Puronvarsimetsien maakosteusolosuhteiden luokitus ja sen hyödyntäminen suojavyöhykkeiden määrittämisessä

Tiivistelmä. Vesiensuojelussa ja eliöstön monimuotoisuuden turvaamisessa on kysyntää uusille menetelmille, joilla voitaisiin täsmentää metsänhoidollisten metsäpurojen ja -norojen suojavyöhykkeiden suunnittelua. Maaston korkeusmallista johdettu depth-to-water- kosteusindeksi (DTW) on yksi tällainen potentiaalinen monimuotoisuuden indikaattori, sillä se pyrkii kuvastamaan vaihtelevia maankosteusolosuhteita, jotka ovat erilaisille ekosysteemeille tärkeitä. Tässä työssä tavoitteena oli verifioida DTW-indeksin kykyä kuvata todellisia maankosteusolosuhteita jatkuvatoimisten maankosteusanturien avulla. TMS4-maankosteusantureita asennettiin metsäpurojen varteen tutkimuslinjoille siten, että puroa lähestyessä laskettu DTW-arvo pääsääntöisesti pienenee ja maankosteus lisääntyy. Kosteusanturien tallentamat havainnot kalibroitiin maastossa kerättyjen maanäytteiden avulla, joista määritettiin laboratoriossa maankosteus. Tuloksia analysoitiin kuvaajien, tunnuslukujen ja tilastollisten vertailujen avulla. Pienimpiä DTW- indeksin arvoja sisältävien alueiden havainnot erosivat muista (yhdestä tai useammasta) korkeampia indeksin arvoja sisältävistä alueista maksimikosteuden, keskikosteuden, mediaanikosteuden suhteen. Lisäksi ne erosivat täysin vedellä kyllästyneen tilanteen keston ja 40 ja 60 prosentin volumetrisen kosteuden ylittämisen suhteen. Maalajin keskiarvon ylittävien kosteuksien suhteen tilastollisesti merkitsevää eroa alueiden väliltä ei löytynyt. DTW-indeksin lineaaristen mallien selitysosuudet eri tunnusluvuille olivat 14–37 prosenttia. Saturoituneisuusaika näytti laskevan jyrkästi pienillä DTW-indeksin arvoilla, joten kyseiselle tunnusluvulle olisi mahdollista määrittää vaihtelevanlevyisten suojavyöhykkeiden suunnittelua varten käyttökelpoinen kynnysarvo.The classification of soil moisture in riparian forests of headwater streams and its applicability to determination of protection zones. Abstract. In the field of water and biodiversity protection, there is demand for new measuring methods for the planning of more precise silvicultural protection zones of headwater streams. One potential indicator of biodiversity could be the depth-to-water (DTW) soil moisture index derived from digital elevation model (DEM) which aims at depicting the varying soil moisture conditions important to different ecosystems. The goal of this study was to verify the ability of DTW index to represent the actual soil moisture conditions using continuos soil moisture sensors. TMS4 soil moisture loggers were installed in riparian forests along study lines where the index value would assumingly be smaller and soil moisture greater closer to the stream. The observations recorded by the moisture sensors were calibrated according to soil samples collected from the field whose moisture content was determined in the laboratory. The results were analyzed from graphs, key figures and statistical comparisons. The observations from the zone having the smallest DTW index values differed from the (one ore more) zones having higher index values in the time of saturated state of soil, maximum moisture content, mean moisture content, median moisture content and the frequency of exceeding volumetric moisture content of 40 and 60 percent. There were no statistically significant difference between the groups in the amount of moisture observations exceeding the mean moisture of the particular type of soil. The explanatory powers (R2) of linear key figure models were 14–37 percent. The frequency of saturation sank pronouncedly with small index values so it might be possible to determine a saturation probability threshold value that could be useful in defining the borders of the riparian protection zones of varying width

Paikkatietoon ja luontoarvoihin perustuva metsäpurojen suojavyöhykkeiden suunnittelu – GIS-SUS -hankkeen loppuraportti

Hankkeessa testattiin laserkeilausaineistoista johdettujen paikkatietoaineistojen soveltuvuutta pienvesien suojavyöhykkeiden rajaamiseen Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevien purojen ranta-alueilla. Pääasiallisena aineistona oli topografinen kosteusindeksi (DTW), joka ilmaisee maanpinnan korkeuseroa suhteessa pohjaveden pintaan ja siten maan suhteellisia kosteusolosuhteita. Lisäksi tarkasteltiin maaperän eroosioriskistä kertovaa RUSLE-karttaa ja siitä johdettuja retentio- ja massatasekarttoja, joiden avulla voidaan tarkastella kiintoaineen pidättymistä ja kulkeutumisen reittejä. Suojavyöhykkeen rajaamiseen soveltuvia kosteusindeksin raja-arvoja selvitettiin viiden puron ranta-alueilla tehtyjen kasvillisuusinventointien avulla. Suojavyöhykkeiden raja-arvot mallinnettiin lisäksi koneoppimisalgoritmin avulla ja suojavyöhykevaihtoehtoihin sisällytettiin myös maaperän eroosioherkkyyteen perustuva rajaus. Rajattujen suojavyöhykkeiden taloudellisia vaikutuksia selvitettiin suojavyöhykerajauksiin jäävän puuston arvon perusteella. Taloudellisiin tarkasteluihin sisällytettiin myös harvennus- ja poimintahakkuut mahdollisina metsän käsittelyinä. Tutkimuspurot luokiteltiin lisäksi suojeluluokkiin Siniset tavoitteet -työkalun avulla. Metsänomistajien näkemyksiä rantametsien suojelusta kartoitettiin 15 281 Pohjois-Pohjanmaalaiselle metsänomistajalle lähetetyn kyselyn avulla. Kosteusindeksi selitti kasvilajiston vaihtelua hyvin ja indeksin raja-arvon (0,5 metriä) perusteella voitiin rajata rannan monimuotoisimmat kosteat kasvupaikat kattava suojavyöhyke. Tällä vyöhykkeellä kasvilajistossa oli useita kostealle kasvupaikalle ominaisia lajeja, joita ei juurikaan tavattu kuivemmilta vyöhykkeiltä. Myös koneoppimismenetelmän perusteella kosteusindeksi oli ylivoimaisesti tärkein kasvilajiston vaihtelun selittäjä, minkä lisäksi kosteusindeksi vastasi mitattua maankosteutta suhteellisen hyvin, etenkin jos maalaji oli turvemaata. Kosteusindeksiin perustuvat suojavyöhykkeet olivat pinta-alaltaan laajempia verrattuna 15 metriä leveään tasalevyiseen suojavyöhykkeeseen, mutta hehtaarikohtainen puuston arvo oli kosteusindeksiin perustuvilla vyöhykkeillä alhaisempi verrattuna tasalevyisiin vyöhykkeisiin. Harvennus- ja poimintahakkuilla saatiin alennettua suojavyöhykkeelle jäävän puuston arvoa, mutta hakkuumahdollisuudet vaihtelivat paljon purojen välillä. Eroosioherkkien alueiden huomioiminen suojavyöhykkeissä kasvatti pinta-alaa huomattavasti, koska alueet eivät sijainneet aivan puron välittömässä läheisyydessä. Näillä alueilla maanmuokkauksen huolellinen suunnittelu ja kiintoaineen kulkeutumisreittien huomioiminen olisi tärkeää. Eroosioherkille alueille voisi esimerkiksi sijoittaa säästöpuuryhmiä rantametsän ja vesistöjen sedimentaation ehkäisemiseksi. Paikkatietoaineistoja tarkastelemalla voidaan ennustaa luontoarvojen esiintymistä, mutta niiden toteaminen vaatii maastotarkasteluja. Siniset tavoitteet -työkalun mukainen inventointi soveltuu tähän hyvin ja menetelmän avulla voidaan helposti tunnistaa erityistä huomiota vaativat kohteet. Vaihtelevan levyiset suojavyöhykkeet kiinnostivat metsänomistajia laajasti. Vastauksissa tuotiin selvästi esiin tarve joustaville, tapauskohtaisille suojelumenetelmille ja monipuoliselle metsäneuvonnalle. Kosteusindeksiin perustuvat vyöhykkeet ja näillä mahdollisesti tehtävät poimintahakkuut todennäköisesti vastaavat parhaiten useimpien metsänomistajien toiveita

Paikkatietoon ja luontoarvoihin perustuva metsäpurojen suojavyöhykkeiden suunnittelu – GIS-SUS -hankkeen loppuraportti

Julkaisuun on korjattu sivut 2 ja 35 (8.6.2023). Sivulle 2 on vaihdettu Euroopan aluekehitysrahaston logo. Sivulla 35 otsikkoa on korjattu. Otsikosta on poistettu sanat "pinta-ala sekä".Hankkeessa testattiin laserkeilausaineistoista johdettujen paikkatietoaineistojen soveltuvuutta pienvesien suojavyöhykkeiden rajaamiseen Pohjois-Pohjanmaalla sijaitsevien purojen ranta-alueilla. Pääasiallisena aineistona oli topografinen kosteusindeksi (DTW), joka ilmaisee maanpinnan korkeuseroa suhteessa pohjaveden pintaan ja siten maan suhteellisia kosteusolosuhteita. Lisäksi tarkasteltiin maaperän eroosioriskistä kertovaa RUSLE-karttaa ja siitä johdettuja retentio- ja massatasekarttoja, joiden avulla voidaan tarkastella kiintoaineen pidättymistä ja kulkeutumisen reittejä. Suojavyöhykkeen rajaamiseen soveltuvia kosteusindeksin raja-arvoja selvitettiin viiden puron ranta-alueilla tehtyjen kasvillisuusinventointien avulla. Suojavyöhykkeiden raja-arvot mallinnettiin lisäksi koneoppimisalgoritmin avulla ja suojavyöhykevaihtoehtoihin sisällytettiin myös maaperän eroosioherkkyyteen perustuva rajaus. Rajattujen suojavyöhykkeiden taloudellisia vaikutuksia selvitettiin suojavyöhykerajauksiin jäävän puuston arvon perusteella. Taloudellisiin tarkasteluihin sisällytettiin myös harvennus- ja poimintahakkuut mahdollisina metsän käsittelyinä. Tutkimuspurot luokiteltiin lisäksi suojeluluokkiin Siniset tavoitteet -työkalun avulla. Metsänomistajien näkemyksiä rantametsien suojelusta kartoitettiin 15 281 Pohjois-Pohjanmaalaiselle metsänomistajalle lähetetyn kyselyn avulla. Kosteusindeksi selitti kasvilajiston vaihtelua hyvin ja indeksin raja-arvon (0,5 metriä) perusteella voitiin rajata rannan monimuotoisimmat kosteat kasvupaikat kattava suojavyöhyke. Tällä vyöhykkeellä kasvilajistossa oli useita kostealle kasvupaikalle ominaisia lajeja, joita ei juurikaan tavattu kuivemmilta vyöhykkeiltä. Myös koneoppimismenetelmän perusteella kosteusindeksi oli ylivoimaisesti tärkein kasvilajiston vaihtelun selittäjä, minkä lisäksi kosteusindeksi vastasi mitattua maankosteutta suhteellisen hyvin, etenkin jos maalaji oli turvemaata. Kosteusindeksiin perustuvat suojavyöhykkeet olivat pinta-alaltaan laajempia verrattuna 15 metriä leveään tasalevyiseen suojavyöhykkeeseen, mutta hehtaarikohtainen puuston arvo oli kosteusindeksiin perustuvilla vyöhykkeillä alhaisempi verrattuna tasalevyisiin vyöhykkeisiin. Harvennus- ja poimintahakkuilla saatiin alennettua suojavyöhykkeelle jäävän puuston arvoa, mutta hakkuumahdollisuudet vaihtelivat paljon purojen välillä. Eroosioherkkien alueiden huomioiminen suojavyöhykkeissä kasvatti pinta-alaa huomattavasti, koska alueet eivät sijainneet aivan puron välittömässä läheisyydessä. Näillä alueilla maanmuokkauksen huolellinen suunnittelu ja kiintoaineen kulkeutumisreittien huomioiminen olisi tärkeää. Eroosioherkille alueille voisi esimerkiksi sijoittaa säästöpuuryhmiä rantametsän ja vesistöjen sedimentaation ehkäisemiseksi. Paikkatietoaineistoja tarkastelemalla voidaan ennustaa luontoarvojen esiintymistä, mutta niiden toteaminen vaatii maastotarkasteluja. Siniset tavoitteet -työkalun mukainen inventointi soveltuu tähän hyvin ja menetelmän avulla voidaan helposti tunnistaa erityistä huomiota vaativat kohteet. Vaihtelevan levyiset suojavyöhykkeet kiinnostivat metsänomistajia laajasti. Vastauksissa tuotiin selvästi esiin tarve joustaville, tapauskohtaisille suojelumenetelmille ja monipuoliselle metsäneuvonnalle. Kosteusindeksiin perustuvat vyöhykkeet ja näillä mahdollisesti tehtävät poimintahakkuut todennäköisesti vastaavat parhaiten useimpien metsänomistajien toiveita

Endometrioomien operatiivinen hoito 2007–2009 Oulun yliopistollisessa keskussairaalassa

Munasarjojen endometrioosikystien eli endometrioomien operatiivinen poisto on kallis hoito. Silti hoidon vaikuttavuutta ei ole Oulun yliopistollisen keskussairaalan gynekologian vastuualueella tutkittu. Hoidolla voi olla sekä hedelmällisyyttä parantavia että heikentäviä vaikutuksia. Endometrioomien uusiminen leikkauksen jälkeen on yleinen ongelma ja saattaa johtaa toistuviin leikkauksiin. Tämän tutkimuksen tavoitteena oli selvittää endometrioomien kirurgisen hoidon onnistuminen, hoitotulosten säilyminen seurannassa, uusintaleikkausten yleisyys ja hoidon vaikutus potilaiden lisääntymisterveyteen. Aineisto kerättiin ESKO-potilastietorekisteristä hakemalla munasarjamuutosten laparoskooppisen poiston toimenpidekoodilla ja munasarjan endometrioosin diagnoosinumerolla vuosina 2007–2009 endometrioomien operatiivisen poiston läpikäyneet potilaat. Tutkimusjoukkoon hyväksyttiin ne potilaat, joille tuona aikana suoritettiin ensimmäinen munasarjaan kohdistuva toimenpide endometrioomaepäilyn vuoksi. Lopullinen aineisto koostui niiden 57 potilaan sairauskertomuksista, joilla munasarjakasvain vahvistui leikkauksessa endometrioomaksi. Tavallisimmin leikattava potilas oli noin 29-vuotias kivuliaista kuukautisista kärsivä nainen, jolla oli vasemmassa munasarjassa halkaisijaltaan muutaman senttimetrin kokoinen yksittäinen endometriooma ja lisäksi pinnallista peritoneaalista endometrioosia. Tällaisen potilaan raskaaksi tulon mahdollisuus leikkauksen jälkeen oli kohtuullisen hyvä, mutta iän mukana ja endometrioomien ollessa molemminpuoliset raskauden todennäköisyys heikkeni tehokkaista lapsettomuushoidoista huolimatta. Endometriooman uusimista havaittiin noin kolmasosalla potilasta, ja kuudesosalle tehtiin vähintään yksi uusintaleikkaus