5 research outputs found

    Vammaisten henkilöiden yrittäjyys ja sen tuki

    Get PDF
    Tämä selvitys on tehty valtioneuvoston selvitys- ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) vuoden 2016 teemassa Hyvinvointi ja terveys. Selvityksen päätavoitteena on löytää Suomeen soveltuva kustannusvaikuttava toimintamalli vammaisten henkilöiden yrittäjyyden lisäämiseksi. Selvitys liittyy hallitusohjelmassa toteutettaviin hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeisiin ja niistä siihen, jossa tavoitteena on etsiä osatyökykyisille väyliä työhön. Osana kärkihanketta on tarkoituksena parantaa vammaisten henkilöiden toimintamahdollisuuksia yrittäjinä. Selvityksessä kuvataan vammaisten henkilöiden yrittäjyyden esteitä ja mahdollisuuksia, esitetään toimintamalli vammaisten henkilöiden yrittäjyyden lisäämiseksi sekä kuvataan mallin sisältämät toimenpiteet ja ehdotetaan niiden toimeenpanokäytännöt. Metodeina on käytetty kirjallisuuskatsausta, kyselytutkimusta, haastatteluja ja työpajatyöskentelyä. Työpajoihin on osallistunut kohderyhmään kuuluvia vammaisia henkilöitä, minkä kautta selvitykseen on saatu kokemusasiantuntijuutta mukaan. Käytetyt metodit eivät tarjonneet riittäviä tietoja vaikuttavuuden arviointiin, joten esitettävän toimintamallin kustannusvaikuttavuus perustuu selvityksen tehneiden tutkijoiden asiantuntijanäkemykseen

    Vammaisten henkilöiden yrittäjyys ja sen tuki

    Get PDF
    Tämä selvitys on tehty valtioneuvoston selvitys-­ ja tutkimustoiminnan (VN TEAS) vuoden 2016 teemassa Hyvinvointi ja terveys. Selvityksen päätavoitteena on löytää Suomeen soveltuva kustannusvaikuttava toimintamalli vammaisten henkilöiden yrittäjyyden lisäämiseksi. Selvitys liittyy hallitusohjelmassa toteutettaviin hyvinvoinnin ja terveyden kärkihankkeisiin ja niistä siihen, jossa tavoitteena on etsiä osatyökykyisille väyliä työhön. Osana kärkihanketta on tarkoituksena parantaa vammaisten henkilöiden toimintamahdollisuuksia yrittäjinä.Selvityksessä kuvataan vammaisten henkilöiden yrittäjyyden esteitä ja mahdollisuuksia, esitetään toimintamalli vammaisten henkilöiden yrittäjyyden lisäämiseksi sekä kuvataan mallin sisältämät toimenpiteet ja ehdotetaan niiden toimeenpanokäytännöt. Metodeina on käytetty kirjallisuuskatsausta, kyselytutkimusta, haastatteluja ja työpajatyöskentelyä. Työpajoihin on osallistunut kohderyhmään kuuluvia vammaisia henkilöitä, minkä kautta selvitykseen on saatu kokemusasiantuntijuutta mukaan. Käytetyt metodit eivät tarjonneet riittäviä tietoja vaikuttavuuden arviointiin, joten esitettävän toimintamallin kustannusvaikuttavuus perustuu selvityksen tehneiden tutkijoiden asiantuntijanäkemykseen.</p

    Sjukhusclowner för barnpatienter

    No full text
    The aim of the Hospital clowning for child patients -practice is to affect the hospital experience of the child and the family and the memory that it leaves: to create a positive patient experience, to promote a satisfying hospital experience and to offer psycho-social support. The activity is nationwide and established. Hospital clowning has become an important part of university hospitals' operations. Expanding the practice would be easily feasible if resourcing was secured. There is plenty of experiential and expert knowledge, but there is less scientific knowledge

    Hospital clowning for child patients

    No full text
    Sairaalaklovnitoimintaa lapsipotilaille -toimintamallin tavoitteena on vaikuttaa lapsen ja perheen sairaalakokemukseen ja siitä jäävään muistoon: luoda myönteistä potilaskokemusta, edistää sairaalaviihtyvyyttä ja tarjota psykososiaalista tukea. Toiminta on valtakunnallista ja vakiintunutta. Sairaalaklovnitoiminta on muodostunut tärkeäksi osaksi yliopistosairaaloiden toimintaa. Toimintamallin laajentaminen olisi helposti toteutettavissa, mikäli resursointi olisi turvattu. Kokemus- ja asiantuntijatietoa on runsaasti, mutta tieteellistä tutkimustietoa on vähemmän. Sjukhusclowner för barnpatienter -praktikens målet är att påverka barnets och familjens sjukhusupplevelse och minnet av den: skapa en positiv patientupplevelse, främja sjukhustrivseln och erbjuda psykosocialt stöd. Verksamheten är rikstäckande och etablerad. Sjukhusclowner har blivit en viktig del av universitetssjukhusens verksamhet. Att utöka praktiken skulle vara lätt genomförbart om resurser säkrades. Det finns gott om expertuppgifter och empirisk kunskap, men det finns mindre vetenskaplig kunskap. The aim of the Hospital clowning for child patients -practice is to affect the hospital experience of the child and the family and the memory that it leaves: to create a positive patient experience, to promote a satisfying hospital experience and to offer psycho-social support. The activity is nationwide and established. Hospital clowning has become an important part of university hospitals' operations. Expanding the practice would be easily feasible if resourcing was secured. There is plenty of experiential and expert knowledge, but there is less scientific knowledge
    corecore