Kielen muutos evolutiivisena prosessina

In the thesis it is discussed in what ways concepts and methodology developed in evolutionary biology can be applied to the explanation and research of language change. The parallel nature of the mechanisms of biological evolution and language change is explored along with the history of the exchange of ideas between these two disciplines. Against this background computational methods developed in evolutionary biology are taken into consideration in terms of their applicability to the study of historical relationships between languages. Different phylogenetic methods are explained in common terminology, avoiding the technical language of statistics. The thesis is on one hand a synthesis of earlier scientific discussion, and on the other an attempt to map out the problems of earlier approaches in addition to finding new guidelines in the study of language change on their basis. Primarily literature about the connections between evolutionary biology and language change, along with research articles describing applications of phylogenetic methods into language change have been used as source material. The thesis starts out by describing the initial development of the disciplines of evolutionary biology and historical linguistics, a process which right from the beginning can be seen to have involved an exchange of ideas concerning the mechanisms of language change and biological evolution. The historical discussion lays the foundation for the handling of the generalised account of selection developed during the recent few decades. This account is aimed for creating a theoretical framework capable of explaining both biological evolution and cultural change as selection processes acting on self-replicating entities. This thesis focusses on the capacity of the generalised account of selection to describe language change as a process of this kind. In biology, the mechanisms of evolution are seen to form populations of genetically related organisms through time. One of the central questions explored in this thesis is whether selection theory makes it possible to picture languages are forming populations of a similar kind, and what a perspective like this can offer to the understanding of language in general. In historical linguistics, the comparative method and other, complementing methods have been traditionally used to study the development of languages from a common ancestral language. Computational, quantitative methods have not become widely used as part of the central methodology of historical linguistics. After the fading of a limited popularity enjoyed by the lexicostatistical method since the 1950s, only in the recent years have also the computational methods of phylogenetic inference used in evolutionary biology been applied to the study of early language history. In this thesis the possibilities offered by the traditional methodology of historical linguistics and the new phylogenetic methods are compared. The methods are approached through the ways in which they have been applied to the Indo-European languages, which is the most thoroughly investigated language family using both the traditional and the phylogenetic methods. The problems of these applications along with the optimal form of the linguistic data used in these methods are explored in the thesis. The mechanisms of biological evolution are seen in the thesis as parallel in a limited sense to the mechanisms of language change, however sufficiently so that the development of a generalised account of selection is deemed as possibly fruiful for understanding language change. These similarities are also seen to support the validity of using phylogenetic methods in the study of language history, although the use of linguistic data and the models of language change employed by these models are seen to await further development.Tutkielma käsittelee evoluutiobiologiassa kehitetyn käsitteistön ja metodologian soveltamista kielenmuutoksen selittämiseen ja tutkimukseen. Tutkielmassa taustoitetaan biologisen evoluution ja kielenmuutoksen mekanismien rinnasteisuutta sekä näiden kahden eri alan teoreettisen tutkimuksen välisen vuoropuhelun historiaa. Tämän taustan pohjalta käsitellään evoluutiobiologiassa käytettyjen laskennallisten menetelmien soveltuvuutta kielihistorian selvittämiseen. Erilaiset menetelmät pyritään myös esittelemään yleistajuisesti jättäen tilastotieteen teknisen terminologian taustalle. Tutkielma on toisaalta synteesi aihepiirin aiemmasta tieteellisestä keskustelusta, ja toisaalta pyrkimys kartoittaa tähänastisten lähestymistapojen ongelmakohtia sekä löytää uusia suuntaviivoja kielen muutoksen tutkimuksessa niiden pohjalta. Lähdeaineistona on käytetty ensi sijassa evoluutiobiologian ja kielenmuutoksen välisiä yhteyksiä käsittelevää kirjallisuutta sekä fylogeneettisiä menetelmiä kielenmuutokseen soveltavia tutkimusartikkeleita. Tutkielma lähtee liikkeelle kuvaamalla evoluutiobiologian ja historiallisen kielitieteen tutkimusalojen kehitystä, johon nähdään kuuluneen alusta alkaen vuoropuhelu kielenmuutoksen ja biologisen evoluution mekanismeista. Historiallinen käsittely luo pohjaa viime vuosikymmeninä kehitetyn nk. yleisen valintateorian lähestymiselle. Yleinen valintateoria pyrkii muodostamaan viitekehyksen, joka pystyisi selittämään sekä biologista että kulttuurista evoluutiota replikaatioon perustuvana valintaprosessina. Tutkielmassa keskitytään tarkastelemaan yleisen valintateorian kykyä kuvata kielenmuutosta tällaisena prosessina. Biologiassa evoluution mekanismien nähdään muodostavan eliöiden populaatioita ajan kuluessa. Yksi keskeisistä tutkielmassa käsiteltävistä kysymyksistä on se, mahdollistaako valintateoria nähdä kielten muodostavan populaatioita, ja mitä tällaisesta näkökulmasta seuraa kielen ymmärtämiselle. Historiallisessa kielitieteessä kielten kehittymistä yhteisestä kantamuodosta on tutkittu perinteisesti vertailumenetelmällä ja muilla, sitä täydentävillä, menetelmillä joilla käsitellään suurta määrää kielellisiä muotoja koskevia muutoksia. Laskennalliset menetelmät eivät ole toistaiseksi tulleet osaksi historiallisen kielitieteen vakiometodologiaa. 1950-luvulta lähtien rajallisesti käytetyn leksikostatistisen merkityksen vähennyttyä entisestään kielihistorian tutkimukseen on aivan viime vuosina sovellettu myös evoluutiobiologiassa käytettyjä tilastollisia fylogeneettisen päättelyn laskennallisia malleja. Tutkielma vertaa historiallisen kielitieteen perinteistä metodologiaa ja uusien fylogeneettisten menetelmien tarjoamia mahdollisuuksia. Menetelmiä lähestytään sen kautta, miten niitä on sovellettu indoeurooppalaisiin kieliin, joka on eniten tutkittu kielikunta sekä perinteisillä että fylogeneettisillä menetelmillä. Tutkielmassa käydään läpi fylogeneettisten menetelmien sovellusten tähänastisia ongelmia sekä käytettävän kieliaineiston optimaalista muotoa. Biologisen evoluution mekanismit nähdään tutkielmassa rajallisessa määrin rinnasteisina kielenmuutoksen mekanismeihin, kuitenkin siinä määrin että yleisen valintateorian kehittäminen todetaan mahdollisesti hedelmälliseksi kielenmuutoksen ymmärtämiseksi. Yhtäläisyyksien ansiosta myös biologisesta tutkimuksesta peräisin olevien fylogeneettisten menetelmien nähdään olevan päteviä apuvälineitä kielenmuutoksen tutkimukseen, joskin kieliaineiston käytön ja menetelmien käyttämien kielenmuutoksen mallien todetaan odottavan lisäkehitystä

Levenshtein distances fail to identify language relationships accurately

The Levenshtein distance is a simple distance metric derived from the number of edit operations needed to transform one string into another. This metric has received recent attention as a means of automatically classifying languages into genealogical subgroups. In this article I test the performance of the Levenshtein distance for classifying languages by subsampling three language subsets from a large database of Austronesian languages. Comparing the classification proposed by the Levenshtein distance to that of the comparative method shows that the Levenshtein classification is correct only 40% of the time. Standardizing the orthography increases the performance, but only to a maximum of 65% accuracy within language subgroups. The accuracy of the Levenshtein classification decreases rapidly with phylogenetic distance, failing to discriminate homology and chance similarity across distantly related languages. This poor performance suggests the need for more linguistically nuanced methods for automated language classification tasks

Best practices in justifying calibrations for dating language families

The use of computational methods to assign absolute datings to language divergence is receiving renewed interest, as modern approaches based on Bayesian statistics offer alternatives to the discredited techniques of glottochronology. The datings provided by these new analyses depend crucially on the use of calibration, but the methodological issues surrounding calibration have received comparatively little attention. Especially, underappreciated is the extent to which traditional historical linguistic scholarship can contribute to the calibration process via loanword analysis. Aiming at a wide audience, we provide a detailed discussion of calibration theory and practice, evaluate previously used calibrations, recommend best practices for justifying calibrations, and provide a concrete example of these practices via a detailed derivation of calibrations for the Uralic language family. This article aims to inspire a higher quality of scholarship surrounding all statistical approaches to language dating, and especially closer engagement between practitioners of statistical methods and traditional historical linguists, with the former thinking more carefully about the arguments underlying their calibrations and the latter more clearly identifying results of their work which are relevant to calibration, or even suggesting calibrations directly.</p