Johann Friedrich Gustav von Eschscholtz – a pioneer naturalist and explorer of the Pacific Islands and Western North America

Johann Friedrich Gustav von Eschscholtz (1793-1831) was a Baltic-German naturalist, scholar and explorer. In the early 19th century he took part in two expeditions to the Pacific Ocean and to Russian America, present Alaska. During these expeditions he collected extensive scientific materials and described a great number of new species from many animal groups. Eschscholtz’s work formed the basis for the significant pioneer study of the beetle fauna of Western North America by the Finnish statesman and entomologist Carl Gustaf Mannerheim (1797–1854)

Eating alone, or commensality redefined? Solo dining and the aestheticization of eating (out)

Consumers? increasing fascination with recreational eating out has contributed to numerous transformations in the upmarket restaurant practice. This paper explores such changes in regard to the ?social? aspects of eating out, focusing particularly on the ?cultural phenomenon? and practice of eating publicly alone (solo dining). Specifically, the paper extends previous portrayals of solo dining as a bundle of aloneness and togetherness by exploring such interplay in the context of the aestheticization of eating and/or the aesthetic food(ie) movement. Based on the interviews of Finnish food/restaurant enthusiasts and exponents of solo dining, the paper firstly depicts solo dining as a practice in which eating publicly alone is celebrated for the sake of enhanced aesthetic immersion. Secondly, the paper argues that solo dining can indeed be interpreted as a form of eating together and depicts the myriad ways, both concrete and ?anonymous?, through which solo restaurant meals are shared between like-minded enthusiasts. Thus, the aesthetically oriented slice of solo dining becomes not understood as a complete departure from the ideal of shared public meals but as an alternative manifestation of commensality within an enthusiasm-based consumer group characteristic of late modern consumer culture.Peer reviewe

Ground-living arthropods along pollution gradient in boreal pine forest

We studied the occurrence of arthropods in a polluted pine forest at Harjavalta, southwestern Finland. Significantly fewer beetles (Coleoptera) were trapped near (0.5 km) a smelter and fertilizer factory than at sites further away (3, 5, 9 km). No differences in total numbers (inds./trap) along the distance (pollution) gradient were found for spiders (Araneae), ants (Hymenoptera: Formicidae) or bugs (Heteroptera). Marked differences were observed in diversity and species composition of the studied groups between the most polluted site (0.5 km) and the other sites (3, 5, 9 km). There were permanent arthropod populations (e.g. ants and wolf spiders) living at the most polluted site. Differences in ground-living fauna were explained by changes in ground vegetation due to pollution. The contents of Cu, Fe, Ni and Cr in ants and wolf spiders were clearly highest near the pollution source; those of Cd, Zn and Al were high at all sites

Huumausaineet asiantuntijatietona : suomalaisen huumausainepolitiikan muodostuminen 1968-1972 asiantuntijatiedon näkökulmasta

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkielman aiheena ovat huumausaineet asiantuntijakirjoitteluna 1960- ja 70-luvun taitteessa keskeisten tieteenalojen tiede- ja ammattilehdissä. Näitä tieteenaloja uudessa huumausainetilanteessa olivat lääketiede, sosiaalitieteet, oikeustiede ja psykologia. Toisena näkökulmana tarkastellaan tämän asiantuntijatiedon vaikutusta vuoden 1972 maaliskuussa voimaan tulleeseen uuteen huumausainelainsäädäntöön. Empiirinen aineisto koostuu lääketieteen, sosiaalitieteiden, oikeustieteen sekä psykologian artikkeleista ja katsauksista tiede- ja ammattialojen lehdissä. Aineisto on jaoteltu huumausaineongelman määrittelyn ja toimenpideohjelmien mukaan siten, että määrittelyosioon ovat kuuluneet tieteellinen perusta sekä laajuuden ja haittojen arviointi osana huumausaineongelman vaarallisuusastetta. Toimenpideohjelmia on arvioitu sekä suhteessa huumausaineongelman määrittelyyn että muihin toimenpide-ehdotuksiin. Työn teoreettinen viitekehys muodostuu genealogiasta, jossa korostetaan sosiaalisen vallan ja tiedon vuorovaikutuksellista suhdetta ja asiantuntijatietoa osana modernia yhteiskuntaa. Genealogisena metodina aineistoa analysoidaan sen suhteen, miten tarkastelun kohteena olevissa dokumenteissa käsitetään ihminen, huumausaineet ja kausaalisuhteet. Minkälaisia kategorioita käytetään, millaisiin ristiriitoihin ja ongelmiin ne kiinnittyvät sekä millaisissa yhteyksissä ne syntyvät ja vaikuttavat. Tutkielmassa löytyi kolme erilaista asiantuntijamuodoksi kiteytynyttä suuntausta uuden huumausainetilanteen määrittelyn suhteen Suomessa vuosina 1968–1971. Ensimmäinen asiantuntijasuuntaus koostui lääketieteilijöiden kirjoituksista ennen valtiohallinnollista komitean mietintöä toukokuussa 1969. Toinen asiantuntijasuuntaus edusti valtiohallinnollista vuoden 1969 komitean mietintöä. Kolmas asiantuntijasuuntaus käsitti Huumausainekysymys-kirjan kirjoittajia lääke- ja sosiaalitieteen puolelta alkuvuodesta 1970 sekä eriävän mielipiteen vuoden 1969 komitean mietinnössä. Muut ajanjakson asiantuntijakirjoittelut ryhmittyivät määrittelyissään näiden kolmen asiantuntijasuuntauksen taakse. Kolmen asiantuntijasuuntauksen määritykset uudesta huumausaineongelmasta vaihtelivat epidemian kaltaisesta vakavasta yhteiskunnallisesta ongelmasta aina pohdintoihin yksilöiden oikeuksista käyttää uusia huumausaineita. Toimenpideohjelmaehdotuksissa vaatimukset vaihtelivat samoin laajasta yhteiskunnallisesta mobilisoinnista kontrollipolitiikan tarkkaan rajaamiseen ja supistamiseen huumausaineongelman hallinnoimisessa. Vuosina 1968–1971 tarkastelun asiantuntijatiedon suhteen voidaan todeta, että valtiohallinnollinen huumausainemäärittely toimenpideohjelmineen tuli useimmissa kiistakysymyksissä vallitsevaksi suuntaukseksi asiantuntijakeskusteluissa. Huumausainetoimikunnan vuoden 1971 mietintö, sosiaalialan kirjoitukset ja kolmas asiantuntijasuuntaus tukivat useimmissa kohdissa tämän toisen asiantuntijasuuntauksen määrityksiä uudesta huumausainetilanteesta. Vuoden 1969 komitean jälkeiset lääketieteen artikkelit lähestyivät myös valtiohallinnollisia määrityksiä huumausainetilanteesta yhtenä uutena sosiaali- ja terveyspolitiikkaan kuuluvana ongelma-alueena, katastrofaalisen yhteiskunnallisen ongelman määrittelyn sijasta. Ennen 1960-luvun loppua päävastuu huumausaineongelman hallinnoimisesta oli kuulunut lääketieteelle.Uudessa huumausainetilanteessa eduskuntakäsittelyä edeltävä tieteellinen ja ammatillinen asiantuntijakeskustelu päättyi jakamaan vuosina 1968–1971 pääasiallisen hallinnointivastuun sosiaali- ja terveysministeriön kesken, painottaen ongelman sosiaalista hallinnointia. Eduskuntakäsittelyn seurauksena uusi huumausainelainsäädäntö siirsi huumausaineongelman hallinnoimisen päävastuun vuorostaan rikosoikeudelliseksi asiaksi maaliskuussa 1972. Näin asiantuntijakeskusteluun ammatillisesti ja tieteellisesti hyvin vähäisessä määrin osallistunut taho sai poliittisessa asiantuntijuuspäätöksessä päävastuun Suomen huumausaineongelmasta

LÄÄKETIETEEN OPISKELIJOIDEN NÄKEMYKSIÄ TYÖPAJATEATTERISTA

Lääketieteellisen alan opiskelijoiden ja asiantuntijoiden vuorovaikutuskoulutuksessa kokemukselliset oppimismenetelmät ovat osoittautuneet tehokkaammiksi kuin ohjeiden antamiseen perustuvat menetelmät. Kuitenkaan osallistavan draamakasvatuksen genrejä, kuten työpajateatteria, ei ole juurikaan sovellettu lääketieteen vuorovaikutuskoulutukseen eikä lääketieteen opiskelijoiden näkemyksiä työpajateatterista ole aikaisemmin tarkasteltu. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli kuvata ja ymmärtää lääketieteen toisen vuosikurssin opiskelijoiden (N = 43) näkemyksiä työpajateatterin erityispiirteistä sekä menetelmän soveltuvuudesta vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Tutkimusaineisto kerättiin puheviestinnän opetuskokeilunyhteydessä kyselylomakkeen ja täsmäryhmähaastattelun avulla. Aineistosta laskettiin vastausten jakauma ja prosenttiosuudet. Avointen kysymysten sekä täsmäryhmähaastattelun analysoinnissa käytettiin laadullista sisällön analyysiä. Tulokset osoittivat, että 86 % vastaajista piti työpajateatterin soveltuvuutta vuorovaikutusosaamisen oppimiseen joko hyvänä tai erittäin hyvänä. Pieni osa vastaajista (5 %) koki työpajateatterin soveltuvan huonosti vuorovaikutusosaamisen oppimiseen. Työpajateatteri näyttäisi mahdollistavan oppimisen erityisesti havainnoimalla vuorovaikutusta näytelmän katsomisvaiheessa sekä sovelletun foorumiteatterin aikana.Toiseksi työpajateatteri vaikuttaisi stimuloivan toiminnanaikaista ryhmässä tapahtuvaa reflektointia. Kolmanneksi menetelmä tarjosi mahdollisuuden harjoitella vuorovaikutustaitoja lääkärin roolissa vapaaehtoisesti. Tulokset rohkaisevat soveltamaan työpajateatteria jatkossakin lääketieteen vuorovaikutuskoulutuksessa sekä kehittämään menetelmää edelleen.Asiasanat: Vuorovaikutusosaaminen, lääketieteen opiskelijat, työpajateatter

Johann Friedrich Gustav von Eschscholtz – a pioneer naturalist and explorer of the Pacific Islands and Western North America

Johann Friedrich Gustav von Eschscholtz (1793-1831) was a Baltic-German naturalist, scholar and explorer. In the early 19th century he took part in two expeditions to the Pacific Ocean and to Russian America, present Alaska. During these expeditions he collected extensive scientific materials and described a great number of new species from many animal groups. Eschscholtz’s work formed the basis for the significant pioneer study of the beetle fauna of Western North America by the Finnish statesman and entomologist Carl Gustaf Mannerheim (1797–1854).</p