Long term life dissatisfaction and subsequent major depressive disorder and poor mental health

<p>Abstract</p> <p>Background</p> <p>Poor mental health, especially due to depression, is one of the main public health problems. Early indicators of poor mental health in general population are needed. This study examined the relationship between long-term life dissatisfaction and subsequent mental health, including major depressive disorder.</p> <p>Method</p> <p>Health questionnaires were sent to a randomly selected population-based sample in 1998 and repeated in 1999 and 2001. In 2005, a clinically studied sub-sample (n = 330) was composed of subjects with (n = 161) or without (n = 169) repeatedly reported adverse mental symptoms at all three previous data collection times. Clinical symptom assessments were performed with several psychometric scales: life satisfaction (<b>LS</b>), depression (<b>HDRS, BDI</b>), hopelessness (<b>HS</b>), mental distress (<b>GHQ</b>), dissociative experiences (<b>DES</b>), and alexithymia (<b>TAS</b>). The long-term life dissatisfaction burden was calculated by summing these life satisfaction scores in 1998, 1999, 2001 and dividing the sum into tertiles. Psychiatric diagnoses were confirmed by SCID-I for DSM-IV in 2005. Logistic regression analyses were performed to assess the studied relationship.</p> <p>Results</p> <p>The previous life dissatisfaction burden associated with adverse socio-demographic, life style and clinical factors. In adjusted logistic regression analyses, it was independently and strongly associated with subsequent major depressive disorder in 2005, even when the concurrent LS score in 2005 was included in the model. Excluding those with reported major depressive disorder in 1999 did not alter this finding.</p> <p>Limitations</p> <p>MDD in 1999 was based on self-reports and not on structured interview and LS data in 2001-2005 was not available.</p> <p>Conclusions</p> <p>The life satisfaction burden is significantly related to major depressive disorder and poor mental health, both in cross-sectional and longitudinal settings.</p

Unemployment and ill health: a connection through inflammation?

<p>Abstract</p> <p>Background</p> <p>Unemployment is a source of acute and long-term psychosocial stress. Acute and chronic psychosocial stress can induce pronounced changes in human immune responses. In this study we tested our hypothesis that stress-induced low-grade tissue inflammation is more prevalent among the unemployed.</p> <p>Methods</p> <p>We determined the inflammatory status of 225 general population subjects below the general retirement age (65 years in Finland). Those who had levels of both interleukin-6 (≥ 0.97 pg/mL) and high-sensitivity C-reactive protein (≥ 1.49 mg/L) above the median were assessed to have an elevated inflammatory status (n = 72).</p> <p>Results</p> <p>An elevated inflammatory status was more common among the unemployed than among other study participants (59% versus 30%, p = 0.011). In the final multivariate model, those who were unemployed had over five-fold greater odds for having an elevated inflammatory status (OR 5.20, 95% CI 1.55-17.43, p = 0.008).</p> <p>Conclusion</p> <p>This preliminary finding suggests that stress-induced low-grade inflammation might be a link between unemployment and ill health.</p

Do sleep problems explain the association between work stress and the trajectories of work ability from midlife to pensionable age?

Peer reviewe

Syöpään sairastuneiden sosiaaliset verkostot diagnoosivaiheessa ja seuraavien kolmen vuoden aikana

Abstrakti Sosiaaliset verkostot ovat yksilöiden ja ryhmien välisiä sidoksia, jotka kuvaavat sosiaalisiin suhteisiin ja aktiviteetteihin osallistumista. Sosiaaliset verkostot edistävät terveyttä, esimerkiksi syöpäpotilailla verkostojen on todettu olevan yhteydessä hyvinvointiin ja vähentyneeseen kuolleisuuteen. Mittasimme Oulun ylipistolliseen sairaalaan (OYS) hoitoon tulleiden uusien rintasyöpä- (n=222) ja lymfoomapotilaiden (n=102) sosiaalisia verkostoja 2–5 kuukautta diagnoosin jälkeen sekä 9, 18 ja 36 kuukauden kuluttua. Kysyimme verkostojen henkilömäärää ja kuinka monen kanssa potilas oli puhunut syövästään seuraavissa osaverkostoissa: puoliso, perhe, lähipiiriin kuuluvat omaiset (aikuiset lapset perheineen, omat/puolison vanhemmat, omat/puolison sisarukset, tätä kaukaisemmat sukulaiset), läheiset ystävät, tuttavat, muut syöpäpotilaat, syöpää hoitaneet henkilöt, työyhteisö, muut hoitosuhteet, osallistuminen (uskonnollinen yhteisö, harrastukset, järjestötoiminta). Alkuvaiheessa lähes 90 %:lla oli puoliso/kumppani, neljäsosalla kotona asuvia lapsia ja kaikilla joitakin lähipiiriin kuuluvia omaisia. Kolmella neljästä oli aikuisia lapsia perheineen (nuoremmilla useammin omia/puolison vanhempia, vanhemmilla aikuisia lapsia puolisoineen ja lastenlapsia) ja lähes kaikilla sisaruksia. Useimmilla oli ystäviä. Em. lähiverkostot olivat tyypillisesti laajoja ja kaikille oli yleensä puhuttu syövästä. Neljä viidestä oli jo alkuvaiheessa puhunut tuttaville ja muille syöpään sairastuneille. Työssä olevat olivat yleensä puhuneet työyhteisössään. Seurannassa jotkin osaverkostot harvinaistuivat ja supistuivat hiukan, rintasyöpäpotilailla enemmän kuin lymfoomapotilailla, mutta lähipiiriin kuuluvien kaukaisempien sukulaisten ja ystävien määrä suureni alkuvaiheen ja yhdeksän kuukauden välillä. Muiden syöpäpotilaiden määrä lisääntyi koko ajan. Sairastuneilla oli paljon ja laajoja sosiaalisia verkostoja, joissa varsinkin läheisille oli puhuttu syövästä. Lähiverkostot olivat eri-ikäisillä erilaisia. Sairastumisen jälkeen lähipiiriin tuli lisää sukulaisia ja ystäviä, ja verkostoihin liittyi kanssapotilaita ja hoitoon osallistuvia. Vaikka osaverkostot saattoivat seurannassa vähentyä, tätä tapahtui hyvän ennusteen omaavassa syövässä (rintasyöpä) enemmän kuin vakavammassa (lymfooma). Tulkitsemme, että jälkimmäisillä oli suurempi tarve ylläpitää tukea antavia ihmissuhteita

Decreased serum total cholesterol is associated with a history of childhood physical violence in depressed outpatients

Abstract Associations between adverse childhood experiences (ACEs) and cholesterol in depressed patients are unclear. Therefore, we compared 78 adult outpatients with major depressive disorder (MDD) with (n = 24) or without (n = 54) experiences of physical violence in childhood. Background data were collected with questionnaires, and total cholesterol (TC), high-density lipoprotein cholesterol (HDL-C), and low-density lipoprotein cholesterol (LDL-C) were measured from fasting blood samples. Patients with a history of childhood physical violence had lower levels of TC than the control group. No differences were observed in HDL-C, LDL-C, or low-grade inflammation levels between the two groups. In multivariate models, decreased levels of TC were associated with childhood physical violence, and these associations remained significant after adjustments for age, gender, lifestyle, metabolic condition, socioeconomic situation, psychiatric status, suicidality, low-grade inflammation, the chronicity of depression, medications used and somatic diseases. At the 8-month follow-up, the results were essentially the same when the Trauma and Distress Scale (TADS) was used as the measure of ACEs. The specific mechanisms underlying cholesterol alterations associated with ACEs are a topic for future studies. Better understanding of these mechanisms might lead to possible new interventions in the prevention of adverse health effects resulting from ACEs