The Landscape ecological Changes of Helsinki Metropolitan Region in 1955 2009

Landscape is shaped by natural environment and increasingly by human activity. In landscape ecology, the concept of landscape can be defined as a kilometre-scale mosaic formed by different land-use types. In Helsinki Metropolitan Region, the landscape change caused by urbanization has accelerated after the 1950s. Prior to that, the landscape of the region was mainly only shaped by agriculture. The goal of this study was in addition to describing the landscape change to discuss the factors impacting the landscape change and evaluate thelandscape ecological impacts of the change. Three study areas at different distances from Helsinki city centre were chosen in order to look at the landscape change. Study areas were Malmi, Espoo and Mäntsälä regions representing different parts of the urban-to-rural gradient in 1955, 1975, 1990 and 2009. Land-use of the maps was then digitized into five classes: agricultural lands, semi-natural grasslands, built areas, waters and others using GIS methods. First, landscape change was studied using landscape ecological indices. Indices used were PLAND i.e. the proportions of the different land-use types in the landscape; MPS, SHEI and SHDI which describe fragmentation and heterogeneity of the landscape; and MSI and ED which are measures of patch shape. Second, landscape change was studied statistically in relation to topography, soil and urban structure of the study areas. Indicators used concerning urban structure were number of residents, car ownership and travel-related zones of urban form which indicate the degree of urban sprawl within the study areas. For the statistical analyses, each of the 9.25 x 9.25 km sized study areas was further divided into grids with resolution of 0.25 x 0.25 kilometres. Third, the changes in the green structure of the study areas were evaluated. The landscape change reflected by the proportions of the land-use types was the most notable in Malmi area where a large amount of agricultural land was developed from 1955 to 2009. The proportion of semi-natural grasslands also showed an interesting pattern in relation to urbanization. When urbanization started, a great number of agricultural lands were abandoned and turned into semi-natural grasslands but as the urbanization accelerated, the number of semi-natural grasslands started to decline because of urban densification. Landscape fragmentation and heterogeneity were the most widespread in Espoo study area which is not only because of the great differences in relative heights within the region but also its location in the rural-urban fringe. According to the results, urbanization induced agricultural lands to be more regular in shape both spatially and temporally whereas for built areas and semi-natural grasslands the impact of urbanization was reverse. Changes in landscape were the most insignificant in the most rural study area Mäntsälä. In Mäntsälä, built area per resident showed the greatest values indicating a widespread urban sprawl. The values were the smallest in highly urbanized Malmi study area. Unlike other study areas, in Mäntsälä the proportion of developing land in the ecologically disadvantageous cardependent zone was on the increase. On the other hand, the green structure of the Mäntsälä study area was the most advantageous whereas Malmi study area showed the most ecologically disadvantageous structure. Considering all the landscape ecological criteria used, the landscape structure of Espoo study area proved to be the best not least because of the great heterogeneity of its landscape. Thus the study confirmed the previous results according to which landscape heterogeneity is the most significant in areas exposed to a moderate human impact.Maisema on luonnonympäristön ja nykyään yhä vahvemmin ihmistoiminnan muokkaama kokonaisuus, joka voidaan maisemaekologisessa tutkimuksessa käsittää kilometrien mittakaavassa ymmärrettäväksi eri maankäyttötyyppien muodostamaksi mosaiikiksi. Helsingin metropolialueella kaupungistumisen aiheuttama maiseman muutos on ollut merkittävintä 1950-luvun jälkeisenä aikana, jota ennen alueen maisema oli pitkälti vain maatalouden muokkaamaa. Tutkimuksen tavoitteena oli maiseman muutosten kuvaamisen lisäksi tarkastella niihin johtaneita tekijöitä sekä arvioida muutosten maisemaekologisia vaikutuksia. Maiseman muutosten selvittämiseksi Helsingin metropolialueelta valittiin kolme peruskarttalehden kokoista tutkimusaluetta eri etäisyyksiltä Helsingin keskustasta: Malmin, Espoon ja Mäntsälän tutkimusalueet, jotka edustavat eri osia kaupunki maaseutu -gradientilla. Maiseman muutosta tutkittiin neljän poikkileikkausvuoden, 1955, 1975, 1990 ja 2009, avulla. Kartoilta digitoitiin GIS-menetelmin maankäyttö luokiteltuna viiteen luokkaan: maatalousmaat, niityt, rakennetut alueet, vesistöt ja muut. Maiseman muutosta tarkasteltiin maisemaekologisten indeksien avulla. Käytetyt indeksit olivat eri maankäyttötyyppien osuuksista maisemassa kertova PLAND, maiseman pirstoutuneisuudesta ja monimuotoisuudesta kertovat MPS, SHEI ja SHDI sekä maankäyttökuvioiden muodosta kertovat MSI ja ED. Maiseman muutosta tutkittiin myös tilastollisesti suhteessa alueiden topografiaan, maaperään ja yhdyskuntarakenteen kehitykseen: väestömääriin, autoistumiseen sekä liikenteen ja yhdyskuntarakenteen yhdistävään vyöhykemalliin, joka kertoo yhdyskuntarakenteen hajautumisesta. Tilastollista tarkastelua varten kukin 9,25 x 9,25 kilometrin laajuisesta tutkimusalueesta jaettiin tarkempiin 0,25 x 0,25 kilometrin kokoisiin maisemaruutuihin. Lisäksi maiseman viheraluerakenteen muutoksia tutkittiin karttatarkasteluna. Maiseman muutos maankäyttötyyppien osuuksien suhteen oli merkittävin Malmin tutkimusalueella. Tärkein muutos oli maatalousmaan osuuden merkittävä väheneminen rakennetun alueen kustannuksella. Niittyihin kaupungistuminen vaikutti siten, että niiden osuus ensin nousi maatalousmaiden lakkautusten myötä, mutta kaupungistumisen edetessä niiden osuus vähentyi täydennysrakentamisen takia. Maiseman pirstoutuminen ja monimuotoisuus oli merkittävintä Espoon tutkimusalueella, mihin vaikutti alueen topografinen rikkonaisuus sekä sijainti kaupunki- ja maatalousmaiseman rajalla. Kaupungistuminen näkyi sekä ajallisesti että alueellisesti maatalousmaiden muodon säännöllistymisenä sekä niittyjen ja rakennettujen alueiden muodon epäsäännöllistymisenä. Maaseutumaisimmassa Mäntsälässä maiseman muutokset olivat vähäisimpiä. Yhdyskuntarakenteen hajautuminen oli merkittävintä Mäntsälän tutkimusalueella, mikä näkyi suuren rakennetun pinta-alan määränä asukasta kohden. Pienin arvo taas oli Malmin tutkimusalueella. Myös yhdyskuntarakenteen liikkumisvyöhykkeille rakentamisessa ekologisesti epäedullisen autovyöhykkeen osuus kasvoi Mäntsälässä muista tutkimusalueista poiketen. Viheraluerakenne oli Mäntsälässä sen sijaan maisemaekologisesti kaikkein edullisin ja Malmilla heikoin. Kaikki tutkimuksessa käsitellyt maisemaekologiset kriteerit huomioiden Espoon tutkimusalueen maisemarakenne osoittautui kaikkein parhaaksi erityisesti maiseman monimuotoisuutensa takia, mikä vahvisti aiempien tutkimusten tuloksia siitä, että maiseman monimuotoisuus on suurinta kohtalaiselle ihmisvaikutukselle altistuvilla alueilla

Rakennetun alueen laajeneminen Suomen kaupunkiseuduilla – Kehitys vuosina 2000-2012

Kaupunkialueiden pinta-ala on laajentunut voimakkaasti viime vuosikymmeninä kaupungistumisen ja yhdyskuntarakenteen hajautumisen myötä. Tässä raportissa tutkittiin rakennetun alueen muutoksia Suomen 34 suurimmalla kaupunkiseudulla vuosina 2000–2012. Tavoitteena oli selvittää, mille maankäyttöluokille rakennettu alue laajeni ja kuinka suuri osuus asuinkerrosalasta kohdistui jo rakennetulle alueelle ja toisaalta aiemmin rakentamattomille alueille. Tarkasteluissa hyödynnettiin kaupunkiseutujen yhdyskuntarakenteen jaottelua jalankulku-, joukkoliikenne- ja autovyöhykkeisiin. Osana tutkimusta arvioitiin eri aineistojen käyttökelpoisuutta rakennetun alueen laajenemisen seurantaan. Tulosten perusteella kaupunkiseudut kasvoivat 2000-luvulla pääosin ulospäin rakennetun alueen laajetessa kaupunkia ympäröiville erityyppisille metsäalueille. Autovyöhykkeiden metsäalueille rakentaminen korostui tarkasteltaessa sekä rakennetun maapinta-alan muutoksia että kerrosalan sijoittumista. Toisin kuin pienemmillä seuduilla, Helsingissä ja Tampereella kerrosalasta suhteellisesti suurin osa sijoittui joukkoliikennevyöhykkeiden jo aiemmin rakennetuille alueille. Rakennettu alue laajeni väes-tönkasvua nopeammin lähes kaikilla seuduilla - myös vähenevän väestön alueilla. Corine Land Cover (CLC) -aineisto soveltuu hyvin rakennetun alueen yleispiirteisten muutosten analysointiin, mutta tarkalla mittakaavatasolla aineiston käyttöön liittyy rajoituksia. Eri aineistoja yhdisteltäessä tulee ottaa huomioon niiden mittakaava. Erityisesti täydennysrakentamisen tulkinnassa on muistettava, että CLC-aineiston rakennettu alue sisältää myös paljon rakentamattomia alueita, jotka eivät resoluution takia erotu aineistossa

Kaupunkien täydennysrakentamisen ja viherrakenteen paikkatietopohjainen yhteensovittaminen - Näkökulmia, aineistoja ja menetelmä maankäytön suunnittelun tueksi

Yhdyskuntarakenteen tiivistäminen ja kaupunkiluonto tuottavat monia hyötyjä ihmisille ja yhteiskunnalle. Kaupunkirakenteen tiivistäminen tulisi tehdä siten, että tuotetaan ekotehokasta, tiivistä yhdyskuntarakennetta, mutta säilytetään samalla viher- ja vesialueiden tuottamat hyödyt ja arvot. Erityisesti kasvavien kaupunkiseutujen maankäytön suunnittelussa joudutaan tasapainoilemaan rakenteen tiivistämisen ja viheralueverkoston tarjoamien hyötyjen välillä. Tässä raportissa esitellään spatiaaliseen monitavoitearviointiin (SMCA) perustuva paikkatietopohjainen (GIS) menetelmä viherrakenteen ja täydennysrakentamisen yhteensovittamiseksi osana maankäytön suunnittelua. Menetelmä testattiin yhteistyössä Järvenpään kaupungin kanssa potentiaalisten täydennysrakentamiskohteiden tunnistamiseksi. Saadun palautteen perusteella menetelmä koettiin hyödylliseksi, koska se mahdollistaa viherrakenteen ja täydennysrakentamisen arvojen yhteismitallistamisen ja esittämisen kartalla sekä helpottaa aiheeseen vaikuttavien tekijöiden jäsentämistä. Lisäksi raportissa on käyty läpi valtakunnallisia ja kuntakohtaisia paikkatietoaineistoja sekä niiden soveltuvuutta viherrakenteen rajaamiseen, luokitteluun ja täydennysrakentamiskohteiden arviointiin eri mittakaavatasoilla. Kunnille ja maakuntien liitoille lähetetyn kyselyn perusteella viherrakennetta ja täydennysrakentamista kuvaavia paikkatietoaineistoja on olemassa melko paljon. Niiden hyödyntämiselle on kuitenkin monia esteitä, kuten vajavaiset metatiedot tai paikkatieto-osaamisen puute

Suomen tulvariskit nyt ja tulevaisuudessa - Varautuminen maankäytön, talouden ja ilmaston muutokseen

Raportissa kuvataan menetelmä, jolla voidaan arvioida tulvariskien kehittymistä Suomessa. Kehitetty menetelmä hyödyntää tietoa toteutuneista tulvista, rakennuskannasta, väestömuutoksesta, talouskasvusta ja ilmaston sekä vesiolojen kehittymisestä. Riskien ennustamiseen on käytetty yleisesti tulvariskien hallinnassa hyväksyttyjä ja kansainvälisesti vertailukelpoisia laskentamenetelmiä. Menetelmä on kuvattu läpinäkyvästi, ja sen lähtötiedot ovat yleisesti saatavilla, helposti päivitettävissä, sekä tulokset ovat toistettavissa. Tulevaisuuden tulvariskiarvioita voi tarkastella internet-palvelussa sivulla www.ymparisto.fi/tulvaindikaattorit valtakunnallisesti ja alueellisesti. Tulokset on esitetty vuosille 2015–2100. Käyttäjä voi esimerkiksi arvioida ilmastonmuutoksen merkitystä suhteessa väestö- ja talouskasvuun eri vuosina ja eri skenaarioilla. Tulvariskiä ja sen muutosta on kuvattu alueen asukkaiden ja taloudellisen vahinkopotentiaalin avulla. Vuosivahingon odotusarvon avulla voi arvioida tulvariskien hallinnan investointien kannattavuutta, kuten tulvapenkereen korottamista ja veden pidättämistä valuma-alueella. Tulosten perusteella Suomen tulvariskit monikertaistuvat, jos tulvariskien hallinnan toimenpiteitä ei jatketa ja toteuteta suunnitellusti. Lyhyellä aikavälillä Suomessa on erityisesti syytä varautua talouskasvun sekä väestön ikääntymisen vaikutuksiin tulva-alueilla. Pitkällä aikavälillä ilmastonmuutokseen varautuminen on keskeistä. Alueelliset erot ovat suuret. Alimpia suositeltavia rakentamiskorkeuksia noudattamalla voidaan hallita uuden rakennuskannan riskiä, mutta pitkällä aikavälillä joillakin alueilla tarvittaneen myös rakentamisrajoituksia sekä rakenteellisia ratkaisuja kasvavien riskien vähentämiseksi ja lieventämiseksi. Jos tulvariskien ennakoidaan kasvavan, tulisi ennakoitu kasvu huomioida uusia suunnitelmia tehtäessä esim. kaavoituksessa. Sen sijaan pienenevän tulvariskin alueilla tulevaisuusskenaarioita ei voi vielä suositella suunnittelun lähtökohdaksi, johtuen taustatekijöihin liittyvistä epävarmuuksista sekä muutosten hitaasta ja mahdollisesti epälineaarisesta etenemisestä. Suunnittelun pohjana pitäisi siis käyttää vähintään nykytilanteen suuruista tulvariskiä. Tuloksia sovellettaessa on hyvä huomata, että ennusteet ovat pääosin alueellisia, mutta talouskasvun ennuste on valtakunnallinen. Sopeutumistoimien vaikutuksia ei ole otettu huomioon, esimerkiksi uusien rakennusten rakentamis- ja perustuskorkeus on sama kuin aiemman rakennuskannan. Uusien rakennuksien odotetaan myös sijoittuvan samassa suhteessa tulvavaara-alueille kuin nykyään. Laskennassa ei ole otettu huomioon aineettomia tai välillisiä vahinkoja, kuten tilapäistä kärsimystä tai toimintojen katkeamisten vaikutuksia. Tulevaisuuden tulvariskiarvioissa ei ole otettu huomioon mahdollisia muutoksia tulvariskeihin sopeutumisessa, maankäytön suunnittelussa tai politiikassa. Tulvariskien hallinnan tukemiseksi arviot olisi hyvä tarkistaa ja laskennan lähtötiedot päivittää 5–12 vuoden välein. Arviointimenetelmää voidaan lähivuosina kehittää muun muassa ottamaan huomioon rakennuskannan kehittyminen sekä muut kuin merkittävät tulvariskialueet. Tämä työ on toteutettu Maa- ja metsätalousministeriön rahoittamassa ”Kestävä tulvariskien hallinta” hankkeessa 2017–2018. Raportti koostuu kahdesta osasta: A-osassa on kuvattu käytetty arviointimenetelmä skenaarioineen ja B-osassa on esitetty tulokset epävarmuustarkasteluineen

Seurantakatsaus MAL-sopimusten vaikuttavuudesta

Valtio on solminut seitsemän suurimman kaupunkiseudun kanssa maankäytön, asumisen ja liikenteen (MAL) sopimukset. Helsingin, Tampereen, Turun, Oulun kaupunkiseudut ovat kuuluneet MAL-sopimusmenettelyn piiriin 2010-luvun alusta lähtien. Vuonna 2021 sopimusmenettelyä laajennettiin Jyväskylän, Kuopion ja Lahden kaupunkiseuduille. MAL-sopimusmenettelyn yhteydessä on tunnistettu tarve sopimusten vaikuttavuutta koskeville seurantaindikaattorille sekä kaupunkiseutujen kehityksen seurannan yhteismitallisuuden ja keskinäisen vertailtavuuden kehittämiselle. Seurantakatsaukseen koottujen indikaattorien avulla arvioidaan MAL-sopimusten tavoitteiden toteutumista ja toimenpiteiden vaikuttavuutta seutukohtaisesti ja seutujen välillä. Seurantaindikaattorit on valittu yhteistyössä seutujen kanssa käyttäen hyväksi aiemmin laadittuja kestävän yhdyskuntarakenteen ja liikkumisen seurantamittareita. Seurantatiedon kokoamisesta ja raportoinnista vastaavat Suomen ympäristökeskus Syke ja Liikenne- ja viestintävirasto Traficom. Raportti sisältää myös kaupunkiseutujen oman pohdinnan seurannan tuloksista. Seurantakatsauksessa on hyödynnetty valtakunnallisen henkilöliikennetutkimuksen aineistoja, valtakunnallista yhdyskuntarakenteen seurantajärjestelmää (YKR) sekä rakennus- ja huoneistorekisteriä (RHR). Jatkossa seurantaa on tarkoitus päivittää kahden vuoden välein

Suomen taajamarakenne - Taajamien seututason luokittelu

Yhdyskuntarakenteen kehittäminen kestävän kehityksen mukaisesti edellyttää olemassa olevan yhdyskuntarakenteen hyödyntämistä eli rakentamisen ohjaamista ensisijaisesti täydentävästi olemassa olevan taajamarakenteen sisään. Maankäytön suunnittelussa tilastollinen taajamarajaus on kuitenkin varsin karkea luokitus, sillä sekä taajamien koko että taajaman eri osien asutuksen tiheys vaihtelevat suuresti. Taajama on asutusrakenteen perusyksikkö, jolla erotetaan tiheämmin rakennetut alueet haja-asutuksesta. Taajama ei ole hallinnollisesti rajautuva alue vaan osa yhdyskuntarakennetta, joka muodostuu rakentamisen kautta. Taajamat ovat maaseudulla asutuksen keskittymiä kuntien sisällä ja kaupunkiseuduilla yhtenäisiä rakennettuja alueita, jotka ulottuvat monesti useamman kunnan alueelle. Tilastollisesti taajamien määrittelyn lähtökohtana ovat yli 200 asukkaan asutuskeskittymät, joissa rakennusten välinen etäisyys ei ylitä 200 metriä. Tilastollinen taajamarajaus (ns. YKR-taajama) laaditaan SYKEssä vuosittain. Tässä raportissa kuvataan uusi taajamien luokitusjärjestelmä, jossa taajama-alueet jaetaan kolmen tekijän perusteella kahdeksaan taajamatyyppiin. Luokitus erottelee kaupunkiseutujen ja maaseudun taajamat, tiheät ja harvat taajama-alueet sekä eri kokoluokan taajamat. Luokituksen tavoitteena on tarjota tarkempi ja erityisesti maakuntakaavoitusta paremmin tukeva seututason tulkinta taajama-alueista. Luokituksen rajaukset perustuvat paikkatietoanalyyseihin ja tilastotietoihin. Luokittelussa huomioitiin myös maakuntakaavoituksen taajamatoimintojen alueiden määrittelyyn liittyviä tarpeita Keski-Suomessa toteutetun tarkastelun perusteella. Kaupunkiseutuja ovat yli 15 000 asukkaan YKR-taajamat ja näihin kytkeytyvät pienemmät taajamat. Kaupunkiseuduilta luokitus erottelee neljä luokkaa: kaupunkiseudun keskustaajama, kaupunkiseudun lähitaajama, kaupunkiseudun pientaajama sekä kaupunkiseudun lievetaajama. Kaupunkiseuduilla keskeistä on tiheän ja harvan taajaman erottelu siten, että lievetaajama kuvaa aluetehokkuudeltaan harvaan rakennettuja alueita ja muut luokat erikokoisia tiheitä taajama-alueita. Maaseudun neljä luokkaa ovat maaseudun keskustaajama, maaseudun lievetaajama, maaseututaajama ja maaseudun pientaajama. Näistä maaseudun keskustaajamat ovat yli 3000 asukkaan tiheitä asutuskeskittymiä, joita ympäröi harva lievetaajama ja muut luokat tätä pienempiä pääsääntöisesti tilastollisen taajamarajauksen mukaan rajautuvia alueita. Taajamien kokoluokittelut perustuvat pääsääntöisesti väestömääriin. Näiden määrittelyt perustuvat tarkasteluihin, joissa analysoitiin eri palveluiden esiintymistä erikokoisissa taajamissa. Keskeinen havainto oli, että pienistäkin taajamista löytyvät lähipalvelut kuten päivittäistavarakauppa, alakoulu ja kirjasto. Sen sijaan yläkoulu ja apteekki yleistyvät vasta yli 1000 asukkaan ja Alko ja lukio yli 3000 asukkaan taajamissa. Päivittäistavarakaupan yksikköjen koko ja määrä lisääntyvät taajaman koon kasvaessa

Transcending sectoral boundaries? Discovering built-environment indicators through knowledge co-production for enhanced planning for well-being in Finnish cities

Highlights • The StrateGIS tool helps to evoke discussion on well-being across sectoral silos. • The tool provides a way to fill the gap between academic and practical approaches. • Practitioners are well placed to combine scientific and local knowledge. • Practitioner knowledge is very important in selecting and adjusting the criteria. • Local GIS experts have an important role in using spatial planning-support tools.Worldwide urbanisation emphasises the importance of planning for cities that sustain and promote the well-being of their residents. The planning of a living environment that supports well-being requires both intersectoral cooperation between policy sectors and interaction between researchers and practitioners. With 12 case studies (of 11 Finnish municipalities and one city region), we provide a description of a knowledge co-production process originating from the use of a new planning-support tool called StrateGIS that can be used for discovering built-environment indicators for integrated planning for well-being. Based on spatial multi-criteria analysis, we also investigate how the tool fostered intersectoral discussion among practitioners during the process. Practitioner knowledge was merged with scientific knowledge at different stages of the process: in structuring the value tree, in setting the objectives, in selecting the criteria and in defining the spatial representation for each criterion. Intersectoral discussion during the process was seen as fruitful and relatively easy despite the different types of expertise present in the workshops. Based on our results, the local experts specialised in spatial data have an intermediary role between practitioners since they can build understanding of how data is translated into spatial information when using a spatial planning-support tool

Pohjanlahden alueen kestävän matkailun kehittäminen

Euroopassa ympäristöllisesti, sosiaalisesti ja taloudellisesti kestävälle rannikko- ja merimatkailulle nähdään olevan paljon potentiaalia. Pohjanlahdella asiantuntijat arvioivat matkailun voivan kasvaa noin 30-50 % nykyisestä sekä potentiaalisen kysynnän että kestävän kasvun näkökulmasta. Vapaa-ajan asumisen arvioitiin yleisesti voivan kasvaa kestävästi enintään 30 % nykyisestä tasosta. Tunnistetuista potentiaalisista matkailun kehittämiskohteista suurin osa on luontomatkailun ja kulttuuriympäristön kohteita. Myös veneilyn ja purjehduksen sekä kalastusmatkailun ja kaupunkimatkailun kehittämiseen nähdään potentiaalia. Jotta matkailusta saataisiin Pohjanlahden alueella paikallisesti enemmän taloudellista hyötyä, alueen pääosin matalan profiilin matkailun liiketoimintamallia (low-profile tourism) tulisi pyrkiä kohottamaan räätälöidyn matkailun liiketoimintamalliksi (niche tourism). Räätälöidyn matkailun malli tarkoittaa pidemmälle jalostettuja ja kohdennettuja matkailupalveluita, jotka liittyvät esimerkiksi kokemuksellisuuteen, yksilöllisyyteen, ylellisyyteen, luonnon hyvinvointivaikutusten hyödyntämiseen ja paikallisiin erityispiirteisiin. Räätälöidyn matkailun kehittäminen voi tuoda lisää työpaikkoja ja monipuolistaa elinkeinorakennetta monissa Pohjanlahden rannikkokunnissa. Pohjanlahden alueen matkailun kehittämisen suurimmat esteet liittyvät innovaatioiden, tuotteistamisen ja markkinoinnin puutteisiin, alueiden vahvuuksien tunnistamatta ja hyödyntämättä jättämiseen sekä matkailun kausiluontoisuuteen. Ratkaisukeinot matkailun kehittämiseen alueella liittyvät erityisesti yhteistyön ja verkostojen luomiseen sekä palveluketjuihin. Matkailun kestävyyttä tulee edistää laajalla keinovalikoimalla. Alueidenkäytön suunnittelulla ja toimintojen sijoittamisella luodaan puitteet arvokkaiden kohteiden turvaamiseen ja haitallisten vaikutusten minimointiin. Taloudellisilla ohjauskeinoilla matkailua voidaan suunnata kestävämpiin matkailumuotoihin ja saada hyvityksiä haitoista. Vastuullisen tai kestävän matkailun ohjelmat ja sertifioinnit voivat edistää matkailun kestävyyttä paikallistasolla. Käytännön toimet matkailukohteissa keskittyvät erityisesti eri jätelajien keräykseen ja lajittelumahdollisuuksiin, kestäviin hankintoihin, matkailijoiden opastamiseen ja matkailijavirtojen ohjaamiseen. Kohdekohtaisten toimenpiteiden lisäksi toimijoiden tulisi pitkäjänteisesti edistää alueen matkailuympäristöjen suojelua ja hoitoa. Matkailutoimijat tarvitsevat myös tietoa ja työkaluja eri toimien ja hankintojen vaikutusten arviointiin ja vertailuun sekä hiilijalanjäljen laskentaan. Kestävyystavoitteiden systemaattinen seuranta ja seurannan vastuiden sopiminen on tärkeää sekä paikallisesti, valtakunnallisesti että globaalisti. Matkailutapojen ja -muotojen muutosten ennakointi on keskeistä matkailutoiminnan pitkäjänteiselle kehittämiselle ja matkailun kestävyys on matkailuyritysten tulevaisuuden elinehto. Parhaimmillaan matkailu lisää ympäristötietoisuutta ja edistää tärkeiden luonnon- ja kulttuuriympäristöjen säilyttämistä

Katsaus yhdyskuntarakenteen kehitykseen Suomessa 1990–2016

Tämän katsauksen tavoitteena on kuvata tiiviisti ja kattavasti yhdyskuntarakenteessa tapahtuneita muutoksia. Katsaukseen on koottu indikaattoreita, jotka kertovat yhdyskuntarakenteen kehityksen pitkän aikavälin kaarista ja viime vuosien suunnasta. Katsaus tarkastelee yhdyskuntarakennetta koko maassa ja erikokoisissa yhdyskunnissa sekä kaupunkiseuduilla että maaseuduilla. Tulosten yhteydessä esitetään tulkinta tapahtuneiden muutosten merkityksestä ja arvioidaan myös tulevaa kehitystä. Katsaukseen koottuja indikaattoreita päivitetään säännöllisesti, joten niiden kautta on saatavilla ajantasainen tieto yhdyskuntarakenteen kehityksestä. Katsauksessa yhdyskuntarakennetta kuvataan kahdeksan teeman kautta: väestönkehitys erilaisissa yhdyskunnissa, taajama-alueiden ja -asutuksen kehitys, yhdyskuntien tiiviys ja infrastruktuuri, palvelujen saavutettavuus, keskustojen asema yhdyskuntarakenteessa, liikkumismahdollisuuksien monipuolisuus ja kestävyys, arkiliikkumisen sujuvuus sekä taajamien viherrakenne ja virkistykseen sopivien alueiden saavutettavuus. Teemojen sisällä yhdyskuntien kehitystä on kuvattu useamman indikaattorin avulla. Katsaus kertoo käänteestä kohti tiivistyvää kehitystä. Yhdyskuntien pitkään jatkunut hajautumiskehitys on tulosten perusteella taittumassa. Taajamien fyysinen rakenne on tiivistynyt täydennysrakentamisen ansiosta ja taajamien asukastiheys on kääntymässä kasvuun erityisesti suurimmilla kaupunkiseuduilla. Kaupunkiseutujen kehitys on ollut aiempaa suunnitelmallisempaa. Yhä suurempi osuus uusista asunnoista on viime vuosina sijoittunut asemakaavoitetulle alueelle. Tästä huolimatta asemakaava-alueen ulkopuolisen harvan lievetaajaman ja haja-asutuksen pinta-ala on laajentunut nopeasti. Eri toimintojen väliset etäisyydet, kuten matkat kotoa työpaikalle, ovat kasvaneet edelleen, mutta hitaammin kuin aiemmin. Lähipalvelujen saavutettavuus on säilynyt kaupunkiseuduilla melko vakaana, mutta heikentynyt maaseudulla. Keskusta-alueet ja alakeskukset ovat saaneet uusia asukkaita, mutta palvelutyöpaikkojen osalta keskustat ovat menettäneet suhteellista merkitystään. Työ- ja asiointimatkojen autoriippuvuus on lisääntynyt, mikä heikentää arjen sujuvuutta erityisesti autottomien asuntokuntien keskuudessa. Mahdollisuudet kulkea työmatkat jalkaisin, pyörällä tai joukkoliikenteellä ovat heikentyneet 2000-luvulla jokaisella kaupunkiseuduilla. Kaupunkiseudut ja maaseututaajamat ovat keskenään hyvin erilaisessa asemassa sen suhteen, miten ne pystyvät vaikuttamaan yhdyskuntarakenteen kehitykseen. Valintoja on mahdollista tehdä erityisesti suurimmilla kasvavilla seuduilla, joille asuntorakentaminen yhä enemmän keskittyy tulevaisuudessa. Myös hitaan kasvun tai supistumisen seuduilla voidaan johdonmukaisella suunnittelulla vaikuttaa ajan mittaan yhdyskuntarakenteen muotoutumiseen