Abstract
In this study the phenomena of “conversation” and “empathy” are interpreted phenomenologically. The phenomenological method, as conceptualized by Martin Heidegger in Sein und Zeit and in Die Grundprobleme der Phänomenologie, is described in the first part of the study.
The second part of the study begins with a short introduction to Heidegger’s philosophical project which he characterized as “thinking of being”. Thereafter it is focused on the Heideggerian notions of “being-with” (Mitsein) and “anyone” (das Man). This focused reading of Heidegger also serves as an articulation of the author’s preconception that is essential for the following interpretation of the phenomenon of conversation. Essential for this interpretation is also the literal meaning of the Finnish word for “conversation” (keskustelu): “a center that is happening, or realizing itself, continually “. In the phenomenological interpretation of “conversation” (keskustelu) the common sense meaning for “conversation” is accompanied by a description of “conversation” as a center that is happening, or realizing itself, continually. In this description the persons participating a conversation appear also as “products” of this conversation, not merely as subjects taking turns talking to one another.
In the third part of the study the phenomenon of empathy is interpreted from the hermeneutic situation developed in the second part. Veikko Tähkä’s conception of “empathic responses” in Mind and its Treatment – A psychoanalytic approach is described as a preconception of empathy. This description is discussed on the one hand in relation to the Heideggerian notion of empathy, and on the other hand in relation to the literal meaning of the Finnish equivalent for “empathy” (myötäeläminen): “along-living”. This “along-living” is seen as living at the center that is continually happening, or realizing itself. The center is seen as the world that we collectively inhabit. It is argued that the “tuning” (Stimmung) of “being-in-the-world” and “being-with” becomes tangible to an experiencing subject in an authentic experience of “living-along”. Further, it is suggested that empathic understanding, as described by Tähkä, can be seen as an important but insufficient step towards a proper understanding of – and a new possibility for co-operation in – the situation the persons are living in.
In the last chapter of the study some implications of the presented interpretations of “conversation” and “empathy” for educational psychology are discussed.Tiivistelmä
Tutkimuksessa tulkitaan keskustelun ja myötäelämisen ilmiöitä fenomenologisesti. Tutkimuksen ensimmäisessä osassa kuvataan fenomenologisen liikkeen lähtökohtia ja fenomenologista metodia. Lähtökohdan metodin kuvaukselle tarjoavat Martin Heideggerin teokset Sein und Zeit sekä Die Grundprobleme der Phänomenologie.
Tutkimuksen toisessa osassa kuvataan Heideggerin käsitteellistysten kautta inhimillistä olemassaoloa ”kanssaolemisena” sekä ”kenenä tahansa” olemisena. Kuvauksessa artikuloidaan samalla tutkijan esikäsitys keskenäänolemisesta, joka on ratkaiseva esitettävälle keskustelun ilmiön tulkinnalle. Ratkaisevaa tälle tulkinnalle on myös keskustelu-sanan sananmukainen merkitys: ”tuon tuosta toteutuva keskus”. Keskustelun fenomenologisessa tulkinnassa ”keskustelun” arkimerkityksen rinnalle tuodaan kuvaus keskustelusta jatkuvasti toteutuvana keskuksena. Tässä kuvauksessa keskustelun osapuolet ominaisuuksineen ja suuntautumisineen hahmottuvat (myös) keskustelun ”tuotteina” – jonakin minä keskus toteutuu – eivät pelkästään vuoroin puhuvina, vuoroin kuuntelevina subjekteina.
Tutkimuksen kolmannessa osassa tulkitaan myötäelämisen ilmiötä tutkimuksen toisessa osassa hahmottuneesta hermeneuttisesta situaatiosta käsin. Esikäsityksenä myötäelämisestä kuvataan Veikko Tähkän hahmotelma ”empaattisista vasteista” teoksessa Mielen rakentuminen ja psykoanalyyttinen hoitaminen. Tätä kuvausta tarkastellaan yhtäältä suhteessa heideggerilaiseen käsitykseen empatiasta sekä toisaalta suhteessa empatian suomenkielisen vastineen, myötäelämisen, sananmukaiseen merkitykseen: elämiseen jonkin myötä. Myötäeläminen tulkitaan elämiseksi ”tuon tuosta toteutuvan keskuksen” myötä. Tässä keskus tulkitaan yhteiseksi maailmaksi, joka todellistuu aina tietyn tunnelman vallitessa. Tutkimuksessa esitetään ”maailmassaolemisen” ja ”kanssaolemisen” tavan käyvän kokevalla subjektille tunnistettavaksi myötäelämisen omakohtaisessa kokemisessa. Edelleen tutkimuksessa ehdotetaan, että empaattinen ymmärtäminen Tähkän kuvaamassa mielessä voidaan hahmottaa tärkeänä, vaikkakin riittämättömänä, askeleena kohti kulloisenkin tilanteen asianmukaista ymmärtämistä ja uutta yhteistyön mahdollisuutta tässä tilanteessa.
Tutkimuksen viimeisessä luvussa tarkastellaan lyhyesti esitettyjen ”keskustelun” ja ”myötäelämisen” tulkintojen merkitystä kasvatuspsykologialle
