekä tuen hakemiseen ja saamiseen

Mielenterveysoireilu on opiskelijoilla yleistä, ja monet mielenterveyden häiriöt puhkeavat nuoruudessa. Mielenterveysongelmilla on havaittu yhteys opinnoissa suoriutumiseen ja opintojen keskeyttämiseen. Tässä tutkimuksessa selvitettiin opiskeluun, sosiaaliseen hyvinvointiin ja tuen saamiseen liittyviä kokemuksia mielenterveysongelmia raportoivilla toisen asteen ja korkea-asteen opiskelijoilla. Tutkimuksen aineistona oli kaksi valtakunnallista kyselyaineistoa: Kouluterveyskysely vuodelta 2019 ja Korkeakouluopiskelijoiden terveystutkimus vuodelta 2016. Aineiston analyysissa käytettiin kuvailevia menetelmiä ja logistista regressioanalyysia. Tulosten mukaan toisen asteen opiskelijoista mielenterveysoireilu korostui lukiolaisilla, kun taas korkea-asteella erot yliopisto- ja ammattikorkeakouluopiskelijoiden välillä olivat vähäisiä. Erilaiset opintoihin ja opiskelutaitoihin liittyvät ongelmat olivat mielenterveysoireilua raportoivilla opiskelijoilla muita opiskelijoita yleisempiä. Myös sosiaalisessa hyvinvoinnissa havaittiin eroja muihin opiskelijoihin verrattuna. Erilaisten terveys- ja opiskeluhuoltopalveluiden käyttö oli mielenterveysoireilua raportoivilla yleisempää kuin muilla opiskelijoilla. Naiset käyttivät erityisesti terveyspalveluita miehiä useammin, ja he raportoivat miehiä useammin tuen tarpeista. Palveluiden käytössä oli eroa myös koulutussektorin mukaan. Toisen asteen opiskelijoilla perhetaustaan liittyvät tekijät eivät olleet yhteydessä palveluiden käyttöön. Opiskelijoiden tukipalveluita ja opiskeluympäristöjä kehitettäessä on tärkeää ottaa huomioon mielenterveysongelmista raportoivien opiskelijoiden kokemukset sekä mielenterveysongelmien moninaiset yhteydet opintoihin ja sosiaaliseen hyvinvointiin.peerReviewe