Traumaattinen toiseus Jonas Gardellin trilogiassa Torka aldrig tårar utan handskar

Tiivistelmä. Pro gradu -tutkielmani käsittelee traumaattisen toiseuden kerrontaa Jonas Gardellin trilogiassa ”Torka aldrig tårar utan handskar”. Teossarjan osat ”1. Kärleken”, ”2. Sjukdomen” ja ”3. Döden” muodostavat yhtenäisen tarinallisen kokonaisuuden, joka kuvaa Ruotsissa eläneiden homomiesten elämää 1970–1990-luvulla. Tarinassa painottuu erityisesti 1980-luku, jolloin hiv rantautui Ruotsiin. Tutkielmaani ohjaavat seuraavat tutkimuskysymykset: 1. Miten traumaattista toiseutta kerrotaan ”Torka aldrig tårar utan handskar” -teoksessa Rasmuksen ja Benjaminin tarinoissa? 2. Miten traumaattisen toiseuden todistajuus näkyy trilogian kertojahahmon kerronnassa? Tutkielmani kohdeteos edustaa traumafiktiota, jossa toiseuden kokemuksien kuvaamisella on merkittävä rooli. Traumaattisella toiseudella tarkoitan ilmiötä, jossa toiseuden kokemuksista muotoutuu jatkuvaluonteinen trauma, joka oireilee kompleksisen traumaperäisen stressihäiriön tavoin. Kirjallisuus voi kuvata traumaattista toiseutta erilaisilla kerronnallisilla keinoilla. Tutkielmassani olen keskittynyt analysoimaan erityisesti aikahyppyjen, viivyttelyn, toiston, metaforien ja binäärioppositioiden käyttöä traumaattisen toiseuden kuvaamisessa. Myös todistajuus toimii yhtenä analyysini avainkäsitteenä. Tutkielmassani peilaan kohdeteoksesta tekemiäni havaintoja toisten traumakirjallisuutta tai toiseutta tutkineiden havaintoihin. Keskeisiä keskustelukumppaneita ovat esimerkiksi Joshua Pederson, Robert Eaglestone, Sue Vice, Carolyn J. Dean, Cathy Caruth ja Stuart Hall. Kohdeteoksessani trauman oireet ovat varsin suoraan luettavissa. Kerronnassa toistuvat usein kuvaukset henkilöhahmojen fyysisistä ja psyykkisistä traumaan viittaavista oireista. Tällaisia oireita ovat esimerkiksi väriseminen, menneiden tapahtumien tunkeutuminen mieleen, räjähtävä/tukahdutettu viha, pakonomainen/tukahdutettu seksuaalisuus, häpeän ja tahrituksi tulemisen kokemukset sekä syyllisen uskomusjärjestelmän rationalisoiminen tai hyväksyminen. Tapahtumia, jotka muotoutuvat traumaksi ja alkavat oireilla henkilöhahmoissa, kuvataan teoksessa varsin suoraan. Yksittäisen traumaattisen tapahtuman kuvaus voi toimia edustuksena toisille samankaltaisina toistuville tapahtumille. Traumaattisten tapahtumien kertomiselle tyypillisiä keinoja ovat viivyttelyn ja toiston käyttäminen. Toistoa käytetään erityisesti intruusioiden kuvaamisessa. Traumaattiseen toiseuteen kytkeytyvät intruusiot ja muut kompleksisen trauman oireet voivat lisäksi purkautua esiin arvottavien ja yleistävien binäärioppositioiden käyttönä. Traumaa kerrotaan kohdeteoksessani myös epäsuorasti metaforaa hyödyntäen. Kohdeteokseni kertojan kerronnassa näyttäytyvät monet todistajuudelle tyypilliset piirteet, kuten pyrkimys vakuuttavuuteen, syyllisten nimeäminen, todistajuuden taakan kantaminen sekä kertomisen velvollisuus