21 research outputs found

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2016

    Get PDF
    Julkaisu sisältää raportin Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2016. Se sisältää johdon katsauksen toimintaan sekä kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Julkaisu sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Julkaisussa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2016 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon tutkimusinfrastruktuurista sekä kuvauksia vuonna 2016 valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2012

    Get PDF
    Julkaisu sisältää kuvauksen Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2012. Se sisältää johdon katsauksen toimintaan sekä kuvauksen toiminnan vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tehokkuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta tehtäväalueittain. Julkaisu sisältää henkilöstöä ja työajan käyttöä sekä kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia. Julkaisussa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuvista arvioinneista. Julkaisu sisältää myös SYKEn tilinpäätöslaskelmat ja niiden tarkastelun, johto-organisaation sekä kuvauksia vuonna 2012 valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2014

    Get PDF
    Julkaisu sisältää raportin Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2014. Se sisältää johdon katsauksen toimintaan sekä kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Julkaisu sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Julkaisussa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kv-sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon tutkimusinfrastruktuurista sekä kuvauksia vuonna 2014 valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2017

    Get PDF
    Julkaisu sisältää raportin Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2017. Se sisältää johdon katsauksen toimintaan sekä kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Julkaisu sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Julkaisussa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2017 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon tutkimusinfrastruktuurista sekä kuvauksia vuonna 2017 valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista

    Aikasarjamallit apuna Suomen talouden seurannassa

    Get PDF
    Viimeisten vuosikymmenien aikana kansainvälisessä ekonometrisessa tutkimuskirjallisuudessa on esitetty useita makrotaloudellista tilaa kuvaavien muuttujien informaatiota yhdistäviä lyhyen aikavälin mallinnus- ja ennustemenetelmiä. Näitä ns. nowcasting-menetelmiä on myös onnistuneesti hyödynnetty ja sovellettu Suomen talouden seurantaan. Tässä artikkelissa esittelemme katsauksen monella taholla tehtyyn kehitystyöhön ja näiden hankkeiden yhteydessä saatuihin tuloksiin Suomen aineiston tapauksessa. Suomen taloutta koskevien suhdanneindeksien hyödyntämisen myötä suhdanteiden käännepisteiden määrittäminen on tarkempaa ja käännepisteiden tuottamia taantumajaksoja voidaan vastaavasti ennustaa binäärivastemalleja käyttäen. Suomen Pankin nowcasting-malli mahdollistaa puolestaan uusien tilastojulkistusten uutisarvon analyysin. Tilastokeskuksessa ja Etlassa on vastaavasti hyödynnetty moderneja koneoppimisen menetelmiä, jotta puutteellisesta mikroaineistosta kyetään tuottamaan bruttokansantuotteen pikaestimaatteja aiempaa lyhyemmällä viiveellä. ETLAnowprojektissa hyödynnetään puolestaan mm. uusia Google-hakutilastoja työttömyyden ennustamisessa.</p

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2018

    Get PDF
    Julkaisu sisältää raportin Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2018. Se sisältää johdon katsauksen toimintaan sekä kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Lisäksi raportti sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Siihen sisältyy myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2018 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon SYKEn tutkimusinfrastruktuureista ja kuvauksia vuonna 2018 valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2019

    Get PDF
    Tämä raportti Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2019 sisältää johdon katsauksen toimintaan, kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Lisäksi raportti sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä ja työajan käyttöä samoin kuin kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Raportissa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Julkaisu sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2019 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä, yhteenvedon SYKEn tutkimusinfrastruktuureista sekä kuvauksia vuoden 2019 aikana valmistuneista tutkimuksista ja hankkeista

    Suomen ympäristökeskuksen toimintakertomus ja tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2021

    Get PDF
    Tämä raportti Suomen ympäristökeskuksen toiminnasta ja tuloksista vuodelta 2021 sisältää johdon katsauksen toimintaan, kuvauksen toiminnasta ja sen vaikuttavuudesta, toiminnallisesta tuloksellisuudesta sekä tuotoksista ja laadunhallinnasta teema-alueittain. Lisäksi raportti sisältää kuvauksen henkisistä voimavaroista sekä henkilöstöä, työajan käyttöä, kustannuksia ja määrärahojen käyttöä kuvaavia laskelmia ja analyyseja. Raportissa on myös kuvaus SYKEn sisäisestä valvonnasta sekä toimintaan ja palveluihin kohdistuneista arvioinneista. Raportti sisältää SYKEn tilinpäätöslaskelmat vuodelta 2021 ja niiden tarkastelun, johto-organisaation kuvauksen, listauksen kansainvälisiin sopimuksiin liittyvistä tehtävistä sekä yhteenvedon SYKEn tutkimusinfrastruktuureista.Finlands Miljöcentrals verksamhetsberättelse och bokslutskalkyler för 2021 Publikationen innehåller en beskrivning av Finlands miljöcentrals verksamhet och resultat för år 2021. Den omfattar ledningens översikt av verksamheten och en redogörelse av verksamhetens slagkraft, den funktionella effektiviteten samt avkastningen och kvalitetskontrollen enligt tema-område. Publikationen innehåller en beskrivning av personalen och kalkyler som beskriver personalen och hur arbetstiden använts, kostnader och hur anslag förbrukats. Publikationen skildrar också den interna kontrollen i SYKE samt bedömer verksamheten och servicen. Publikationen innehåller Finlands miljöcentrals bokslutskalkyler år 2021, ledningsorganisationen och sammandrag av forskningsinfrastruktur.Annual report and financial statements of the Finnish Environment Institute for 2021 This report on the activities and results of the Finnish Environment Institute (SYKE) for 2021 includes management's review of operations, a description of operations and its effectiveness, operational performance and output and quality management. In addition, the report contains information about the personnel, working hours, costs, and a description of SYKE's internal controls and assessments of operations and services. The publication includes SYKE's financial statements for 2021 and their review, description of the management organization, listing of international agreements and a summary of SYKE´s research infrastructures
    corecore