Kaakkois-Suomen lapinraunioiden ikä ja kulttuurikonteksti

Lapinrauniot ovat Järvi-Suomen varhaismetallikautiseen (n. 1900 eaa.-300 jaa.) pyyntiväestöön yhdistettyjä kiviröykkiöitä. Tavallisesti ne esiintyvät yksittäisinä tai korkeintaan muutaman röykkiön ryhminä. Monista lapinraunioita on löytynyt palanutta ihmisen luuta ja joistakin myös hauta-anneiksi tulkittuja esineitä. Osasta ei ole kyetty paikallistaman mitään merkkejä hautauksesta. Jotkut ovat vaikuttaneet löytöjensä perusteella uhriröykkiöiltä. Tässä tutkielmassa selvitellään Etelä-Savon, Etelä-Karjalan ja Pohjois-Kymenlaakson lapinraunioiden ikää ja kulttuuri-kontekstia uusien lapinraunioajoitusten, alueelta aiemmin saatujen luonnontieteellisten ajoitusten ja sijaintitutki-musten avulla. Luonnontieteellisen keskusmuseon ajoituslaboratoriossa teetettiin tutkielmaa varten AMS-ajoitukset tutkimusalueen kolmesta riittävästi luulöytöjä tuottaneesta lapinrauniosta. Sijaintitutkimuksia toteutettiin suorittamalla tilastollisia vertailuja kaikkien tutkimusalueen lapinraunioiden sijoittumisesta suhteessa tekstiilikeramiikkaa (n. 1900-500 eaa.) ja/tai Sär2-keramiikkaa (n. 900 eaa. 300 jaa.) sisältäviin asuinpaikkakohteisiin. AMS-ajoitusten perusteella Iitin Hiidensalmen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia ja astiamaisen luonnonkiven sisältänyt lapinraunio on rakennettu 1505-1385 eaa., Ristiinan Haukkavuoren palanutta luuta sisältänyt lapinraunio 1450-1305 eaa. ja Savonlinnan Häyrynjärvi A:n lapinrauniokohteen palanutta luuta, kvartsi-iskoksia sekä Sär2-keramiikan siruja sisältänyt röykkiö kaksi 415-230 eaa. Ajoitustulokset osoittavat, että lapinrauniorakentaminen on omaksuttu Järvi-Suomen kaakkoisosissa jo varhaismetallikauden alussa. Yhdessä aiempien lapinraunioajoitusten kanssa tämä viittaa siihen, että röykkiörakentaminen ei ole levinnyt Järvi-Suomen alueelle lounaisen Suomen pronssikautisesta rannikkokulttuurista (n. 1500-500 eaa), vaan sen taustalta löytyy luultavammin Perämeren rannikolla jo kivikaudella harjoitettu röykkiörakentaminen, jota ei ole kyetty yhdistämään minkäänlaisiin hautausrituaaleihin. Ajoitukset myös vahvistavat hypoteesia, jonka mukaan lapinrauniotradition varhaisvaiheisiin ei ole kuulunut esineiden eikä keramiikan laittaminen röykkiöihin. Ajoitusten vertailu tutkimusalueen aiempiin arkeologisiin ajoituksiin osoittaa, että lapinrauniot eivät ainakaan heti korvanneet maalauskallioita rituaalipaikkoina, vaan kalliomaalausten luona suoritettiin uhrirituaaleja vielä lapinrauniotradition omaksumisen jälkeen. Pienimuotoista kaskiviljelyä on harjoitettu alueella jo ennen lapinrauniorakentamisen omaksumista, mutta pyynti pysyi alueen pääelinkeinona ilmeisesti koko varhaismetallikauden. Varhaismetallikautiset asuinpaikat ovat alueella tyypillisesti leirimäisiä, mikä viittaa harvaan ja liikkuvaan asutukseen. Tutkimusalueen lapinrauniot ja tekstiilikeramiikkaa/Sär2-keramiikkaa sisältävät asuinpaikat ovat tässä tutkielmassa suoritettujen sijaintitutkimusten perusteella keskittyneet toistensa läheisyyteen, vaikka kaikkien lapinraunioiden läheisyydestä ei varhaismetallikautista asuinpaikkaa löydykään. Erityisen usein lapinraunioiden läheisyydessä näyttävät sijaitsevan asuinpaikat, joista on löydetty sekä tekstiilikeramiikkaa että Sär2-keramiikkaa. Tämä viittaa siihen, että lapinraunioiden luokse on palattu yhä uudelleen ja uudelleen. Ne ovat ilmeisesti toimineet rituaalisina kiinnekohtina liikkuvaa elämää viettäville yhteisöille. Roomalaiselle rautakaudelle (0-400 jaa.) ajoitetuista lapinraunioista on muualla Suomessa tyypillisesti löydetty metalliesineitä. Tutkimusalueen lapinrauniosta ei ole tehty yhtäkään metalliesinelöytöä. Tämän perusteella on mahdollista, että lapinrauniotradition myöhäisimpiä kehitysvaiheita ei ole alueella koskaan omaksuttu

Graves, landmarks, or sacrificial monuments? The human osteology and paleopathology of the Bronze Age burial cairns in Finland

During the Bronze Age (ca. 1800-500 BC), cremation became the dominant burial practice in Finland. These Bronze Age (BA) cremations have been excavated from burial cairns in Finland for more than 150 years. This work provides new information on human osteology from this previously understudied area in northeastern Europe. The results cover the earliest period in Finnish prehistory for which large-scale human osteological assemblages are available. In this article, we present a comprehensive human osteological study on the curated bone collections of the National Museum of Finland and other provincial museums, and provide new radiocarbon datings of the cairns. The results show that the cairns were most often used for single burials, without accompanying animals or artefacts. Double and multiple burials became more common in the Iron Age. Porotic hyperostosis was a common finding. Signs of osteoarthritis are more common in the central Satakunta region, where Iron Age burial practices first emerged already during the Late Bronze Age. These observed changes can be connected to changes in subsistence strategies that also enabled permanent settlements.Peer reviewe

Lapp Cairns : Spatial and Cultural Context of Early Metal Period Stone Structures in the Finnish Lake District

This doctoral project is a comprehensive study of Early Metal Period (c. 1900 BCE–300 CE) ritual/burial cairns in the Finnish Lake District, known as ‘Lapp cairns’. In this study, the Lake District includes Central Finland, North Savo, South Savo, North Karelia, South Karelia, Pirkanmaa, Kanta-Häme, Päijät-Häme and northern Kymenlaakso. Lapp cairns are typically located on elevated bedrock sites along lakeshores. Their diameter is usually 3–10 m, at a height of 0.3–0.7 m. The most typical Lapp cairn find contains a small amount of burnt human bone, but it is not present in all Lapp cairns. Other finds include quartz and flint flakes, animal bone and occasional metal or stone objects. Lapp cairns resemble contemporary cairns in coastal Finland but are surrounded by dwelling sites, suggesting mobile fisher-hunter-gatherer lifeways, in contrast to more sedentary and agricultural life around the coastal cairns. Early Metal Period cairn building in the Lake District is still a poorly understood phenomenon. Of the several hundred probable or attested Lapp cairns known in the area, only some 20 were excavated before this study, and the excavations revealed intriguing differences between the cairns. Therefore, the main research questions of this study target the very basics of the Lapp cairn phenomenon. When, why and who adopted cairn building in the Lake District? How did the cairns relate to the natural and cultural landscape around them? What was common to all Lapp cairns as ritual sites, and what kind of ritual variation existed between them? Were there temporal or regional developments in the Lapp cairn tradition? This project tackles these questions through systematically gathering and assessing previously existing research data, while acquiring new research data and providing multifaceted analyses of all the collected data. The main sources of previously existing data include old fieldwork reports concerning Lapp cairns and related archaeological sites. The new research data includes new excavations and scientific analyses of finds at both old and new excavation sites. Altogether, six new Lapp cairn-related excavations were conducted as part of this project. Five of them provided a focused case study about the beginning, various forms and development of the Lapp cairn tradition in the Lake Louhivesi area, in Mikkeli. The scientific analysis initiated by this study includes radiocarbon dates, osteological analyses, macrofossil analyses and lithic analyses. The theoretical tools used to analyse the research data include contextual archaeology, ritual archaeology, landscape archaeology, ethnoarchaeology and neuroarchaeology. The results of the analyses connect the birth of the Lapp cairn tradition to depopulation and subsequent repopulation in the Lake District at the turn of the Neolithic and the Early Metal Period. The tradition was established by a Textile Ware population that migrated to the area after 1900 BCE. It was not an imported tradition, but instead resulted from adapting to the specific circumstances of the Lake District. It was likely influenced by Neolithic cairn building in the adjacent Bothnian Bay region. Cremation and the dispersal of burnt human bone above ground also had local roots in eastern Fennoscandia. An essential aspect of the Lapp cairn tradition was its close connection to the labyrinthine lakescape of the Lake District. Lapp cairn sites were invariably surrounded by rock and open water on several sides. The builders of the cairns most likely saw the natural environment around them as inhabited by invisible forces with whom they needed to communicate ritually. Correspondingly, the most active phase of cairn building in the Lake District apparently took place during the early part of the Early Metal Period, when the Textile Ware population began inhabiting new areas within the region. Variation in the rituals conducted around Lapp cairns was rather significant. The amount and treatment of burnt human bone varied between cairns. Quartz and flint flakes, burnt animal bone and objects have been found both with and without human bone, and some excavated Lapp cairns have yielded no finds at all. At least some of this variation was connected to individual features of the cairn sites. For example, quartz veins and other conspicuous natural phenomena in bedrock surfaces affected the exact locations of cairns and rituals conducted around them. Apparently, certain temporal and possibly regional changes occurred in rituals related to Lapp cairns. Most notably, metal objects were absent in early Lapp cairns, but became common towards the end of the Early Metal Period. Similarly, ceramics have been found only from late Lapp cairns. These developments apparently reflect increased influences from the Finnish SW coast. The changes in the Lapp cairn tradition may have been limited to the western and northern parts of the Lake District, though. In any case, the gradual spread of an agricultural lifestyle from SW Finland resulted in abandonment of the Lapp cairn tradition. The end of the Early Metal Period, around 300 CE, is a significant turning point, although the tradition seems to have lingered longer in some parts of the Lake District.Järvi-Suomen varhaismetallikautinen (n. 1900 eaa.─300 jaa.) pyyntiväestö rakensi arkeologien lapinraunioiksi nimittämiä rituaaliröykkiöitä. Lapinraunioina pidettyjä röykkiöitä tunnetaan Etelä- ja Keski-Suomen järvialueilta useita satoja, mutta niistä vain runsaat parikymmentä on tutkittu kaivauksin. Tämä väitöskirja on perustutkimus tästä huonosti tunnetusta ilmiöstä. Aiemman arkeologisen tutkimustiedon ohella se perustuu uusiin kaivaustutkimuksiin ja luonnontieteellisiin analyyseihin sekä Maanmittauslaitoksen laserkeilausaineistojen pohjalta tehtyihin mallinnoksiin lapinraunioiden alkuperäisestä luonnonympäristöstä. Lapinrauniot kasattiin tyypillisesti rantakallioille, joilta oli laaja näkymä järvenselälle. Suurin osa kaivauksin tutkituista lapinraunioista on sisältänyt palanutta ihmisluuta, mutta luumäärät ovat tyypillisesti niin pieniä, että pääosa roviolla poltettujen vainajien jäänteitä on epäilemättä sijoitettu jonnekin muualle. Joissakin tapauksissa palanut ihmisluu näyttää korvatun jollakin muulla voimalliseksi katsotulla materiaalilla, kuten palaneella hylkeenluulla tai palaneella piinuolenkärjellä. Lapinraunioista on löydetty myös mm. kvartsi- ja pii-iskoksia ja metalliesineitä, sekä yhdessä ihmisluun kanssa että ilman sitä. Jotkut lapinraunioina pidetyt röykkiöt ovat olleet täysin löydöttömiä. Kaiken kaikkiaan vaikuttaa siltä, että lapinraunioihin liittyvät rituaalit tehtiin pikemminkin elävien kuin kuolleiden hyväksi. Tutkimuksen keskeinen johtopäätös on, että paikat joihin lapinrauniot kasattiin yhdistettiin jo entuudestaan yliluonnollisiin voimiin, joita pidettiin erottamattomana osana paikallista maisemaa. Röykkiöt rakennettiin niin, että ne pikemminkin sulautuivat luonnonympäristöönsä kuin erottautuivat siitä. Toisinaan röykkiön täsmällisen paikan näyttävät määränneen kalliopinnan erityispiirteet, kuten käärmemäinen geologinen kuvio tai sarja kvartsisuonia. Kunkin lapinrauniokohteen erityispiirteet näyttävät myös vaikuttaneen siihen millaisia rituaaleja niissä harjoitettiin. Lapinrauniotradition muodostuminen liittyi keskeisesti tekstiilikeraamisen väestön levittäytymiseen Volgan-Okan alueelta Järvi-Suomeen varhaismetallikauden alussa. Tätä muuttoliikettä näyttää edeltäneen syvä väestökato eteläisessä ja keskisessä Sisä-Suomessa. Tekstiilikeraaminen väestö ei kuitenkaan tuonut lapinrauniotraditiota mukanaan, vaan omaksui sen osana sopeutumistaan paikalliseen luonnonympäristöön ja siihen liitettyyn rituaaliseen ajatteluun. Varhaisia lapinraunioita ulkoisesti muistuttavia, mutta niistä sisällöltään poikkeavia rituaaliröykkiöitä rakennettiin Perämeren rannikolla ja mahdollisesti myös Järvi-Suomessa jo ennen tekstiilikeramiikan tuloa. Myös vainajien polttaminen näyttää periytyneen paikallisista myöhäiskivikautisista käytännöistä lapinraunioalueella. Paikallisen rituaalimaiseman tärkeys näkyy myös siinä, että Järvi-Suomen tekstiilikeraaminen väestö uhrasi alueen kivikautisille kalliomaalauksille ja piti lapinrauniot tarkasti erossa kalliomaalauksia sisältävistä paikoista, vaikka rakensi niitä hyvin samankaltaiseen luonnonympäristöön. Varhaismetallikauden loppupuolella, (900 eaa. ─300 jaa) lapinrauniotraditio sai myös voimistuvia vaikutteita Lounais-Suomen ja eteläisen Skandinavian hauta/uhriröykkiöistä. Selkeimpiä tällaisia vaikutteita olivat hauta-antimiksi tulkittavien esineiden ja keramiikan ilmaantuminen lapinraunioihin. Varhaismetallikauden jälkeen lapinrauniotraditio vähitellen katosi kiinteän peltoviljelyn levitessä Järvi-Suomessa. Maatalouskulttuurin myötä keskeiset rituaalipaikat siirtyivät peltojen läheisyyteen ja Järvi-Suomen pyyntiväestön kosmologia painui unohduksiin