4 research outputs found

    Arjesta unelmiin DUUNIssa – vanhemmuuden taidot nuoren äidin ja isän vahvuutena

    No full text
    DUUNI – vanhemmuuden taidot työelämävahvuudeksi on valtakunnallinen hanke, jonka tavoitteena on nuorten vanhempien työelämävalmiuksien vahvistaminen hyödyntämällä kulttuuri- ja liikunta-alojen kolmannen sektorin toimijoiden osaamista. Kohderyhmänä ovat nuoret vanhemmat (noin 16–29-vuotiaat), jotka ovat tulleet vanhemmiksi nuorena, joiden toisen asteen koulutus on jäänyt suorittamatta tai jotka ovat jääneet kotiin lasten kanssa vanhempainvapaan jälkeen. Osallistujat jakavat yhteisen kokemuksen nuorena äidiksi tai isäksi tulemisesta. Tavoitteena onkin lähteä liikkeelle yhteisestä kokemuksesta nuorena eletystä vanhemmuudesta eli ryhmätoiminnassa osallistujilla on mahdollisuus vertaistukeen
    corecore