2 research outputs found

    Verkko-ostosten riskit kuluttajalle

    Get PDF
    Tutkimuksen tavoitteena on selvittää, mitä verkossa tapahtunut osto tarkoittaa kuluttajalle ja löytää keinoja verkko-ostamisen riskienhallintaan. Tutkimuksessa selvitetään, kuinka sopimus verkossa syntyy, mitä oikeuksia osapuolilla on ja ketkä ovat vastuussa mistäkin sopimusrikkomuksesta. Digitaalisen kehityksen myötä verkossa tehdyt ostokset ovat yleistyneet. Aihe on ajankohtainen ja kuluttajalle monimuotoinen. Kuluttajan olisi hyvä tietää verkossa tapahtuvaan ostoon liittyvät vastuu- ja velvoiteasiat ennen ostoksen suorittamista eli toisin sanoen ennen sopimuksen tekemistä. Tutkimuksessa pääasiallinen tutkimusmetodi on lainopillinen. Lähdemateriaalina on käytetty muiden aiheesta tehtyjen tutkimuksien sekä julkaisujen lisäksi oikeuskirjallisuutta. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään vallitsevaa lain tilaa verkossa tapahtuvasta ostotoiminnasta, kuten sopimusten teosta ja vastuu kysymyksistä. Tutkimuksen tarkoituksena on selvittää lähdemateriaalin avulla kuluttajan asemaa verkkokaupan asiakkaana. Verkossa tapahtuvan oston yhteydessä sovellettavaksi tulee tavallisten sopimusoikeuden periaatteiden ja kuluttajasuojalain lisäksi myös erityisiä säännöksiä. Elektronisessa ympäristössä tehtyyn sopimukseen sisältyy useita erityispiirteitä. Tutkimuksessa on pyritty selvittämään, miten vastuut jakautuvat eri osapuolten kesken verkossa tehtyjen ostosten ja niihin liittyvien virhetilanteiden osalta. Kuluttajakauppaan verkossa sovelletaan pääosin samoja lain säännöksiä kuin kuluttajakauppaan muualla. Kuluttajansuojalain säännökset ovat ensisijaiset suhteessa kauppalakiin. Kuluttajansuojalain uudistukset erityisesti koskien koti- ja etämyyntiä liittyvät verkkokauppaan. Verkossa tehdyt sopimukset ovat suurelta osin rinnastettavissa tavallisiin sopimuksiin. Kansainvälistyminen ja verkkokauppa rajatylittävissä tilanteissa tuovat omat piirteensä kuluttajankauppaan. Kuluttajalla on vahva suoja elinkeinoharjoittajaan nähden, mutta yhteinen eurooppalainen kauppalaki helpottaisi ja turvaisi kuluttajan asemaa rajat ylittävissä kauppatilanteissa.fi=Opinnäytetyö kokotekstinä PDF-muodossa.|en=Thesis fulltext in PDF format.|sv=Lärdomsprov tillgängligt som fulltext i PDF-format

    Lapsiin kohdistuvat seksuaalirikokset

    No full text
    Opinnäytetyössä on pohdittu, onko Suomen oikeuskäytäntö lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa liian lievä suhteessa tekoihin ja niiden aiheuttamiin mahdollisiin elinikäisiin vahinkoihin. Työssä kuvataan, mikä seksuaalirikos on tai mitkä teot luetaan seksuaalirikoksiksi. Lisäksi tutkitaan, mitkä asiat vaikuttavat rikosnimikkeen valintaan ja miten rangaistusta mitataan. Tietolähteenä työssä on käytetty lainsäädännön lisäksi tuoreita tutkimuksia aiheesta sekä muuta oikeuskirjallisuutta. Hallituksen esitys paremmasta suojasta lapsille seksuaalirikoksia vastaan tuo työssä esille aiheen ajankohtaisuuden ja tärkeyden. Teemahaastattelun avulla opinnäytetyöhön on haettu käytännön näkökulmaa. Haastateltavana on ollut kokenut rikostutkija. Rikoslaki määrää lapsiin kohdistuvien seksuaalirikoksien rangaistusasteikosta. Lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä voidaan tuomita enintään 4 vuotta vankeutta sekä törkeästä tekomuodosta vähintään 1 vuosi ja korkeintaan 10 vuotta vankeutta. Törkeän lapsen seksuaalisen hyväksikäytön yhteydessä tulee yleensä sovellettavaksi yhtä aikaa useampi rikoslainsäännös. Lapsen seksuaalisten hyväksikäyttörikosten määrä on 2000 – luvulla kaksinkertaistunut. Tutkimusten tuloksena voidaan todeta, että rangaistusasteikko lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa ei ole käytössä kokonaisuudessaan ja vain harvoin rikoksesta tuomitaan korkein mahdollinen tuomio. Ehdottoman vankeusrangaistuksen keskipituus on noin 2-2,5 vuotta ja ehdollisen vankeusrangaistuksen puolestaan 6-8 kuukautta. Rangaistuskäytäntö muodostuu yksittäisistä tapauksista, joten tilastoa tulisi päivittää koko ajan. Tarvittaisiin suuri määrä ratkaisuja, jotta saataisiin luotettava tulos siitä, ovatko rangaistukset oikeassa suhteessa tekoihin. Hallituksen esitys lainuudistamisesta koskien lasten seksuaalirikoksia tuo esille sen, että rangaistukset eivät ole olleet ajantasalla. Rikostutkijan haastattelu tuo työhön uusia näkökulmia kuten sen, ettei pitkä vankeustuomio ole välttämättä ainoa oikea rangaistuskeino. Haastattelun avulla kuvataan rikosprosessia tuomioistuimeen asti.In this thesis has been discussed whether the Finnish legislation of sexual crimes of children is too mild in relation to action and their possible lifelong damage. The study describes what is a sexual crime and what are the action which are included to sexual crimes. As well there has discussed which factors has an affect in choice of the crimetitle and how the punishment is neasured. Theoretical background is based on the legislation, recent research of the subject and legal literature. The Government´s proposal of better protection for children against sexual offences brings up the timeliness and the importance of the subject. The research methods are to analyse new researches and get professional and practical perspective of police work in practice. The interview is an experienced criminal investigator. The criminal law defines about the the scale of punishment about the sexual crimes of children. The sexual abuse of child can be judged maximum 4 years imprisonment and gross award of the form of at least 1 year and up to 10 years imprisonment. Grand sexual abuse of child will usually be applied at the same time more of the criminal law provision. At the 21th century child sexual abuse crime rate has doubled. The result of the researches can be seen that the scale of punishments for crimes against children is not use in full case. The highest possible judgement of the crime is rarely used. The average length of the prison sentence without chace of parole is 2-2,5 years and conditional sentence around 6-8 months. The practice of retribution consists if individual cases so the statistics should be updated all the time. There should be lots of judgements to obtain a reliable result on wether the punishment proportionate with the crimes. The Government´s proposal of the reform the law about child sexual offenses reveals that the punishments have not been updated. Criminal investigator brings new perspectives for thesis such as the fact that a long prison sentence is not necessarily the only current way of punishment. The interview is used to describe the criminal process until the court phase
    corecore