Tuberculosis contact investigation results among paediatric contacts in low-incidence settings in Finland

Tuberculosis (TB) risk is highest immediately after primary infection, and young children are vulnerable to rapid and severe TB disease. Contact tracing should identify infected children rapidly and simultaneously target resources effectively. We conducted a retrospective review of the paediatric TB contact tracing results in the Hospital District of Helsinki and Uusimaa from 2012 to 2016 and identified risk factors for TB disease or infection. Altogether, 121 index cases had 526 paediatric contacts of whom 34 were diagnosed with TB disease or infection. The maximum delay until first contact investigation visit among the household contacts under 5 years of age with either TB disease or infection was 7 days. The yield for TB disease or infection was 4.6% and 12.8% for household contacts, 0.5% and 0% for contacts exposed in a congregate setting and 1.4% and 5.0% for other contacts, respectively. Contacts born in a TB endemic country (aOR 3.07, 95% CI 1.10-8.57), with household exposure (aOR 2.96, 95% CI 1.33-6.58) or a sputum smear positive index case (aOR 3.96, 95% CI 1.20-13.03) were more likely to have TB disease or infection. Conclusions: Prompt TB investigations and early diagnosis can be achieved with a well-organised contact tracing structure. The risk for TB infection or disease was higher among contacts with household exposure, a sputum smear positive index case or born in a TB endemic country. Large-scale investigations among children exposed in congregate settings can result in a very low yield and should be cautiously targeted. What is Known: Vulnerable young children are a high priority in contact tracing and should be evaluated as soon as possible after TB exposure What is New: Prompt investigations for paediatric TB contacts and early diagnosis of infected children can be achieved with a well-organised contact tracing structure Large-scale investigations among children exposed in congregate settings can result in a very low yield and should be cautiously targetedPeer reviewe

Epidemiology, treatment and outcome of Staphylococcus aureus bacteremia and endocarditis

Staphylococcus aureus is the second most common bloodstream isolate both in community- and hospital-acquired bacteremias. The clinical course of S. aureus bacteremia (SAB) is determined by its complications, particularly by the development of deep infections and thromboembolic events. Despite the progress of antimicrobial therapy, SAB is still associated with high mortality. However, injection drug users (IDUs) tend to have fewer complications and better prognosis than nonaddicts, especially in endocarditis. The present study was undertaken to investigate epidemiology, treatment and outcome of S. aureus bacteremia and endocarditis in Finland. In particular, differences in bacterial strains and their virulence factors, and host immune responses were compared between IDUs and nonaddicts. In Finland, 5045 SAB cases during 1995-2001 were included using the National Infectious Disease Register maintained by National Public Health Institute. The annual incidence of SAB increased, especially in elderly. While the increase in incidence may partly be explained by better reporting, it most likely reflects a growing population at risk, affected by such factors as age and/or severe comorbidity. Nosocomial infections accounted for 51% of cases, with no change in their proportion during the study period. The 28-day mortality was 17% and remained unchanged over time. A total of 381 patients with SAB were randomized to receive either standard antibiotic treatment or levofloxacin added to standard treatment. Levofloxacin combination therapy did not decrease the mortality, lower the incidence of deep infections, nor did it speed up the recovery during 3 months follow-up. However, patients with a deep infection appeared to benefit from combination therapy with rifampicin, as suggested also by experimental data. Deep infections were found in 84% of SAB patients within one week after randomization, and they appeared to be more common than previously reported. Endocarditis was observed in 74 of 430 patients (17%) with SAB, of whom 20 were IDUs and 54 nonaddicts. Right-sided involvement was diagnosed in 60% of addicts whereas 93% of nonaddicts had left-sided endocarditis. Unexpectedly, IDUs showed extracardiac deep infections, thromboembolic events and severe sepsis with the same frequency as nonaddicts. The prognosis of endocarditis was better among addicts due to their younger age and lack of underlying diseases in agreement with earlier reports. In total, all 44 IDUs with SAB were included and 20 of them had endocarditis. An equal number of nonaddicts with SAB were chosen as group matched controls. Serological tests were not helpful in identifying patients with a deep infection. No individual S. aureus strain dominated in endocarditis among addicts. Characterization of the virulence factors of bacterial strains did not reveal any significant differences in IDUs and nonaddicts.Staphylococcus aureus -bakteeri on toiseksi yleisin verenmyrkytysten aiheuttaja avohoito- ja sairaalapotilailla. Taudinkuvaan kuuluvat syvien infektiofokusten (märkäpesäkkeiden) syntyminen eri puolille elimistöä ja veritulppariskin lisääntyminen. Mikrobilääkehoidossa tapahtuneesta kehityksestä huolimatta S. aureuksen aiheuttamaan verenmyrkytykseen liittyy edelleen korkea kuolleisuus. Kuitenkin suonensisäisten huumeiden käyttäjillä on vähemmän taudin komplikaatioita ja matalampi kuolleisuus kuin normaaliväestöllä. Väitöstutkimuksen tarkoituksena oli selvittää S. aureus -bakteerin aiheuttaman verenmyrkytyksen esiintyvyyttä Suomessa väestötasolla, hoitoa ja ennustetta. Etsimme syitä narkomaanien lievempään taudinkuvaan ja parempaan ennusteeseen vertaamalla S. aureuksen bakteerikantoja ja niiden virulenssitekijöitä sekä vasta-ainetuotantoa normaaliväestöön, erityisesti sydämen sisäkalvon tulehdukseen sairastuneilla. Tutkimukseen otettiin 5045 S. aureus -verenmyrkytykseen sairastunutta potilasta Kansanterveyslaitoksen ylläpitämästä tartuntatautirekisteristä vuosina 1995-2001. Vuotuinen tautiin sairastuminen lisääntyi, erityisesti vanhemmissa ikäryhmissä. Vaikka insidenssin nousu saattaa osittain selittyä veriviljelyiden oton lisääntymisellä, todennäköisimmin taustalla on kroonisten sairauksien kasvu ja ikääntyvien ihmisten eliniän piteneminen. Sairaalasyntyisten S. aureus -infektioiden osuus (51 %) säilyi seurannassa vakaana. Kuolleisuus 1 kuukauden kohdalla oli 17 % pysyen muuttumattomana seuranta-aikana. Kaikkiaan 381 S. aureus -bakteerin aiheuttamaan verenmyrkytykseen sairastunutta potilasta satunnaistettiin kahteen hoitoryhmään saamaan joko perinteistä antibioottihoitoa tai siihen yhdistettynä levofloksasiini-antibioottihoitoa. Levofloksasiini-yhdistelmähoito ei laskenut kuolleisuutta tai vähentänyt syvien infektiofokusten määrää eikä nopeuttanut toipumista 3 kuukauden seurannassa. Potilaat, joilla oli vaikeampi taudinkuva ja syviä infektiofokuksia, hyötyivät kuitenkin rifampisiinin liittämisestä perinteisen antibioottihoidon rinnalle. Jopa 84 %:lla potilaista esiintyi syvä infektiofokus ensimmäisen hoitoviikon aikana. S. aureus -verenmyrkytykseen sairastuneista sydämen sisäkalvon tulehdus todettiin 74:llä 430 potilaasta (17 %), joista 20 oli narkomaaneja ja 54 normaaliväestöön kuuluvia. Oikean puolen sydämen sisäkalvon tulehdus havaittiin 60 %:lla huumeiden käyttäjistä, kun taas 93 %:lla normaaliväestöstä tulehdus oli sydämen vasemman puolen läpissä. Narkomaaneilla oli syviä infektiofokuksia, valtimopuolen veritulppia sekä vakava sepsis yhtä usein kuin normaaliväestöllä. Narkomaanien ennuste oli kuitenkin parempi johtuen siitä, että he olivat nuoria ja perusterveitä. Kaikki 44 S. aureus -verenmyrkytykseen sairastunutta narkomaania otettiin tutkimukseen. Heistä 20:lla oli sydämen sisäkalvon läpän tulehdus. Vastaava määrä normaaliväestöä otettiin tutkimusaineistosta kontrolliryhmäksi. Syviä infektiofokuksia ei pystytty vasta-ainetuotannon perusteella erottamaan, joten niiden käyttö diagnostisena apuna on huono. Mikään yksittäinen bakteerikanta ei aiheuttanut sydämen sisäkalvon tulehdusta narkomaaneilla. Myöskään kantojen virulenssitekijöissä ei havaittu olevan eroa suonensisäisten huumeiden käyttäjien ja normaaliväestön välillä

Formal Infectious Diseases Specialist Consultation Improves Long-term Outcome of Methicillin-Sensitive Staphylococcus aureus Bacteremia

Staphylococcus aureus on bakteeri, joka voi aiheuttaa vakavia bakteremioita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, parantaako infektiotautien erikoislääkärin kirjallinen konsultaatio potilaan pitkän aikavälin ennustetta metisilliinille herkän Staphylococcus aureuksen (MS-SA) aiheuttamassa bakteremiassa verrattuna infektiolääkärin puhelinkonsultaatioon tai konsultaation puutteeseen. Aiemmin on osoitettu, että infektiolääkärin kirjallinen konsultaatio parantaa potilaan lyhyen aikavälin ennustetta, mutta pidemmän aikavälin seurantatutkimuksia tästä ei ole saatavilla. Tutkimuksessa seurattiin 10 vuoden ajan sairaskertomuksista ja väestörekisteristä HUS-alueen potilaita vuosilta 1999-2002 ja 2006-2007, jotka olivat sairastaneet MS-SA -bakteremian. Potilaita oli yhteensä 440. Potilaat, jotka kuolivat ensimmäisen 90 päivän aikana (73) poissuljettiin, jotta tapaukset eivät sekoittaisi pitkän aikavälin tuloksia. Infektio hoidettiin infektiolääkärin kirjallisen konsultaation ohjein 304 potilaalla (83%) ja epävirallisella konsultaatiolla tai ilman konsultaatiota 63 potilaalla (17%). Potilaille, jotka saivat infektiolääkärin kirjallisen konsultaation, tehtiin muun muassa enemmän radiologisia tutkimuksia ja heidän infektiotaan hoidettiin useammin kapeakirjoisella penisilliinillä sekä rifampisiinilla ja harvemmin kefalosporiineilla, vankomysiinillä, klindamysiinillä ja karbapeneemeillä verrattuna kontrolliryhmään. Tutkimuksessa selvisi, että infektiolääkärin kirjallinen konsultaatio paransi potilaan ennustetta vielä 1, 3 ja 10 vuoden kohdalla verrattuna epäviralliseen konsultaatioon tai ilman konsultaatiota hoidettuihin potilaisiin. 1 ja 3 vuoden kohdalla kirjallisen konsultaation saaneilla potilailla riski menehtyä oli 4-5 kertaa pienempi ja 10 vuoden kohdalla riski oli 2 kertaa pienempi kuin verrokeilla. Kirjallinen konsultaatio vähensi myös uuden bakteremian riskiä 10 vuoden seurantajakson aikana: 1 ja 3 vuoden kohdalla riski oli 3 kertaa pienempi ja 10 vuoden kohdalla 2 kertaa pienempi kuin verrokeilla

Formal Infectious Diseases Specialist Consultation Improves Long-term Outcome of Methicillin-Sensitive Staphylococcus aureus Bacteremia

Staphylococcus aureus on bakteeri, joka voi aiheuttaa vakavia bakteremioita. Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää, parantaako infektiotautien erikoislääkärin kirjallinen konsultaatio potilaan pitkän aikavälin ennustetta metisilliinille herkän Staphylococcus aureuksen (MS-SA) aiheuttamassa bakteremiassa verrattuna infektiolääkärin puhelinkonsultaatioon tai konsultaation puutteeseen. Aiemmin on osoitettu, että infektiolääkärin kirjallinen konsultaatio parantaa potilaan lyhyen aikavälin ennustetta, mutta pidemmän aikavälin seurantatutkimuksia tästä ei ole saatavilla. Tutkimuksessa seurattiin 10 vuoden ajan sairaskertomuksista ja väestörekisteristä HUS-alueen potilaita vuosilta 1999-2002 ja 2006-2007, jotka olivat sairastaneet MS-SA -bakteremian. Potilaita oli yhteensä 440. Potilaat, jotka kuolivat ensimmäisen 90 päivän aikana (73) poissuljettiin, jotta tapaukset eivät sekoittaisi pitkän aikavälin tuloksia. Infektio hoidettiin infektiolääkärin kirjallisen konsultaation ohjein 304 potilaalla (83%) ja epävirallisella konsultaatiolla tai ilman konsultaatiota 63 potilaalla (17%). Potilaille, jotka saivat infektiolääkärin kirjallisen konsultaation, tehtiin muun muassa enemmän radiologisia tutkimuksia ja heidän infektiotaan hoidettiin useammin kapeakirjoisella penisilliinillä sekä rifampisiinilla ja harvemmin kefalosporiineilla, vankomysiinillä, klindamysiinillä ja karbapeneemeillä verrattuna kontrolliryhmään. Tutkimuksessa selvisi, että infektiolääkärin kirjallinen konsultaatio paransi potilaan ennustetta vielä 1, 3 ja 10 vuoden kohdalla verrattuna epäviralliseen konsultaatioon tai ilman konsultaatiota hoidettuihin potilaisiin. 1 ja 3 vuoden kohdalla kirjallisen konsultaation saaneilla potilailla riski menehtyä oli 4-5 kertaa pienempi ja 10 vuoden kohdalla riski oli 2 kertaa pienempi kuin verrokeilla. Kirjallinen konsultaatio vähensi myös uuden bakteremian riskiä 10 vuoden seurantajakson aikana: 1 ja 3 vuoden kohdalla riski oli 3 kertaa pienempi ja 10 vuoden kohdalla 2 kertaa pienempi kuin verrokeilla

Suositus estolääkityksestä ja rokotteen käytöstä meningokokkitapausten yhteydessä

Tämän vanhan painoksen korvaa uusi, muutettu painos osoitteessa: https://thl.fi/fi/web/infektiotaudit/taudit-ja-mikrobit/bakteeritaudit/meningokokki/toimenpideohje-estolaakityksesta-ja-rokotteen-kaytosta-invasiivisten-meningokokkitautitapausten-yhteydessa</a

Matrix metalloproteinase MMP-8, TIMP-1 and MMP-8/TIMP-1 ratio in plasma in methicillin-sensitive Staphylococcus aureus bacteremia

Background Matrix metalloproteinase-8 (MMP-8) and tissue inhibitor of metalloproteinases-1 (TIMP-1) have been shown to predict prognosis in sepsis. However, MMP-8 and TIMP-1 in Staphylococcus aureus bacteremia (SAB) lacks evaluation and their role in the pathogenesis of SAB is unclear. Methods MMP-8 and TIMP-1 and MMP-8/TIMP-1 molar ratio were determined at days 3, 5 and 28 from positive blood cultures in patients with methicillin-sensitive SAB and the connection to disease severity and early mortality was determined. Results Altogether 395 SAB patients were included. Patients with severe sepsis or infection focus presented higher MMP-8 levels at day 3 and 5 (p Conclusion MMP-8 and MMP-8/TIMP-1 ratio were high 3-5 days after MS-SAB diagnosis in patients with an infection focus, severe sepsis or mortality within 14 days suggesting that matrix metalloproteinase activation might play a role in severe SAB.Peer reviewe

Improved Outcome with Early Rifampicin Combination Treatment in Methicillin-Sensitive Staphylococcus aureus Bacteraemia with a Deep Infection Focus - A Retrospective Cohort Study

Introduction Rifampicin has been used as adjunctive therapy in Staphylococcus aureus bacteraemia (SAB) with a deep infection focus. However, data for prognostic impact of rifampicin therapy is unestablished including the optimal initiation time point. We studied the impact of rifampicin therapy and the optimal initiation time for rifampicin treatment on prognosis in methicillin-sensitive S. aureus bacteraemia with a deep infection. Methods Retrospective, multicentre study in Finland including 357 SAB patients with a deep infection focus. Patients with alcoholism, liver disease or patients who died within 3 days were excluded. Patients were categorised according to duration of rifampicin therapy and according to whether rifampicin was initiated early (within 7 days) or late (7 days after) after the positive blood cultures. Primary end point was 90 days mortality. Results Twenty-seven percent of patients received no rifampicin therapy, 14% received rifampicin for 1-13 days whereas 59% received rifampicin >= 14 days. The 90 day mortality was; 26% for patients treated without rifampicin, 16% for rifampicin therapy of any length and 10% for early onset rifampicin therapy >= 14 days. Lack of rifampicin therapy increased (OR 1.89, p=0.026), rifampicin of any duration decreased (OR 0.53, p=0.026) and rifampicin therapy >= 14 days with early onset lowered the risk for a fatal outcome (OR 0.33, p Conclusion Rifampicin adjunctive therapy for at least 14 days and initiated within 7 days of positive blood culture associated with improved outcome among SAB patients with a deep infection.Peer reviewe

Comparable Effectiveness of First Week Treatment with Anti-Staphylococcal Penicillin versus Cephalosporin in Methicillin-Sensitive Staphylococcus aureus Bacteremia : A Propensity-Score Adjusted Retrospective Study

The objective was to compare the prognostic impact of first week treatment with anti-staphylococcal penicillin (ASP) versus cephalosporin in methicillin-sensitive Staphylococcus aureus bacteremia (MS-SAB). Altogether 580 patients were retrospectively followed and categorized according to first week treatment; 84% (488) received ASP (cloxacillin) and 16% (92) cephalosporin (cefuroxime or ceftriaxone). SAB management was optimized with formal bedside infectious disease specialist consultation in 88%, deep infection foci diagnosed in 77% and adjunctive rifampicin therapy given to 61% of patients. The total case fatality in 580 patients was 12% at 28 days and 18% at 90 days. When comparing effectiveness of first week ASP versus cephalosporin treatment there were no significant differences in 28-days (11% vs. 12%, OR; 1.05, 95% CI, 0.53-2.09) or 90-days (17% vs. 21% OR; 1.25, 95% CI, 0.72-2.19) outcome. In univariate analysis no prognostic impact of either first week ASP or cephalosporin treatment was observed for 28-days (OR; 0.96, 95% CI, 0.48-1.90 and OR; 1.05, 95% CI, 0.53-2.09) or 90-days (OR; 0.80, 95% CI, 0.46-1.39 and OR; 1.25, 95% CI, 0.72-2.19) outcome. Propensity-score adjusted Cox proportional regression analysis for first week treatment with cephalosporin demonstrated no significant prognostic impact at 28-days (HR 1.54, 95% CI 0.72-3.23) or 90-days (HR 1.56, 95% CI 0.88-2.86). In conclusion: There is a comparable effectiveness with respect to 28- and 90-days outcome for first week treatment with ASP versus cephalosporin in MS-SAB. The results indicate that the difference in prognostic impact between first week ASP and cephalosporin may be nonsignificant in patient cohorts with SAB management optimized by infectious disease specialist consultation.Peer reviewe

Predictive Value of C-Reactive Protein (CRP) in Identifying Fatal Outcome and Deep Infections in Staphylococcus aureus Bacteremia

Peer reviewe