Identifying and analysing personal participation in Finnish pupil welfare work

Abstract In recent years, our research group at the University of Oulu has developed, in a dialogue with German-Scandinavian critical psychology, a model of empirical research that strives to understand the changing participation of individuals in maintaining and changing societally produced conditions and meaning structures. In this article, I present an empirical analysis from a research project where subject-scientific ideas have been used and developed in relation to pupil welfare services in Northern Finland. I begin with a short description of the project where professionals in pupil welfare services discussed the current challenges in their everyday work in supervised peer groups and describe the data that was created during the project. Next, I describe how personal participation is identified and further analysed in relation to sociological research on the development of mental health work in Finland. In the discussion, I suggest that the knowledge created in this kind of analysis can be used in developing structures of pupil welfare services and in supporting professional growth

Energy, experience, and educational psychology:changing practices in and beyond fossil capitalism

Abstract I first introduce an approach in educational psychology that has developed ways of understanding individuals’ actions and experiences in explicit relation to socio-material practices and societal conditions. Next, I describe the particularities of human experience in the era of fossil capitalism, suggesting that, in educational psychological and multi-disciplinary research on experience and action, we should pay particular attention to homogeneous and heterogeneous aspects of subjective and collective experience, as well as to diverse manifestations of nihilism in human activities. Thereafter, I exemplify this approach with an excerpt from an empirical study of psychosocial welfare work in schools, illustrating how to detect the dynamics of choosing ‘a ghost’ over a socio-material practice when developing a school. Finally, I discuss the possibilities of this approach for multi-disciplinary research that aims to understand and support human strivings in a fossil and post-fossil era

Todellisinta on mahdollinen:systeeminen ja subjektitieteellinen näkökulma kasvatuspsykologiseen kokemuksen tutkimukseen

Abstract In educational-psychological research it is difficult but necessary to grasp the way an individual’s existence is delineated through the possible futures that are inher-ent in each present situation. Systemic psychology (theory of organism-environment -system) and subject-scientific psychology have risen to this challenge in psychological research. Systemic psychology has developed concepts and methodology for understanding the individual human being and his/her environment as a unitary system that is always organised so as to participate in the production of common results in the future (e.g. in maintaining everyday practices in a school). Subject-scientific psychology has developed concepts and methodology that overcome the distinction between the natural and the societal dimensions of an individual’s existence. An individual’s existence is seen as mediated through societally produced possibilities for action and experience. In this study systemic educational psychology is developed in a dialogue with subject-scientific psychology. The study consists of four parts that address particular questions related to the aim of this study. The first part asks and describes how a systemically oriented researcher in experiences can draw from conceptions and methodological principles in subject-scientific psychology. The second part asks and describes more thoroughly what is subject-scientific research into subjective experience like. The third part asks and describes how a particular edu-cational-psychological practice (SOLMU-education of counselling skills) can be seen as part of subject-scientific research into subjective experience. The fourth part asks and describes what kind of knowledge SOLMU-education as part of systemic (and subject-scientific) research into subjective experience can produce. The description in the fourth part is made by analysing three cases of everyday practices in pupil welfare services. The study shows that it is possible to develop systemic psychology in a dialogue with subject-scientific psychology. The developing dialogue between the two approaches brings a possibility for conceptualising and researching both psycho-physiological and societal-cultural aspects of human existence with commensurable concepts. The study illustrates how educational psychology can take into account the individual, communal and societal in subjective experience.Tiivistelmä Inhimillisen olemassaolon mahdollisuusluonteen huomioiminen kasvatuspsyko-logisessa tutkimuksessa on tärkeää, mutta vaikeaa. Systeemisessä (eliö-ympäristö -järjestelmän teoria) ja subjektitieteellisessä psykologiassa on tartuttu tähän haastee-seen. Systeemisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, jolla on mahdollista tarkastella yksilöä ja hänen ympäristöään yhtenä systeeminä, joka on aina organisoitunut tuottamaan tietynlaisia toiminnan tuloksia tulevaisuudessa (esim. ylläpitämään koulun arkisia käytänteitä). Subjektitieteellisessä psykologiassa on kehitetty psykologista käsitteistöä ja metodologiaa, joka ylittää vastakkainasettelun inhimillisen olemassaolon luonnollisen ja yhteiskunnallisen ulottuvuuden välillä. Yksilön olemassaolon nähdään toteutuvan aina yhteiskunnallisesti tuotettujen toiminnan ja kokemisen mahdollisuuksien myötä. Tässä tutkimuksessa kehitetään systeemistä kasvatuspsykologiaa dialogissa subjektitieteellisen lähestymistavan kanssa. Tutkimus koostuu neljästä osasta, joissa tarkastellaan työn yleiseen ta-voitteeseen liittyviä erityiskysymyksiä. Ensimmäisessä osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla systeemisesti orientoitunut kokemuksen tutkija voi ammentaa subjektitieteellisen lähestymistavan käsitteistä ja metodologisista periaat-teista. Toisessa osassa kysytään ja kuvataan yksityiskohtaisemmin, minkälaista subjektitieteellinen kokemuksen tutkimus on. Kolmannessa osassa kysytään ja kuvataan, millä tavalla tietty kasvatuspsykologinen am-mattikäytäntö (SOLMU-koulutus) voidaan hahmottaa osana subjektitieteellistä tutkimusta. Neljännessä osassa kysytään ja kuvataan, minkälaista tietoa SOLMU-koulutus systeemisen (ja subjektitieteellisen) tutkimuksen osaksi ymmärrettynä tuottaa. Neljännessä osassa tiedon luonnetta havainnolliste-taan analysoimalla kolmea tapausta oppilashuoltotyön arjesta. Tutkimuksessa osoitetaan, että systeemistä psykologiaa voidaan kehittää dialogissa subjektitieteellisen psykologian kanssa. Kehittyvä dialogi lähestymis-tapojen välillä mahdollistaa pitkällä tähtäimellä inhimillisen olemassaolon psyko-fysiologisen ja kulttuuris-yhteiskunnallisen ulottuvuuden käsitteellistämisen sekä empiirisen tutkimuksen yhteismitallisilla käsitteillä. Tutkimuksessa havainnollis-tetaan, kuinka kasvatuspsykologiassa voidaan huomioida subjektiivisen koke-muksen yksilöllisyys, yhteisyys ja yhteiskunnallisuus

Kasvatuspsykologia monitieteisessä kokemuksen tutkimuksessa:kehityksen sosiaalinen tilanne ja perusteltu osallisuus elämisen näyttämöillä

Tiiviisti Tässä artikkelissa tarjotaan lukijalle aluksi kuva kokemuksen käsitteestä psykologian ja kasvatuspsykologian kentällä, erityisesti suhteessa siihen, miten kokemuksen käsitteellä voidaan jäsentää ihmisen ja ympäristön suhdetta. Vastauksena esille nostamiini haasteisiin esittelen kasvatuspsykologian keskeisiä käsitteitä, jotka jäsentävät yksilön kokemuksen ja kokemuksen kontekstin suhdetta. Aloitan kulttuurihistoriallisen psykologian klassikon Lev Vygotskyn (1896–1934) kokemuksen ja kehityksen sosiaalisen tilanteen käsitteistä. Näistä käsitteistä on viime vuosina virinnyt uutta kansainvälistä keskustelua, jolla näyttää olevan perustavaa merkitystä sekä kasvatuspsykologialle että monitieteiselle kokemuksen tutkimukselle. Kuvattuani kokemusta ja sen kontekstia Vygotskyn käsitteiden ja niistä käydyn keskustelun avulla, etenen artikkelini pääargumenttiin. Esitän, että kulttuurihistoriallista psykologiaa keskeisellä tavalla kehittäneen Klaus Holzkampin (1927–1995) työhön juurtuva ajatus yksilön perustellusta osallisuudesta elämisen näyttämöillä sekä tätä ajatusta empiirisen tutkimuksen saralla konkretisoiva ”perustelumallin” käsite tarjoavat jäsentyneen tavan yhtäältä täsmentää Vygotskyn käyttämiä käsitteitä empiirisessä tutkimuksessa ja toisaalta hahmottaa yksilön kokemusta ja kokemuksen kontekstia monitieteisessä kokemuksen tutkimuksessa. Konkretisoin käsitteiden käyttöä esimerkillä tutkimuksesta kasvatusalan ammattilaisen työstä. Esimerkissä havainnollistuu, millä tavalla yksilön kokemus ja toiminta voidaan hahmottaa osana yhteisten olosuhteiden ylläpitämistä ja muuttamista

Keskustelu ja myötäeläminen:fenomenologinen tulkinta

Abstract In this study the phenomena of “conversation” and “empathy” are interpreted phenomenologically. The phenomenological method, as conceptualized by Martin Heidegger in Sein und Zeit and in Die Grundprobleme der Phänomenologie, is described in the first part of the study. The second part of the study begins with a short introduction to Heidegger’s philosophical project which he characterized as “thinking of being”. Thereafter it is focused on the Heideggerian notions of “being-with” (Mitsein) and “anyone” (das Man). This focused reading of Heidegger also serves as an articulation of the author’s preconception that is essential for the following interpretation of the phenomenon of conversation. Essential for this interpretation is also the literal meaning of the Finnish word for “conversation” (keskustelu): “a center that is happening, or realizing itself, continually “. In the phenomenological interpretation of “conversation” (keskustelu) the common sense meaning for “conversation” is accompanied by a description of “conversation” as a center that is happening, or realizing itself, continually. In this description the persons participating a conversation appear also as “products” of this conversation, not merely as subjects taking turns talking to one another. In the third part of the study the phenomenon of empathy is interpreted from the hermeneutic situation developed in the second part. Veikko Tähkä’s conception of “empathic responses” in Mind and its Treatment – A psychoanalytic approach is described as a preconception of empathy. This description is discussed on the one hand in relation to the Heideggerian notion of empathy, and on the other hand in relation to the literal meaning of the Finnish equivalent for “empathy” (myötäeläminen): “along-living”. This “along-living” is seen as living at the center that is continually happening, or realizing itself. The center is seen as the world that we collectively inhabit. It is argued that the “tuning” (Stimmung) of “being-in-the-world” and “being-with” becomes tangible to an experiencing subject in an authentic experience of “living-along”. Further, it is suggested that empathic understanding, as described by Tähkä, can be seen as an important but insufficient step towards a proper understanding of – and a new possibility for co-operation in – the situation the persons are living in. In the last chapter of the study some implications of the presented interpretations of “conversation” and “empathy” for educational psychology are discussed.Tiivistelmä Tutkimuksessa tulkitaan keskustelun ja myötäelämisen ilmiöitä fenomenologisesti. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa kuvataan fenomenologisen liikkeen lähtökohtia ja fenomenologista metodia. Lähtökohdan metodin kuvaukselle tarjoavat Martin Heideggerin teokset Sein und Zeit sekä Die Grundprobleme der Phänomenologie. Tutkimuksen toisessa osassa kuvataan Heideggerin käsitteellistysten kautta inhimillistä olemassaoloa ”kanssaolemisena” sekä ”kenenä tahansa” olemisena. Kuvauksessa artikuloidaan samalla tutkijan esikäsitys keskenäänolemisesta, joka on ratkaiseva esitettävälle keskustelun ilmiön tulkinnalle. Ratkaisevaa tälle tulkinnalle on myös keskustelu-sanan sananmukainen merkitys: ”tuon tuosta toteutuva keskus”. Keskustelun fenomenologisessa tulkinnassa ”keskustelun” arkimerkityksen rinnalle tuodaan kuvaus keskustelusta jatkuvasti toteutuvana keskuksena. Tässä kuvauksessa keskustelun osapuolet ominaisuuksineen ja suuntautumisineen hahmottuvat (myös) keskustelun ”tuotteina” – jonakin minä keskus toteutuu – eivät pelkästään vuoroin puhuvina, vuoroin kuuntelevina subjekteina. Tutkimuksen kolmannessa osassa tulkitaan myötäelämisen ilmiötä tutkimuksen toisessa osassa hahmottuneesta hermeneuttisesta situaatiosta käsin. Esikäsityksenä myötäelämisestä kuvataan Veikko Tähkän hahmotelma ”empaattisista vasteista” teoksessa Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. Tätä kuvausta tarkastellaan yhtäältä suhteessa heideggerilaiseen käsitykseen empatiasta sekä toisaalta suhteessa empatian suomenkielisen vastineen, myötäelämisen, sananmukaiseen merkitykseen: elämiseen jonkin myötä. Myötäeläminen tulkitaan elämiseksi ”tuon tuosta toteutuvan keskuksen” myötä. Tässä keskus tulkitaan yhteiseksi maailmaksi, joka todellistuu aina tietyn tunnelman vallitessa. Tutkimuksessa esitetään ”maailmassaolemisen” ja ”kanssaolemisen” tavan käyvän kokevalla subjektille tunnistettavaksi myötäelämisen omakohtaisessa kokemisessa. Edelleen tutkimuksessa ehdotetaan, että empaattinen ymmärtäminen Tähkän kuvaamassa mielessä voidaan hahmottaa tärkeänä, vaikkakin riittämättömänä, askeleena kohti kulloisenkin tilanteen asianmukaista ymmärtämistä ja uutta yhteistyön mahdollisuutta tässä tilanteessa. Tutkimuksen viimeisessä luvussa tarkastellaan lyhyesti esitettyjen ”keskustelun” ja ”myötäelämisen” tulkintojen merkitystä kasvatuspsykologialle

Materiality and embodiment in collaborative knowledge processes:knowledge creation for a virtual power plant

Abstract Introduction: The study introduces a theoretical framework for examining knowledge creation and results of an empirical examination, based on hermeneutic phenomenological approach, emphasising the dialogical, embodied nature of human beings, who act and interact in their material environment. Method: Ethnographic approach, focusing especially on the interactive events, is used to examine the process of knowledge creation in a multi-disciplinary research community, developing scientific knowledge for a virtual power plant. Analysis. Video materials, observational data, field diary and documents were analysed in different stages, focusing on the content of the discussions, modality of interaction and the phenomena of knowledge use, sharing and creation in the process. Results: The analysis of the videotaped discussions in relation with the data from the longer knowledge creation process of a virtual power plant suggests that to create interdisciplinary knowledge, there has to be means and tools to move flexibly from ideation and verbal discussions to more detailed means of sharing, using and creating scientific knowledge. Conclusions: Examining knowledge creation as a dialogical, hermeneutic process enables us to see, how the problems faced can be understood and solved by acknowledging the embodied nature of the human beings, their limits and possibilities

Discourses in subjective experience on rehabilitation

Abstract In Finland, youth workshops support participants’ everyday management, social empowerment and employability skills, facilitating their access to education and work. In this study, we analysed conversations with ten participants about their experiences in non-formal learning workshops in Northern Finland. We explore how participants described personal transformation borne by workshop participation and how the prevalent discourses on youth (un)employment manifest in participants’ reasons for action. In the analysis, we identified (1) how participants assessed their situations; (2) their thoughts, feelings and actions in relation to their situations; and (3) their grounds for these thoughts, feelings and actions. The societal dimension of subjective experience is articulated by identifying the prevalent societal discourses featured in participants’ descriptions. The analysis showed that participants described themselves as vulnerable prior to the intervention and motivated after the intervention. Participants experienced tailored support as being significant in fostering the change. Individual descriptions of how the learning and training conditions were experienced constitute valuable knowledge about the possible ways of acting and experiencing in relation to common structures. With the help of these descriptions, it would be valuable for researchers and participants to continue the conversation about the discourses to enhance the participants’ conscious participation in maintaining and changing their living conditions

University studies in the adjacent tab:dimensions of students’ agency and everyday life in the rural north of Finland

Abstract This paper focuses on the everyday life and agency of university students. The study aims to deepen the understanding of university students’ agency in the age of modern technology, especially in a rural context where studying mostly happens at home. Agency and everyday life are explored from a cultural-historical perspective. Technology and remote teaching have made it possible to study far from universities and to combine work, family and studies. Yet, everyday life and agency processes are complex and multidimensional. The research material consists of written descriptions by 39 university students of their everyday lives when studying at home. The students wrote about their lives as a part of their early childhood education studies. This article focuses on recognizing dimensions of agency in the lives of 17 students studying in northern rural Finland, far from their university. The article presents three ways in which agency is pursued: 1) by articulating participation and engagement, 2) by organizing the conditions and dealing with the possibilities and restrictions, and 3) by mapping meanings, aims and grounds. All three dimensions of agency have specific content relating to life in the rural north

Sosiaalinen ja materiaalinen tila kasvatusvuorovaikutuksessa

Tiivistelmä Tässä artikkelissa tarkastellaan, millä tavoin avoin tila tukee toimijuutta, kehitystä ja oppimista saamelaisessa varhaiskasvatuksessa, ja miten tuota tilaa tuotetaan ja rajataan. Käytännössä tilaa, vapautta ja toimintamahdollisuuksia luodaan sekä sosiaalisen vuorovaikutuksen keinoin että materiaalisen ympäristön avulla. Aikuinen antaa lapselle vapautta ja toimintatilaa sekä pienemmässä mittakaavassa, kuten keskustelussa tai leikissä, että laajemmin, koko arkielämän tasolla. Avoimen tilan tarkastelussa kyse on siitä, millaisia asioita kasvattajan tulee huomioida ohjatessaan lapsiryhmää ja yksittäistä lasta. Millä tavalla sosiaalinen ja materiaalinen avoin tila luo toimintamahdollisuuksia lapselle — ja myös aikuiselle? Artikkelissa kuvataan aluksi, mitä avoin tila ja sen rajat tarkoittavat. Sen jälkeen pohditaan erityisesti saamelaiseen varhaiskasvatukseen liittyvin esimerkein, mitä avoin tila voi olla käytännössä, ja millaisia merkityksiä tilan luomiseen ja rajaamiseen liittyy. Saamelaisen kasvatuksen kontekstit tarjoavat monia kiinnostavia näkökulmia tilan, vapauden ja toimintamahdollisuuksien tarkasteluun. Näistä voi kasvatus ja opetus inspiroitua laajemminkin. Luomalla avointa tilaa, luodaan siis toimintamahdollisuuksia. Samalla tilan rajat ovat edellytys kehityksen ja oppimisen etenemiselle ja toimijuuden kokemukselle.Čoahkkáigeassu Dán artihkkalis guorahallojuvvo, mainna lágiin rabas sadji doarju doaibmivuođa, ovdáneami ja oahppama sápmelaš árrabajásgeassimis ja mo dat sadji buvttaduvvo ja ráddjejuvvo. Geavadagas saji, friddjavuođa ja doaibmavejolašvuođaid láhčit sihke sosiálalaš vuorrováikkuhusa vugiiguin ja materiálalaš birrasa vehkiin. Rávesolmmoš addá mánnái friddjavuođa ja doaibmasaji sihke uhcit oktavuođain, dego ságastallamis ja stoahkamis, ja viidásabbot olles árgaeallima dásis. Rabas saji dárkkodeamis gažaldat lea das, makkár áššiid bajásgeassi ferte váldit vuhtii mánnájoavkku ja ovttaskas máná stivremis. Mainna lágiin sosiálalaš ja materiálalaš rabas sadji hábme doaibmavejolašvuođaid mánnái — ja maiddái rávesolbmui? Artihkkalis govviduvvo álggus, maid rabas sadji ja dan ráját oaivvildit. Dan maŋŋá guorahallojuvvo erenomážit sápmelaš árrabajásgeassima ovdamearkkaid bokte, mii rabas sadji sáhttá geavadagas leat, ja makkár mearkkašumit saji láhčimii ja ráddjemii laktásit. Sápmelaš bajásgeassima konteavsttat fállet máŋggaid miellagiddevaš geahččanguovlluid saji, friddjavuođa ja doaibmavejolašvuođaid dárkkodeapmái. Dáin sáhttá bajásgeassin ja oahpahus oažžut inspirašuvnna viidásabbotge. Hábmemiin rabas saji, hábmejuvvojit nappo doaibmavejolašvuođat. Seamma saji ráját leat gáibádussan vai ahtanuššan ja oahppan sáhttet ovdánit ja doaibmivuođa sáhttá vásihit