Hepatic Ultrasonography Compared with Computed Tomography and Magnetic Resonance Imaging at Diagnosis of Metastatic Uveal Melanoma

Purpose To evaluate the consistency of hepatic ultrasonography (US) with staging computed tomography (CT) and magnetic resonance imaging (MRI), to analyze why US was inconsistent with CT/MRI, and to compare CT/MRI. DESIGN Reliability analysis. METHODS Two hundred fifteen patients whose primary uveal melanoma was managed in the Helsinki University Hospital and who were diagnosed with hepatic metastases by US within 60 days of staging CT/MRI from January 1999 to December 2016, were included. Patients attended a real-life follow-up schedule including hepatic US, liver function tests (LFT), and a confirmatory CT/MRI. We evaluated the consistency of US with staging CT/MRI regarding the presence and number of metastases. RESULTS The enrolled patients underwent 215 US, 167 CT, and 69 MRI examinations, and 67% of them had biopsy-confirmed metastases. Screening was regular for 98% of the patients, and 66% were asymptomatic. US was fully consistent with CT/MRI in detecting metastases in 113 (53%) patients, in 63 (29%) CT/MRI showed more metastases, and in 16 (7%) less metastases than US. CT/MRI was inconsistent with US in 23 (11%) patients. The sensitivity of US in detecting metastases was 96% (95% confidence interval, 92-98). US failed to suggest metastases in 10 patients. LFT were abnormal in six of them, and a newly-detected hepatic lesion was present by US in four. CONCLUSIONS Hepatic US is a sensitive screening modality in detecting metastases in patients with primary uveal melanoma, if combined with LFT and in case of any new detected lesion, a confirmatory MRI.Peer reviewe

Helsingin metropolialueen yhdyskuntarakenne – Alakeskukset ja liikkuminen

Metropolialue vaikutusalueineen muodostaa laajalle ulottuvan toiminnallisen alueen. Tässä raportissa tarkastellaan pääkaupunkiseudun alakeskuksia ja joukkoliikennekäytäviä sekä kehysalueen monikeskuksista yhdyskuntarakennetta. Tulokset kertovat keskusverkon kehityksestä ja alakeskusten merkityksestä. Tuloksia voidaan hyödyntää metropolialueen yhdyskuntarakenteen ja liikennejärjestelmän kehittämisessä. Metropolin vaikutusalue jakautuu ydinalueeseen sekä tätä ympäröivään kehysalueeseen ja maaseutualueeseen. Vaikutusalueeseen kuuluu myös neljä itsenäistä kaupunkiseutua: Porvoo, Hyvinkää, Riihimäki ja Lohja. Helsingin keskusta on alueen keskus, mutta viime vuosikymmeninä kaupunki on kasvanut siten, että ydinalueelle on muodostunut oma alakeskusten verkko. Samalla ympäröivien alueiden keskukset ovat integroituneet aiempaa voimakkaammin osaksi metropolialuetta. Metropolialueen monikeskuksisuuden kehitystä on tarkasteltu eri muuttujien kautta. Alakeskukset ovat vahvistuneet, mutta pääasiassa asumisen alueina ja vain joiltain osin työpaikka-alueina. Merkittävä osa työpaikkojen kasvusta pääkaupunkiseudulla on suuntautunut erillisille työpaikkavaltaisille alueille. Alakeskusten muodostamaa monikeskuksista rakennetta on tarkasteltu työmatkojen suuntautumisen näkökulmasta. Alakeskukset linkittyvät vahvimmin Helsingin kantakaupunkiin, joka on selvästi merkittävin työpaikkakeskittymä. Alakeskusten välillä tehdään melko vähän työmatkoja. Espoossa matkat alakeskuksiin ovat varsin henkilöautovaltaisia. Metron varaan rakennetussa Itä-Helsingissä joukkoliikenteen osuus on suuri. Vantaalla ratojen varrella sijaitsevissa alakeskuksissa Myyrmäessä ja Tikkurilassa on puolestaan pienempi joukkoliikenteen osuus, mutta jalankulun osuus on verrattain suuri. Alakeskukset muodostavat pääkaupunkiseudulla joukkoliikennekäytävien rungon ja ne toimivat merkittävinä joukkoliikenteen solmukohtina. Alakeskukset sekä kehysalueen ja itsenäisten kaupunkien jalankulkuvyöhykkeet ovat metropolialueen tulevan kehityksen kannalta ratkaisevassa asemassa. Ne mahdollistavat yhdyskuntarakenteen, joka perustuu monipuolisiin liikkumismahdollisuuksiin