Henkistynyt liha: Sitoutuneiden harjoittajien kokemuksia astangajoogasta

Kuvaan artikkelissa sitoutuneiden astangajoogan harjoittajien harjoituskokemuksia ruumiinfenomenologisesta näkökulmasta narratiivisen analyysin menetelmällä. Ruumiillistunut kokemus on linssi, jonka läpi tarkastelen haastateltujen kuvauksia harjoituskokemuksestaan. Hahmotan modernin astangajoogaharjoituksen osana postsekulaaria henkisyyden maisemaa. Postsekulaarista positiosta käsin kiinnostuksen kohteeksi muotoutuu se, kuinka uskonto toimii yksilöiden elämässä ja miten yksilöt itse määrittelevät kokemuksiaan. Erittelen narratiivisella analyysilla sitä, millaisista kokemuksellisista säikeistä astangajoogaharjoitus rakentuu. Miten ruumiillisesta harjoituskokemuksesta rakentuu henkisyydeksi luonnehdittava kokemuksellinen ulottuvuus? Kuinka harjoitus on muuttanut haastateltujen elämää? Millä tavoin harjoittajat mieltävät suhteensa uskonnolliseksi tai henkiseksi ymmärrettyyn? Analyysin tuloksena on tutkivan subjektin synteesi siitä, kuinka ruumiillinen ja henkinen kutoutuvat harjoituskokemuksessa yhteen. Harjoituskokemuksen keskeisiksi elementeiksi muodostuvat kurinalaisuuden, keskittymisen ja kehotietoisuuden käsitteet. Asanaharjoituksen myötä mahdollistuva radikaali yhteys kehoon tarjoaa tihentynyttä, arkipäiväisen kokemuksen ylittävää, mutta immanenttia läsnäolon ja eksistenssin tunnetta, johon liittyy avautumisen, vapautumisen ja puhdistumisen kokemuksia. Harjoituksen henkisyys on yhteydessä sen transformatiivisiin, kokonaisvaltaisesti terapeuttiseksi koettuihin vaikutuksiin. Harjoitus saa aiheuttaa muutoksia harjoittajan itseymmärryksessä, arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Se tarjoaa myös eksistentiaalista turvaa ja lohtua. Harjoituksen uskonnollis-filosofinen tausta harjoituskokemusten merkityksiä avaavana kontekstina nousee vahvemmin esiin vuosia kestäneen kurinalaisen harjoittelun jälkeen

Henkistynyt liha : Sitoutuneiden harjoittajien kokemuksia astangajoogasta

Tämän tutkielman tarkoituksena on kuvata sitoutuneiden astangajoogan harjoittajien harjoituskokemuksia. Astangajoogaharjoitus on esimodernit uskonnollis-filosofiset juuret omaava modernin joogan muoto. Tarkastelen modernia astangajoogaharjoitusta osana post-sekulaaria henkisyyden maisemaa. Post-sekulaarin käsitteellä viittaan klassisen sekularisaatioteesin murtumisen jälkeiseen tilanteeseen, jolloin traditionaalisen uskonnon tyhjentynyttä paikkaa täyttävät lukuisat vaihtoehtoiset henkisyyden muodot. Institutionaalisten uskontojen suosion hiipuessa yksilöt uskovat, tuottavat ja artikuloivat merkityksiä elämäänsä erilaisten harjoitusten ja käytänteiden avulla. Kun yksilöt ottavat etäisyyttä kulttuurisesti määrittyneeseen uskonnolliseen traditioon, uskonnontutkimus kohdistuu uskon ja uskomusten (belief) sijaan enenevässä määrin instituutioiden ulkopuolella esiintyviin arkipäiväisiin kokemuksiin (experience) ja käytänteisiin (practice). Post-sekulaarista positiosta käsin kiinnostuksen kohteeksi muotoutuu se, kuinka uskonto toimii yksilöiden elämässä ja miten yksilöt itse määrittelevät kokemuksiaan. Kuvaan tutkielmassani narratiivisen analyysin menetelmällä sitä, millaisista kokemuksellisista säikeistä astangajoogaharjoitus rakentuu. Miten ruumiillisesta harjoituskokemuksesta rakentuu henkisyydeksi luonnehdittava kokemuksellinen ulottuvuus? Kuinka harjoitus on muuttanut haastateltujen elämää? Millä tavoin harjoittajat mieltävät suhteensa uskonnolliseksi tai henkiseksi ymmärrettyyn? Kokemuskuvauksen analysoinnin ja tulkinnan lähtökohtana on ruumiinfenomenologiaan pohjaava näkemys, jonka mukaisesti ruumis ja mieli eivät ole toisiinsa nähden binaarisessa oppositiossa. Ruumis ei ole passiivinen ja mykkä mielen objekti, vaan kokemisen ja kokemuksen eksistentiaalinen ehto. Tämän mukaisesti ruumiillistunut kokemus (embodied experience) ymmärretään kielellistetyn kokemuskuvauksen muodostumiseen keskeisesti vaikuttavana kontekstina. Tutkielman tavoitteena ei ole objektiivisen tai yleistettävän tiedon tuottaminen, vaan tutkivan subjektin läpi suodattuneen uuden narratiivin luominen. Tällöin haastateltavien kerronta muodostaa tämän tarinan moniäänisen kudelman. Henkistynyt liha on kuvaus siitä, kuinka ruumiillinen ja henkinen kutoutuvat harjoituskokemuksessa yhteen. Ruumiillistuneen kokemuksen käsitteellistäminen dualismeihin taipuvalla kielellä on haasteellista sekä haastatelluille että tutkivalle subjektille. Sen keskeisiksi elementeiksi muodostuvat fokusaation ja kehotietoisuuden käsitteisiin liittyvät kuvaukset. Asanaharjoituksen myötä mahdollistuva radikaali yhteys kehoon tarjoaa tihentynyttä, arkipäiväisen kokemuksen ylittävää, mutta immanenttia läsnäolon ja eksitenssin tunnetta, johon liittyy avautumisen, vapautumisen ja puhdistumisen kokemuksia. Harjoituksen henkisyys on yhteydessä sen kokonaisvaltaisesti terapeuttiseksi koettuihin vaikutuksiin. Harjoitus generoi muutoksia harjoittajan itseymmärryksessä, arjen käytännöissä ja sosiaalisissa suhteissa. Se tarjoaa myös eksistentiaalista turvaa ja lohtua. Harjoituksen uskonnollis-filosofinen tausta harjoituskokemusten merkityksiä avaavana kontekstina nousee vahvemmin esiin vuosia kestäneen kurinalaisen harjoittelun jälkeen