Endophytic phyllosphere fungi and nutrient cycling in terrestrial ecosystems

201

Suomen Sotatieteellisen Seuran uudet kunniajäsenet

Seuran puheenjohtajan laatimassa esittelyssä kuvataan lyhyesti uusien kunniajäsenten vara-amiraali Oiva Tapio Koiviston ja kenraaliluutnantti Paavo Ilmolan upseeriuria. Hän toteaa lopuksi, että " Molemmat uudet kunniajäsenemme, vara-amiraali Koivisto ja kenraaliluutnantti Ilmola ovat tuollaista rauhallista, kestävää työtä tekevää yleisesikuntaupseerityyppiä, miehiä, jotka rakentavasti sopeutuvat työyhteisöön, mutta ovat voimakastahtoisina myös vastuunalaisina komentajina paikallaan, siis korkeitten mittojen sotilaita.

Tervehdyspuhe seuran 50-vuotisjuhlassa

Suomen Sotatieteellisen Seuran puheenjohtaja eversti K. J. Mikolan tervehdyspuhe aloitti seuran 50-vuotisjuhlat huhtikuussa 1977. Läsnä olivat muun muassa puolustusministeri ja puolustusvoimain komentaja. Hän toteaa puheensa alussa tyytyväisyytensä siitä, että sotatieteellinen tutkimus hyväksytään osaksi "kansallista hengenviljelyämme". Puheensa sisällöstä hän toteaa, että "Tässä yhteydessä en käy kertailemaan 50 vuotta täyttävän seuramme vaiheita. Keskityn vain luonnehtimaan piirissämme harrastetun tutkimuksen keskeisimpien tavoitteiden muovautumista kuluneiden vuosikymmenten eri vaiheissa.

Seuramme kymmenes kunniajäsen kenraaliluutnantti Mannerheim-ristinritari Ilmari Armas-Eino Martola

Vuosikokouksessaan 7.4.1975 Suomen Sotatieteellinen Seura kutsui kenraaliluutnantti Ilmari Armas-Eino Martolan kunniajäsenekseen. Se oli kiitoksen ja kunnioituksen osoitus yhtäjaksoisesti kuuden vuosikymmenen aikana tehdystä mitä moninaisimmasta tuloksekkaasta työstä Isänmaan ja ihmiskunnan hyväksi sodassa ja rauhassa. Artikkelissa kuvataan lyhyesti seuran uuden kunniajäsen elämänuraa ja hänen upseeritehtäviensä merkittävimpiä tapahtumia

Suomen Sotatieteellisen Seuran uusi kunniajäsen jalkaväenkenraali K. A. Tapola

Suomen Sotatieteellisen Seuran kahdeksannen kunniajäsenen, jalkaväenkenraalin Kustaa Anders Tapolan henkilöesittely. "Kyseessä ei kuitenkaan ollut vain kunnianosoitus ansioituneelle sotilaalle, vaan ennen kaikkea seuramme tunnustuksen ja kiitollisuuden osoitus yleisesikuntaupseerille, joka 37-vuotisen vakinaisen palvelukautensa kestäessä on ollut monella tavoin ansiokkaasti ja suuntaa näyttävästi keskeisissä tehtävissä suomalaisen sotataidon kehittämisessä ja sen opettamisessa.

Tiede ja ase sotatieteellisen tutkimuksen julkisivu

Yleisesikuntaeversti, filosofian tohtori h.c. ja Suomen Sotatieteellisen Seuran puheenjohtaja K. J. Mikola kuvaa seuran 50-vuotispäivän merkeissä ilmestyvän teoksen artikkelinsa alussa teossarjan merkitystä. "Kymmenentuhatta sivua yhtenäistä tieteellistä julkaisusarjaa ei vielä ole saavutus sinänsä. Ei meidänkään oloissamme liioin ole erikoista siinä, että mainittua sarjaa on julkaistu jo viidettä vuosikymmentä. Tarkastelun arvoiseksi tämän tekee vasta se, että tuohon julkaisutoimintaan sotatieteiden alalla on lähdetty miltei tyhjästä, uranuurtajina on ollut vain pieni joukko tavoitteilleen uskollisia, että kyseessä on lajissaan maamme ainoa sotatieteellinen julkaisusarja ja että työ on tehty ensisijaisesti vain omin taloudellisin ponnistuksin." Artikkelissa tarkastellaan muun muassa teossarjan sisältöjä, aihealueita sekä kirjoittajien lukumääriä. Lopuksi kirjoittaja toteaa, että "Yliarvioimatta Tieteen ja aseen merkitystä puolustustutkimuksen esittelijänä puolustusvoimien ulkopuolelle ja sen merkitystä sotilas- ja siviilipiirien intressejä yhdistävänä tieteellisenä julkaisuna, on kuitenkin muistettava sen keskeinen merkitys sotatieteellisen tutkimuksemme innoittajana ja opastajana sekä väylänä, jota myöten monet sotilastutkijat saavat puheenvuoronsa julkisuuteen.

Suomen Sotatieteellisen Seuran uusi kunniajäsen jalkaväenkenraali Jaakko Sakari Simelius

Suomen Sotatieteellinen Seura kutsui puheenjohtajan tehtävästä luopuneen jalkaväenkenraali Sakari Simeliuksen yhdeksänneksi kunniajäseneksi. Artikkelissa kuvataan hänen sotilasuransa kehittymistä ja sen eri vaiheiden keskeisiä tapahtumia. "Uuden kunniajäsenemme virkaura on upseerin kehitykselle tavallaan tyypillinen käsittäen asteittain yhä vastuullisimpia tehtäviä kentällä, kouluissa ja esikunnissa. Yleisestä poikkeavaksi tuon kehityksen kaaren tekee sen ylettyminen korkeimpaan aktiivisotilaan virka-asemaan asti.

Strateginen defensiivi Suomen sodassa 1941-1945

Kirjoittaja toteaa johdannossaan, että Clausewitzin lause "Jokainen hyökkäys, joka ei pääty rauhaan, päättyy defensiiviin", pitää edelleen paikkansa. Kirjoittajan näkemyksen mukaan asemasotavaiheen oikeampi nimitys olisi strateginen defensiivi. Toisessa luvussa käsitellään tilannetta hyökkäysvaiheen päätyttyä eri rintaman osilla. Kolmannessa luvussa, "Defensiivinen olotila vakiintuu", käsitellään yksityiskohtaisesti tapahtumia, todeten muun muassa, että "Maaliskuun ensimmäinen päivä 1942 oli sikäli merkittävä, että silloin vakiinnutettiin kolmen kannaksen johtosuhteet ja ylipäällikkö pidätti itselleen kokonaisen divisioonan rintaman taakse Karhumäen suuntaan (8. D)."Neljännessä luvussa käsitellään suursodan käännettä ja ylipäällikön reservien kokoamista sekä viidennessä luvussa strategisen pääsuunnan hahmottumista. Seuraavassa luvussa käsitellään kesäkuun 9. päivänä käynnistynyttä venäläisten suurhyökkäystä ja kerrataan lyhyesti tapahtumia eri rintamaosilla. Suurhyökkäystä arvioivassa luvussa todetaan, että " Venäläisten suurhyökkäys kohtasi puolustuksemme niin henkisesti kuin ryhmityksellisestikin valmistautumattomana. Syitä siihen on haettu puolelta ja toiselta. Valitettavasti on jälkeenpäin usein rajoituttu hakemaan ja osoittelemaan syyllisiä tapahtuneeseen, vaivautumatta syventymään vaikutteisiin ja perusteluihin eri portaiden toimenpiteissä ja ratkaisuissa." Artikkelin lopussa olevassa yhteenvedossa todetaan, että " Viimeinen sotamme osoitti kuitenkin nähdäkseni selkeästi, että jokaisen pienenkin omaa sotaansa käyvän on ajateltava ja toimittava myös strategisten mittapuiden mukaan.

Tieteellinen tutkimus puolustusvoimien piirissä. Kehitysnäkymiä 50 vuoden ajalta

Artikkelin alussa todetaan, että vaikka Sotakorkeakoulun ja Sotatieteenlaitoksen perustamisesta onkin kulunut 50 vuotta, "ei selkeää tutkimuksen jatkuvuuden linjaa sen enempää kuin sitä ohjaavaa ja koordinoivaa otettakaan ole itsenäisyytemme varhaisimmilta vuosilta maanpuolustussektoriltamme löydettävissä". Alkuvuosien tutkimusta tutkittaessa, käsitellään artikkelissa muun muassa Sotakorkeakoulun perustamisen merkitystä. "Kaikki oli luotava miltei kirjaimellisesti tyhjästä, aineelliset edellytykset olivat perin vaatimattomat ja tieteellisluontoiseen työskentelyynpäteviä sotilaskoulutuksen saaneita henkilöitä oli vain jokunen." Tutkimustavoitteita käsitellessään kirjoittaja toteaa sotatieteet käsittävät miltei kaikkien tieteenalojen sovellutuksia. Tämän jälkeen käsitellään sotatieteiden kentän osa-alueita kuten sotahistoria, strategia, taktiikka, sotatekniikka jne. Seuraavissa luvuissa käsitellään tutkimuksen suorittajia, eräitä tutkimuksen saavutuksia ja sotien ajan tutkimusnäkymiä. Lisäksi tarkastellaan tutkimustilannetta heti sotien jälkeen ja luodaan yleiskuva 1950- ja 1960-lukujen tutkimuksesta, korostaen Sotakorkeakoulun ja Suomen Sotatieteellisen Seuran merkitystä. Viimeisessä luvussa käsitellään kyseisen ajankohdan tutkimusnäkymiä, tarkastellen sotatieteiden eri alojen toimijoita ja niille asetettavia vaatimuksia. Kirjoittaja toteaa muun muassa, että "Toisena arvostuskriteerinä ovat näennäiset oppiarvot ja virallistetut opinnäytteet, jollaiset ovat siviilielämässä voimassa. Sotaväellä ei ole vastaavia rinnastuksia. Yleisesikuntaupseeriarvoa ei voi suoranaisesti oppiarvoihin rinnastaa, ei ole ainakaan rinnastettu. Ulkomailla on joalettu suorittaa sotatieteiden kandidaatin ja tohtorinkin tutkintoja. Meidän paljon pienemmissä oloissamme se tuskin tulee kyseeseen.

Vuosien 1940 - 1941 suomalais-saksalaisen yhteistoiminnan tarkoitusperien ja muotojen tarkastelua

Johdannossa todetaan ,että varsinasta uutta aineistoa lienee saatavissa vasta Neuvostoliiton arkistojen avautuessa. "Mutta koska kotimaisessakin tutkimuksessa on johduttu osittain jyrkästikin vastakkaisiin päätelmiin, lienee paikallaan tarkastella asiain silloista käsittelyjärjestystä, joka aika ajoin poikkesi aivan ratkaisevasti vastaavanlaatuisten asiain normaalista käsittelyjärjestyksestä, koska asioita hoidettiin virallisten teitten ulkopuolella." Ensimmäinen luku, "Moskovan rauhasta Veltjensin Helsingin matkaan", käsittelee Saksan asenteenmuutosta ja Suomen suhtautumista Saksaan sekä muutosten perusteita. Tämän jälkeen tarkastellaan heinäkuun tapahtumia ja Veltjensin esityksiä. Veltjensin tehtävä ja tapahtumat eivät kirjoittajan mukaan kaipaa toistamista "mutta muotojen tarkastelu on jäänyt osittain puutteelliseksi", joten niitä käsitellään hivenen tarkemmin.Toinen luku käsittelee syksyllä 1941 elpyvää yhteistoimintaa. Ensin tarkastellaan "Molemminpuolista tutustumista" ja muun muassa siihen liittyneitä upseerivierailuja. Sen jälkeen tuodaan esille Saksan asenteen hahmottumisen yhteydessä eri tasoilla käytyjä keskusteluja. Seuraavissa luvuissa käsitellään Sotilaallisen yhteistoiminnan tunnustelua ja sotilaiden virallisia yhteydenottoja, tuoden esille Salzburgin, Berliinin ja Helsingin neuvottelujen tapahtumat. Artikkelin yhdistelmässä pelkistetään suomalais-saksalaisen yhteistoiminnan vaikutteet ja menettelytavat. The article ends with a summary in English