Heinrich Heine – ein früher europäischer Kulturvermittler : Versuch einer Identitätsbeschreibung

Tutkielman aiheena on 1800-luvun alkupuolella eläneen saksalaisen runoilijan Heinrich Heinen identiteetti kulttuurisena toimijana. Romantiikan jälkimainingeissa, mutta samalla Ranskan vallankumousten vaikutuspiirissä Heinestä kehittyi jo varhain intellektuelli, joka vietti loppuelämänsä Pariisissa. Hänen romanttisia teoksiaan tunnettiin ja rakastettiin maailmanlaajuisesti, mutta hänen persoonaansa oli aluksi tutkittu varsin vähän. Toisen maailmansodan jälkeen etenkin Saksassa, mutta myös muualla Heine-tutkimusten määrä on jatkuvasti kasvanut. Hänet nähdään, taustaltaan juutalaisena, moniulotteisena ajattelijana, joka jo nuoruudessaan koki erääksi tehtäväkseen eurooppalaisten arvojen edistämisen. Tutkielmassa eritellään kulttuuritutkimuksen näkökulmasta Heinen identiteettiä, sen henkilökohtaista, poliittista, uskonnollista ja juutalaista puolta. Tarkastelun keskiössä on hänen Pariisin aikanaan kirjoittamansa runoteos ”Ein Wintermärchen”, joka on nähty satiirina hänen Saksaan tekemänsä matkan kokemuksista, mutta ennen muuta silloisen Preussin valtiojärjestelmästä. Se on kuitenkin samalla paljon enemmän, hätähuuto kansojen vapauden puolesta. Tämän satiirin taustaa tarkastellaan tutkielmassa lähtökohtana, minkä jälkeen esitellään menetelmiä, joita identiteetin analysoinnissa käytetään erityisesti saksankielisessä kirjallisuudessa. Koska Heineä koskeva kirjallinen tutkimus on mittava, identiteettianalyysin tarkastelutapa on tulkinnallinen ja deskriptiivinen, toisin sanoen on pyritty valikoidusti rakentamaan päättely eri lähteistä saatavien näkökohtien varaan. Tämä mahdollistaa kokoavan, joskin siis yleispiirteisen arvion identiteetin eri puolista, erityisesti painottaen erilaisten kulttuuripiirien vuorovaikutusta. Heinen kulttuurisessa ympäristössä oli yhtäältä vuorottelua saksalaisessa ja ranskalaisessa yhteisössä, toisaalta erilaisten radikaalisten poliittisten suuntausten vuorovaikutuskentässä, uskonnollis-filosofisten aatteiden ristiaallokossa, ei vähiten henkilökohtaisissa ihmissuhdevaikeuksissa. Eräs keskeinen puoli liittyy vallalla olleen romantiikan uudistamiseen, missä Heinen vaikutus on ollut merkittävä. Mainittujen erilaisten lähestymistapojen tarkastelun perusteella tutkielmassa päädytään havaitsemaan, miten Heine monessa suhteessa oli omankin aikakautemme kannalta uudistaja ja edelläkävijä. Häntä on pidetty lähes profeettana, ensimmäisenä intellektuellina, joka osallistui julkisuuden kautta kriittisesti yhteiskunnalliseen ja taiteelliseen toimintaan. Heine asettaa runoilijan moraaliseksi oppaaksi vallankäyttäjille. Erityistä merkitystä on annettava sille, että hän valistusajan jälkimainingeissa edisti kulttuurien vuorovaikutusta yli rajojen ja vallankumousaatteen innoittamana ihmisten vapautta. Identiteetin eri puolten erittelyn tuotoksena päädytään havaitsemaan Heinen persoonan ristiriitaisuus kaikissa sen ulottuvuuksissa. Hän tuki valllankumouksellisuutta, mutta oli monarkian kannattaja, hän kääntyi kristinuskoon, mutta oli sen oppien tiukka arvostelija, kuten vastaavasti myös juutalaisuuden osalta. Tutkielman tuotoksena on siten eräänlainen yleiskatsaus niistä lukuisista kulttuurisen identiteetin muodoista, jotka Heinessä yhtyvät. Niiden syventävälle tutkimukselle jää vastedes runsaasti tilaa

Selvitys maa-aineslupajärjestelmän yhdistämisestä ympäristölupamenettelyyn

Selvitystyön tarkoituksena on kartoittaa mahdollisuuksia poistaa maa-aineslain lupajärjestelmään liittyvien ennakkovalvontamuotojen päällekkäisyyksiä. Näiden valvontakeinojen välisiä yhteyksiä ei ole eriaikaisissa lainuudistuksissa juurikaan tarkasteltu. Selvityksestä ilmenee, että eri lupajärjestelmissä esiintyy varsin samankaltaisia viranomaistoimia, ja harkinnan kohteenakin on hankkeen samoja kysymyksiä. Toimeksiantoon ei sisälly ehdotuksen tekeminen maa-aineslupajärjestelmän täydellisestä sulauttamisesta muuhun lupajärjestelmään. Ehdotuksen mukaan poistetaan erillisen maa-aineslupamenettelyn soveltaminen silloin, kun ottamistoimintaa ja sen sivutoimintoja varten vaaditaan lisäksi ympäristölupa tai vesilain mukainen pohjavesilupa. Jos jokin näistä luvista on tarpeen, erillistä maa-aineslupaa ei vaadittaisi ja maa-aineslupaa koskeva lupaharkinta siirtyisi sovellettavan lupajärjestelmän yhteyteen osana päätöksentekoa. Selvityksen perusteella ei ole katsottu tarpeelliseksi esittää muutoksia maa-ainesluvan edellytyksiä tai vaadittavia selvityksiä koskevaan sääntelyyn. Maa-aineslakia sovellettaisiin edelleen aineellisoikeudellisesti sulauttamatta esimerkiksi luvan myöntämisen edellytysten tarkastelua muun lupaharkinnan osaksi. Ottamistapaa koskeva lupamääräysten sisältö perustuisi vastedeskin maa-aineslain sääntelyyn. Lisäksi esitetään eräitä muita uudistuksia, joilla ei ole välitöntä yhteyttä lupien päällekkäisyyden poistamiseen. Nykyinen maa-ainesasioissa sovellettava kunnallisvalitus muutettaisiin ympäristöasioiden tapaan yleiseksi hallintovalitukseksi. Kysymys on lähinnä järjestelmien menettelyllisestä lähentämisestä

Ennakkovalvonnan keinovalikoiman keventämisnäkymiä

Selvityksessä on toimeksiannon mukaisesti tehty ehdotuksia malleiksi, joilla vallitsevaa, paikoin tarpeettoman raskaaksi koettua ympäristölupajärjestelmää voitaisiin kehittää vaarantamatta ympäristönsuojelun tasoa ja kansalaisten vaikuttamismahdolisuuksia sekä kehitetty aiemmin esitettyjä ehdotuksia pitemmälle meneviä ratkaisumalleja