No emisión de comprobantes de pago y riesgos tributarios por comerciantes del mercado La Hermelinda

El trabajo de investigación tuvo como propósito determinar los riesgos tributarios por la no emisión de comprobantes de pago de los comerciantes de abarrotes del Mercado la Hermelinda de la ciudad de Trujillo; el estudio correspondía a una investigación descriptiva, de diseño no experimental, de corte transversal, la población estuvo constituida por los comerciantes de abarrotes del mercado la Hermelinda en número de 50, se tomó una muestra de 25 comerciantes. En cuanto a la técnica utilizada fue la encuesta y como instrumento el cuestionario. Con la presente investigación obtuvimos como resultados que: más del 80% los comerciantes de abarrotes del Mercado la Hermelinda son informales, es decir no emiten ningún comprobante de pago, ni están inscritos en la Superintendencia Nacional de Aduanas y Administración Tributaria. El 20% de los comerciantes de abarrotes del Mercado la Hermelinda no emiten comprobantes de pago por cada venta que realizan superior a S/. 5.00, Sus Declaraciones Juradas presentadas a la SUNAT no contienen datos verídicos siendo esta otra infracción tributaria. Los comerciantes de abarrotes del Mercado la Hermelinda se encuentran expuestos a los siguientes riesgos tributarios: multas, cierre de sus locales, decomiso de sus mercaderías y aún pasar dependiendo del quebrantamiento legal unos años en la cárcel.Tesi

Carryover effects of environmental stressors influence the life performance of brown trout

Carryover effects of environmental stressors occur when experiences of the environment in earlier life stages or seasons influence the performance of individuals later in life. These can be especially critical for species that have diverse developmental transition periods in their life cycle, such as salmonid fish. Sublethal changes in metabolism, size, or growth experienced in early life stages may have a long-lasting effect on the subsequent life performance of these species, but very few studies have formally tested these changes in relation to environmental stressors. Here, we investigated whether different types of fine sediment result in carryover effects that change the life performance of migratory brown trout. First, we manipulated the early habitat conditions of brown trout through the life stages from egg to fry by incubating them in varying substrate treatments (i.e., gravel without added sediment, gravel with added fine sand, and gravel with added organic matter). Exposure to fine sediment during early development had serious effects on the metabolism, size, escape responses, timing of emergence, and potential survival of early life stages. These carryover effects were persistent and remained present over the critical life shift from relying on parentally provided resources as immobile eggs to independent exogenous feeding as parr. Second, fish were relocated as parr to either their original or different treatment environments and their metabolism, size, and growth were reanalyzed. The effects of environmental stress were observed later in their life cycle when fry from the gravel treatment were relocated to sand or organic-rich treatments. These were found to be significantly smaller in size and had a higher metabolic rate than fry maintained in their original treatment environment. Together, our study experimentally demonstrated that the carryover effects of environmental stressors experienced in early stages may influence the fitness outcomes of migratory fish later in life. We suggest that sublethal environmental stressors should be better considered in restoration schemes and management strategies to reverse the current trend of declining salmonid populations

Rakennettujen jokien vaelluskalakantojen hoitotoimenpiteet : Sateenvarjo III -hankkeen loppuraportti

Tämä raportti keskittyy vuosina 2019–2023 toimineen Sateenvarjo III -hankekokonaisuuden aikana saatuihin toimenpiteisiin ja tuloksiin. Hankkeessa selvitettiin lohikalojen alas- ja ylösvaellusta, kehitettiin ja testattiin PIT-seurannan toimivuutta sekä tuotettiin uutta tietoa järvilohen ja taimenen sekä vaellussiian lisääntymismahdollisuuksista. Iijoen Haapakosken kelluva ohjausaita toimii keskimäärin hyvin lohismolttien ohjauksessa. Ohjausaidan toiminta heikentyi hieman joen kokonaisvirtaaman laskiessa, jolloin smoltit kohtasivat ohjausaidan useammin lähempänä voimalaitosta ja lisäksi todennäköisyys aidan alittamiselle kasvoi. Alasvaellusväylän sisäänkäynti ei vielä toimi toivotulla tavalla. Oulujoen Montan voimalaitoksen alakanavan kolmiulotteinen virtausmallinnus erilaisilla tuntikohtaisilla kokonaisvirtaaman ja turbiinien käyttöyhdistelmillä havainnollisti alakanavan virtausolojen haasteellisuuden kalojen uintiympäristönä. Ensimmäistä kertaa alakanavan olosuhteissa käytetyn akustisen merkittyjen lohien seurantajärjestelmän avulla saatiin tarkkoja lohien sijainti- ja liikkumistietoja koko alakanavan alueelta erilaisissa virtaamaolosuhteissa. Pääosa lohien nousuista alakanavaan tapahtui tilanteissa, joissa virtaaman muutokset olivat tasaantuneet muutaman tunnin ajan ennen nousun aloitusta. Oulujoen alajuoksulle kehitetty PIT-seurantajärjestelmä yhdessä Merikosken kalatien kertyvien aineistojen perusteella vaikuttaa toimivalta menetelmältä Oulujoen istutusten tuottavuuden seurantaan. Samantyyppistä PIT-asetelmaa voitaisiin tulevaisuudessa hyödyntää myös muiden Perämeren rakennettujen jokien seurannoissa, esim. Ii- ja Kemijokisuulla. Ala-Koitajoella pieni virtaama (4–6 m3/s) ja runsas petokalakanta eivät mahdollista alkuunkaan järvilohen luontaisen elinkierron turvaavaa smolttituotantoa huomattavasta ylisiirrettyjen emokalojen määrästä huolimatta. Nykytilassaan Ala-Koitajokea voitaisiin käyttää säilytysviljelyä tukevana poikashautomona (so. luonnossa syntyneiden poikasten siirrot emokalakasvatukseen), mutta kohteen pidempiaikainen kehittäminen vaatii todennäköisesti merkittävää ympärivuotista virtaaman lisäystä. Lieksanjoella ylisiirretyt järvilohen ja -taimenen emokalat pysyivät pääsääntöisesti pääuoman kunnostetuilla lisääntymisalueilla, mutta luonnonkudusta syntyneiden poikasten tiheydet ovat olleet valtaosin vaatimattomia. Järvilohismolttien pyydystettävyys Pankakosken kiinniottolaitteella oli keskimäärin 11 prosenttia. Valtaosa smolteista läpäisi voimalapadon joko turbiiniaukkojen tai tulvaluukkujen kautta. Kiinniottolaitteen tehokkuutta voitaisiin parantaa jatkossa ohjainaidalla. Yksivuotiaiden järvilohenpoikasten istuttaminen Lieksanjoen yläjuoksun koskialueille voisi olla varteenotettava kannanhoidollinen menetelmä olettaen, että kiinniottolaitteen houkuttelevuutta saadaan kehitettyä ja smolttipyyntiä merkittävästi tehostettua. Sekä järvilohen että taimenen emokalat löysivät uintireitin Laurinvirran alueelle ja hyväksyivät sen kunnostetut kutualueet (so. alueelta on löytynyt runsaasti molempien lajien kutukaivantoja), mutta alueella syntyvät poikasmäärät ovat heikkoja todennäköisesti voimakkaiden ja toistuvien, pääsääntöisesti Kuurnan voimalakoneistojen uusimisesta johtuvien ohijuoksutusten vuoksi. Jatkossa ylimääräiset juoksutukset tulisi olla hallittavissa, mikäli poikastuotantoa alueella halutaan saada käynnistettyä. Rakennetuista vesistä Oulujoessa arvio vaellussiian luonnonlisääntymisestä on suurin. Oulujoen vaellussiian luontaisen poikastuotannon mediaanin arvioitiin olevan vuonna 2020 noin 2,1 miljoonaa siianpoikasta (95 % luottamusväli 0,08–21,4 miljoonaa). Sekä Oulu- että Iijoessa on edellytykset vaellussiian luontaiselle lisääntymiselle. Lähes kaikki Iijoen vaellussiiat kertyvät Raasakan voimalaitoksen alapuolelle ennen kutua. Joessa siikojen kuolevuus on korkea, ja mereen pääsi palaamaan vain pieni osa siioista kudun jälkeen. Vaelluskalakantojen palauttaminen rakennettuihin vesistöihin edellyttää tyypillisesti useita rinnakkaisia tukitoimenpiteitä, joten laajuudestaan huolimatta tutkimusaiheita jäi toteutettavaksi tulevissakin hankkeissa

Kalatalouden ympäristöohjelma : loppuraportti

Kalatalouden ympäristöohjelmassa pureuduttiin hankevuosina 2017–2023 hyvin laajasti keskeisiin kalavesien hoidon teemoihin: vesistökunnostuksiin rannikkoalueilla ja virtavesissä, aluesuunnittelun kehittämiseen, velvoitetarkkailuiden tehostamiseen, uusien tulosperusteisten rahoitusmallien soveltamiseen sekä luonnossa menestyvien istukkaiden tuottamiseen. Ohjelma mahdollisti omissa aihepiireissään kalavesien hoidon kehittämisen pidemmällä aikavälillä kuin yksittäisten hankkeiden puitteissa on mahdollista tehdä. Tutkimusperusteinen kehittäminen ja päätöksenteko luonnonvarojen käytössä tuovat mahdollisuuksia myös yhteiskunnalliseen kasvuun. Kokonaiskestävyyden huomioiminen lähteekin pienistä teoista, joten myös Kalatalouden ympäristöohjelmassa koottiin useita suosituksia huomioitavaksi kalavesien hoitotyössä: • Kalavesiä tulisi hoitaa ekosysteemiperustaisesti kokonaisuuksina ja istutukset korvata kalojen luontaisen lisääntymisen tukemisella aina, kun sille on edellytyksiä. • Tietoisuutta rannikkoalueiden merkityksestä kalojen lisääntymisalueina ja niiden kunnostusmahdollisuutta tulisi lisätä. Kunnostuksen vaikuttavuuden seurantaan soveltuvia menetelmiä tulisi vielä kehittää ja vaikuttavuutta seurata tulevissakin hankkeissa. • Kunnostusmenetelmiä tulisi kehittää huomioimaan paremmin sopeutuminen ilmastonmuutokseen. Kalastolla tulisi jatkossakin olla suojapaikkoja kuivuuden tai tulvien ja liian korkeaksi kohoavien veden lämpötilojen varalta. • Virtavesien kunnostusmenetelmiä tulisi kehittää huomioimaan paremmin valuma-alueilta tuleva kuormitus sekä kalaston talviaikaiset elinympäristövaatimukset. Kunnostuksia tulisi myös kohdistaa laajemmille alueille ja huomioida muutos koko ekosysteemissä, jolloin toimenpiteiden vaikuttavuus olisi todennäköisesti suurempi. • Kunnostuksien vaikuttavuutta tulisi seurata muissakin kuin vain erillisissä tutkimushankkeissa. Tällä tavalla toimenpiteitä voitaisiin luotettavasti kohdentaa juuri niihin todellisiin kalastoa ja muuta lajistoa rajoittaviin tekijöihin. Tämä tietenkin edellyttää, että myös seurantaan olisi oltava resursseja käytettävissä. • Erityisesti valuma-alueiden maankäytöstä vesistöihin huuhtoutuvaa kiintoainekuormitusta tulee rajoittaa tehokkaammin kuormituksen syntypaikoilla. Puroissa jo olevan hiekan ja muun kiintoaineen poistamiseksi tulisi kehittää tehokkaampia menetelmiä. • Taimenien vaellus syönnös- ja lisääntymisalueiden välillä tulisi mahdollistaa molempiin suuntiin. Tämä voi tarkoittaa alueesta riippuen sekä vaellusesteiden poistamista tai kunnostamista että kalastuksen rajoittamista. • Täpläravun, kuten muidenkin vieraslajien, leviämistä uusiin vesistöihin tulee estää ja poistaa kohteista, missä se aiheuttaa haittaa esimerkiksi jokiravun suojelulle. • Täpläravun poistopyyntikokeiluja tulisi jatkaa usean vuoden ajan ja leviämisesteen tehokkuutta kokeilla erilaisissa kohteissa. • Tietoisuutta kunnostusmenetelmistä, toteutuksesta ja vaikuttavuudesta tulisi jatkaa. Kunnostuskurssin materiaaleja voitaisiin hyödyntää myös uusilla kursseilla ja muussakin opetuksessa. Osaamisen jakamiselle ja myös pidempimuotoisen koulutuksen varmistamiselle on olemassa selkeä tarve. • Kalatalousalueiden toimintaa tulee tukea tuottamalla laadukasta tutkimus- ja seurantatietoa alueiden kalastosta, kalastuksesta ja vesienhoidosta. Toimintaa tulee tukea myös kouluttamalla eri tahoja kalastuksen ohjaukseen ja kalakantoja sekä vesienhoitoa koskevan tutkimustiedon hyödyntämiseen. • Kalavesien tuottokykyä tulisi arvioida ja kalastusta mitoittaa nykyistä tietoperustaisemmin. Alamittasäätelyä tulisi toteuttaa perustuen vesistökohtaisesti kerättäviin aineistoihin. • Vesistökohtaisia rauhoitusalueita suojaamaan kalakantojen lisääntymistä sekä geneettistä monimuotoisuutta tulisi kartoittaa ja toteuttaa. • Virikekasvatus voitaisiin ottaa käyttöön laajemminkin ja emokalastoja villiyttää luonnossa menestyvien uhanalaisten lohikalakantojen elvytys- ja palautusistutuksia varten. • Vieraiden kalakantojen käyttö istutuksissa tulisi lopettaa, mikäli saatavilla on vesistöön sopeutunutta kalakantaa. • Hoitokantojen ja säilytyksessä olevien uhanalaisten kalakantojen emokalastojen perustamisessa, säilytyksessä ja käytössä tulisi ottaa käyttöön uusin tutkimustieto, välttää haitallista geneettistä laitostumista sekä pyrkiä villiyttämään näitä kalakantoja palautusistutusten onnistumismahdollisuuksien lisäämiseksi. • Nykyinen resursseja tuhlaileva kalataloustarkkailujärjestelmä tulee uudistaa. • Rahoituksia voitaisiin sitoa tulosperusteisuuteen, jolloin toimenpiteiden vaikuttavuus voisi kasvaa. Samalla luotaisiin myös mahdollisuuksia vaikuttavuussijoittamiseen, yksityisen pääoman hyödyntämiseen ja tehokkaampaan verkostoitumiseen. Valtaosa ohjelman tuloksista on jo julkaistu aiemmin tieteellisinä artikkeleina tai erillisinä raportteina, joten tämän raportin tavoitteena on vetää yhteen ohjelmassa toteutettuja erillisiä kokeita ja selvityksiä keskittyen erityisesti tuloksiin ja vaikuttavuuteen. Yksityiskohtaisempia tietoja kaipaavia lukijoita suosittelemme tutustumaan raportin lopussa olevaan viiteluetteloon sekä liitteiden sisältöön. Ohjelmaa koordinoi Luonnonvarakeskus, mutta valtaosa toimenpiteistä toteutettiin partnereiden tuella: Suomen ympäristökeskus, Jyväskylän yliopisto, Oulun yliopisto, Helsingin yliopiston Tvärminnen biologinen asema, Itä-Suomen yliopisto, Valonia ja Länsi-Uudenmaan Vesi ja Ympäristö Oy (LUVY). Lisäksi kiinteää yhteistyötä tehtiin Voimalohi Oy:n ja Montan Lohi Oy:n kanssa. Varsinaisen EMKR-rahoituksen lisäksi ohjelma mahdollisti myös useiden muiden kansallisten ja kansainvälisten rahoituksien saamisen, millä edistettiin osittain samoja teemoja ympäristöohjelman lisäksi. Kalatalouden ympäristöohjelma oli yksi viidestä Euroopan meri- ja kalatalousrahaston rahoittamista innovaatio-ohjelmista rahoituskaudella 2014–2020. Rahoituksen ympäristöohjelmalle myönsi Lapin Ely-keskus. Kalatalouden ympäristöohjelma toteutettiin muiden innovaatio-ohjelmien tapaan kaksivaiheisena: vaihe I toteutettiin vuosina 2017–2020 ja vaihe II vuosina 2021–2023. Isot kiitokset partnereillemme onnistuneesta ohjelman toteutuksesta ja tämän loppuraportin toteutuksesta! Hankeorganisaatioita ovat edustaneet Anssi Karvonen, Pekka Kilpeläinen, Hannu Marttila, Jukka Syrjänen, Craig Primmer, Janne Tolonen, Jarno Turunen, Anssi Vainikka ja Juha-Pekka Vähä

EVALUATION AND INTER-COMPARISON OF OPEN ROAD LINE SOURCE MODELS CURRENTLY IN USE IN THE NORDIC COUNTRIES

The aim of this study is to inter-compare and evaluate operational open road Gaussian line source models currently in use in the Nordic countries Norway, Denmark and Finland. By comparing the models and their results on different datasets, a more robust and objective assessment of model performance and applicability can be made. Four models, HIWAY2-AQ, OML-Highway, CAR-FM1 and WORM, are applied to datasets from three measurement campaigns from each of the mentioned countries. A more specific target is to determine the conditions under which the models perform well or poorly in order to focus attention on these aspects in future model development. The various models arc evaluated primarily with regard to wind speed, wind direction and atmospheric stability in order to identify problem areas. Generally, the correlation between model estimates and observations decreases when normalising with emissions, due to the significant positive correlation between observed concentrations and emissions. Furthermore, we found a reduction of bias when normalising the Norwegian and Danish data, caused by overestimation of the dispersion at lower emission values. This occurs because the initial dispersion is too large in all the models. For higher emissions at the Danish site, the relative bias was higher, compared with the relative bias at the Norwegian site, indicating the influence of traffic density and vehicle speed (which arc both largest at the Danish site) on traffic produced turbulence and model performance. OML-Highway, however, performs best in this regard due to its more advanced parameterisation of traffic produced turbulence based on production and decay of turbulent kinetic energy. With regard to horizontal profiles, RB for CAR-FMI increased as function of distance from the road, indicating that the Lagrangian time scales are too short

Metsätuhojen kokonaisvaltainen arviointi : METKOKA-hankkeen loppuraportti

Metsätuhojen kokonaisvaltaiset kustannukset eli METKOKA-hankkeen aikana arvioitiin Suomen metsien tärkeimpien tuhonaiheuttajien aiheuttamat taloudelliset tappiot hyödyntäen saatavilla olevia tietoja metsistä ja tuhoista, sekä Luonnonvarakeskuksessa kehitettyä Motti-metsikkösimulaattoria, jonka avulla ennustettiin puuston kehitystä eri tilanteissa metsikkötasolla, josta ne skaalattiin edelleen laajemmille alueille. Tutkimuksen aikana kuitenkin ilmeni, että lähes kaikkien tarkasteltujen tuhonaiheuttajien (juurikäävät, tervasroso, kirjanpainaja, tukkimiehentäi, mäntypistiäiset, ytimennävertäjät, myyrät, hirvieläimet sekä tuuli- ja lumituhot) osalta tiedot olivat enemmän tai vähemmän puutteellisia. Tässä tarkastelussa taloudellisesti merkittävimmiksi suomalaisten metsien tuhonaiheuttajiksi osoittautuivat kuusenjuurikääpä, hirvieläimet, tuuli ja kirjanpainaja, mutta myös lähes kaikkien muiden tarkasteltujen tuhonaiheuttajien aiheuttamat tappiot olivat merkittäviä. Kaikkien metsätuhojen keskimääräiseksi kokonaiskustannukseksi saatiin noin 100 miljoonaa euroa vuodessa eli viisi prosenttia kantorahatuloista, mutta arviossa on huomattavaa vuosien välistä vaihtelua. Sitä on pidettävä suuruusluokaltaan oikeansuuntaisena, mutta laskennan lähtötietojen puutteellisuuden takia kuitenkin selkeänä aliarviona metsätuhojen aiheuttamista todellisista kokonaiskustannuksista metsänomistajille. Siksi nyt ilmenneet tiedonpuutteet olisi hyvä täydentää uudella tutkimustiedolla sekä tuhotietojen entistä systemaattisemmalla keräämisellä. Lisäksi kansataloudellisen päätöksenteon kannalta tulisi analyysiin sisällyttää tuhojen aiheuttamat metsäsektorin arvonlisäys- ja työllisyysvaikutukset sekä kerrannaisvaikutukset muilla toimialoilla. METKOKA hankkeen aikana päivitettiin myös vuodelta 2014 olevaa Maa- ja metsätalousministeriön varautumissuunnitelmaa metsätuhoihin. Työssä hyödynnetään METKOKA-hankkeen tuloksia ja varautumissuunnitelma julkaistaan erillisenä Maa- ja metsätalousministeriön julkaisusarjassa

Metsätuhot vuonna 2022

Luonnonvarakeskus tuottaa vuosittaista Metsätuhot - raporttisarjaa. Raporteissa käydään läpi mitä metsissä, taimitarhoilla sekä puisto- että pihapuilla menneenä vuonna tapahtui eri tuhonaiheuttajien osalta. Lisäksi raportissa käydään läpi muitakin metsien mielenkiintoisiä ilmiöitä, vaikkeivat ne varsinaisia tuhoja olisivatkaan olleet. Vuosi 2022 oli tältä osin mielenkiintoinen, sillä helteisen kesän 2021 jäljet näkyivät osin vasta tällöin. Vuonna 2022 kirjanpainajan (Ips typographus) takia hakattiin metsiä metsäkeskuksen keräämien ilmoitusten perusteella enemmän kuin kertaakaan tilastointihistoriassa (2 834 ha). Laji myös parveili aiempaa runsaampana Luken feromoniseurannan pohjoisimmilla alueilla. Kirjanpainajan lisäksi myös toinen havupuiden kaarnakuoriainen, kuusentähtikirjaaja, aiheutti näkyviä latvakuolemia kuuselle eri puolilla Suomea. Molempien ilmiöiden takana vaikutti paitsi kuoriaisille kohtuullinen kesä 2022, niin ennen kaikkea helteinen ja lämmin kesä 2021. Ilmiö konkretisoikin omalla tavallaan ilmaston lämpenemisen mahdollisia vaikutuksia metsissämme. Helteiden tuhoja lisäävät vaikutukset eivät kuitenkaan näkyneet valtakunnan metsien inventoinnissa (VMI) samalla tavalla. VMI:ssä havaitut kirjanpainajatuhot jopa laskivat (-14 %) hieman vuoden takaisesta. Tässä on kuitenkin muistettava, että VMI otanta ei ole ajallisesti eikä spatiaaliselta tarkkuudeltaan soveltuva useimpien hyönteis- ja sienituhojen seurantaan. Merkittävimpinä tuhonaiheuttajina VMI:ssä olivat aiempien vuosien tapaan lumi, tuuli ja hirvieläimet – eli tuhot, joita voidaan yleisesti havaita maastossa inventointiajankohdasta riippumatta. Lämpenevään ilmastoon reagoivat hyönteisten lisäksi useat muutkin kotoperäiset taudinaiheuttajat. Ne hyötyvät ilmastonmuutoksesta mm. laajentamalla esiintymisaluettaan sekä aiheuttamalla puissa enemmän vaurioita, etenkin kun säät muuttuvat suopeimmaksi niille, mutta huonommiksi niiden isäntäpuille. Kuusenjuurikääpää eteläisempi männynjuurikääpä (Heterobasidion annosum s.s.) raportoitiinkin vuonna 2022 Pohjois-Pohjanmaalta saakka. Juurikääpätuhot myös lisääntyivät noin 30 % vuonna 2022 edellisvuoteen verrattuna. Lämpimät ja kuivat kesät ovat myös edesauttaneet tulokaslaji havuparikkaan (Diplodia sapinea) aiheuttaman taudin etelänversosurman puhkeamista. Havuparikkaan levinneisyysaluetta kartoitettiin vuonna 2022 kansalaistieteen avulla, ja sienen esiintyminen olikin ennakoitua laajempi. Myös tulokaslaji havununna (Lymantria monacha) tavattiin hieman aiempaa runsaampana lajin pohjoisemmilla esiintymisalueilla. Vuonna 2022 päätään nostivat valitettavasti myös ilmastosta riippumattomat uhkatekijät: kansainvälisen kasvikaupan ja turismin mukana leviävät haitalliset vieraslajit. Uusia vierasperäisiä tuhonaiheuttajia löydettiin niin taimitarhoilta, kuin puistopuistakin. Koivuilla todettiin Discula betulina-sienen aiheuttamaa versolaikkua, pihdoilta taas löydettiin pihtanäppyä (Neonectria macrospora). Haitallisten vieraslajien leviäminen on kansainvälinen ongelma, jolta pohjoinen Suomikaan ei ole turvassa. Luken tutkijat julkaisivat vuonna 2022 suomenkielisen artikkelisarjan mikä sisälsi tietoa useiden eri vieraslajien uhasta. Katsaus muistuttaa, ettei metsiemme valtapuilla useinkaan ole vastustuskykyä näitä uusia tuholaisia vastaan, mikä tekee niistä merkittävän uhan metsien terveydelle. Haitallisten vieraslajien leviämisen estäminen on siis erityisen tärkeää niin nyt kuin tulevaisuudessakin. Tässä kansainvälinen kasvikauppa on pahin uhkatekijä. Metsien ja puutarhojen osalta ulkomaisten taimien ja koristekasvien tuonti muodostaa tehokkaan haitallisten vieraslajien leviämisväylän. Kotimainen taimituotanto taasen tuottaa paitsi terveitä, niin myös alkuperältään tunnettuja ja laadultaan varmistettuja taimia. Näitä taimia jokaisen tulisi suosia niin metsänuudistamisessa kuin kotipihoilla, sillä olemassa oleva lainsäädäntö ei kansainvälistä kasvikauppaa hillitse. Luke kerää ja koosta myös kansalaisten tekemiä ilmoituksia havaituista puustotuhoista tai muista metsien ilmiöstä. Vuonna 2022 okakaarnakuoriaisten (Ips acuminatus) takia tehdyt tuhoilmoitukset jatkoivat kasvuaan vuodelta 2021. Ilmoituksissa ja niiden perusteella tehdyissä maastotarkastuksissa mäntyjen todettiin kuolevan etenkin lounaisrannikolla, missä okakaarnakuoriaiset tuntuivat viihtyvän hyvin yhdessä havuparikkaan kanssa. Selvitys näiden kahden tuholaisen mahdollisesta yhteisvaikutuksesta äkillisesti kuivuneiden mäntyjen kuolemiin jatkuu Lukessa. Tämän vuoden raporttiin omaksi tarinakseen nostettiin myös ilmoituksia kerännyt lehtikuoriaisten runsas esiintyminen, missä etenkin lepillä esiintyvä idänlehtikuoriainen (Agelastica alni) oli näkyvässä roolissa. Vaikka vuoden 2022 perusteella tilanne Suomen metsissä on tuhojen suhteen pääosin hyvä, vuosi muistutti meitä konkreettisesti sekä muuttuvan ilmaston että kansainvälisen kasvikaupan meille tuomista uhkista. Sekä vieras- että tulokaslajien aiheuttamat riskit tulevat kasvamaan lämpenevässä ilmastossa, sillä sen ansiosta nämä lajit pystyvät todennäköisemmin vakiinnuttamaan asemansa uudella alueellaan. Meillä jo ongelmia aiheuttavien lajien kuten juurikäävän tai kirjanpainajan osalta lämpenevä ilmasto ei niin ikään lupaa missään määrin hyvää metsillemme. Ollaksemme varautuneita mahdolliseen tuhojen äkilliseen lisääntymiseen tarvitsemme paitsi aktiivista seurantaa, niin myös perus- ja soveltavaa tutkimusta. sekä tarkempaa analyysiä siitä miten eri tuhonaiheuttajien uhat voivat meillä tulevaisuudessa realisoitua