Examples of alien pathogens in Finnish potato production - their introduction, establishment and consequences

Most pathogens on potato have been imported into Finland via contaminated seed more than hundred years ago. The history of migration and the consequences for potato production of potato wart, blackleg and soft rot, Potato mop-top virus (PMTV) and its vector powdery scab are reviewed as examples of economically important and biologically different potato pathogens. Potato wart spread alarmingly during 1920-1960. Plant quarantine acts and the use of resistant cultivars were successful in eradicating the disease. The pathogens causing blackleg and soft rot increased rapidly in 1960-1970. Development of seed certification schemes after the end of the 1970s decreased disease incidence and made the disease insignificant other than for seed potato production. Introduction of new strains of blackleg bacteria in 2003 caused the disease again to become a considerable threat to potato production. PMTV was imported into Finland in the 1970s where it spread rapidly, especially in starch potato production. Currently it is common in all potato production except that of seed potato. The disease cannot be eradicated but contamination of clean fields can be prevented. New diseases can spread to Finland in future but population changes of existing pathogens have recently caused more problems than species completely new to Finland

Conventional and organic cropping systems at Suitia V: Cereal diseases

The occurrence of diseases on barley and winter wheat was surveyed in a field experiment comparing four conventional and four organic cropping systems in 1982—88. On barley, foliar diseases were of minor importance regardless of the cropping system. On winter wheat, powdery mildew (Erysiphe graminis), yellow rust (Puccinia striiformis) and leaf blotch (Septoria nodorum) were more prevalent in conventional than in organic cropping systems. Root and foot rot diseases (Bipolaris sorokiniana, Fusarium spp. and Gaeumannomyces graminis) were frequent on barley and winter wheat in each cropping system. B. sorokiniana infected stem bases and roots of barley more frequently in organic than in conventional cropping systems. During the first years of the study, a serious epidemic of G. graminis was recorded in certain organic cropping system

Wireless in-situ sensor network for agriculture and water monitoring on a river basin scale in Southern Finland: evaluation from a data user's perspective

v2009okpk

Examples of alien pathogens in Finnish potato production - their introduction, establishment and consequences

Suurin osa perunaa vaurioittavista taudinaiheuttajista on tuotu Suomeen tartuntaa kantavassa siemenperunassa. Tässä artikkelissa kuvataan perunasyövän (Synchytrium endobioticum), perunantyvi- ja märkämädän (Pectobacterium spp. ja Dickeya spp.), perunan maltokaariviruksen (PMTV) ja sitä levittävän kuorirokon (Spongospora subterranea) leviämishistoria Suomeen ja Suomessa sekä näiden tautien vaikutuksia perunantuotannossa. Juuri nämä taudit on valittu artikkeliin, koska ne aiheuttavat merkittäviä kustannuksia perunasektorille ja niiden kulkeutumishistoria Suomeen on raportoitu melko tarkasti. Vastaava historiikki perunarutosta (Phytophthora infestans) tullaan julkaisemaan erillisenä artikkelina. Katsauksessa on tieteellisten artikkelien ohella hyödynnetty suomalaisia tutkimusraportteja, joita ei aiemmin ole julkaistu englanniksi. Perunasyöpä todettiin Suomessa virallisesti ensimmäisen kerran Kirkkonummelta 1924, mutta se on ilmeisimmin tuotu meille Englannista ostetussa siemenperunassa Pusulaan jo vuonna1893. Tauti levisi nopeasti lähinnä palstaviljelmillä 1920-luvulta aina 1960-luvulle, jolloin tautia oli löydetty noin 800 perunalohkolta. Karanteenitoimenpiteiden ja taudinkestävien lajikkeiden ansiosta 1970- ja 1980-luvuilla uusia perunasyöpätapauksia todettiin vain muutamia vuodessa. Viimeisen 20 vuoden aikana ei ole löytynyt yhtään uutta taudin tartuttamaa lohkoa ja jokseenkin kaikki vanhat tartuntalohkot on todettu vapaiksi taudista. Kaikki nykyisin Suomessa laajasti viljellyt perunalajikkeet ovat kestäviä meillä esiintyvää perunasyöpärotua vastaan. Vuoteen 2006 mennessä Manner-Euroopasta on kuitenkin löytynyt 37 erilaista perunasyöpärotua, joista 18 pidetään uhkaavina perunantuotannolle. Yhdelläkään kaupallisessa viljelyssä olevalla perunalajikkeella ei ole kestävyyttä näitä uusia rotuja vastaan. On suuri riski, että lisääntyvän kaupan mukana jotkut näistä roduista kulkeutuvat Suomeen ja leviävät nopeasti, kuten 1920-luvulla tapahtui. Tiukka perunan tuonnin valvonta on edelleen välttämätöntä, vaikka perunasyöpä tällä hetkellä on miltei tyystin hävitetty Suomesta. Perunantyvi- ja märkämätä on tunnettu Suomessa perunan tautina 1900-luvun alkuvuosista lähtien. 1960-luvun lopulle asti tautia ei pidetty taloudellisesti kovin merkittävänä, mutta tauti alkoi lisääntyä hälyttävästi vuoden 1967 jälkeen. Tauti saatiin kuitenkin melko hyvin hallintaan 1980- ja 1990-luvuilla siemenhuollon määrätietoisen kehitystyön ja taudin esiintymiselle asetettujen tiukkojen raja-arvojen ansiosta. Aina 2000-luvun puoliväliin tyvimätä aiheutti taloudellisia tappioita lähinnä siemenperunan viljelijöille, koska tiettyjen siemenperunaerien laatuluokka aleni tai niitä ei kelpuutettu lainkaan siemenperunaksi liiallisen tyvimätäpitoisuuden takia. Vuonna 2003 Suomesta löytyi uusia tyvi- ja märkämätää aiheuttavia, nykyisin Dickeya-sukuun kuuluvia bakteerilajeja, joita pidettiin tuolloin trooppisten seutujen perunantyvi- ja märkämätäbakteereina. 2000-luvun jälkipuoliskolla nämä bakteerit yleistyivät nopeasti perunapelloilla ja niitä löytyi myös yleisesti Etelä-Suomen jokivesistä. Osa uusista bakteerikannoista on vanhoja kantoja selvästi tuhovoimaisempia ja runsaana esiintyessään ne voivat johtaa yli 50% satotappioon. Lisäksi niillä on perunan lisäksi useita muitakin isäntäkasveja ja ne pystyvät ehkä säilymään maassa talven yli. Niinpä perunaviljelysten lähellä voi olla useita erilaisia tartuntalähteitä, kun vanha tyvimätä oli aina peräisin tartuntaa kantavasta siemenperunasta. Aivan lähivuosina perunapeltojen tyvi- ja märkämätää aiheuttavaa lajistoa ei ole kartoitettu, mutta MTT:n Ruukin perunalaboratorion tutkimista perunaeristä noin kolmasosa on ollut Dickeya-bakteerien tartuttamia. Lisäksi uudet bakteerit löytyvät useimmiten lohkoilta, joilla on todettu mittavia tyvimätätuhoja. Nyt olisi tärkeää löytää tehokkaita hallintakeinoja uusia tyvi- ja märkämätäbakteereita vastaan ja saattaa ne nopeasti käytännön viljelyyn. Perunan maltokaarivirus levisi Suomeen ilmeisimmin 1970-luvun lopulla tuontisiemenessä. Tautia levittävä kuorirokkosieni on tunnettu Suomessa ainakin 1900-luvun alusta lähtien, mutta sitä ei ole koskaan pidetty kovin merkittävänä perunan tautina. Maltokaarivirus levisi nopeasti 1980-luvulla etenkin tärkkelysperunan tuotannossa ja 1987 sitä löytyi yli 40 %:ssa tärkkelysperunapelloilta kerätyissä maanäytteissä. Tällä hetkellä tautia esiintyy yleisesti koko perunantuotantoalueella lukuun ottamatta siemenperunan High-Grade tuotantoaluetta. Taudin yleisyydestä huolimatta valtaosa perunapelloistamme on vielä puhtaita taudista ja olisi erittäin tärkeää pysäyttää taudin leviäminen uusille lohkoille. Tauti leviää uusille lohkoille helposti tartuntaa kantavassa siemenperunassa. Suomalaisten säännösten mukaan sertifioidussa siemenperunassa ei saa esiintyä lainkaan PMTV-oireita kantavia mukuloita. Oireet eivät kaikissa perunalajikkeissa tule näkyviin, vaikka erä olisi pahasti viruksen tartuttama. Nämä lähes oireettomat piilotartuntaa kantavat lajikkeet ovat suuri riski taudin leviämiselle ja siemenperunan tarkastuksiin pitäisi löytyä resursseja myös piilotartunnan testaamiseen. Tällä hetkellä aidosti PMTV:n kestäviä perunalajikkeita ei ole, mutta pitkällä aikavälillä niitä olisi mahdollista jalostaa.Most pathogens on potato have been imported into Finland via contaminated seed more than hundred years ago. The history of migration and the consequences for potato production of potato wart, blackleg and soft rot, Potato mop-top virus (PMTV) and its vector powdery scab are reviewed as examples of economically important and biologically different potato pathogens. Potato wart spread alarmingly during 1920-1960. Plant quarantine acts and the use of resistant cultivars were successful in eradicating the disease. The pathogens causing blackleg and soft rot increased rapidly in 1960-1970. Development of seed certification schemes after the end of the 1970s decreased disease incidence and made the disease insignificant other than for seed potato production. Introduction of new strains of blackleg bacteria in 2003 caused the disease again to become a considerable threat to potato production. PMTV was imported into Finland in the 1970s where it spread rapidly, especially in starch potato production. Currently it is common in all potato production except that of seed potato. The disease cannot be eradicated but contamination of clean fields can be prevented. New diseases can spread to Finland in future but population changes of existing pathogens have recently caused more problems than species completely new to Finland.v2011okpka ksuEsimerkkejä kasvitaudeista suomalaisen perunantuotannon vieraslajeina - niiden leviäminen, vakiintuminen ja tuotannolliset vaikutukse

History and consequences of migrations, changes in epidemiology and population structure of potato late blight, Phytophthora infestans, in Finland from 1845 to 2011

Phytophthora infestans- (Mont.) de Bary munasienen aiheuttama perunarutto on maailmanlaajuisesti, kuten myös Suomessa, yksi perunan tuhoisimmista taudeista. Taudin levinneisyyttä ja ankaruutta Suomessa kartoitettiin vuosina 1845 1900 julkaistuista suomen- ja ruotsinkielisistä sanomalehtiartikkeleista, joita Suomen Kansalliskirjaston digitoimasta artikkelikokoelmasta löytyi yli 500. Vastaavia tietoja vuosilta 1910 1982 koottiin erilaisista tutkimusraporteista. Vuosina 1983 2011 perunaruton alkamista ja epidemioiden etenemistä tutkittiin 6 9 MTT:n tutkimusaseman ja Perunantutkimuslaitoksen perunan lajikekokeista ja perunaruton torjuntakokeista tehtyjen ruttohavaintojen perusteella. Miltei kaikki ruttohavainnot tehtiin taudinarasta Bintje- lajikkeesta, jota ei ollut käsitelty rutontorjunta- aineilla. Vuosina 1991 2011 perunaruton esiintymistä tarkkailtiin lisäksi erilaisilla perunapalstoilla ja ammattiviljelmillä. Säätekijöiden vaikutusta perunaruton alkamisajankohtaan mallinnettiin vuosina 1993 2002. Vuosina 1999 2002 selvitettiin tarkasti munaitiöiden aiheuttaman maatartunnan merkitystä tautiepidemian alkulähteenä. Vuosina 1990 2010 perunaruttoon sairastuneista kasveista kerättiin 4927 P. infestans-kantaa tarkempiin tutkimuksiin. Näistä 2703 kannasta määritettiin pariutumistyyppi, 1100 kannasta virulenssirotu. Kestävyys metalaksyyliä vastaan tutkittiin 3912 ruttokannasta ja propamokarbi-hydrokloridia vastaan 2541 kannasta. Lisäksi vuosina 1992 2000 kerätyistä perunaruttokannoista tutkittiin 154 kannan mitokondrion DNA:n haplotyyppi, joka kertoo ruttokantojen perinnöllisestä taustasta. Perunaruton torjuntaan rekisteröityjen kasvinsuojeluaineiden käyttömäärien ja vaikutustavaltaan erilaisten tehoaineiden suosion muutoksia vuosina 1953 2010 selvitettiin torjuntaaineiden myyntitilastojen ja perunan viljelypinta- alojen muutosten perusteella. Sanomalehdissä julkaistujen tarkkojen perunaruton oirekuvausten perusteella näyttää ilmeiseltä, että tautia esiintyi Suomessa Viipurin ympäristössä muutamilla viljelyksillä jo vuonna 1845 vain vuotta myöhemmin kuin se oli löydetty ensimmäisen kerran Euroopassa Belgiasta. Vuosina 1847 ja 1848 perunaruton kerrottiin aiheuttaneen suurta tuhoa perunapelloilla ja etenkin mukularuttona varastoissa Turun ja Viipurin seuduilta pohjoiseen Tornionjokilaaksoa myöten. 1800-luvun puolivälistä 1980-luvulle maanlaajuisia perunaruttoepidemioita on ollut enintään muutamana vuotena vuosikymmentä kohden. Tänä ajanjaksona tauti ilmaantui perunapelloille yleensä elokuun puolivälin jälkeen ja satotappiot johtuivat pääsääntöisesti mukuloiden pilaantumisesta kellareissa. 1900-luvulle asti Suomen maaseudulla asuva valtaväestö ei ollut erityisen riippuvainen perunasta, sitä kasvatettiin ensisijaisesti karjan rehuksi. Täten perunarutto ei Suomessa koskaan aiheuttanut maanlaajuista nälänhätää. Ruttovuosista joutuivat eniten kärsimään köyhät tilattomat ja orastavien teollisuuspaikkakuntien työväki, joiden pääasiallinen energianlähde oli palstaviljelmillä kasvatettu peruna. 1900-luvulla on julkaistu muutama tutkimusraportti perunaruton esiintymisestä eri vuosikymmenillä ja niiden perusteella ruton kehitys on ollut varsin samanlaista aina 1990-luvulle asti ensimmäiset ruttohavainnot yleensä elokuun jälkipuoliskolla ja enintään muutama paha ruttovuosi vuosikymmenessä. 1950-luvulta alkaen kemiallisia rutontorjunta-aineita on aktiivisesti tarjottu viljelijöille, mutta kemiallinen torjunta alkoi yleistyä vasta 1970-luvulla. Ruton hallitsemiseksi tuolloin tarvittiin enintään 2 3 käsittelyä elo-syyskuussa. 1990-luvun lopulla perunaruton epidemiologia muuttui radikaalisti ja tauti ilmaantui pelloille jo kesä-heinäkuun taitteessa. 2000-luvulla perunarutto on ilmaantunut kasvustoihin useimmiten heinäkuun ensimmäisellä viikolla. Ruttoepidemioiden aikaistuminen ja viljelyn ammattimaistuminen on nelinkertaistanut rutontorjuntaruiskutusten määrän 1980-lukuun verrattuna. Perunaruton A2 pariutumismuoto löydettiin Suomesta 1992 ja sen osuus oli 1990-luvulla noin 20% tutkituista perunaruttokannoista. Aivan 1990-luvun lopussa A1- ja A2-muotojen osuus alkoi lähestyä 50:50 suhdetta, mikä on luonteenomaista suvullisesti lisääntyville populaatioille. Tämä muutos tapahtui kutakuinkin samaan aikaan ruttoepidemioiden alun aikaistumisen kanssa. On mahdollista, että maassa säilyvien munaitiöiden merkitys taudin alkulähteenä lisääntyi tuolloin merkittävästi. Vuodesta 1992 lähtien ruton alkamisajankohta ja A1/A2 pariutumismuotojen määrällinen suhde näyttävät vakiintuneen. Kaikki tässä tutkimuksessa määritetyt P. infestanskannat ovat kuuluneet uuteen Meksikosta Eurooppaan 1980-luvulla levinneeseen populaatioon. R-geeni virulenssirotujen ja erilaisten geneettisten markkereiden perusteella Suomessa ja muissa Pohjoismaissa esiintyvä perunarutto on monimuotoisempi kuin rutto muualla Euroopassa. Muualla ruttopopulaatiot koostuvat muutamasta vallitsevasta kloonista, kun Pohjoismaissa miltei kaikki kannat ovat perimältään erilaisia yksilöitä. 1990-luvun alussa pääosa tutkituista P. infestans kannoista oli valikoitunut kestäviksi metalaksyyli- torjunta-ainetta vastaan. Resistenssiä ehkäisevien toimenpiteiden ja uusien vaikutustavaltaan erilaisten torjuntavalmisteiden ansiosta metalaksyyliä kestävät kannat ovat miltei hävinneet. Perunaruton kestävyydestä muita Suomessa käytettyjä rutontorjunta- aineita vastaan ei ole näkynyt merkkejä. Tällä hetkellä perunarutto on hallinnassa tavanomaisessa viljelyssä, mutta se edellyttää runsasta kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Uusi EU:n direktiivi (128/2009 EC) ja laki kasvinsuojeluaineista (1563/2011) velvoittavat siirtymään integroituun kasvinsuojeluun ja vähentämään kasvinsuojeluaineiden käyttöä. Lähitulevaisuudessa on kehitettävä ja otettava viljelyyn nykyistä rutonkestävämpiä perunalajikkeita. Myös perunan viljelykäytäntöjä, kuten kasvinvuorotusta, on kehitettävä niin että perunaruton alkutartuntalähteet saadaan nykyistä paremmin eliminoitua. Myös perunaruton esiintymisen ja taudinaiheuttajapopulaation muutosten tarkkailuun tulisi taata voimavaroja. Muutoin perunaruton mahdollisiin tuleviin muutoksiin ei pystytä ajoissa varautumaan.Potato late blight, caused by Phytophthora infestans (Mont.) de Bary, is one of the most destructive diseases of potato globally, including Finland. The history of late blight occurrence in Finland from 1845 to the 1980s is described based on newspaper articles (from 1845 to 1900) and scientific reports (from 1910 to 1982). The occurrence and severity of potato late blight from 1982 to 2011 is based on monitoring untreated plots of cv. Bintje in annual variety trials and untreated plots in fungicide efficacy trials at 6 to 9 Research Stations of MTT Agrifood Research Finland, and similar experiments at the Potato Research Institute. The effect of climatic factors on first late blight outbreaks was modelled for the period 1993 2002. From 1999 to 2002 aspects of suspected soil-borne epidemics were studied in detail. In total 4927 P. infestans isolates were collected from 1990 to 2010. Mating type (2703 isolates), R-gene virulence race (1100 isolates) and response to fungicides metalaxyl (3912 isolates) and propamocarb-HCl (2541 isolates) were determined. Haplotype based on mitochondrial DNA was determined for 154 isolates collected from 1992 to 2000. Development in fungicide use from 1953 to 2010 is described based on statistics for fungicide sales and the area devoted to potato growing in Finland. Leaf and tuber symptoms on potato most probably caused by the late blight pathogen were first described in eastern Finland in 1845. In 1847 and 1848 the disease was widespread, occurring in various parts of the country. From 1849 to the 1980s one to five severe late blight epidemics were reported per decade. During this period late blight usually appeared in the fields during the latter part of August or early September. At the end of the 1990s there was a rapid shift towards early outbreaks of late blight and since then the first late blight outbreaks have been reported at the end of June or during the first week of July. The shift towards early epidemics has led to significant increase in fungicide applications in the 1990s and 2000s. The mating type A2 was first found in 1992 in Finland and its proportion in the population, until the end of the 1990s, was close to 20%. From the end of the 1990s the A1:A2 mating type ratio in the Finnish P. infestans population has been close to 50:50. The change in mating type ratio coincides with the shift towards early outbreaks of late blight, suggesting an increasing role of oospores as a source of primary inoculum in Finland. During the monitoring period from 1992 onwards, only representatives of the new P. infestans population have been detected among the isolates studied. The Finnish P. infestans population is very diverse based on the spectrum of R-gene virulence races and genetic marker studies. No clonal lineages can be detected in the population. Metalaxyl-resistant isolates dominated the population in the early 1990s, but after adapting anti-resistance strategies and introduction of numerous new fungicides, metalaxyl resistance has almost disappeared. There has not been any sign of resistance to propamocarb-HCl in the Finnish P. infestans population. Currently potato late blight is under good control in conventional potato production as long as effective fungicides are available. There is increasing public demand for decreasing use of pesticides in agriculture and therefore in future more effort should be put on developing potato cultivars with durable resistance against late blight. Also cultural practices, including crop rotations, should be developed to reduce sources of primary inoculum in future potato production. Regular monitoring should be implemented at least every few years due to the potential for rapid changes in potato late blight epidemiology and population properties.v2012okpka ksuDiss. : Helsingin yliopisto, 201

Conventional and organic cropping systems at Suitia V: Cereal diseases

vokKirjasto Aj-KSuitian viljelyjärjestelmät V: Viljojen taudi

Suitian viljelyjärjestelmät V: Viljojen taudit

The occurrence of diseases on barley and winter wheat was surveyed in a field experiment comparing four conventional and four organic cropping systems in 1982—88. On barley, foliar diseases were of minor importance regardless of the cropping system. On winter wheat, powdery mildew (Erysiphe graminis), yellow rust (Puccinia striiformis) and leaf blotch (Septoria nodorum) were more prevalent in conventional than in organic cropping systems. Root and foot rot diseases (Bipolaris sorokiniana, Fusarium spp. and Gaeumannomyces graminis) were frequent on barley and winter wheat in each cropping system. B. sorokiniana infected stem bases and roots of barley more frequently in organic than in conventional cropping systems. During the first years of the study, a serious epidemic of G. graminis was recorded in certain organic cropping systemsSuitian koetilalla järjestetyssä kenttäkokeessa vertailtiin vuosina 1982—1988 neljää tavanomaista ja neljää luonnonmukaista viljelyjärjestelmää. Kasvitautien esiintymistä eri viljelyjärjestelmissä selvitettiin ohralla vuosina 1982, 1985 ja 1988 sekä syysvehnällä vuosina 1983 ja 1986. Kasvustot tarkastettiin kahden viikon välein ja mikäli yli 1 % kasveista oli sairastunut, kerättiin kaikista koeruuduista 100 kasviyksilön otos, josta arvioitiin tautien peittämä ala kolmesta ylimmästä lehdestä. Tyvi- ja juuristotautien runsaus selvitettiin kasvuasteella 75 ja 95 keräämällä 50—200 kasvin otos. Kasveista arvioitiin silmävaraisesti tyvien ja juuristonkunto ja määriteltiin taudinaiheuttajalajistolaboratorioviljelmien perusteella. Siemensadosta tehtiin idätyskokeet ja määritettiin siemenissä esiintyvä taudinaiheuttajalajisto. Siemenlevintäisiä tauteja, lentonokea ja ohranviirutautia todettiin kasvustoissa hyvin vähän. Peittauksesta luopuminen luonnonmukaisissa viljelyjärjestelmissä ei johtanut siemenlevintäisten tautien lisääntymiseen, sillä kokeen kylvösiemenenä käytettiin vuosittain hyvälaatuista kauppasiementä. Siemensadosta tehdyissä idätyksissä luonnonmukaisesti viljeltyjen siementen itävyys oli selvästi heikompi kuin tavanomaisesti viljeltyjen. Lisäksi luonnonmukaisesti viljellyissä siemenissä esiintyi hyvin runsaasti ohrantyvi- ja lehtilaikkutautia (Bipohris sorokiniana). Ohra säästyi lehtiä vioittavien tautien tuhoilta niinä vuosina, jolloin ohraa viljeltiin sekä tavanomaisissa että luonnonmukaisissa viljelyjärjestelmissä. Yksittäisissä kasveissa todettiin verkkolaikkua (Pyrenophora teres) ja rengaslaikkua (Rhynchosporium secalis) kaikissa viljelyjärjestelmissä. Tavanomaisesti viljellyssä syysvehnässä esiintyi runsaasti härmää (Erysiphe grominis) vuonna 1983. Luonnonmukaisesti viljellyssä vehnässä härmää todettiin erittäin vähän. Vuonna 1986 syysvehnäkasvustoissa esiintyi yleisesti ruskolaikkua (Septoria nodorum) ja keltaruostetta (Puccinia striiformis). Tautien esiintymisessä oli erittäin suuria koeruutujen välisiä vaihteluita, mutta keskimäärin ruskolaikkua ja keltaruostetta todettiin enemmän tavanomaisesti viljellyssä kuin luonnonmukaisesti viljellyssä vehnässä. Ruskolaikku oli erityisen yleinen tavanomaisessa viljavaltaisessa viljelyssä, jossa vehnää oli edellisen kerran viljelty vuonna 1984. Tyvi- ja juuristotauteja esiintyi runsaasti sekä ohralla että syysvehnällä. Tutkimuksen alkuvuosina tyvi- ja juuristotauteja esiintyi enemmän luonnonmukaisissa kuin tavanomaisissa viljelyjärjestelmissä. Viljelyjärjestelmien väliset erot näyttivät tasoittuvan kokeen jatkuessa. Vuonna 1988 tavanomaisesti viljellyssä ohrassa esiintyi enemmän tyvitauteja ja kasvien juuret olivat huonokuntoisempia kuin luonnonmukaisesti viljellyssä ohrassa. Yleisimmät tyvitaudinaiheuttajat olivat syysvehnällä Fusarium avenaceum ja F. culmorum. Ohralla esiintyi lisäksi hyvin runsaasti ohrantyvi- ja lehtilaikkua. Kasvien juuristoa vioittivat samat taudinaiheuttajalajit kuin tyviä. Lisäksi ohran ja vehnän juurissa todettiin yleisesti mustatyvitaudin aiheuttajaa (Gaeumannomyces graminis). Ohrantyvi- ja lehtilaikkua esiintyi kaikkina tutkimusvuosina selvästi enemmän luonnonmukaisissa kuin tavanomaisissa viljelyjärjestelmissä. Erityisen runsaana tautia todettiin niissä luonnonmukaisissa järjestelmissä, joissa kompostoimatonta kasvimateriaalia käytettiin lannoitteena. Mustatyvitautia esiintyi erityisen runsaasti vuonna 1983 syysvehnässä. Eniten tautia todettiin luonnonmukaisissa viljelyjärjestelmissä, joissa ennen syysvehnää viljeltiin ohraa aluskasvina maa-apila. Tutkimuksen perusteella kasvitautien aiheuttamia ongelmia luonnonmukaisessa viljelyssä voidaan pitää melko vähäisenä verrattuna vaikeuksiin, jotka liittyvät riittävän kasvinravitsemuksen järjestämiseen. Kylvösiemenen peittaamatta jättäminen edellyttää, että kylvösiemenen terveyteen kiinnitetään erityistä huomiota. Lannoitteena käytettävä eloperäinen aines voi toimia tehokkaana tautien tartuntalähteenä, joten materiaalin alkuperä ja terveys tulisi selvittää huolellisesti

Vihannesviljelyssä kerääjä- ja viherlannoituskasvien kasvitautiriskit pitää huomioida viljelykierron suunnittelussa

201

Conventional and organic cropping systems at Suitia I: Experimental design and summaries

vokKirjasto Aj-KSuitian viljelyjärjestelmät I: Koejärjestely ja yhteenvet