Erityisyyden kuvaukset suomalaisissa esiopetuksen oppimateriaaleissa

Tiivistelmä. Tutkimuksemme tavoitteena on selvittää, miten erityisyyttä kuvataan suomalaisissa esiopetuksen oppimateriaaleissa. On tärkeää, että myös opetuksessa käytettävissä materiaaleissa otettaisiin inklusiiviset periaatteet huomioon erityisyyden esiintymisen kannalta. Koemme, että kaikilla lapsilla tulee olla samaistumisen kohteita lapsille tarkoitetussa kirjallisuudessa. Lastenkirjallisuudella on tärkeä rooli lasten maailmankuvan muokkaajana. Erityisten hahmojen esiintyminen lastenkirjallisuudessa on myös tärkeää yhdenvertaisuuden näkökulmasta. Teoreettisessa viitekehyksessä käsittelemme erityisyyttä ja sen monia ulottuvuuksia. Erityisyyden määrittelyssä avataan vammaisuuden, poikkeavuuden, toimintakyvyn sekä erityisen tuen käsitteitä. Käsittelemme myös lastenkirjallisuutta, vammaisuuden kuvauksia lastenkirjallisuudessa sekä esiopetuksen oppikirjallisuutta. Esittelemme laajasti tutkimustietoa ja aiempia tuloksia lastenkirjallisuudessa esiintyvistä erityisyyden ja vammaisuuden kuvauksista. Tutkimme yhteensä kuutta oppimateriaalikokonaisuutta kolmelta eri kustantajalta. Näihin kuului opettajan oppaat sekä lapsille tarkoitetut harjoituskirjat. Tutkimus toteutettiin lukemalla ja tulkitsemalla esiopetusmateriaalien tarinoita ja tarinoihin liittyviä kuvia. Toteutimme tutkimuksen laadullisen sisällönanalyysin sekä kuva-analyysin metodein. Tutkimuksemme aineistosta nostetut analyysiyksiköt ovat teemoiteltu negatiivisiin, neutraaleihin ja positiivisiin kuvauksiin erityisyydestä. Erityisyyttä kuvattiin aineistossa määrällisesti vähän. Aineistosta nousi pikemminkin esille erilaisuus kuin erityisyys. Tulosten perusteella voi todeta, ettei erityisyys, vammaisuus tai fyysinen poikkeavuus juurikaan esiinny oppimateriaalien tarinoissa tai kuvissa. Esimerkiksi yhtäkään vammaista hahmoa ei löytynyt oppimateriaalien näistä esiopetusmateriaaleista. Pohdimme, että luovatko tämänhetkiset esiopetuksen oppimateriaalit ableististä kuvaa kehosta ja toimintakyvystä. Tietyn ihmisryhmän sulkeminen ulos esiopetusmateriaalien tarinoista ja kuvista voisi myös sanoa olevan inklusiivisten periaatteiden vastaista

Disparate Information Provided by Pulse Wave Velocity versus Other Measures of Aortic Compliance in End-Stage Renal Disease

acceptedVersionPeer reviewe

Unsatisfactory gene transfer into bone-resorbing osteoclasts with liposomal transfection systems

BACKGROUND: Bone-resorbing osteoclasts are multinucleated cells that are formed via fusion of their hematopoietic stem cells. Many of the details of osteoclast formation, activation and motility remain unsolved. Therefore, there is an interest among bone biologists to transfect the terminally differentiated osteoclasts and follow their responses to the transgenes in vitro. Severe difficulties in transfecting the large, adherent osteoclasts have been encountered, however, making the use of modern cell biology tools in osteoclast research challenging. Transfection of mature osteoclasts by non-viral gene transfer systems has not been reported. RESULTS: We have systematically screened the usefulness of several commercial DNA transfection systems in human osteoclasts and their mononuclear precursor cell cultures, and compared transfection efficacy to adenoviral DNA transfection. None of the liposome-based or endosome disruption-inducing systems could induce EGFP-actin expression in terminally differentiated osteoclasts. Instead, a massive cell death by apoptosis was found with all concentrations and liposome/DNA-ratios tested. Best transfection efficiencies were obtained by adenoviral gene delivery. Marginal DNA transfection was obtained by just adding the DNA to the cell culture medium. When bone marrow-derived CD34-positive precursor cells were transfected, some GFP-expression was found at the latest 24 h after transfection. Large numbers of apoptotic cells were found and those cells that remained alive, failed to form osteoclasts when cultured in the presence of RANKL and M-CSF, key regulators of osteoclast formation. In comparison, adenoviral gene delivery resulted in the transfection of CD34-positive cells that remained GFP-positive for up to 5 days and allowed osteoclast formation. CONCLUSION: Osteoclasts and their precursors are sensitive to liposomal transfection systems, which induce osteoclast apoptosis. Gene transfer to mononuclear osteoclast precursors or differentiated osteoclasts was not possible with any of the commercial transfection systems tested. Osteoclasts are non-dividing, adherent cells that are difficult to grow as confluent cultures, which may explain problems with transfection reagents. Large numbers of α(v)β(3 )integrin on the osteoclast surface allows adenovirus endocytosis and infection proceeds in dividing and non-dividing cells efficiently. Viral gene delivery is therefore currently the method of choice for osteoclast transfection