Mediators between adverse childhood experiences and suicidality

We investigated whether psychiatric symptomatology, impulsivity, family and social dysfunction, and alcohol use mediate the relationship between adverse childhood experiences (ACEs) and suicidality. The study population comprised 206 adolescent psychiatric inpatients and 203 age- and gender-matched adolescents from the community. ACEs and suicidality were assessed using the Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School-Age Children Present and Lifetime version, the Life Events Checklist, and a structured background data collection sheet. Psychiatric symptomatology was measured using the Symptom Checklist -90. Impulsivity, social dysfunction, and family dysfunction were measured using the Offer Self-Image Questionnaire, and alcohol use was assessed with the Alcohol Use Disorders Identification Test. A simple mediation test and multiple mediation analyses were conducted. A positive direct effect of ACEs on suicidality was observed. Also seen was a positive indirect effect of ACEs on suicidality through psychiatric symptomatology, impulsivity, and family and social dysfunctions. Alcohol misuse did not, however, mediate the relationship between ACEs and suicidality. According to the multiple mediation analyses, psychiatric symptomatology was the most significant mediator, followed by impulsivity. Psychiatric symptoms, impulsivity, and family and social dysfunctions are factors that should be taken into consideration when assessing suicidality in adolescents.Peer reviewe

Risk factors related to self-harming behavior in Finnish adolescent inpatients with a history of non-suicidal self-injury, suicidal behavior or both

Peer reviewe

High Beck Depression Inventory 21 scores in adolescents without depression are associated with negative self-image and immature defense style

Beck Depression Inventory (BDI) is widely used in assessing adolescents' psychological wellbeing, but occasionally the result diverges from diagnostics. Our aim was to identify factors associated with discrepancies between BDI scores and diagnostic assessment in adolescent psychiatric patients and general population. The study comprised 206 inpatients (13-17 years old) and 203 age and gender matched non -referred adolescents. Study subjects filled self-reports on depression symptoms (BDI-21), alcohol use (AUDIT), defense styles (DSQ-40) and self-image (OSIQ-11), and on background information and adverse life events. Diagnostics was based on K-SADS-PL interview, and/or clinical interview and clinical records when available. We compared subjects who scored in BDI-21 either 0-15 points or 16-63 points firstly among subjects without current unipolar depression (n = 284), secondly among those with unipolar depression (n = 105). High BDI-21 scores in subjects without depression diagnosis (n = 48) were associated with female sex, adverse life events, parents' psychiatric problems, higher comorbidity, higher AUDIT scores, worse self-image and more immature defense styles. Low BDI-21 scores among subjects with depression diagnosis (n = 23) were associated with male sex, more positive self-image and less immature defense style. In conclusion, high BDI-21 scores in the absence of depression may reflect a broad range of challenges in an adolescent's psychological development.Peer reviewe

Psychometric properties of the Symptom Checklist-90 in adolescent psychiatric inpatients and age- and gender-matched community youth

Background: The Symptom Checklist-90 (SCL-90) is a questionnaire that is widely used to measure subjective psychopathology. In this study we investigated the psychometric properties of the SCL-90 among adolescent inpatients and community youth matched on age and gender. Methods: The final SCL-90 respondents comprised three subsets: 201 inpatients at admission, of whom 152 also completed the instrument at discharge, and 197 controls. The mean age at baseline was 15.0 years (SD 1.2), and 73 % were female. Differential SCL-90 item functioning between the three subsets was assessed with an iterative algorithm, and the presence of multidimensionality was assessed with a number of methods. Confirmatory factor analyses for ordinal items compared three latent factor models: one dimension, nine correlated dimensions, and a one-plus-nine bifactor model. Sensitivity to change was assessed with the bifactor model's general factor scores at admission and discharge. The accuracy of this factor in detecting the need for treatment used, as a gold standard, psychiatric diagnoses based on clinical records and the Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School-Age Children-Present and Lifetime (K-SADS-PL) interview. Results: Item measurement properties were largely invariant across subsets under the unidimensional model, with standardized factor scores at admission being 0.04 higher than at discharge and 0.06 higher than those of controls. Determination of the empirical number of factors was inconclusive, reflecting a strong main factor and some multidimensionality. The unidimensional factor model had very good fit, but the bifactor model offered an overall improvement, though subfactors accounted for little item variance. The SCL-90s ability to identify those with and without a psychiatric disorder was good (AUC = 83 %, Glass's. = 1.4, Cohen's d = 1.1, diagnostic odds ratio 12.5). Scores were also fairly sensitive to change between admission and discharge (AUC 72 %, Cohen's d = 0.8). Conclusions: The SCL-90 proved mostly unidimensional and showed sufficient item measurement invariance, and is thus a useful tool for screening overall psychopathology in adolescents. It is also applicable as an outcome measure for adolescent psychiatric patients. SCL-90 revealed significant gender differences in subjective psychopathology among both inpatients and community youth.Peer reviewe

Lapsuusiän kuormittavat elämäntapahtumat, psykopatologia ja itsetuhoinen käyttäytyminen : Tutkimus suomalaisista nuorista osastopotilaista ja heidän iän ja sukupuolen suhteen kaltaistetuista verrokeistaan

Lapsuus- ja nuoruusiässä koettujen kuormittavien elämäntapahtumien on todettu olevan yhteydessä aikuisiän psyykkisiin ongelmiin ja itsetuhoisuuteen. Tutkimukset ovat olleet pääosin retrospektiivisiä ja tutkittavat henkilöt aikuisia. Monissa tutkimuksissa on myös keskitytty tutkimaan vain yhtä tai kahta kuormittavaa elämäntapahtumaa, vaikka kuormittavilla elämäntapahtumilla on taipumus kasautua. Kuormittavien elämäntapahtumien yhteyttä nuoruusikäisten itsetuhoisuuteen ja itsetuhoisuuden eri muotoihin on myös tutkittu vähän. Tämä tutkimus on osa Kellokosken sairaalassa toteutettua, “Kellokoski hospital Adolescent Inpatient Follow-Up Study” (KAIFUS) – tutkimus- ja kehittämishanketta. Tutkimukseen osallistuneet nuoret (13–17 -vuotiaat) olivat psykiatrisessa osastohoidossa vuosien 2006–2010 aikana (N=206). Verrokkiaineiston muodosti saman sairaanhoitoalueen kuntien koululaiset ja opiskelijat (N=203), jotka olivat kaltaistettu iän ja sukupuolen mukaan. Diagnosoinnissa ja itsetuhoisuuden arvioinnissa käytettiin puolistrukturoitua K-SADS-PL haastattelua. Itsetuhoisuutta tutkittiin sekä summamuuttujana, että jaoteltuna itsetuhoiseen käyttäytymiseen, ei itsemurhatarkoituksessa tapahtuvaan itsensä vahingoittamiseen ja näiden yhdistelmään. Lisäksi tietoa koottiin hoitajien ja tutkijoiden täyttämällä strukturoidulla taustatietolomakkeella ja tutkittavien täyttämillä strukturoiduilla kyselylomakkeilla. Tutkimuksessa havaittiin, että osastopotilaat olivat kokeneet kuormittavia elämäntapahtumia huomattavasti enemmän kuin verrokit, ja kuormittavien elämäntapahtumien kasautuminen lisäsi riskiä olla osastopotilas. Suuri osa eri elämäntapahtumista oli yhteydessä sekä sisäänpäin- että ulospäin suuntautuviin oireisiin. Tutkimuksessa testattiin psyykkisen oiremittari SCL-90 käytettävyyttä nuorilla ja todettiin, että mittari on lähinnä yksiulotteinen, mutta hyvä mittari nuorten yleisen psyykkisen oireilun mittaamiseen. Mittaria käytettiin jatkossa muissakin tutkimuksissa nuorten psyykkisten oireiden määrän mittaamiseen. Kuormittavilla elämäntapahtumilla todettiin olevan suora yhteys nuorten itsetuhoisuuteen. Psyykkisten oireiden määrä, impulsiivisuus, heikko sosiaalinen toimintakyky ja heikko perheen toimintakyky toimivat kaikki mediaattoreina kuormittavien elämäntapahtumien ja itsetuhoisuuden välillä. Sen sijaan alkoholin käyttö ei näyttäytynyt merkitsevänä mediaattorina ja jätettiin sen vuoksi pois jatkotutkimuksista. Kun testattiin mediaattoreiden vaikutusta yhtäaikaisesti monimediaattorimallissa, todettiin että vain koetut psyykkiset oireet ja impulsiivisuus olivat merkitseviä mediaattoreita kuormittavien elämäntapahtumien ja itsetuhoisuuden välillä. Itsetuhoinen käyttäytyminen oli tämän tutkimuksen mukaan yhteydessä diagnosoituun depressioon ja bipolaarihäiriöön, sekä itseraportoituun depressiivisyyteen ja psykoosioireiluun. Seksuaalinen hyväksikäyttö, impulsiivisuus ja itseraportoitu depressiivisyys ja psykoosioireilu olivat yhteydessä itsetuhoiseen käyttäytymiseen, jossa oli mukana myös ei itsemurha tarkoituksessa tapahtuvaa itsensä vahingoittamista. Pelkästään ei itsemurha tarkoituksessa tapahtuva itsensä vahingoittaminen oli yhteydessä itseraportoituun heikkoon sosiaaliseen toimintakykyyn. Kuormittavat elämäntapahtumat olivat yhteydessä itsetuhoiseen käyttäytymiseen, jossa oli mukana myös ei itsemurha tarkoituksessa tapahtuvaa itsensä vahingoittamista, mutta merkitsevyys jäi vain suuntaa-antavaksi, eikä tilastollista merkitsevyyttä voitu todeta. Kuormittavilla elämäntapahtumilla on merkittävä yhteys nuorten pahoinvointiin. Koska tutkitut kuormittavat elämäntapahtumat koskevat pääsääntöisesti perheessä ilmeneviä ongelmia, on tärkeää, että kuormittavista elämäntapahtumista kysytään haastateltaessa nuorta niin perustasolla kuin erikoissairaanhoidossakin. On tärkeää, että koko perhe on mukana hoidossa ja saa tarvittavaa ohjausta ja neuvontaa, kun nuori oireilee kuormittavien elämäntapahtumien johdosta. Näin voidaan katkaista sukupolvien välistä pahoinvoinnin kierrettäAdolescent psychiatric inpatients more often than adolescents in the community have been exposed to adverse childhood experiences. Adversities in childhood have been demonstrated to be associated with later psychopathology and suicidality. Studies concerning adverse childhood experiences are mostly retrospective and contain adult samples, and many investigate only one or two adversities at the same time. Further, it is not clear why some individuals exposed to adversities successfully go through adolescence while others fail. Adolescence is known as a second chance, and information to predict adolescents’ psychopathology and suicidality or treat adolescents and the whole family is needed to prevent adulthood psychopathology and suicidality. This study aimed to investigate whether adverse childhood experiences are related to adolescents’ psychopathology or to severe psychiatric disorders in inpatients and whether there are special adversities linked to either internalizing or externalizing disorders. To get a more accurate picture of a multidimensional self-report psychiatric symptoms questionnaire’s usefulness for adolescents, the psychometric properties of the SCL-90 questionnaire were investigated. Additionally, the mediating roles of psychiatric symptoms, impulsivity, alcohol misuse, and family and social dysfunction between adverse childhood experiences and suicidality were evaluated. Further, to shed light on the risk factors related to adolescent inpatient suicidality, suicidality was divided into the categories of “no self-harming behavior”, “suicidal behavior”, “non-suicidal self-injury”, and “suicidal behavior with non-suicidal self-injury”. Altogether 206 adolescent inpatients and 203 sex- and age-matched adolescents in the community participated in the study. All participants were interviewed with the Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School-Age Children-Present and Lifetime version (K-SADS-PL) to assess psychiatric diagnoses. Adverse childhood experiences included parental psychiatric and alcohol use problems, parents’ divorce, witnessing intimate partner violence, experience of physical and sexual abuse, and parental criminality. Definitions of suicidality, suicidal sum score, suicidal behavior (SB), and non-suicidal self-injury (NSSI) were based on the K-SADS-PL interview. Self-report questionnaires were used to gather information on adolescents’ psychiatric symptoms, impulsivity, and alcohol use as well as experience of family and social dysfunction. ACEs were associated with adolescent inpatient status, and the odds ratio was greater with those who had more cumulative number of ACEs. Most ACEs were associated with both internalizing and externalizing disorders. The SCL-90 questionnaire proved to be mostly unidimensional, but was a useful tool for screening overall psychopathology in adolescents, and thus, it was included in further studies to measure adolescents’ psychiatric symptoms. ACEs had a positive direct effect on suicidality, while psychiatric symptoms, impulsivity, social dysfunction, and family dysfunction had a positive indirect effect. Only alcohol use was not a significant mediator. Multiple mediation analysis revealed that psychiatric symptoms followed by impulsivity were the most significant mediators between ACEs and suicidality. Suicidal Behavior (SB) was related to diagnoses of depression and bipolar disorders and self-reported depression and psychoticism. SB with Non-Suicidal Self-Injury (SB with NSSI) was related to sexual abuse, impulsivity, and self-reported symptoms of depression and psychoticism. NSSI was related only to social dysfunction. ACEs were related to SB with NSSI only at a trend level. These results indicate that ACEs are a serious risk for later psychopathology and suicidality. Both adolescents and parents need support, advice, and treatment. Healthcare professionals should consider ACEs when faced with an adolescent needing help for mental health problems and/or suicidality. Early identification and treatment of adolescents with ACEs may prevent adulthood psychopathology

Lapsuusiän kuormittavat elämäntapahtumat, psykopatologia ja itsetuhoinen käyttäytyminen : Tutkimus suomalaisista nuorista osastopotilaista ja heidän iän ja sukupuolen suhteen kaltaistetuista verrokeistaan

Lapsuus- ja nuoruusiässä koettujen kuormittavien elämäntapahtumien on todettu olevan yhteydessä aikuisiän psyykkisiin ongelmiin ja itsetuhoisuuteen. Tutkimukset ovat olleet pääosin retrospektiivisiä ja tutkittavat henkilöt aikuisia. Monissa tutkimuksissa on myös keskitytty tutkimaan vain yhtä tai kahta kuormittavaa elämäntapahtumaa, vaikka kuormittavilla elämäntapahtumilla on taipumus kasautua. Kuormittavien elämäntapahtumien yhteyttä nuoruusikäisten itsetuhoisuuteen ja itsetuhoisuuden eri muotoihin on myös tutkittu vähän. Tämä tutkimus on osa Kellokosken sairaalassa toteutettua, “Kellokoski hospital Adolescent Inpatient Follow-Up Study” (KAIFUS) – tutkimus- ja kehittämishanketta. Tutkimukseen osallistuneet nuoret (13–17 -vuotiaat) olivat psykiatrisessa osastohoidossa vuosien 2006–2010 aikana (N=206). Verrokkiaineiston muodosti saman sairaanhoitoalueen kuntien koululaiset ja opiskelijat (N=203), jotka olivat kaltaistettu iän ja sukupuolen mukaan. Diagnosoinnissa ja itsetuhoisuuden arvioinnissa käytettiin puolistrukturoitua K-SADS-PL haastattelua. Itsetuhoisuutta tutkittiin sekä summamuuttujana, että jaoteltuna itsetuhoiseen käyttäytymiseen, ei itsemurhatarkoituksessa tapahtuvaan itsensä vahingoittamiseen ja näiden yhdistelmään. Lisäksi tietoa koottiin hoitajien ja tutkijoiden täyttämällä strukturoidulla taustatietolomakkeella ja tutkittavien täyttämillä strukturoiduilla kyselylomakkeilla. Tutkimuksessa havaittiin, että osastopotilaat olivat kokeneet kuormittavia elämäntapahtumia huomattavasti enemmän kuin verrokit, ja kuormittavien elämäntapahtumien kasautuminen lisäsi riskiä olla osastopotilas. Suuri osa eri elämäntapahtumista oli yhteydessä sekä sisäänpäin- että ulospäin suuntautuviin oireisiin. Tutkimuksessa testattiin psyykkisen oiremittari SCL-90 käytettävyyttä nuorilla ja todettiin, että mittari on lähinnä yksiulotteinen, mutta hyvä mittari nuorten yleisen psyykkisen oireilun mittaamiseen. Mittaria käytettiin jatkossa muissakin tutkimuksissa nuorten psyykkisten oireiden määrän mittaamiseen. Kuormittavilla elämäntapahtumilla todettiin olevan suora yhteys nuorten itsetuhoisuuteen. Psyykkisten oireiden määrä, impulsiivisuus, heikko sosiaalinen toimintakyky ja heikko perheen toimintakyky toimivat kaikki mediaattoreina kuormittavien elämäntapahtumien ja itsetuhoisuuden välillä. Sen sijaan alkoholin käyttö ei näyttäytynyt merkitsevänä mediaattorina ja jätettiin sen vuoksi pois jatkotutkimuksista. Kun testattiin mediaattoreiden vaikutusta yhtäaikaisesti monimediaattorimallissa, todettiin että vain koetut psyykkiset oireet ja impulsiivisuus olivat merkitseviä mediaattoreita kuormittavien elämäntapahtumien ja itsetuhoisuuden välillä. Itsetuhoinen käyttäytyminen oli tämän tutkimuksen mukaan yhteydessä diagnosoituun depressioon ja bipolaarihäiriöön, sekä itseraportoituun depressiivisyyteen ja psykoosioireiluun. Seksuaalinen hyväksikäyttö, impulsiivisuus ja itseraportoitu depressiivisyys ja psykoosioireilu olivat yhteydessä itsetuhoiseen käyttäytymiseen, jossa oli mukana myös ei itsemurha tarkoituksessa tapahtuvaa itsensä vahingoittamista. Pelkästään ei itsemurha tarkoituksessa tapahtuva itsensä vahingoittaminen oli yhteydessä itseraportoituun heikkoon sosiaaliseen toimintakykyyn. Kuormittavat elämäntapahtumat olivat yhteydessä itsetuhoiseen käyttäytymiseen, jossa oli mukana myös ei itsemurha tarkoituksessa tapahtuvaa itsensä vahingoittamista, mutta merkitsevyys jäi vain suuntaa-antavaksi, eikä tilastollista merkitsevyyttä voitu todeta. Kuormittavilla elämäntapahtumilla on merkittävä yhteys nuorten pahoinvointiin. Koska tutkitut kuormittavat elämäntapahtumat koskevat pääsääntöisesti perheessä ilmeneviä ongelmia, on tärkeää, että kuormittavista elämäntapahtumista kysytään haastateltaessa nuorta niin perustasolla kuin erikoissairaanhoidossakin. On tärkeää, että koko perhe on mukana hoidossa ja saa tarvittavaa ohjausta ja neuvontaa, kun nuori oireilee kuormittavien elämäntapahtumien johdosta. Näin voidaan katkaista sukupolvien välistä pahoinvoinnin kierrettäAdolescent psychiatric inpatients more often than adolescents in the community have been exposed to adverse childhood experiences. Adversities in childhood have been demonstrated to be associated with later psychopathology and suicidality. Studies concerning adverse childhood experiences are mostly retrospective and contain adult samples, and many investigate only one or two adversities at the same time. Further, it is not clear why some individuals exposed to adversities successfully go through adolescence while others fail. Adolescence is known as a second chance, and information to predict adolescents’ psychopathology and suicidality or treat adolescents and the whole family is needed to prevent adulthood psychopathology and suicidality. This study aimed to investigate whether adverse childhood experiences are related to adolescents’ psychopathology or to severe psychiatric disorders in inpatients and whether there are special adversities linked to either internalizing or externalizing disorders. To get a more accurate picture of a multidimensional self-report psychiatric symptoms questionnaire’s usefulness for adolescents, the psychometric properties of the SCL-90 questionnaire were investigated. Additionally, the mediating roles of psychiatric symptoms, impulsivity, alcohol misuse, and family and social dysfunction between adverse childhood experiences and suicidality were evaluated. Further, to shed light on the risk factors related to adolescent inpatient suicidality, suicidality was divided into the categories of “no self-harming behavior”, “suicidal behavior”, “non-suicidal self-injury”, and “suicidal behavior with non-suicidal self-injury”. Altogether 206 adolescent inpatients and 203 sex- and age-matched adolescents in the community participated in the study. All participants were interviewed with the Schedule for Affective Disorders and Schizophrenia for School-Age Children-Present and Lifetime version (K-SADS-PL) to assess psychiatric diagnoses. Adverse childhood experiences included parental psychiatric and alcohol use problems, parents’ divorce, witnessing intimate partner violence, experience of physical and sexual abuse, and parental criminality. Definitions of suicidality, suicidal sum score, suicidal behavior (SB), and non-suicidal self-injury (NSSI) were based on the K-SADS-PL interview. Self-report questionnaires were used to gather information on adolescents’ psychiatric symptoms, impulsivity, and alcohol use as well as experience of family and social dysfunction. ACEs were associated with adolescent inpatient status, and the odds ratio was greater with those who had more cumulative number of ACEs. Most ACEs were associated with both internalizing and externalizing disorders. The SCL-90 questionnaire proved to be mostly unidimensional, but was a useful tool for screening overall psychopathology in adolescents, and thus, it was included in further studies to measure adolescents’ psychiatric symptoms. ACEs had a positive direct effect on suicidality, while psychiatric symptoms, impulsivity, social dysfunction, and family dysfunction had a positive indirect effect. Only alcohol use was not a significant mediator. Multiple mediation analysis revealed that psychiatric symptoms followed by impulsivity were the most significant mediators between ACEs and suicidality. Suicidal Behavior (SB) was related to diagnoses of depression and bipolar disorders and self-reported depression and psychoticism. SB with Non-Suicidal Self-Injury (SB with NSSI) was related to sexual abuse, impulsivity, and self-reported symptoms of depression and psychoticism. NSSI was related only to social dysfunction. ACEs were related to SB with NSSI only at a trend level. These results indicate that ACEs are a serious risk for later psychopathology and suicidality. Both adolescents and parents need support, advice, and treatment. Healthcare professionals should consider ACEs when faced with an adolescent needing help for mental health problems and/or suicidality. Early identification and treatment of adolescents with ACEs may prevent adulthood psychopathology