Radikaaleja huivityttöjä? : Demokraattinen kansalaisuus moderneissa demokratiateorioissa

Pro gradu -tutkielmani käsittelee demokraattisten järjestelmien ja kansalaisten välistä suhdetta viimeaikaisissa demokratiateorioissa. Lähden liikkeelle kysymyksestä, miksi demokratia vaatii aktiivisia kansalaisia toimiakseen. Mikä on demokratioiden suhde kansalaisiin ja ei-kansalaisiin, kuten maahanmuuttajiin? Miten demokraattisessa järjestelmässä vastakkain asettuvat kansanvalta ja demokraattisten enemmistöjen tahdon ylittävät perusperiaatteet ovat neuvoteltavissa keskenään jotta demokraattisen järjestelmän vallankäyttö olisi mahdollisimman oikeutettua? Mitkä ovat demokraattisten kansalaisten toiminnan rajoja? Viimeaikaisen demokraattisen filosofian ytimessä on kaksi keskeistä paradoksia: Kuinka määritellä kansalaisten rajat, ketkä kuuluvat kansalaisiin ja ketkä eivät? Mikä on ihmisoikeuksien suhde perusoikeuksiin? Deliberatiivisen demokratian edustajat ovat yrittäneet ratkaista paradokseja kun radikaalidemokraattiset ja agonistiset filosofit ovat ottaneet paradoksien ylläpitämän jännitteen demokratian voimavarana. Tutkimukseni kannalta keskeiset ajattelijat ovat Seyla Benhabib ja Bonnie Honig. Benhabibin teoria demokraattisista toistoista on yksi yritys neuvotella demokraattisten kansalaisten tahdon ja ne ylittävien ihmisoikeusnormien välillä. Tutkin systemaattisesti Benhabibin ajattelun taustoja ymmärtääkseni, mistä demokraattisissa toistoissa on kyse. Tutkin Benhabibin oman esimerkin, Ranskan huivikiistan, avulla demokraattisia toistoja käytännössä. Pyrin esittämään parannusehdotuksia joilla tehdä demokraattisista toistoista avoimempia ja demokraattisempia. Asetan Benhabibin neuvottelevan kansalaisuuskäsityksen vasten Bonnie Honigin käsitystä kansalaisista ottajina. Benhabib puolustaa ihmisoikeuksien kaltaisten kosmopoliittisten normien leviämistä kansainvälisten instituutioiden välityksellä. Honigin mukaan yksilöitä tulisi kannustaa vaatimaan oikeuksia instituutioista riippumatta. Yksi esimerkki on kansainvälisen Slow Food-liikkeen ajama oikeus makuun. Analysoin Honigin luentaa Rousseaun Yhteiskuntasopimuksesta -teoksessa esittämästä lakienlaatijasta vierasmaalaisen perustajan myyttinä. Pyrin selventämään esimerkein, mitä seurauksia vierasmaalaisen perustajan myytistä on demokraattisten kansalaisten muodostumiselle. Tutkimuksessani selvisi, etteivät demokraattiset toistot ole niin demokraattisia kuin Benhabib olettaa. Ne preferoivat osapuolia jotka asettuvat lähtökohtaisesti demokratian perusperiaatteiden ja länsimaisten ihmisoikeusnormien puolelle. Demokratioiden on luotava instituutioiden turvaamaa tilaa eri tavoille olla demokraattinen kansalainen ja uudelleentulkita demokratian perusperiaatteita