Suun kautta annettavan ja inhaloitavien kortikosteroidien vaikutus veren kortisolitasoon terveellä koiralla

Krooniset hengitysteiden sairaudet kuten krooninen keuhkoputkentulehdus ovat yleisiä koirilla. Perinteisesti osana niiden hoitoa on käytetty suun kautta annettavia kortikosteroideja lievittämään tulehdusoireita. Kortikosteroidien pitkäaikaiseen käyttöön liittyy useita haittavaikutuksia, joista merkittävin on elimistön oman kortisolituotannon heikentyminen. Tällä on merkitystä erityisesti kortikosteroidihoidon lopettamisen yhteydessä, jolloin riskinä on elimistön huomattava kortisolivajaus vakavin seurauksin. Kortikosteroidihoidon aiheuttamien haittavaikutusten vähentämiseksi on alettu kehittää inhalaationa annettavia kortikosteroideja myös eläinten käyttöön. Inhalaatiossa lääkeaine saadaan suoraan kohdekudokseen, jolloin tarvittava lääkeainemäärä on pienempi kuin suun kautta lääkittäessä ja näin ollen myös haittavaikutusten määrä vähäisempi. Ihmisten astman ja muiden kroonisten hengitystiesairauksien hoidossa inhaloitavat kortikosteroidit ovat olleet jo pitkään yleisin hoitomuoto. Koirilla inhalaation käytöstä ja vaikutuksista on kuitenkin hyvin vähän julkaistua tietoa. Jotta inhalaatiohoitoa voitaisiin kehittää edelleen, tarvittaisiin aiheesta lisää tutkimuksia. Tämän tutkielman tavoitteena oli vertailla suun kautta annettavan prednisolonin sekä inhaloitavien budesonidin ja flutikasonipropionaatin vaikutusta veren kortisolitasoon terveellä koiralla. Tutkimuksen hypoteesina oli, että inhaloitavat kortikosteroidit heikentävät vähemmän elimistön omaa kortisolituotantoa kuin suun kautta annettava prednisoloni. Tutkimuksessa käytettiin kuutta beagle-rotuista koekoiraa, jotka jaettiin satunnaisesti neljään ryhmään (n=6 koiraa/ryhmä): (1) prednisoloni suun kautta 1 mg/kg 24 tunnin välein, (2) inhaloitava budesonidi 200 μg 12 tunnin välein, (3) inhaloitava flutikasonipropionaatti 250 μg 12 tunnin välein sekä (4) plasebo-inhalaatio huoneilmalla 12 tunnin välein. Hoitoa annettiin kussakin ryhmässä 4 viikon ajan ja jokaista lääkitysjaksoa seurasi 4 viikon puhdistumisjakso. Koirien lisämunuaisten kortisolituotantoa hoitojaksojen aikana tutkittiin ACTH-stimulaatiotestillä, joka tehtiin hoitojakson päivinä 0, 28 ja 35. Neljän viikon lääkitysjakson jälkeen prednisoloni oli laskenut veren kortisolin perustasoa merkittävästi verrattuna plaseboon (P = 0.016) tai budesonidiin (P = 0.029). Lisäksi ACTH-stimuloitu veren kortisolin huipputaso oli merkittävästi alhaisempi sekä prednisoloni- että flutikasonipropionaatti -ryhmissä verrattuna plasebo- ja budesonidi -ryhmiin (P < 0.001 kaikissa tapauksissa). Tulosten perusteella suun kautta annettava prednisoloni ja inhaloitava flutikasonipropionaatti lamasivat koirien omaa kortisolituotantoa merkittävästi, kun taas budesonidi ei saanut aikaan elimistön oman kortisolituotannon huomattavaa heikentymistä. Saamamme tulokset olivat siis hypoteesin mukaisia budesonidin osalta ja antavat selkeitä viitteitä siitä, että inhaloitava budesonidi olisi turvallisempi vaihtoehto koirien kroonisten hengitystiesairauksien hoidossa kuin suun kautta annettava prednisoloni. Väitettä tukee myös ihmislääketieteessä saadut hoitotulokset sekä eläinlääketieteessä tehtyjen hoitokokeiden tulokset. Lisää tutkimusta tarvitaan vielä selvittämään inhaloitavien kortikosteroidien muita haittavaikutuksia sekä niiden kliinistä käyttöä koirien hengitystiesairauksien hoidossa

Changes in Transcriptome of Yersinia pseudotuberculosis IP32953 Grown at 3 and 28 degrees C Detected by RNA Sequencing Shed Light on Cold Adaptation

Yersinia pseudotuberculosis is a bacterium that not only survives, but also thrives, proliferates, and remains infective at cold-storage temperatures, making it an adept foodborne pathogen. We analyzed the differences in gene expression between Y. pseudotuberculosis IP32953 grown at 3 and 28°C to investigate which genes were significantly more expressed at low temperature at different phases of growth. We isolated and sequenced the RNA from six distinct corresponding growth points at both temperatures to also outline the expression patterns of the differentially expressed genes. Genes involved in motility, chemotaxis, phosphotransferase systems (PTS), and ATP-binding cassette (ABC) transporters of different nutrients such as fructose and mannose showed higher levels of transcripts at 3°C. At the beginning of growth, especially genes involved in securing nutrients, glycolysis, transcription, and translation were upregulated at 3°C. To thrive as well as it does at low temperature, Y. pseudotuberculosis seems to require certain cold shock proteins, especially those encoded by yptb3585, yptb3586, yptb2414, yptb2950, and yptb1423, and transcription factors, like Rho, IF-1, and RbfA, to maintain its protein synthesis. We also found that genes encoding RNA-helicases CsdA (yptb0468), RhlE (yptb1214), and DbpA (yptb1652), which unwind frozen secondary structures of nucleic acids with cold shock proteins, were significantly more expressed at 3°C, indicating that these RNA-helicases are important or even necessary during cold. Genes involved in excreting poisonous spermidine and acquiring compatible solute glycine betaine, by either uptake or biosynthesis, showed higher levels of transcripts at low temperatures. This is the first finding of a strong connection between the aforementioned genes and the cold adaptation of Y. pseudotuberculosis. Understanding the mechanisms behind the cold adaptation of Y. pseudotuberculosis is crucial for controlling its growth during cold storage of food, and will also shed light on microbial cold adaptation in general.Peer reviewe