Maa- ja metsätalousministeriön luonnonvarastrategia - Uusiutuvien luonnonvarojen kestävä käyttö

Maa- ja metsätalousministeriön toimialaan liittyviä uusiutuvia luonnonvaroja ovat viljelymaa, maatalouden ja turkistalouden kasvi- ja eläinlajit, metsät ja niiden puuvarat, metsien ja soiden keräilytuotteet, riistaeläimet, porot, kalat ja ravut sekä vesivarat. Myös maaseutumaisemaa on pidettävä uusiutuvana luonnonvarana. Maa- ja metsätalousministeriön hallinnonalalla viime vuosina tapahtuneen nopean kehityksen ja toimintaympäristön muutoksen myötä vuoden 1997 luonnonvarastrategian ajantasaistaminen on osoittautunut tarpeelliseksi. Uudistetussa luonnonvarastrategiassa on pyritty löytämään linjaukset uusiutuvien luonnonvarojen käytön, hoidon ja suojelun kesken: samalla kun turvataan kannattava hyödyntäminen, huolehditaan erilaisten aineellisten ja henkisten tarpeiden täyttämisestä. Myös luonnon- ja ympäristönsuojelutavoitteet otetaan huomioon ja eläinsuojeluun liittyvä tuotantoeläinten eettinen kohtelu. Strategia edistää osaltaan hallituksen hyväksymää Suomen kestävän kehityksen strategiaa. Strategia toteuttaa osaltaan myös luonnon- ja ympäristönsuojelun yhdentämistä eri toimialoille, niiden luontevaksi osaksi. Strategiassa on määritelty uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön päämäärät ja kaikille toimialoille yhteiset tavoitteet sekä toimialakohtaiset toimintalinjat vuoteen 2010 asti. Strategiassa määritellyt seitsemän päämäärää muodostavat kaikki ministeriön toimialat kattavan tavoitekokonaisuuden ministeriön toiminta-ajatuksen ja tavoitetilan (vision) saavuttamiseksi luonnonvarojen kestävän käytön näkökulmasta. Strategian päämäärät kattavat seuraavat asiakokonaisuudet: (i) luonnonvarojen eettinen ja vastuullinen hoito ja käyttö, (ii) ekosysteemien toimivuus, biodiversiteetin ja maaseutumaisemien säilyminen, (iii) maaseudun elinvoimaisuus, (iv) elinkeinotoiminnan harjoittaminen kuluttajalähtöisesti ja kannattavasti, (v) laajeneva, innovatiivinen ja ekotehokas käyttö, (vi) laatu ja turvallisuus, (vii) tieto ja osaaminen. Käytännön toimeenpano tehdään ensisijaisesti toimialojen toimin eri strategioiden ja ohjelmien avulla. Lisäksi strategiaa toteutetaan ministeriön toiminnan ja talouden suunnittelun sekä alaisen hallinnon tulosohjauksen kautta. Näiltä osin luonnonvarastrategian toteutumista seurataan kunkin yksittäisen strategian ja ohjelman seurannan kautta sekä osana hallinnon tekemää tavanomaista seurantaa. Luonnonvarastrategian vaikutuksia seurataan toisaalta myös eri toimintalinjojen mukaisiin toimenpiteisiin liittyvien seurantajärjestelmien indikaattoreiden kautta ja erikseen luonnonvarojen kestävää käyttöä koskevien yleisten mittareiden avulla. Uusiutuvien luonnonvarojen kestävän käytön strategia tultaneen arvioimaan kerran ennen vuotta 2010

Strategy for Renewable Natural Resources in Finland

Global problems related to natural resources and the environment, like climate change and decline in biodiversity, have resulted in international agreements aimed at preserving natural resources, their renewing capacity and the quality of the environment. The World Summit on Sustainable Development in Johannesburg in 2002 reaffirmed sustainable development as a central element of the international agenda and gave new impetus to global action to fight poverty and protect the environment. The understanding of sustainable development was broadened and strengthened as a result of the Summit, particularly the important linkages between poverty, the environment and the use of natural resources. Commitments by governments and other stakeholders to a broad range of partnership activities and initiatives will all implement sustainable development at the national, regional and international level. Through careful and economical utilisation of natural resources and technological development the future generations will also have access to an adequate amount of natural resources and high-quality environment. Sustainable use of natural resources is a priority in the Finnish society. Even though the concept of ‘sustainable use’ varies, the basic principle as such has a long history. In Finland objectives aiming at securing sustainable use have been expressed in the legislation on forestry, fishing and hunting since the 17th century. The tradition to care for the natural resources is closely connected to the ownership of land and water areas. Changes in values and the way of life have been reflected in the use of natural resources. More recently changes in the values can be seen in the public interest in environmental issues, production ethics, purity of foodstuffs, as well as quality of foodstuffs, other products and production methods. Significant efforts have been made to integrate the different aspects of sustainability in practise based on experience and research. Renewable natural resources, in the field of the Ministry of Agriculture and Forestry, are arable land, species of plants and animals of agriculture and fur farming, forests and timber resources, as well as products picked from forests and peatland, game animals, reindeer, fish, crayfish and water resources. Rural landscape should also be considered a renewable natural resource. The task of the Ministry of Agriculture and Forestry is to promote the sustainable and diversified use of renewable natural resources and the high quality of the goods derived from these. To fulfil this task the Ministry of Agriculture and Forestry drew up a Strategy for the Sustainable Use of Renewable Natural Resources in Finland, which was approved in 1997. In the past five years significant changes have occurred in the society and sectors governed by the Ministry of Agriculture and Forestry. Consequently, it was considered necessary to update the Natural Resources Strategy to comprise the current requirements and expectations relating to the use of renewable natural resources. The new strategy 2002 also contributes to the implementation of the Finnish Programme for Sustainable Development adopted by the Government in year 1998. In the review of the Natural Resources Strategy, particular attention is directed to the analysis of 1997 Strategy and the changes in the operating environment, as well as the measures, strategies and programmes designed and implemented so far. The new strategy 2002 also includes a vision for 2010 and seven goals based on this vision. According to the current view, the realisation of these goals in co-operation between the administrative sector of the Ministry of Agriculture and Forestry, the society as a whole and other actors involved will make sure that our renewable natural resources are utilised in a sustainable way. Also, as it was required in the Johannesburg World Summit, the key element of this reviewed strategy constitutes to integrate ecological, economic, social and cultural dimensions. The monitoring of the state of natural resources and the strategy is important. Increasing the efficiency and improved orientation of the research is necessary to prepare for environmental changes and to develop measures to alleviate their negative impacts. Indicators for sustainable use of renewable natural resources serving the monitoring of the realisation of the objectives and evaluation are being developed and will be in use by the year 2003

Soil as part of climate solution – agricultural policy reform to promote climate-smart agriculture

As part of Finland’s goal of being carbon neutral in 2035, also agriculture must reduce its greenhouse gas (GHG) emissions. About half of agricultural GHG emissions is caused by the cultivation of peat soils. Hence, the largest and quickest emission reductions are possible by changes in the agricultural practices on peat soils. Furthermore, croplands on mineral soils can be converted from emission sources to carbon sinks by diversifying cultivation methods and, thus, improving soil health. The Finnish agricultural policy should guide agriculture to take on climate measures on both peat and mineral soils. A sufficiently extensive selection of measures is required so that different farms can choose alternatives suitable for them. The adoption of new methods requires changes in the farmers’ thinking, and in their approach to farm management. In order to ensure a fair transition to climate-smart land use, we must know the income effects of the climate measures in different areas and for different production sectors

Metsät ilmastosopimuksessa ja Kioton pöytäkirjassa

Ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus kasvaa. Merkittävin ihmisen toiminnasta aiheutuva kasvihuonekaasu on hiilidioksidi. Muita merkittäviä kasvihuonekaasuja ovat metaani ja dityppioksidi. Metsällä on merkittävä rooli hiilidioksidin sitojana ja hiilen varastona. Kasvillisuuteen sitoutunut hiilivarasto on likimain yhtä suuri kuin ilmakehän hiilimäärä. Maapallon metsien yhteyttämistoiminta sitoo ilmakehästä vuosittain suuren määrän hiiltä ja osa tästä varastoituu puuaineeksi ja siten kasvattaa puuston hiilivarastoa. Nielulla tarkoitetaan juuri tätä prosessia, jossa kasvihuonekaasu sitoutuu ja varastoituu kasvillisuuteen tai maaperään. Ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden kehitykseen voidaan metsäsektorin toimenpitein vaikuttaa periaatteessa kolmella eri tavalla: (i) suojelemalla ja lisäämällä olemassa olevia hiilivarastoja ja nieluja, (ii) perustamalla uusia hiilivarastoja ja nieluja sekä (iii) korvaamalla fossiilista energiaa, raaka-aineita ja tuotteita uusiutuvalla biomassalla. Vuonna 1992 Rio de Janeirossa, YK:n ympäristö- ja kehityskonferenssissa allekirjoitettiin ilmastosopimus, jonka tavoitteena on vakiinnuttaa ilmakehän kasvihuonekaasupitoisuus turvalliselle tasolle. Kioton pöytäkirjassa vuonna 1997 määriteltiin teollisuus- ja siirtymätalousmaille päästövähennys- ja rajoittamisvelvoitteet ensimmäiselle sitoumuskaudelle 2008-2012. EU:n sisäisen, vuonna 1998 sovitun, taakanjaon mukaan Suomen tulee rajoittaa päästönsä vuoden 1990 tasolle. Kioton pöytäkirjaan on sisällytetty nielut rajoitetussa määrin. Pöytäkirjan mukainen nielu lasketaan metsien hiilivaraston muutoksena. Kioton pöytäkirjan artikloissa 3.3 (metsitys ja metsien hävittäminen), 3.4 (erikseen sovittavat metsiä koskevat lisätoimet) sekä myös artiklassa 3.7 rajataan tarkastelutapaa ja viitataan nielulaskentaan, mutta nieluihin liittyvistä määritelmistä ja laskentatavoista ei ole vielä sovittu kansainvälisesti. Nielut liittyvät myös Kioton pöytäkirjan joustomekanismeihin. Kioton pöytäkirjassa on sovittu tietyistä periaatteista, kuten että hyvitettävän nielun tulee olla ihmistoiminnasta aiheutunutta ja että sen tulee olla todennettavissa. Tulevien päätösten tueksi Hallitustenvälinen ilmastopaneli (IPCC) valmistelee maankäyttöä, maankäytön muutosta ja metsätaloutta koskevan erikoisraportin. Lisäksi valtioiden tulee toimittaa maakohtaisia tietoja tulevien päätösten tueksi. Työryhmä katsoo, että ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi ensisijainen tehtävä on fossiilisten polttoaineiden käytöstä aiheutuvien päästöjen vähentäminen. Nielujen ylläpitäminen ja vahvistaminen sekä uudistuvien luonnonvarojen käytön kehittäminen ovat päästöjen vähentämisen tukena. Maa- ja metsätalousministeriön vuonna 1998 asettaman työryhmän tavoitteena on ollut tarkastella ilmastosopimuksen ja Kioton pöytäkirjan vaikutuksia metsä- ja maatalouden näkökulmasta. Raportissa esitetään arvioita nielujen erilaisista vaikutuksista maallemme sekä tarkastellaan erilliskysymyksiä kuten inventointi- ja raportointikäytäntöjen kehittämistä, metsätuotteiden hiilisisällön huomioonottamista, bioenergian käytön lisäämistä ja liittymäkohtia maatalouteen. Työryhmän esittämät johtopäätökset ja ehdotukset tukevat ilmastosopimuksen toimeenpanon ja jatkoneuvotteluiden metsiä sivuavien kantojen valmistelua sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla

Maaperä osana ilmastoratkaisua - maatalouspolitiikkauudistus edistämään ilmastoviisasta maataloutta

Osana Suomen pyrkimystä hiilineutraaliuteen vuonna 2035 myös maatalouden on vähennettävä kasvihuonekaasupäästöjään. Maatalouden päästöistä noin puolet syntyy turvemaiden viljelystä. Siksi myös suurimmat ja nopeimmat päästövähennykset on mahdollista saada turvemaiden käytön muutoksilla. Lisäksi kivennäismaapeltoja voidaan muuttaa päästölähteestä hiilinieluksi viljelymenetelmiä monipuolistamalla samalla parantaen maaperän kasvukuntoa

Jord- och skogsbruksministeriets naturresursstrategi - Hållbar använding av förnybara naturresurser

Förnybara naturresurser som hör till jord- och skogsbruksministeriets verksamhetsfält består av odlingsjord, jordbrukets och pälsnäringens växt- och djurarter, skogar och deras träresurser, skogarnas och myrarnas vilda naturprodukter, villebråd, renar, fiskar och kräftor samt vattenresurser. Även landsbygdens landskap måste ses som en förnybar naturresurs. På grund av den snabba utveckling som skett inom jord- och skogsbruksministeriets förvaltningsområde under de senaste åren har uppdateringen av naturresursstrategin 1997 visat sig vara nödvändig. I den reformerade naturresursstrategin har man strävat efter att hitta utstakningarna mellan användningen, skötseln och skyddet av förnybara naturresurser: samtidigt som man säkerställer ett lönsamt utnyttjande, sköter man om uppfyllandet av olika materiella och andliga behov. Man beaktar även natur- och miljöskyddsmål och den etiska behandlingen av produktionsdjuren som hör ihop med djurskydd. Strategin främjar för sin del Finlands strategi för hållbar utveckling som regeringen godkänt. Strategin bidrar till att integrera natur- och miljövården till olika verksamhetsfält som en naturlig del av dem. I strategin har man definierat målsättningar för hållbar användning av förnybara naturresurser och gemensamma mål för alla verksamhetsfält samt verksamhetsfältspecifika verksamhetslinjer ända till år 2010. De sju målsättningar som definierats i strategin bildar en helhet som omfattar ministeriets alla verksamhetsfält och som har som mål att uppnå ministeriets verksamhetsidé och vision sett ur synvinkeln av hållbar användning av naturresurserna. Strategins målsättningar omfattar följande helheter: (I) etisk och ansvarsfull skötsel och användning av naturresurser, (II) ekosystemens fungerande, bevarandet av biodiversiteten och landsbygdens landskap, (III) landsbygdens livskraft, (IV) idkandet av näringsverksamheten på ett konsumentorienterat och lönsamt sätt, (V) expanderande, innovativ och ekoeffektiv användning, (VI) kvalitet och säkerhet, (VII) kunskap och kunnande. Det praktiska genomförandet sker i första hand med verksamhetsfältsvisa åtgärder med hjälp av olika strategier och program. Dessutom förverkligas strategin genom planeringen av ministeriets verksamhet och ekonomi samt genom resultatstyrningen av den ministeriet underställda förvaltningen. I dessa avseenden följer man upp förverkligandet av naturresursstrategin både genom uppföljning av varje enskild strategi och program och som en del av den normala administrativa uppföljningen. Å andra sidan uppföljs naturresursstrategins verkningar även genom indikatorer i övervakningssystem för åtgärder i de olika verksamhetslinjerna och separat med hjälp av allmänna mätare för hållbar användning av naturresurser. Strategin för hållbar användning av naturresurser kommer att utvärderas en gång före år 2010