In Vitro Interactions between Bacteria, Osteoblast-Like Cells and Macrophages in the Pathogenesis of Biomaterial-Associated Infections

Biomaterial-associated infections constitute a major clinical problem that is difficult to treat and often necessitates implant replacement. Pathogens can be introduced on an implant surface during surgery and compete with host cells attempting to integrate the implant. The fate of a biomaterial implant depends on the outcome of this race for the surface. Here we studied the competition between different bacterial strains and human U2OS osteoblast-like cells (ATCC HTB-94) for a poly(methylmethacrylate) surface in the absence or presence of macrophages in vitro using a peri-operative contamination model. Bacteria were seeded on the surface at a shear rate of 11 1/s prior to adhesion of U2OS cells and macrophages. Next, bacteria, U2OS cells and macrophages were allowed to grow simultaneously under low shear conditions (0.14 1/s). The outcome of the competition between bacteria and U2OS cells for the surface critically depended on bacterial virulence. In absence of macrophages, highly virulent Staphylococcus aureus or Pseudomonas aeruginosa stimulated U2OS cell death within 18 h of simultaneous growth on a surface. Moreover, these strains also caused cell death despite phagocytosis of adhering bacteria in presence of murine macrophages. Thus U2OS cells are bound to loose the race for a biomaterial surface against S. aureus or P. aeruginosa, even in presence of macrophages. In contrast, low-virulent Staphylococcus epidermidis did not cause U2OS cell death even after 48 h, regardless of the absence or presence of macrophages. Clinically, S. aureus and P. aeruginosa are known to yield acute and severe biomaterial-associated infections in contrast to S. epidermidis, mostly known to cause more low-grade infection. Thus it can be concluded that the model described possesses features concurring with clinical observations and therewith has potential for further studies on the simultaneous competition for an implant surface between tissue cells and pathogenic bacteria in presence of immune system components

Traumaattinen kokemus ja mielenterveys: sosiaalisen jakamisen yhteys traumasta selviytymiseen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää traumakokemuksen sosiaalisen jakamisen osa-alueiden yhteyksiä traumasta selviämiseen liikenneonnettomuuden uhreilla. Sosiaalisen jakamisen osa-alueisiin kuuluivat jakamisen tarve, jakamisen vastustus sekä jakamisen herättämät negatiiviset tunteet. Traumasta selviämistä tarkasteltiin traumaperäisten stressioireiden määrän avulla. Toisena tavoitteena oli tutkia uhrin sukupuolen ja syyllisyyden kokemuksen, sekä onnettomuuden vakavuuden ja siitä kuluneen ajan mahdollisia vaikutuksia sosiaalisen jakamisen ja traumasta selviämisen väliseen yhteyteen. Tutkimuksessa oli mukana 266 henkilöä, jotka olivat olleet osallisina kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa Suomessa vuosien 2000-2004 aikana. Traumaperäisiä stressioireita mitattiin Impact of event scale -revised (IES-R) - kyselylomakkeella ja traumakokemuksen sosiaalista jakamista Disclosure of trauma questionnaire (DTQ) - kyselyllä. Tutkimusmenetelminä käytettiin logistisia regressioanalyysejä sekä Spearmanin korrelaatiota. Sosiaalisen jakamisen tarve ei ollut yhteydessä traumaperäisten stressioireiden määrään. Jakamisen vastustus oli yhteydessä välttämisoireisiin oireita lisäävästi ja jakamisen herättämät negatiiviset tunteet ennustivat kohonneen vireystilan oireiden kasvua. Syyllisyyden kokemuksen havaittiin olevan tärkein vaikuttava tekijä sosiaalisen jakamisen ja traumaperäisten stressioireiden välillä. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi intrusiivisten oireiden määrää, mikäli jakamisen tarve oli matala. Se myös lisäsi kohonneen vireystilan oireiden määrää erityisesti silloin, kun jakamisen tarve oli korkea. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi sekä välttämis- että kohonneen vireystilan oireita, jos kokemuksen jakaminen herätti paljon negatiivisia tunteita. Onnettomuudesta kulunut aika vaikutti jakamisen tarpeen ja välttämisoireiden väliseen yhteyteen, kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta oli enemmän oireita, kuin kahden tai neljän vuoden kuluttua, jos kokemusta haluttiin jakaa paljon. Tuloksien tukemiseksi tarvitaan lisätutkimusta erityisesti syyllisyyden kokemuksen ja sosiaalisten rajoitteiden vaikutuksesta trauman sosiaaliseen jakamiseen ja sen seurauksiin. Tuloksista on apua erilaisten interventioiden ja muiden trauman kokeneille kohdennettujen tukimuotojen suunnittelussa. Avainsanat: trauma, liikenneonnettomuus, sosiaalinen jakaminen, traumaperäiset stressioireet, syyllisyys, sukupuoli, vakavuu

Traumaattinen kokemus ja mielenterveys: sosiaalisen jakamisen yhteys traumasta selviytymiseen

Tutkimuksen tarkoituksena oli selvittää traumakokemuksen sosiaalisen jakamisen osa-alueiden yhteyksiä traumasta selviämiseen liikenneonnettomuuden uhreilla. Sosiaalisen jakamisen osa-alueisiin kuuluivat jakamisen tarve, jakamisen vastustus sekä jakamisen herättämät negatiiviset tunteet. Traumasta selviämistä tarkasteltiin traumaperäisten stressioireiden määrän avulla. Toisena tavoitteena oli tutkia uhrin sukupuolen ja syyllisyyden kokemuksen, sekä onnettomuuden vakavuuden ja siitä kuluneen ajan mahdollisia vaikutuksia sosiaalisen jakamisen ja traumasta selviämisen väliseen yhteyteen. Tutkimuksessa oli mukana 266 henkilöä, jotka olivat olleet osallisina kuolemaan johtaneessa liikenneonnettomuudessa Suomessa vuosien 2000-2004 aikana. Traumaperäisiä stressioireita mitattiin Impact of event scale -revised (IES-R) - kyselylomakkeella ja traumakokemuksen sosiaalista jakamista Disclosure of trauma questionnaire (DTQ) - kyselyllä. Tutkimusmenetelminä käytettiin logistisia regressioanalyysejä sekä Spearmanin korrelaatiota. Sosiaalisen jakamisen tarve ei ollut yhteydessä traumaperäisten stressioireiden määrään. Jakamisen vastustus oli yhteydessä välttämisoireisiin oireita lisäävästi ja jakamisen herättämät negatiiviset tunteet ennustivat kohonneen vireystilan oireiden kasvua. Syyllisyyden kokemuksen havaittiin olevan tärkein vaikuttava tekijä sosiaalisen jakamisen ja traumaperäisten stressioireiden välillä. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi intrusiivisten oireiden määrää, mikäli jakamisen tarve oli matala. Se myös lisäsi kohonneen vireystilan oireiden määrää erityisesti silloin, kun jakamisen tarve oli korkea. Korkea syyllisyyden kokemus lisäsi sekä välttämis- että kohonneen vireystilan oireita, jos kokemuksen jakaminen herätti paljon negatiivisia tunteita. Onnettomuudesta kulunut aika vaikutti jakamisen tarpeen ja välttämisoireiden väliseen yhteyteen, kolmen vuoden kuluttua onnettomuudesta oli enemmän oireita, kuin kahden tai neljän vuoden kuluttua, jos kokemusta haluttiin jakaa paljon. Tuloksien tukemiseksi tarvitaan lisätutkimusta erityisesti syyllisyyden kokemuksen ja sosiaalisten rajoitteiden vaikutuksesta trauman sosiaaliseen jakamiseen ja sen seurauksiin. Tuloksista on apua erilaisten interventioiden ja muiden trauman kokeneille kohdennettujen tukimuotojen suunnittelussa. Avainsanat: trauma, liikenneonnettomuus, sosiaalinen jakaminen, traumaperäiset stressioireet, syyllisyys, sukupuoli, vakavuu