Long-term outcome of DSM-IV major depressive disorder in psychiatric care

Tutkimus on osa Vantaan Depressioprojektia (VDS

DSM-IV vakavan masennustilan pitkäaikaisennuste psykiatrisessa hoidossa

Much of what we know regarding the long-term course and outcome of major depressive disorder (MDD) is based on studies of mostly inpatient tertiary level cohorts and samples predating the era of the current antidepressants and the use of maintenance therapies. In addition, there is a lack of studies investigating the comprehensive significance of comorbid axis I and II disorders on the outcome of MDD. The present study forms a part of the Vantaa Depression Study (VDS), a regionally representative prospective and naturalistic cohort study of 269 secondary-level care psychiatric out- and inpatients (aged 20-59) with a new episode of DSM-IV MDD, and followed-up up to five years (n=182) with a life-chart and semistructured interviews. The aim was to investigate the long-term outcome of MDD and risk factors for poor recovery, recurrences, suicidal attempts and diagnostic switch to bipolar disorder, and the association of a family history of different psychiatric disorders on the outcome. The effects of comorbid disorders together with various other predictors from different domains on the outcome were comprehensively investigated. According to this study, the long-term outcome of MDD appears to be more variable when its outcome is investigated among modern, community-treated, secondary-care outpatients compared to previous mostly inpatient studies. MDD was also highly recurrent in these settings, but the recurrent episodes seemed shorter, and the outcome was unlikely to be uniformly chronic. Higher severity of MDD predicted significantly the number of recurrences and longer time spent ill. In addition, longer episode duration, comorbid dysthymic disorder, cluster C personality disorders and social phobia predicted a worse outcome. The incidence rate of suicide attempts varied robustly de¬pending on the level of depression, being 21-fold during major depressive episodes (MDEs), and 4-fold during partial remission compared to periods of full remission. Although a history of previous attempts and poor social support also indicated risk, time spent depressed was the central factor determining overall long-term risk. Switch to bipolar disorder occurred mainly to type II, earlier to type I, and more gradually over time to type II. Higher severity of MDD, comorbid social phobia, obsessive compulsive disorder, and cluster B personality disorder features predicted the diagnostic switch. The majority of patients were also likely to have positive family histories not exclusively of mood, but also of other mental disorders. Having a positive family history of severe mental disorders was likely to be clinically associated with a significantly more adverse outcome.Vallalla oleva käsitys vakavan masennustilan pitkäaikaisennusteesta perustuu paljolti Yliopistoklinikoiden sairaalapotilaista koostuviin tutkimusaineistoihin ja nykyisiä masennuslääkkeitä ja ylläpitohoitosuosituksia edeltävään aikaan. Lisäksi psykiatrisen monihäiriöisyyden kokonaisvaltaista merkitystä ennusteeseen on tutkittu vähän. Tämä tutkimus on osa Vantaan Depressioprojektia (VDS), joka on toteutettu yhteistyössä Terveyden ja Hyvinvoinnin Laitoksen (THL) Mielenterveyden- ja päihdepalvelujen osaston ja Helsingin Yliopistollisen Keskussairaalan (HYKS) psykiatrian klinikan, Peijaksen sairaalan psykiatrisen tulosyksikön välillä. VDS on alueellisesti kattava etenevä ja naturalistinen seurantatutkimus, jossa on tutkittu 269 iältään 20 59 vuotiasta uuteen vakavan masennustilan jaksoon sairastunutta psykiatrista avo- ja sairaalahoitopotilasta. Potilaita seurattiin viiteen vuoteen asti vuosien 1997 ja 2004 välisenä aikana elämänjanan (life-chart) ja diagnostisten haastatteluiden ja erilaisten oirekyselyjen avulla. Tavoitteena oli tutkia vakavan masennustilan pitkäaikaisennustetta ja kulkua sekä huonoon toipumiseen ja masennuksen uusiutumiseen, itsemurhayrityksiin ja kaksisuuntaiseen mielialahäiriön puhkeamiseen vaikuttavia riskitekijöitä, ja tutkia eri psykiatristen häiriöiden sukuhistorian yhteyttä ennusteeseen. Tutkimuksen mukaan vakavan masennustilan ennuste näyttää olevan vaihtelevampi tutkittaessa psykiatristen enemmistöltään avohoitopotilaiden ennustetta verrattuna aikaisempiin valikoidumpiin ja vanhempiin tutkimusaineistoihin. Vakava masennustila oli myös näissä puitteissa helposti uusiutuva, mutta uudet masennusjaksot olivat lyhyempikestoisia ja masennuksen pitkittymistä tapahtui harvemmin. Vaikeampi masennus tutkimuksen alussa ennusti merkittävästi masennustilan uusiutumista ja uusiutumisjaksojen lukumäärää sekä pidensi masentuneena vietettyä aikaa. Masennuksen pitempi kesto ennen tutkimuksen alkua sekä psykiatrinen monihäiriöisyys huononsivat ennustetta. Itsemurhayritysten ilmaantuvuus oli 21-kertainen vakavan masennustilan aikana ja 4-kertainen osittaisen toipumisen aikana verrattuna täysin oireettomiin jaksoihin. Vaikka aikaisemmat yritykset ja vähäinen sosiaalinen tuki lisäsivät myös itsemurhayritysten riskiä, oli pitempi masentuneena vietetty aika keskeisin riskitekijä. Vaikeampiasteinen masennustila ja psykiatrinen monihäiriöisyys ennustivat myös sairastumista kaksisuuntaiseen mielialahäiriöön. Suvun mielenterveyshäiriöt olivat yhteydessä vakavan masennustilan huonompaan ennusteeseen

State and trait hopelessness in a prospective five-year study of patients with depressive disorders

Background: Hopelessness is a common experience of patients with depressive disorders (DD) and an important predictor of suicidal behaviour. However, stability and factors explaining state and trait variation of hopelessness in patients with DD over time are poorly known. Methods: Patients with DD (n = 406) from the Vantaa Depression Study and the Vantaa Primary Care Depression Study filled in the Beck Hopelessness Scale (BHS), Beck Depression Inventory (BDI), Beck Anxiety Inventory (BAI), Perceived Social Support Scale-Revised (PSSS-R), and Eysenck Personality Inventory-Q (EPI-Q) at baseline, at six and eighteen months, and at five years. We conducted a multilevel linear regression analyses predicting BHS with these covariates. Results: During the five-year follow-up half of the variance in BHS was attributable to between-patient variance (50.6%, CI = 41.2-61.5%), and the rest arose from within-patient variance and measurement errors. BDI and BAI explained 5.6% of within-patient and 28.4% of between-patient variance of BHS. High Neuroticism and low Extraversion explained 2.6% of the between-patient variance of BHS. PSSS-R explained 5% of between-patient variance and 1.7% of within-patient variance of BHS. Limitations: No treatment effects were controlled. Conclusions: Hopelessness varies markedly over time both within and between patients with depression; it is both state-and trait-related. Concurrent depressive and anxiety symptoms and low social support explain both state and trait variance, whereas high Neuroticism and low Extraversion explain only trait variance of hopelessness. These variations influence the utility of hopelessness as an indicator of suicide risk.Peer reviewe

Personality disorders and suicide attempts in unipolar and bipolar mood disorders

Background: Comorbid personality disorders may predispose patients with mood disorders to suicide attempts (SAs), but factors mediating this effect are not well known. Methods: Altogether 597 patients from three prospective cohort studies (Vantaa Depression Study, Jorvi Bipolar Study, and Vantaa Primary Care Depression Study) were interviewed at baseline, at 18 months, and in VDS and PC-VDS at 5 years. Personality disorders (PDs) at baseline, number of previous SAs, life-charted time spent in major depressive episodes (MDEs), and precise timing of SAs during follow-up were determined and investigated. Results: Overall, 219 (36.7%) patients had a total of 718 lifetime SAs; 88 (14.7%) patients had 242 SAs during the prospective follow-up. Having any PD diagnosis increased the SA rate, both lifetime and prospectively evaluated, by 90% and 102%, respectively. All PD clusters increased the rate of new SAs, although cluster C PDs more than the others. After adjusting for time spent in MDEs, only cluster C further increased the SA rate (by 52%). Mediation analyses of PD effects on prospectively ascertained SAs indicated significant mediated effects through time at risk in MDEs, but also some direct effects. Limitations: Findings generalizable only to patients with mood disorders. Conclusions: Among mood disorder patients, comorbid PDs increase the risk of SAs to approximately two-fold. The excess risk is mostly due to patients with comorbid PDs spending more time in depressive episodes than those without. Consequently, risk appears highest for PDs that most predispose to chronicity and recurrences. However, also direct risk-modifying effects of PDs exist. (C) 2015 Elsevier B.V. All rights reserved.Peer reviewe

Korvatulehdusten kirurginen hoito HYKS Korva-, nenä- ja kurkkutautien klinikassa 2007-2016

Välikorvatulehdus on tavallinen yleensä ylähengitystieinfektion jälkitilana kehittyvä sairaus.Tavallisesti välikorvatulehdus paranee konservatiivisella hoidolla, mutta komplikaatioiden kehittyessä tarvitaan myös korvakirurgisia toimenpiteitä. Komplikaatioita esiintyy edelleen myös länsimaissa,mutta erityisen runsaasti maissa, joissa terveydenhuolto on vähemmän kehittynyt. Tässä tutkimuksessa käytiin läpi vuosina 2007-2016 HYKS Korvaklinikassa korvatulehdusten vuoksi korvakirurgisesti hoidetut potilaat (poislukien pelkkä tärykalvoputkitus). Tavoitteena oli kuvata korvatulehdusten kirurgisen hoidon nykytila HUS-alueella koskien mm. toimenpidediagnooseja, toimenpidemäärää kokonaisuutena, eri toimenpiteiden suhteellisia määriä, potilaiden ikäjakaumaa sekä syntyperää. Toimenpiteet jaoteltiin vuosittain taulukoihin, jolloin eri muuttujien kehitystä pystyttiin arvioimaan ajan funktiona. Tutkimuksessa kävi ilmi, että seuranta-ajalla leikkausten vuosittainen kokonaismäärä (noin 30-40 operaatiota) on pysynyt jotakuinkin vakiona. Akuutti ja krooninen mastoidiitti olivat odotetusti yleisimmät toimenpidediagnoosit. 90 % leikkauksista tehtiin korvantausviillosta mastoidin kautta. Eri toimenpiteiden suhteellisissa osuuksissa tapahtui tiettyjä muutoksia, jotka selittyvät lähinnä kirjaamiskäytäntöjen muuttumisella. Korvakirurgista leikkausta vaatineista potilaista suurin osa oli iältään 31 ja 70 ikävuoden välillä. Seuranta-ajan alkuvuosina leikatuista potilaista noin 15-20 prosenttia oli taustaltaan ei-kantasuomalaisia, kun taas viimeisimpinä seurantajakson vuosina tämä osuus oli noussut korkeimmillaan yli 40 prosenttiin. Vaikka korvatulehdusten hoito on nykyään tehokasta ja komplikaatiot melko harvinaisia, ei korvakirurgisten toimenpiteiden tarve HUS-alueella ole vähenemässä. (180 sanaa

Do Suicide Attempts of Mood Disorder Patients Directly Increase the Risk for a Reattempt?

Background: Preceding suicide attempts strongly predict future suicidal acts. However, whether attempting suicide per se increases the risk remains undetermined. We longitudinally investigated among patients with mood disorders whether after a suicide attempt future attempts occur during milder depressive states, indicating a possible lowered threshold for acting. Methods: We used 5-year follow-up data from 581 patients of the Jorvi Bipolar Study, Vantaa Depression Study, and Vantaa Primary Care Depression Study cohorts. Lifetime suicide attempts were investigated at baseline and during the follow-up. At follow-up interviews, life-chart data on the course of the mood disorder were generated and suicide attempts timed. By using individual-level data and multilevel modeling, we investigated at each incident attempt the association between the lifetime ordinal number of the attempt and the major depressive episode (MDE) status (full MDE, partial remission, or remission). Results: A total of 197 suicide attempts occurred among 90 patients, most during MDEs. When the dependencies between observations and individual liabilities were modeled, no association was found between the number of past suicide attempts at the time of each attempt and partial remissions. No association between adjusted inter-suicide attempt times and the number of past attempts emerged during follow-up. No indication for direct risk-increasing effects was found. Conclusion: Among mood disorder patients, repeated suicide attempts do not tend to occur during milder depressive states than in the preceding attempts. Previous suicide attempts may indicate underlying diathesis, future risk being principally set by the course of the disorder itself.Peer reviewe