Suomi ja palestiinalaiskysymys 1967-1974

Only abstract. Paper copies of master’s theses are listed in the Helka database (http://www.helsinki.fi/helka). Electronic copies of master’s theses are either available as open access or only on thesis terminals in the Helsinki University Library.Vain tiivistelmä. Sidottujen gradujen saatavuuden voit tarkistaa Helka-tietokannasta (http://www.helsinki.fi/helka). Digitaaliset gradut voivat olla luettavissa avoimesti verkossa tai rajoitetusti kirjaston opinnäytekioskeilla.Endast sammandrag. Inbundna avhandlingar kan sökas i Helka-databasen (http://www.helsinki.fi/helka). Elektroniska kopior av avhandlingar finns antingen öppet på nätet eller endast tillgängliga i bibliotekets avhandlingsterminaler.Tutkimuksen kohteena on Suomen ulkopolitiikan suhde palestiinalaiskysymykseen vuosina 1967-1974. Vuoden 1967 kuuden päivän sodan jälkeen palestiinalaiskysymys nousi kansainväliseen keskusteluun. Myöskään Suomen ulkopolitiikka ei selvinnyt ilman mielipiteitä asiasta. Kuuden päivän sodan jälkeen mielipiteet johdettiin suoraan puolueettomuuspolitiikan tiukoista lähtökohdista. Aluksi julkisessa keskustelussa palestiinalaiset olivat hyvin passiivisessa osassa. Heitä pidettiin ryhmänä kaltoin kohdeltuja pakolaisia, joille ei nähty tulevaisuutta tai menestymisen mahdollisuuksia. 1970-luvulle tultaessa palestiinalaisten ongelmat hahmottuivat suomalaisessa julkisuudessa 1960-lukua aktiivisempana. Kaikkien tuntemaksi hahmoksi oli noussut vuonna 1969 PLO:n johtoon valittu Jasser Arafat. Suhtautuminen palestiinalaisiin oli kaksijakoista. Toisaalta ymmärrettiin heidän pyrkimyksiään. Samalla kuitenkin tuomittiin palestiinalaisten laajaa huomiota herättäneet terrori-iskut. Yom kippur -sodan myötä vuonna 1973 palestiinalaisten painoarvo Lähi-idän politiikassa kasvoi. Neuvostoliitto tunnusti PLO:n palestiinalaisten ainoaksi edustajaksi ja tavoitteli näin tukea Lähi-idän arabimailta. Palestiinalaisten painoarvoa nosti myös öljykriisi, joka vavisutteli boikotteineen ja nousevine öljyn hintoineen koko maailmaa. Samalla PLO alkoi omaksua poliittisia tavoitteita sotilaallisten oheen. Suomessa tasavallan presidentti Urho Kekkonen piti vuoden 1973 lopussa Paasikivi-Seurassa puheen, jossa hän vaati palestiinalaisten aseman huomioimista. Samalla hän esitti kärkevää kritiikkiä Israelia kohtaan. Kekkosen puhe muutti Suomen ulkopolitiikan suuntaa palestiinalaiskysymyksessä. Seuraavana vuonna 1974 YK:ssa äänestettiin PLO:n oikeudesta päästä tarkkailijajäseneksi YK:n yleiskokoukseen. Suomi äänesti PLO:n puolesta toisin kuin suuri osa muuta itäblokkiin kuulumatonta Eurooppaa. Yleiskokouksen päätöksellä oli suuri merkitys PLO:lle. Sen kansainvälinen asema oli noussut aivan uudelle tasolle. Alkuperäislähteinä tutkimuksessa on käytetty ulkoministeriön arkiston kokoelmia. Lisäksi YK-päätöksenteon osalta on tarkasteltu sekä YK:n että Suomen ulkoasiainhallinnon toimintakertomuksia. Julkista keskustelua tutkimusperiodilla on tarkasteltu kuuden poliittisesti eri laidoilla toimineen sanomalehden kautta. Suuri osa tutkimusperiodin tutkimuskirjallisuutta Suomen ulkopolitiikan osalta on erilaisia elämäkertoja ja muistelmia