4 research outputs found

    Näyttöön perustuva tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutus

    Get PDF
    103 s.Kelan rahoittaman TULES- eli tuki- ja liikuntaelinsairauksien kuntoutuksen standardien kehittämistä tukevan tutkimuksen (11/2013–8/2014) yhtenä osatavoitteena oli kartoittaa keskeisin tutkimusnäyttö tuki- ja liikuntaelinsairauksien vaikuttavasta kuntoutuksesta. Tämän työpaperin tarkoitus on antaa kuntoutuksen suunnittelijoille ja käytännön työntekijöille tietoa tämänhetkisen TULES-kuntoutuksen tutkimuksen tuloksista. Järjestelmällinen kirjallisuuskatsaus tuo esille vaikuttavaksi osoitettuja kuntoutusmuotoja. Tähän kirjallisuuskatsaukseen on lisäksi kerätty tietoa eri maiden kuntoutussuosituksista alaselän, niskan, olkapään sekä polven ja lonkan TULE-sairauksien osalta sekä kuntouttavan liikuntaharjoittelun perusteista. Järjestelmällinen tiedonhaku suoritettiin viiden vuoden ajalta; vuoden 2009 alusta vuoden 2013 loppuun saakka. Järjestelmällisen katsauksen päätulokset osoittivat aktiiviseen terapeuttiseen harjoitteluun perustuvien ohjelmien olevan vaikuttavia kaikkien katsauksessa mukana olleiden TULE-sairauksien kuntoutuksessa. Lisäksi todettiin manuaalisen terapian olevan vaikuttavaa alaselän ja niskan kuntoutuksessa. Kohtalaista tutkimusnäyttöä löytyi tiettyjen fysikaalisten hoitojen, mm. akupunktion, laserterapian ja pulsoivan magneettiterapian vaikuttavuudesta jokaisessa tutkitussa TULE-sairaudessa. Ohjauksellisista interventioista ainoastaan behavioraalisen terapian vaikuttavuus on osoitettu kohtalaiseksi alaselän kuntoutuksessa. Eri maiden ja yhdistysten suositukset painottavat tutkimusnäytön mukaisesti aktiivista harjoittelua niin selkä-, niska- kuin nivelkuntoutuksessa

    A global analysis of the impacts of urbanization on bird and plant diversity reveals key anthropogenic drivers

    Get PDF
    Urbanization contributes to the loss of the world's biodiversity and the homogenization of its biota. However, comparative studies of urban biodiversity leading to robust generalities of the status and drivers of biodiversity in cities at the global scale are lacking. Here, we compiled the largest global dataset to date of two diverse taxa in cities: birds (54 cities) and plants (110 cities). We found that the majority of urban bird and plant species are native in the world's cities. Few plants and birds are cosmopolitan, the most common being Columba livia and Poa annua. The density of bird and plant species (the number of species per km) has declined substantially: only 8% of native bird and 25% of native plant species are currently present compared with estimates of non-urban density of species. The current density of species in cities and the loss in density of species was best explained by anthropogenic features (landcover, city age) rather than by non-anthropogenic factors (geography, climate, topography). As urbanization continues to expand, efforts directed towards the conservation of intact vegetation within urban landscapes could support higher concentrations of both bird and plant species. Despite declines in the density of species, cities still retain endemic native species, thus providing opportunities for regional and global biodiversity conservation, restoration and education
    corecore