1 research outputs found

    Lasten sosiaaliset suhteet ja vuorovaikutus vaihtuvassa 3-6-vuotiaiden ryhmässä

    Get PDF
    Opinnäytetyö toteutettiin Kolsarin päiväkodissa Kirkkonummella Piccolot-nimisessä kerhoryhmässä. Piccolot oli pilottimalli avoimen varhaiskasvatuksen kerhotoiminnasta, joka aloitettiin Kirkkonummella elokuussa 2012. Kerhoryhmän lapset olivat 3-6-vuotiaita kerholaisia sekä osapäivälapsia. Kerhon kokoonpano vaihteli päivittäin vanhempien saadessa valita hoitopäivät vapaasti. Opinnäytetyön tarkoituksena oli saada lisätietoa tämäntyyppisestä kerhotoiminnasta, sillä kerhotoimintaa ollaan laajentamassa Kirkkonummen kunnan jokaiselle päivähoitoalueelle vuoden 2013 syksyllä. Tutkimus toteutettiin syksyn 2012 ja kevään 2013 aikana. Opinnäytetyössä tutkittiin Piccolot-kerhon lasten sosiaalisia suhteita ja vuorovaikutusta tiistain ja torstain ryhmässä. Tutkimuskysymykset käsittelivät sitä, millaisia sosiaaliset suhteet ovat Piccolot-ryhmässä, minkälaista vuorovaikutus on Piccolot-ryhmässä sekä kuinka hyvin Piccolot-ryhmä on yhteisöllistynyt. Lisäksi tutkittiin sitä, minkälaisia eroja tiistain ja torstain ryhmän välillä on sosiaalisten suhteiden, vuorovaikutuksen ja yhteisöllisyyden laadussa. Opinnäytetyö on kvalitatiivinen tutkimus, jonka tutkimusmenetelminä käytettiin ulkopuolista havainnointia ja sosiometristä mittaamista. Havainnointitekniikaksi valittiin Robert Balesin kehittämä IPA (Interaction Process Analysis). IPA on erityisesti ryhmäkäyttäytymiseen ja pienryhmän vuorovaikutukseen kehitetty menetelmä. Sosiometrisellä mittaamisella kartoitetaan kunkin ryhmän jäsenen merkitystä toisilleen. Mittaaminen suoritettiin sekä tiistain että torstain ryhmän lapsille. Näistä haastattelun tuloksista koottiin matriisit, joista edelleen piirrettiin sosiogrammit. Sosiogrammeista ilmenee tiistain ja torstain ryhmän sosiaalinen rakenne. Toteutusosuuden jälkeen matriisia ja sosiogrammia verrattiin saatuihin havaintoihin ja sanallisiin kommentteihin, joita tutkijat olivat havainnoinnin ohessa kirjoittaneet. Tästä saatujen tulosten mukaan myönteinen ja kielteinen vuorovaikutus ovat tasapainossa molemmissa ryhmissä. Tiistairyhmän lasten suhteet ovat kuitenkin positiivisempia kuin torstaina, jolloin lapset arvioivat suhteitaan selvästi kielteisemmin kuin tiistaina. Sosiaalisten suhteiden ja vuorovaikutuksen laatu vaikuttavat ryhmän koheesioon, joten tulosten perusteella myös torstairyhmän koheesio vaikuttaa heikommalta kuin tiistairyhmän. Johtopäätöksinä voidaan todeta, että ryhmien väliset erot johtuvat jostakin muusta kuin ryhmän vaihtuvuudesta tai ohjauksesta. Kukin lapsi kokee kerhoon osallistuessaan samanlaista vaihtuvuutta, ja molempien ryhmien ohjaajana toimii sama lastentarhanopettaja. Erot sosiaalisissa suhteissa ja vuorovaikutuksessa voisivat johtua esimerkiksi lasten yksilöllisistä tavoista olla vuorovaikutuksessa toistensa kanssa, lasten erilaisesta ikäjakaumasta ryhmissä tai eroista lasten roolien yhteensopivuudessa.This thesis was executed in the day care center Kolsari in Kirkkonummi for a group called Piccolot. The group was a pilot model for club activity in the open early childhood education that was launched in Kirkkonummi in August 2012. The children in the group were 3-6-year-old members of the club or children in the part-time day care. The composition of the club varied from day to day since the children’s parents were allowed to choose freely on which days their child would participate in the group. The aim of this thesis was to provide more information about this kind of club activity, since the activity will be extended to all day care areas in Kirkkonummi. The study was executed during autumn 2012 and spring 2013. In this thesis children’s social relationships and interaction in Piccolot group were explored on Tuesdays and Thursdays. The study questions concerned both the quality of social relationships, the quality of interaction and the level of communality in the group. Also the differences in the quality of social relationships, interaction and communality between the groups were studied. This thesis is a qualitative study. Non-participating observation and sociometric measurement were used as research methods. Robert Bales’ Interaction Process Analysis (IPA) was chosen for observation technique. IPA is specially developed for observing group behavior and interaction. Sociometric measurement charts how meaningful the members of the group are for each other. Measurement was carried out both for the children who participate in the group on Tuesdays and for those who participate on Thursdays. The results gathered from the measurement were sorted to a matrix and sociograms were drawn based on the matrixes. The social composition of Tuesday’s and Thursday’s group becomes apparent in the sociograms. After executing the study, the matrix and sociogram were compared to discoveries gathered from observation and comments written during observation. The findings suggest that positive and negative interaction is in balance in both groups. However, the relationships in Tuesday’s group are more positive than in Thursday’s group. In Thursday’s group children assess their relationships in a clearly more negative way. Based on the findings, also the coherence is weaker in Thursday’s than in Tuesday’s group, since the quality of social relationships and interaction is connected to coherence. As a conclusion, the differences between the groups are caused by other factors than varying composition of the group or the influence of instruction. All of the children experience the same kind of variety and the same person acts as the kindergarten teacher in both groups. The differences in social relationships and interaction could be caused by children’s individual ways to interact with each other, their age distribution in the groups or the diversity in the compatibility of children’s social roles in the groups
    corecore