51 research outputs found

    Whole body impedance cardiography and continuous pulse wave analysis in the measurement of human haemodynamics during passive head-up tilt

    Get PDF
    Kohonnut verenpaine on merkittävä kansanterveydellinen ongelma, ja jopa 70 % verenpainepotilaista ei saavuta hoitotavoitteita lääkehoidosta huolimatta. Verenpainetason säätelyyn osallistuu hyvin moni rakenteellinen ja toiminnallinen tekijä, mutta potilastyössä tyydytään kuitenkin usein verenpaineen ja syketason määrittämiseen levossa. Myös muutoksia mm.verisuonten myötäävyydessä, ääreisverenkierron vastuksen säätelyssä, verisuonen sisäkerroksen eli endoteelin toiminnassa sekä rasituskoevasteissa on mahdollista todeta jo ennen tautitapahtumien ilmaantumista. Muutokset voivat olla potilaiden välillä hyvin erilaisia, vaikka verenpainetaso olisi samanlainen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää kliiniseen työhön soveltuva mittausmenetelmä, jonka avulla saadaan monipuolinen ja yksilöllinen käsitys sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnasta. Mittaukset suoritettiin sekä makuulla että kallistuskokeen aikana koko kehon impedanssikardiografiaa, jatkuvaa pulssiaaltoanalyysiä ja pletysmografista sormiverenpaineen mittausta käyttäen. Samanaikaisesti mitattavia muuttujia olivat sormi-, ranne- ja aorttatason verenpaine, pulssiaallon heijastumisesta kertovat suureet, pulssiaallon etenemisnopeus, ääreisverenkierron vastus sekä sydämen isku- ja minuuttitilavuus. Tutkimuksessa selvitettiin kahden pääasiassa endoteelivälitteisen lääkeaineen, salbutamolin ja L-arginiinin, ja yhden endoteelista riippumattoman, nitroglyseriinin, aiheuttamia muutoksia. Lisäksi tutkittiin ikääntymiseen liittyviä sydän- ja verenkiertoelimistön muutoksia. Menetelmän kehittämiseen liittyvät mittaukset suoritettiin terveille vapaaehtoisille, ja lopuksi menetelmää testattiin metabolista oireyhtymää ja essentielliä verenpainetautia saitastavilla potilailla. Mittaukset olivat toistettavia sekä makuulla että kallistuskokeen aikana. Salbutamoli ja nitroglyseriini laskivat verenpainetta, ääreisvastusta ja vähensivät pulssiaallon takaisinheijastumista, sekä nostivat sykettä ja sydämen minuuttitilavuutta. Salbutamolin aiheuttamat muutokset korostuivat makuuasennossa, kun taas vaste nitroglyseriinille oli selvempi kallistuskokeen aikana. L-arginiini aiheutti verenpaineen laskun kallistuskokeen aikana. Osalla tutkimushenkilöistä havaitun nitroglyseriinin aiheuttaman presynkopeen (huimaus, verenpaineen lasku) aikana havaittiin selvästi vähentynyt ääreisverenkierron vastus. Valtimojäykkyys ja pulssiaallon takaisinheijastuminen lisääntyivät iän myötä, mutta ääreisvastus ja sydämen pumppaustoiminta eivät muuttuneet. Suurempi aorttatason verenpaineen lasku kallistuskokeessa liittyi korkeampaan ikään ja lisääntyneeseen valtimojäykkyyteen. Metabolista oireyhtymää sairastavilla potilailla oli korkeampi syketaso ja pulssiaallon etenemisnopeus kuin verenpainetautia sairastavilla, vaikka verenpainetaso ja ääreisvastus eivät eronneet merkittävästi. Tulos osoittaa, että tutkituilla potilasryhmillä on verenpainetasosta riippumattomia eroja verenkiertoelimistön rakenteessa ja toiminnassa. Mittausmenetelmä on kajoamaton ja toistettava, ja mahdollistaa entistä tarkemman sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan määrittämisen. Tulokset korostavat myös pystyasennossa suoritettavien mittausten tärkeyttä, koska lääkevasteet ja ikääntymiseen liittyvät muutokset olivat erilaisia makuulla ja kallistuskokeessa. Menetelmän avulla saatavat tulokset mahdollistavat mm. yksilöllisen hoidon kohdentamisen, mikä todennäköisesti johtaa parempiin hoitotuloksiin.Regulation of blood pressure is a complex interplay between several haemodynamic mechanisms, but only resting blood pressure and heart rate are commonly measured in clinical practice to determine a patient s haemodynamic status. However, the value of single blood pressure measurements as diagnostic tests has recently been questioned. In addition, changes in for example arterial compliance, endothelial function, or the regulation of vascular resistance can already be measured before clinical manifestations of cardiovascular disease. The aim of the present study was to test the repeatability and reproducibility of a comprehensive haemodynamic measurement protocol in both supine position and during head-up tilt. In addition, the effects on two largely endothelium-dependent agents, inhaled salbutamol and intravenous L-arginine, and one endothelium independent agent, sublingual nitroglycerin, were investigated, and the haemodynamic mechanism of nitrate-induced presyncope were examined. Moreover, the age-related haemodynamic changes, supine and upright, in normotensive subjects were clarified. Finally, the application was tested in patients with either essential hypertension or metabolic syndrome. Non-invasive haemodynamic measurements were performed by applying whole body impedance cardiography, continuous pulse wave analysis and plethysmographic finger blood pressure measurements in supine position and during head-up tilt. Thus, peripheral and central blood pressure, indices of pulse wave reflection, pulse wave velocity, vascular resistance, and cardiac function could be simultaneously assessed. Repeated measurements were performed to test the repeatability and reproducibility of the method, and to study the drug effects in a placebo-controlled manner. All study subjects, except for the subjects included in the testing of the method s clinical application, were normotensive and had no medication affecting cardiovascular status. The measurement protocol was repeatable and reproducible in both supine position and during head-up tilt. Inhaled salbutamol decreased blood pressure, vascular resistance and augmentation index, while heart rate and cardiac output were increased. Sublingual nitroglycerin clearly decreased blood pressure, vascular resistance, augmentation index and pulse wave velocity, and increased heart rate and cardiac output. Importantly, the haemodynamic effects of nitroglycerin were enhanced during the head-up tilt, while the salbutamol effects were more evident in the supine position. Intravenous L-arginine resulted in decreased blood pressure and increased aortic reflection time only during the tilt. During nitrate-induced presyncope, reduced vascular resistance was observed. Increasing age from 20 to 60 years was associated with increased arterial stiffness and wave reflection, while no changes were observed in cardiac function or vascular resistance. A more pronounced decrease in central systolic blood pressure in response to tilt was associated with increased age and arterial stiffness. Subjects with metabolic syndrome had higher heart rate and arterial stiffness than hypertensive subjects, despite similar elevation of blood pressure and vascular resistance. These results suggest more widespread changes in cardiovascular status than just elevated blood pressure in metabolic syndrome. In conclusion, the present measurement protocol enables a detailed characterization of patients haemodynamic profile, including the assessment of the role of the endothelium in vascular responsiveness. The divergent effects of research drugs in different postures, and the age-related changes in haemodynamic responsiveness to head-up tilt underlie the importance to study upright haemodynamics

    Integrating medication risk management interventions into regular automated dose dispensing service of older home care clients – a systems approach

    Get PDF
    Background Automated dose dispensing (ADD) services have been implemented in many health care systems internationally. However, the ADD service itself is a logistic process that requires integration with medication risk management interventions to ensure safe and appropriate medication use. National policies and regulations guiding ADD in Finland have recommended medication reconciliation, review, and follow-up for suitable risk management interventions. This implementation study aimed to develop a medication management process integrating these recommended risk management interventions into a regular ADD service for older home care clients. Methods This study applied an action research method and was carried out in a home care setting, part of primary care in the City of Lahti, Finland. The systems-approach to risk management was applied as a theoretical framework. Results The outcome of the systems-based development process was a comprehensive medication management procedure. The medication risk management interventions of medication reconciliation, review and follow-up were integrated into the medication management process while implementing the ADD service. The tasks and responsibilities of each health care professional involved in the care team became more explicitly defined, and available resources were utilized more effectively. In particular, the hospital pharmacists became members of the care team where collaboration between physicians, pharmacists, and nurses shifted from parallel working towards close collaboration. More efforts are needed to integrate community pharmacists into the care team. Conclusion The transition to the ADD service allows implementation of the effective medication risk management interventions within regular home care practice. These systemic defenses should be considered when national ADD guidelines are implemented locally. The same applies to situations in which public home care organizations responsible for services e.g., municipalities, purchase ADD services from private service providers.Peer reviewe

    Resting heart rate predicts cardiac autonomic modulation during passive head-up tilt in subjects without cardiovascular diseases

    Get PDF
    Background Resting heart rate (HR) and its variability (HRV) reflects the cardiac sympathovagal balance that is stimulated by head-up tilting. HRV is influenced by the level of HR, but how much HRV offers additional information about cardiac autonomic tone than HR alone remains unresolved. We examined the relation of resting HR with HRV during head-up tilt. Methods. Hemodynamics of 569 subjects without known cardiovascular diseases and medications with direct cardiovascular effects were recorded using whole-body impedance cardiography, radial pulse wave analysis, and electrocardiography-based HRV analysis during passive head-up tilt. Results. Higher low frequency to the high-frequency ratio (LF/HF) of HRV (reflecting sympathovagal balance) was associated with higher HR in supine (p < .05, both linear regression analysis and variance analysis comparing HR tertiles) and upright postures (p < .001, linear regression analysis). The association of HR with HRV during tilt-testing remained significant when the HR dependence of HRV was mathematically weakened by dividing the HRV power spectra with the fourth power of the average RR-interval. Conclusion. Higher resting HR is related to higher LF/HF both supine and upright, reflecting elevated sympathetic influence on cardiac autonomic modulation. Lower resting HR is associated with lower resting LF/HF, while the differences in LF/HF between the HR tertiles were minor during head-up tilt, suggesting a greater change in cardiac sympathovagal balance in response to upright posture in those with lowest resting HR. Altogether, resting HR well predicts HRV levels during head-up tilt.Trial registration: Clinicaltrialsregister.eu 2006-002065-39, first registered 5 May 2006. ClinicalTrials.gov NCT01742702, first registered 5 December 2012.publishedVersionPeer reviewe

    The type of the functional cardiovascular response to upright posture is associated with arterial stiffness: a cross-sectional study in 470 volunteers

    Get PDF
    In a cross-sectional study we examined whether the haemodynamic response to upright posture could be divided into different functional phenotypes, and whether the observed phenotypes were associated with known determinants of cardiovascular risk. METHODS: Volunteers (n = 470) without medication with cardiovascular effects were examined using radial pulse wave analysis, whole-body impedance cardiography, and heart rate variability analysis. Based on the passive head-up tilt induced changes in systemic vascular resistance and cardiac output, the principal determinants of blood pressure, a cluster analysis was performed. RESULTS: The haemodynamic response could be clustered into 3 categories: upright increase in vascular resistance and decrease in cardiac output were greatest in the first (+45 % and -27 %, respectively), smallest in the second (+2 % and -2 %, respectively), and intermediate (+22 % and -13 %, respectively) in the third group. These groups were named as 'constrictor' (n = 109), 'sustainer' (n = 222), and 'intermediate' (n = 139) phenotypes, respectively. The sustainers were characterized by male predominance, higher body mass index, blood pressure, and also by higher pulse wave velocity, an index of large arterial stiffness, than the other groups (p < 0.01 for all). Heart rate variability analysis showed higher supine and upright low frequency/high frequency (LF/HF) ratio in the sustainers than constrictors, indicating increased sympathovagal balance. Upright LF/HF ratio was also higher in the sustainer than intermediate group. In multivariate analysis, independent explanatory factors for higher pulse wave velocity were the sustainer (p < 0.022) and intermediate phenotypes (p < 0.046), age (p < 0.001), body mass index (p < 0.001), and hypertension (p < 0.001). CONCLUSIONS: The response to upright posture could be clustered to 3 functional phenotypes. The sustainer phenotype, with smallest upright decrease in cardiac output and highest sympathovagal balance, was independently associated with increased large arterial stiffness. These results indicate an association of the functional haemodynamic phenotype with an acknowledged marker of cardiovascular risk. TRIAL REGISTRATION: ClinicalTrials.gov NCT01742702.BioMed Central open acces

    Association of resting heart rate with cardiovascular function: a cross-sectional study in 522 Finnish subjects

    Get PDF
    ad-up tilt. Methods Hemodynamics were recorded using whole-body impedance cardiography and continuous radial pulse wave analysis in 522 subjects (age 20–72 years, 261 males) without medication influencing HR or BP, or diagnosed diabetes, coronary artery, renal, peripheral arterial, or cerebrovascular disease. Correlations were calculated, and results analysed according to resting HR tertiles. Results Higher resting HR was associated with elevated systolic and diastolic BP, lower stroke volume but higher cardiac output and work, and lower systemic vascular resistance, both supine and upright (p < 0.05 for all). Subjects with higher HR also showed lower supine and upright aortic pulse pressure and augmentation index, and increased resting pulse wave velocity (p < 0.001). Upright stroke volume decreased less in subjects with highest resting HR (p < 0.05), and cardiac output decreased less in subjects with lowest resting HR (p < 0.009), but clear hemodynamic differences between the tertiles persisted both supine and upright. Conclusions Supine and upright hemodynamic profile associated with higher resting HR is characterized by higher cardiac output and lower systemic vascular resistance. Higher resting HR was associated with reduced central wave reflection, in spite of elevated BP and arterial stiffness. The increased cardiac workload, higher BP and arterial stiffness, may explain why higher HR is associated with less favourable prognosis in populations.BioMed Central open acces

    Seurantakäsikirja Suomen merenhoitosuunnitelman seurantaohjelmaan vuosille 2020–2026

    Get PDF
    Tämä merenhoidon seurantakäsikirja käsittää merenhoitosuunnitelman seurantaohjelman kuvauksen kokonaisuudessaan. Se päivittää vuoden 2014–2020 seurantaohjelman ja sitä sovelletaan vuoden 2020 heinäkuusta vuoden 2026 heinäkuuhun. Seurantaohjelma on osa merenhoidon suunnittelua, jota tehdään vesienhoidon ja merenhoidon järjestämisestä annetun lain (272/2011) ja merenhoidon järjestämisestä annetun valtioneuvoston asetuksen (980/2011) toteuttamiseksi. Tämä laki ja asetus on annettu meristrategiadirektiivin (Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2008/56/EY yhteisön meriympäristöpolitiikan puitteista) kansallista toimeenpanoa varten. Suomessa meristrategiadirektiivin mukaista meristrategiaa kutsutaan merenhoitosuunnitelmaksi. Suomen seurantaohjelma koostuu 13:sta ohjelmasta, joiden alla on yhteensä 44 alaohjelmaa. Tähän päivitettyyn seurantaohjelmaan lisättiin kuusi uutta alaohjelmaa ja useita alaohjelmia muokattiin joko muuttuneiden vaatimusten, kehittyneempien menetelmien tai muuttuneen toimintaympäristön takia. Merenhoidon uusia vaatimuksia ovat meristrategiadirektiivin liitteen 3 päivitys (EU/2017/845), Euroopan komission päätös EU/2017/848 merivesien hyvän ekologisen tilan vertailuperusteista ja menetelmästandardeista sekä seurantaa ja arviointia varten tarkoitetut täsmennykset standardoiduista menetelmistä. Seurantakäsikirja koostuu kolmesta osasta: seurantaohjelman tausta, varsinainen seurantaohjelma, ja kolmas osa, joka käsittelee seurannan kehitystarpeita, kustannuksia ja riittävyyttä. Seurantaohjelma kattaa ekosysteemilähestymistavan mukaisesti erilaisia muuttujia, jotka kuvaavat toisaalta veden ominaisuuksia ja laatua ja toisaalta ekosysteemin osia ja niiden tilaa sekä niihin kohdistuvia ihmisestä johtuvia paineita. Seurannan alaohjelmissa on kuvattu mitattavat meriympäristön ominaisuudet tai paineet, niiden seurantatiheys, indikaattorit, joihin seurantatietoa käytetään, seurannalla kootun tiedon hallinta ja yhteydet meristrategiadirektiivin hyvän tilan laadullisiin kuvaajiin ja kriteereihin

    Whole body impedance cardiography and continuous pulse wave analysis in the measurement of human haemodynamics during passive head-up tilt

    Get PDF
    Kohonnut verenpaine on merkittävä kansanterveydellinen ongelma, ja jopa 70 % verenpainepotilaista ei saavuta hoitotavoitteita lääkehoidosta huolimatta. Verenpainetason säätelyyn osallistuu hyvin moni rakenteellinen ja toiminnallinen tekijä, mutta potilastyössä tyydytään kuitenkin usein verenpaineen ja syketason määrittämiseen levossa. Myös muutoksia mm.verisuonten myötäävyydessä, ääreisverenkierron vastuksen säätelyssä, verisuonen sisäkerroksen eli endoteelin toiminnassa sekä rasituskoevasteissa on mahdollista todeta jo ennen tautitapahtumien ilmaantumista. Muutokset voivat olla potilaiden välillä hyvin erilaisia, vaikka verenpainetaso olisi samanlainen. Tutkimuksen tarkoituksena oli kehittää kliiniseen työhön soveltuva mittausmenetelmä, jonka avulla saadaan monipuolinen ja yksilöllinen käsitys sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnasta. Mittaukset suoritettiin sekä makuulla että kallistuskokeen aikana koko kehon impedanssikardiografiaa, jatkuvaa pulssiaaltoanalyysiä ja pletysmografista sormiverenpaineen mittausta käyttäen. Samanaikaisesti mitattavia muuttujia olivat sormi-, ranne- ja aorttatason verenpaine, pulssiaallon heijastumisesta kertovat suureet, pulssiaallon etenemisnopeus, ääreisverenkierron vastus sekä sydämen isku- ja minuuttitilavuus. Tutkimuksessa selvitettiin kahden pääasiassa endoteelivälitteisen lääkeaineen, salbutamolin ja L-arginiinin, ja yhden endoteelista riippumattoman, nitroglyseriinin, aiheuttamia muutoksia. Lisäksi tutkittiin ikääntymiseen liittyviä sydän- ja verenkiertoelimistön muutoksia. Menetelmän kehittämiseen liittyvät mittaukset suoritettiin terveille vapaaehtoisille, ja lopuksi menetelmää testattiin metabolista oireyhtymää ja essentielliä verenpainetautia saitastavilla potilailla. Mittaukset olivat toistettavia sekä makuulla että kallistuskokeen aikana. Salbutamoli ja nitroglyseriini laskivat verenpainetta, ääreisvastusta ja vähensivät pulssiaallon takaisinheijastumista, sekä nostivat sykettä ja sydämen minuuttitilavuutta. Salbutamolin aiheuttamat muutokset korostuivat makuuasennossa, kun taas vaste nitroglyseriinille oli selvempi kallistuskokeen aikana. L-arginiini aiheutti verenpaineen laskun kallistuskokeen aikana. Osalla tutkimushenkilöistä havaitun nitroglyseriinin aiheuttaman presynkopeen (huimaus, verenpaineen lasku) aikana havaittiin selvästi vähentynyt ääreisverenkierron vastus. Valtimojäykkyys ja pulssiaallon takaisinheijastuminen lisääntyivät iän myötä, mutta ääreisvastus ja sydämen pumppaustoiminta eivät muuttuneet. Suurempi aorttatason verenpaineen lasku kallistuskokeessa liittyi korkeampaan ikään ja lisääntyneeseen valtimojäykkyyteen. Metabolista oireyhtymää sairastavilla potilailla oli korkeampi syketaso ja pulssiaallon etenemisnopeus kuin verenpainetautia sairastavilla, vaikka verenpainetaso ja ääreisvastus eivät eronneet merkittävästi. Tulos osoittaa, että tutkituilla potilasryhmillä on verenpainetasosta riippumattomia eroja verenkiertoelimistön rakenteessa ja toiminnassa. Mittausmenetelmä on kajoamaton ja toistettava, ja mahdollistaa entistä tarkemman sydän- ja verenkiertoelimistön toiminnan määrittämisen. Tulokset korostavat myös pystyasennossa suoritettavien mittausten tärkeyttä, koska lääkevasteet ja ikääntymiseen liittyvät muutokset olivat erilaisia makuulla ja kallistuskokeessa. Menetelmän avulla saatavat tulokset mahdollistavat mm. yksilöllisen hoidon kohdentamisen, mikä todennäköisesti johtaa parempiin hoitotuloksiin.Regulation of blood pressure is a complex interplay between several haemodynamic mechanisms, but only resting blood pressure and heart rate are commonly measured in clinical practice to determine a patient s haemodynamic status. However, the value of single blood pressure measurements as diagnostic tests has recently been questioned. In addition, changes in for example arterial compliance, endothelial function, or the regulation of vascular resistance can already be measured before clinical manifestations of cardiovascular disease. The aim of the present study was to test the repeatability and reproducibility of a comprehensive haemodynamic measurement protocol in both supine position and during head-up tilt. In addition, the effects on two largely endothelium-dependent agents, inhaled salbutamol and intravenous L-arginine, and one endothelium independent agent, sublingual nitroglycerin, were investigated, and the haemodynamic mechanism of nitrate-induced presyncope were examined. Moreover, the age-related haemodynamic changes, supine and upright, in normotensive subjects were clarified. Finally, the application was tested in patients with either essential hypertension or metabolic syndrome. Non-invasive haemodynamic measurements were performed by applying whole body impedance cardiography, continuous pulse wave analysis and plethysmographic finger blood pressure measurements in supine position and during head-up tilt. Thus, peripheral and central blood pressure, indices of pulse wave reflection, pulse wave velocity, vascular resistance, and cardiac function could be simultaneously assessed. Repeated measurements were performed to test the repeatability and reproducibility of the method, and to study the drug effects in a placebo-controlled manner. All study subjects, except for the subjects included in the testing of the method s clinical application, were normotensive and had no medication affecting cardiovascular status. The measurement protocol was repeatable and reproducible in both supine position and during head-up tilt. Inhaled salbutamol decreased blood pressure, vascular resistance and augmentation index, while heart rate and cardiac output were increased. Sublingual nitroglycerin clearly decreased blood pressure, vascular resistance, augmentation index and pulse wave velocity, and increased heart rate and cardiac output. Importantly, the haemodynamic effects of nitroglycerin were enhanced during the head-up tilt, while the salbutamol effects were more evident in the supine position. Intravenous L-arginine resulted in decreased blood pressure and increased aortic reflection time only during the tilt. During nitrate-induced presyncope, reduced vascular resistance was observed. Increasing age from 20 to 60 years was associated with increased arterial stiffness and wave reflection, while no changes were observed in cardiac function or vascular resistance. A more pronounced decrease in central systolic blood pressure in response to tilt was associated with increased age and arterial stiffness. Subjects with metabolic syndrome had higher heart rate and arterial stiffness than hypertensive subjects, despite similar elevation of blood pressure and vascular resistance. These results suggest more widespread changes in cardiovascular status than just elevated blood pressure in metabolic syndrome. In conclusion, the present measurement protocol enables a detailed characterization of patients haemodynamic profile, including the assessment of the role of the endothelium in vascular responsiveness. The divergent effects of research drugs in different postures, and the age-related changes in haemodynamic responsiveness to head-up tilt underlie the importance to study upright haemodynamics

    Awareness and Use of British and American English : Finnish High School Students’ Use of Variants – Spelling and Lexicon

    No full text
    Englanti on yleisin kouluissa opetettu vieras kieli Suomessa, ja sekä opetuksen että oppilaiden kielitaidon taso on korkea. Nykyisin englanninopetus alkaa heti peruskoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien, ja englannin opetussuunnitelmassa painotetaan kielitaidon lisäksi myös kielitietoisuuden opettamista. Tämä tutkimuksen tarkoitus oli kartoittaa suomalaisten lukiolaisten britti- sekä amerikanenglannin varianttien käyttöä, sekä tutkia, ovatko he tietoisia valinnastaan, kun eri varianttien vaihtoehtoja ei erikseen mainita. Myös opiskelijoiden kykyä yhdenmukaiseen varianttien käyttöön mitattiin. Kyselyyn osallistui 50 tamperelaista lukio-opiskelijaa. Tutkimus toteutettiin kyselylomakkeella, joka sisälsi suomenkielisiä lauseita, jotka osallistujien tuli kääntää englanniksi kykyjensä mukaan. Jokainen lause sisälsi avainsanan, jonka avulla määritettiin sekä eroavaisuuksia sanavalinnoissa että kirjoitusasuissa, sekä yhdenmukaisuutta varianttien käytössä. Avainsanoja oli yhteensä 20, joista puolet viittasivat sanavalintaan ja puolet kirjoitusasuun. Osallistujat lopuksi vastasivat myös reflektoiviin kysymyksiin varianttien käytöstä, sekä kertoivat kokemuksiaan niiden käsittelystä koulussa. Tutkimuksessa selvisi, että sanojen kirjoitusasuissa molemmat variantit ovat lähes yhtä yleisiä, amerikanenglannin ollessa vain hieman suositumpi. Sanavalinnoissa eroavaisuus oli merkittävä, sillä amerikanenglannin sanoja käytettiin lähes kaksinkertaisesti brittienglannin sanoihin verrattuna. Lähes 80% osallistujista oli vastatessaan tietoinen mahdollisuudesta valita varianttien välillä, mutta suurin osa silti tietoisesti sekoitti eri variantteja. Koulussa englannin eri variantteja oltiin opiskelijoiden mukaan käsitelty vaihtelevasti, ja suurin osa koki, että brittienglantia painotettiin oppimateriaalien ja opettajien puolesta. Osa taas muisti opettajien kehottaneen valitsemaan yhden variantin ja käyttämään yksinomaan sitä. Tutkimuksessa ei otettu huomioon ääntämistä, mutta se olisi mielenkiintoinen osa-alue laajemmalle tutkimukselle tulevaisuudessa.English is the most common foreign language taught in school in Finland, and the level of the teaching as well as the students’ English skills is significantly high. English is taught in elementary schools starting from the first grade, and the Finnish National Curriculum emphasizes language awareness in addition to language skills. This study was conducted to investigate Finnish high school students’ use of British and American variants and whether or not they were aware of the alternatives when not explicitly told. The students’ ability to be consistent in their use of variants was also studied. Altogether 50 high school students from Tampere participated in the study. The study was conducted by a questionnaire which included Finnish sentences to be translated into English. In each sentence, a keyword was hidden, which would include an alternative spelling or word choice. There were 20 keywords altogether, half of which were related to spelling and the other half to lexical choice. The questionnaire contained both spelling and lexical differences, which were analyzed together with consistency. Finally, the students also answered questions on using the variants and how they were discussed in school. It became clear that the British and American spellings are almost as equally frequent amongst Finnish high school students, the American one being only slightly more popular. In the choice of lexicon, the difference was extremely clear; American words were more common and used almost twice as much as their British English counterparts. A majority of the students, 80%, were aware of the variants’ alternatives while translating, but chose to use both variants. How and whether the variants were discussed in school, varied greatly, and many students found that the British variant was emphasized by teachers and textbooks. Some noted that their teachers encouraged them to choose one variant and use it consistently. The study did not take pronunciation into account, which would be an interesting focus for later research
    corecore