Verkkokalvon vasospasmi - vai sittenkin TIA?

30-vuotias nainen alkoi kärsiä toisen silmän näönmenetyskohtauksista. Kohtausten aikana vasemman silmän näkö meni asteittain harmaaksi ja palautui sen jälkeen asteittain normaaliksi seuraavien minuuttien kuluessa. Silmälääkäri totesi silmien olevan kunnossa ja lähetti potilaan TIA-epäilyn vuoksi neurologin vastaanotolle. Kattavissa kuvantamis- ja laboratoriotutkimuksissa ei todettu poikkeavaa. Viiden vuoden aikana kohtauksia on esiintynyt noin 20. Todennäköisin selitys on primaarinen verkkokalvon vasospasmi, jossa verkkokalvolle verta tuovat valtimot supistuvat epätarkoituksenmukaisesti

Runsasrasvaisen- ja vähärasvaisendieetin sekä kalorirajoituksen ja resveratrolin vaikutus SIRT1–proteiinin määrään hiirten sydämissä ja maksoissa

Lihavuus on kasvava ongelma länsimaissa. Siihen liittyy useita metabolisia muutoksia, jotka johtavat erilaisiin kohde-elinvaurioihin. Vaurioiden mekanismien tunnistaminen on tärkeää, jotta niiden ehkäisyyn voidaan kehittää uusia elintapa- ja lääkehoitoja. Tämän tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää ravinnon rasvamäärän, resveratrolin ja kalorirajoituksen vaikutuksia hiirten sydämissä ja maksoissa sekä määrittää näiden vaikutus SIRT1 – proteiinin määrään kyseisissä kudoksissa. Tutkimuksessa vertailtiin Western Blot – menetelmän avulla SIRT1:n pitoisuutta hiirten sydämissä ja maksoissa. SIRT1:n lokalisaatio osoitettiin immunohistokemiallisen värjäyksen avulla. Sydänlihassolujen hypertrofiaa arvioitiin mikroskoopin avulla HE – värjätyistä leikkeistä. Resveratrolin vaikutus sydänlihassolujen hypertrofian asteeseen jäi vähäiseksi. Kalorirajoitus lisäsi SIRT1:n määrää sekä sydämessä että maksassa ja esti sydänlihassolujen hypertrofian. Tutkimus tarjoaa hyvän pohjan selvittää laajemmin resveratrolin vaikutusta SIRT1:n aktivaatioon ja sitä kohde-elinvaurioiden estoon

Näköharhat hyponatremian aikana

VertaisarvioituIäkäs nainen hakeutui päivystykseen rintakivun, pahoinvoinnin, oksentelun ja heikon olon vuoksi. Hänellä todettiin hyponatremia, natriumarvo 123 mmol/l. Alkuvaiheen sekavuuden väistyttyä potilas näki elävän oloisia harhakuvia aina kun sulki silmät. Pieni natriumpitoisuus saattoi lisätä näköaivokuoren hermosolujen ärtyvyyttä, ja ne aktivoituivat spontaanisti lyhyenkin sensorisen deprivaation – silmien sulkemisen – takia. Ilmiö auttaa ymmärtämään aivojen ja mielen toimintaa

Verenpuutteesta ja sitä seuraavasta verenkierron palautumisesta johtuva munuaisvaurio

Ischaemia-reperfusion (I/R) injury of the kidneys is a common cause of acute kidney injury (AKI). The incidence of AKI among hospitalized patients is between 2-10%, and the mortality rates are high. Currently there is no medication for AKI. The aim of the present study was to increase our knowledge of the pathophysiological mechanisms underlying ischaemic AKI and to identify tentative drug targets for AKI. Using a well-established murine model of kidney I/R injury combined with biochemical, histological and immunohistochemical assessments of kidney damage, we evaluated the potential of three different treatment strategies, namely preconditioning with CR, AMPK activation by AICAR, and α2-adrenoceptor (AR) activation by the α2-AR agonist Dex, and examined their mechanisms of activity at the cellular level. Caloric restriction (CR) is known to increase life span and prevent different diseases in several species. There are some studies indicating that it might prevent also ischaemic injuries. In Study I preconditioning of the kidneys by CR for 2 weeks ameliorates I/R injury induced inflammatory response, oxidative stress and acute tubular necrosis. The renoprotective effects of CR are mediated, at least in part, via induction of SIRT1 expression in the kidney, promotion of autophagy and counteraction of I/R-induced decreases in the expression of eNOS and PGC- 1α. In study II the AMPK activator AICAR ameliorates I/R injury-induced AKI in a dose-dependent manner when given systemically. In study III preconditioning, but not postconditioning, with the centrally acting α2-AR agonist Dex ameliorates I/R injury-induced renal dysfunction, inflammatory response and acute tubular necrosis. In contrast, neither pre- nor postconditioning with the peripheral α2-AR agonist Fado ameliorates kidney I/R injury, suggesting the importance of central α2-ARs. These findings suggest that compounds mimicking the cellular effects of CR, activators of AMPK and centrally acting α2-AR agonists may represent a novel therapeutic approach to treat ischaemic AKI.Väitöstutkimuksessa selvitettiin rottamallin avulla äkillisen verenpuutteesta ja sitä seuraavasta verenkierron palautumisvaiheesta johtuvan munuaisvaurion syntymekanismeja sekä etsittiin lääkehoitoja vaurion estämiseksi. Äkillinen munuaisvaurio on yleinen ongelma etenkin sairaalapotilailla ja kuolleisuus siihen on suuri. Lääkehoitoa ei ole olemassa. Alustavien tutkimusten perusteella energiansaannin rajoittaminen saattaa suojata kudoksia äkillisestä verenpuutteesta johtuvilta vauriolta. Väitöskirjan ensimmäisessä osatyössä rottien energiansaantia rajoitettiin 70 prosenttiin normaalista kahden viikon ajaksi. Tämän jälkeen munuaisvaltimot suljettiin 40 minuutiksi ja 24h myöhemmin rotat lopetettiin. Energiansaannin rajoittaminen suojasi rottien munuaisia siten, että munuaisten toimintaa kuvaava seerumin kreatiniini arvo jäi pienemmäksi ja mikroskoopilla tarkasteltu munuaistiehyiden rakenne säilyi eheämpänä kuin verrokkiryhmän eläimillä. Myös haitallisten tulehdussolujen ja happiradikaalien määrät munuaisissa vähenivät. Suojavaikutukset välittyivät munuaisten solujen puhtaanapito (autofagia) koneiston toiminnan paranemisella sekä SIRT1 proteiinin määrän lisääntymisellä. Energiansaannin rajoittaminen esti myös eNOS ja PGC-1α molekyylien vähenemisen, mikä saattoi osaltaan suojata munuaisia. Toisessa osatyössä AMPK aktivaattori AICAR suojasi rottien munuaisia verenpuutteen ja sitä seuraavan verenkierron palautumisvaiheen aiheuttamalta vauriolta. Kolmannessa osatyössä tahdosta riippumattoman-, eli autonomisen, hermoston symptaattisen osan α2 -adrenoreseptoreihen sitoutuva deksmedetomidiini suojasi rottien munuaisia. Suojavaikutus tuli esille vain jos deksmedetomidiini annettiin ennen munuaisvaltimoiden sulkemista, mutta ei jos se annettiin sen aikana tai sen jälkeen. Deksmedetomidiinia saaneiden rottien kreatiniini arvot jäivät pienemmiksi, munuaisten rakenne säilyi normaalimpana ja tulehdussolujen määrä munuaisissa väheni verrokki ryhmän eläimiin verrattuna. Sen sijaan pelkästään keskushermoston ulkopuolella vaikuttava, myös α2-reseptoreihin sitoutuva, fadolmidiini ei suojannut munuaisia. Väitöstutkimuksen perusteella äkillistä verenpuutteesta ja sitä seuraavasta verenkierron palautumisesta johtuvaa munuaisvauriota voitaisiin ehkäistä kehittämällä lääkeaineta, jotka vaikuttavat samoihin molekyyleihin, joita energiansaannin rajoittaminen aktivoi. Myös keskushermoston kautta sympaattisen hermoston aktivaatiota hillitsevät, α2-reseptoreihin sitoutuvat, lääkeaineet vaikuttavat lupaavalta keinolta munuaisvaurion ehkäisemisessä

Dexmedetomidine preconditioning ameliorates kidney ischemia-reperfusion injury

e00045Kidney ischemia-reperfusion (I/R) injury is a common cause of acute kidney injury. We tested whether dexmedetomidine (Dex), an alpha2 adrenoceptor (α2-AR) agonist, protects against kidney I/R injury. Sprague–Dawley rats were divided into four groups: (1) Sham-operated group; (2) I/R group (40 min ischemia followed by 24 h reperfusion); (3) I/R group + Dex (1 μg/kg i.v. 60 min before the surgery), (4) I/R group + Dex (10 μg/kg). The effects of Dex postconditiong (Dex 1 or 10 μg/kg i.v. after reperfusion) as well as the effects of peripheral α2-AR agonism with fadolmidine were also examined. Hemodynamic effects were monitored, renal function measured, and acute tubular damage along with monocyte/macrophage infiltration scored. Kidney protein kinase B, toll like receptor 4, light chain 3B, p38 mitogen-activated protein kinase (p38 MAPK), sirtuin 1, adenosine monophosphate kinase (AMPK), and endothelial nitric oxide synthase (eNOS) expressions were measured, and kidney transciptome profiles analyzed. Dex preconditioning, but not postconditioning, attenuated I/R injury-induced renal dysfunction, acute tubular necrosis and inflammatory response. Neither pre- nor postconditioning with fadolmidine protected kidneys. Dex decreased blood pressure more than fadolmidine, ameliorated I/R-induced impairment of autophagy and increased renal p38 and eNOS expressions. Dex downregulated 245 and upregulated 61 genes representing 17 enriched Kyoto Encyclopedia of Genes and Genomes (KEGG) pathways, in particular, integrin pathway and CD44. Ingenuity analysis revealed inhibition of Rac and nuclear factor (erythroid-derived 2)-like 2 pathways, whereas aryl hydrocarbon receptor (AHR) pathway was activated. Dex preconditioning ameliorates kidney I/R injury and inflammatory response, at least in part, through p38-CD44-pathway and possibly also through ischemic preconditioning.Peer reviewe

Haptoglobin Hp1 Variant Does Not Associate with Small Vessel Disease

Haptoglobin (Hp) is a plasma protein that binds free hemoglobin and protects tissues from oxidative damage. An Hp2 allele has been associated with an increased risk of cardiovascular complications. On the other hand, recent studies have suggested that Hp1 allele increases risk to develop severe cerebral small vessel disease. We aimed to replicate this finding in a first-ever stroke patient cohort. Hp was genotyped by PCR and gel electrophoresis in the Helsinki Stroke Aging Memory Study in patients with DNA and magnetic resonance imaging (MRI) available (SAM; n = 316). Lacunar infarcts and white matter lesions (WML) classified by Fazekas grading from brain MRI were associated with Hp genotypes. As population controls, we used participants of Cardiovascular diseases—a sub study of Health 2000 Survey (n = 1417). In the SAM cohort, 63.0% of Hp1-1 carriers (n = 46), 52.5% of Hp1-2 carriers (n = 141) and 51.2% of Hp2-2 carriers (n = 129) had severe WML (p = 0.372). There was no difference in severe WMLs between Hp1-1 vs. Hp1-2 and Hp2-2 carriers (p = 0.201). In addition, 68.9% of Hp1-1 carriers (n = 45), 58.5% of Hp1-2 carriers (n = 135), and 61.8% of Hp2-2 carriers (n = 126) had one or more lacunar lesions (p = 0.472). There was no difference in the number of patients with at least one lacunar infarct between Hp1-1 vs. Hp1-2 and Hp2-2 groups (p = 0.322). Neither was there any difference when diabetic patients (type I and II) were examined separately. Hp1 allele is not associated with an increased risk for cerebral small vessel disease in a well-characterized Finnish stroke patient cohort

Neurofilament light level correlates with brain atrophy, and cognitive and motor performance

Peer reviewe

Haptoglobin Hp1 Variant Does Not Associate with Small Vessel Disease

Haptoglobin (Hp) is a plasma protein that binds free hemoglobin and protects tissues from oxidative damage. An Hp2 allele has been associated with an increased risk of cardiovascular complications. On the other hand, recent studies have suggested that Hp1 allele increases risk to develop severe cerebral small vessel disease. We aimed to replicate this finding in a first-ever stroke patient cohort. Hp was genotyped by PCR and gel electrophoresis in the Helsinki Stroke Aging Memory Study in patients with DNA and magnetic resonance imaging (MRI) available (SAM; n = 316). Lacunar infarcts and white matter lesions (WML) classified by Fazekas grading from brain MRI were associated with Hp genotypes. As population controls, we used participants of Cardiovascular diseases—a sub study of Health 2000 Survey (n = 1417). In the SAM cohort, 63.0% of Hp1-1 carriers (n = 46), 52.5% of Hp1-2 carriers (n = 141) and 51.2% of Hp2-2 carriers (n = 129) had severe WML (p = 0.372). There was no difference in severe WMLs between Hp1-1 vs. Hp1-2 and Hp2-2 carriers (p = 0.201). In addition, 68.9% of Hp1-1 carriers (n = 45), 58.5% of Hp1-2 carriers (n = 135), and 61.8% of Hp2-2 carriers (n = 126) had one or more lacunar lesions (p = 0.472). There was no difference in the number of patients with at least one lacunar infarct between Hp1-1 vs. Hp1-2 and Hp2-2 groups (p = 0.322). Neither was there any difference when diabetic patients (type I and II) were examined separately. Hp1 allele is not associated with an increased risk for cerebral small vessel disease in a well-characterized Finnish stroke patient cohort

Synergistic associations of cognitive and motor impairments with functional outcome in covert cerebral small vessel disease

Background Cognitive and motor impairments are the key clinical manifestations of cerebral small vessel disease (SVD), but their combined effects on functional outcome have not been elucidated. This study investigated the interactions and mediating effects of cognitive and motor functions on instrumental activities of daily living (IADL) and quality of life in older individuals with various degrees of white matter hyperintensities (WMH). Methods Participants of the Helsinki Small Vessel Disease Study (n = 152) were assessed according to an extensive clinical, physical, neuropsychological and MRI protocol. Volumes of WMH and gray matter (GM) were obtained with automated segmentation. Results Cognitive (global cognition, executive functions, processing speed, memory) and motor functions (gait speed, single-leg stance, timed up-and-go) had strong interrelations with each other, and they were significantly associated with IADL, quality of life as well as WMH and GM volumes. A consistent pattern on significant interactions between cognitive and motor functions was found on informant-evaluated IADL, but not on self-evaluated quality of life. The association of WMH volume with IADL was mediated by global cognition, whereas the association of GM volume with IADL was mediated by global cognition and timed up-and-go performance. Conclusion The results highlight the complex interplay and synergism between motor and cognitive abilities on functional outcome in SVD. The combined effect of motor and cognitive disturbances on IADL is likely to be greater than their individual effects. Patients with both impairments are at disproportionate risk for poor outcome. WMH and brain atrophy contribute to disability through cognitive and motor impairment.Peer reviewe