3 research outputs found

    Audiomasteroinnin peruskäsitteitä

    Get PDF
    Masterointi on äänilevyn valmistamisen viimeinen taiteellistekninen työvaihe, jossa musiikki optimoidaan erilaisille äänentoistolaitteistoille ja valitulle julkaisuformaatille sopivaan muotoon. Työvaihe on laadukkaan lopputuloksen kannalta välttämättömyys, mutta vähemmän tunnettu kuin äänilevyn muut työvaiheet, kuten äänittäminen ja miksaaminen. Opinnäytetyön tarkoitus oli selvittää audiomasteroinnin peruskäsitteitä tutkimalla työvaihetta eri näkökulmista. Opinnäytetyössä selvitettiin masteroijan roolia äänitetuotannossa, masterointityön historiaa, masteroinnissa käytettyä tekniikkaa ja sen käyttötapoja sekä ääniteformaattien kehitystä ja vaatimuksia. Tarkoituksena oli vastata kolmeen peruskysymykseen: mitä on masterointi, miksi masteroidaan ja miten masteroidaan? Vaikka masterointi on vähemmän käsitelty työvaihe niin musiikkiteknologian opetuksessa kuin äänialan kirjallisuudessakin, se ei tarkoita sitä, ettei työtä voisi äänitekniikkaa tunteva henkilö oppia tai tehdä. Masterointi on osin taiteellinen prosessi, mutta toisaalta myös hyvin suoraviivainen ja tekninen asiakaspalvelutyö. Ammattiäänittäjien ja -miksaajien sekä musiikkiteknologian opiskelijoiden ja harrastajien lisäksi masterointityön pääpiirteiden tuntemisesta on paljon hyötyä myös äänilevyjä tuottaville tahoille.Audio mastering is the last step in producing a music recording. It is both a creative and a technical work, which is done to optimize the recording so that it is suitable for the chosen audio delivery format and that it will play back as consistently as possible in different listening environments. The goal of this thesis was to explain the basics of mastering by exploring the subject from different points of view such as the role of the mastering engineer and the history of mastering. Part of my thesis also explains the basic audio tools and their uses in mastering as well as the requirements and historical development of different audio formats. Mastering is a less discussed step both in the teaching of music technology and in literature concerning audio work. It can, however, be learned by people familiar with audio engineering. Although mastering is a creative process, it is also straightforward customer service. Besides for professional recording and mixing engineers, knowing the basics of mastering is useful for students and enthusiasts of music technology and people producing recordings

    Näkökulmia äänenlaatuun musiikin etäopetuksessa

    No full text
    TIIVISTELMÄ Musiikin etäopetuksen yksi erityispiirre on tarve hyvälaatuiselle äänelle. Tämän opinnäytetyön tarkoituksena oli selvittää äänenlaatuun vaikuttavia tekijöitä musiikin etäopetuksessa ja tutkia mitä musiikkioppilaitoksen tulee ottaa huomioon etäopetusteknologiaa hankkiessa. Opinnäytetyön toimeksiantajana oli musiikkioppilaitos. Opinnäytetyön tietopohja koostuu äänenlaadun arvioinnista, äänen digitoinnista, äänen siirtämisestä verkossa ja etäopetusteknologiasta. Tietopohjan erityinen pääpaino on kuitenkin mikrofoneissa ja etäopetusohjelmistoissa. Opinnäytetyö on toiminnallinen ja työtä varten tehtiin USB-mikrofonitestejä sekä katsaus etäopetusohjelmistoihin. Mikrofonitesteissä äänitettiin instrumentteja suoraan tietokoneen kovalevylle ja etäopetusohjelmien läpi. Äänitteitä analysoitiin ja mikrofonien toimintoja sekä käytettävyyttä tutkittiin. Ohjelmistokatsauksessa perehdyttiin erityisesti etäopetusohjelmien äänitoimintoihin ja -asetuksiin. Testien ja katsauksen perusteella on koulutettu oppilaitoksen henkilökuntaa ja tehty suosituksia etäopetusteknologian hankintaan ja käyttöön oppilaitoksessa. Työn pohjalta julkaistiin myös artikkeli Riffi-lehdessä. Avainsanat Etäopetus, verkko-opetus, äänenlaatu, musiikkiteknologia, musiikki Sivut 37 sivua ja liitteitä 5 sivuaABSTRACT There is a special need for good sound quality in music distance learning. The purpose of this thesis was to find out the factors of sound quality in music distance learning and to explore what a music school should consider when investing in music distance learning technology. The thesis was commissioned by a music school. The theoretical basis of the thesis discusses the assessment of sound quality, basic theory of digital audio, transferring audio in the internet and the technology of music distance learning. Special focus of the theoretical basis is on music distance learning software and microphones. The thesis is practical. A review of music distance learning software was made and USB-microphones were tested for the thesis. The USB-microphone tests were conducted by recording instruments to a digital audio workstation directly and through a music distance learning software. The recordings were then analyzed. Other features and usability of the microphones were also explored. The review of music distance learning software was focused on the audio functions and audio settings of the software. The commissioner of the thesis has trained its faculty and made recommendations for use and purchase of music distance learning technology based on the tests and reviews. Riffi magazine also published an article based on the thesis. Keywords Distance learning, web-based teaching, sound quality, music technology, audio Pages 37 pages and appendices 5 page
    corecore